Juoksukauden lopettelua

Kausi pakettiin ja ylimenokaudelle, mitä se sitten tarkoittaa?

Tässä kun on aloitellut oikeastaan vasta tällä kaudella vähän aktiivisempaa juoksentelua lappu rinnassa sekä treenimielessä on tullut vastaan termi "ylimenokausi".

Jotenkin tuntuu, että itselle liikkuminen on 12kk vuodessa tapahtuvaa toimintaa eikä se koostu välttämättä erillisistä kausista, mutta ehkä tuota omaa ajatusmallia voisi tarkastella vähän uudestakin näkökulmasta. Palailen siihen tuossa merkinnän loppupuolella, mutta alkuun haluan vetää tämän juoksukauden jotenkin pakettiin.

Mennyt kausi tiiviisti

Olin keväällä maalaillut ajatusta kaudesta, 10km alle 50 min lappu rinnassa, yksi täyspitkä maraton ja loppukaudesta sitten vielä joku polkujuoksutapahtuma ja siinä olisi sitten ns. kilpailut. Muuten kevyttä höntsäilyä pusikoissa, pyöräilyä ja muita lajeja fiiliksen mukaan.

Suunnitelma piti aika hyvin ja himoitsin jo keväällä kuponkia Karhunkierrokselle mukaan, mutta aikatauluongelmista johtuen en päässyt tapahtumaan osallistumaan. Kausi oikeastaan alkoi Bodom Trailista toukokuussa. Kisana se olikin äärimmäisen hankala, juoksukunto oli kehno talven jäljiltä, tankkausta ei oikein ollut ja valmistautuminen oli muutenkin vähän huolimatonta. Sain Bodom trailille lipun hommattua peruutuspaikalle, joten olin toki tyytyväinen, että pääsin mukaan.

Bodomilla lähdin viimeisessä ryhmässä, joten ohittelua pääsi harrastamaan aika reilusti. Olin ottanut vettä mukaan avian liikaa kun uusi juoksureppu oli testissä ja muutenkin tavaraa oli kuin pienelle kylälle. Homma oli aika tuskien taival ja loppuvaiheen vatsalaukun tyhjennysharjoitus yhdessä kramppien kanssa ei jättänyt tapahtumasta hirveästi jälkipolville kerrottavaa. Mutta tästä sisuuntuneena päätin ottaa kaudelle yhteensä 4 Buff trail tourin osakilpailua ja kerätä ne pisteet mitä kerättävissä olisi. Ensimmäisen kisan alle 9 pistettä olivat hieman pohjanoteeraus, mutta pisteitä kuitenkin ja pääsin maaliin vaikka välillä tuntui fiksummalta kävellä takaisin huoltoon ja siirtyä autolla maalialueelle.

Muita kisoja kaudella olivat sitten 

• NUTS pallas heinäkuun lopussa
• Nuuksio Classic
• Lassen hölkkä, puolikas maantiellä
• Vaarojen maraton
• Helsinki City trail

Yleisesti ottaen hommista jäi positiivinen fiilis vaikka Vaarojen Maraton tuntui aika takkuiselta ensimmäiset 20 kilometriä. Jokainen kisa ja tapahtuma oli elämys josta jäi paljon muistoja. Polkujuoksu on ollut itselle se henkireikä mitä olen etsinyt useita vuosia, tiellä junttaaminen ei ole tuntunut omalta jutulta, mutta poluilla meneminen luonnon keskellä on antanut mielen levätä. Niiden kansallispuistojen ja muiden kohteiden näkeminen juosten joihin ei olisi rinkan kanssa välttämättä lähdettyä on tarjonnut itselle huikeita elämyksiä. Mutta parasta hommassa ovat olleet ehdottomasti ihmiset; järjestäjät, vapaaehtoiset, yleisö ja kanssajuoksijat, haluan kiittää jokaista tapahtumiin osallistunutta hienon tunnelman luomisesta ja olen kokenut kuuluvani isoon perheeseen jossa kaikilla on yhteinen rakkaus lajiin. Kiitos kaikille ja poluilla tavataan. :)

Olen tainnut onnistua hurauttamaan muutaman kaverin ja ystävänkin lajin pariin, joten ensikaudella on muutama uusi naama poluilla juoksemassa. :)

Ylimenokausi

Syksyä kohti lähdetään parantamaan lihaskuntoa salitreenillä pari kertaa viikossa ja nopeutta pidetään yllä viikottaisilla sählytreeneillä. Kunhan lumet sataa maahan, niin harjoittelun painopistettä voi siirtää ladulle. Todennäköisesti lajina on kuitenkin vapaan tyylin hiihto siitä huolimatta, että perinteinen tukisi juoksuharrastusta suoremmin.

Juoksija-lehden artikkelissa kuvataan ylimenokautta ajaksi jolloin pitäisi tehdä kaikkea muuta kuin urheilla aktiivisesti. Ehkäpä ne omat treenitunnit ovat sen verran vähäiset, että elämään on mahtunut muutakin kuin vain juoksentelua. :)

Hiihtokautta odottelen innolla, jos homma vaikka muuttuisi mukavaksi kun junttaa latuja menemään. Nyt muutama talvi on ollut kyllä sen verran heikkoa kelien puolesta etelässä, että kilometrit ovat jääneet todella vähiin luonnonlumilla. Onneksi Espoossa on tarjolla myös tykkilumilatuja joita pitää vain hyödyntää rohkeasti tulevana talvena. 


Näillä eväillä kohti seuraavia treenejä.

Helsinki City Trail, aktiivisen kauden toistaiseksi viimeinen rypistys

Vaaroilta on palauduttu pari viikkoa aika minimaalisella liikunnalla. Kävin veljenpojan kanssa yhdellä kevyellä lenkillä paloheinän metsissä vähän verryttelemässä jalkoja, kerran kehonhuoltotreeneissä ja sählytreeneissä, mutta muuten juoksumetrit jäivät todella vähiin. Sen verran kävin kävelemässä ja hölköttelemässä lenkkarit jalassa, että merkkasin takametsän 2,5km reitin heijastinteipeillä, mutta muuten HCT:lle valmistautuminen meni ruoan ja juoman merkeissä.

(c) www.helsinkicitytrail.fi

Tapahtuma ei herättänyt hirveästi tunteita etukäteen vaikka tiesin että se olisi hyvin järjestetty, reitti olisi upea ja  juoksutoverit parasta A-luokkaa. Jotenkin henkisesti sitä vain oli vielä niin unessa, että lappu rinnassa juokseminen juuri tässä kohdassa ei tuntut parhaalta mahdolliselta ajatukselta.

Kävin hakemassa perjantaina illasta laput stadionilta mukaan, jotta ei tarvitsisi lauantaina enää niiden kanssa säätää, vaan voisi keskittyä aamupalaan ja rentoon olemiseen koko aamupäivän. Nukuin pitkään, kävin pienellä kävelyllä ulkona ja söin reippaan aamupalan, jolla arvelin jaksavani aika pitkään kun hommaa vielä höystää parilla banaanilla. Pari tuntia suhahti aika heittämällä ja pääsin pakkailemaan kamoja pikkuhiljaa päälle. Tälle muutaman tunnin rykäisylle ei tarvinnut hirveästi energiaa pakata mukaan, geelipullo ja isogeelin sekoittaminen riitti. Taskuun pari suola- ja elektrolyyttitablettia kramppien varalle ja sitten olikin lähtövalmista kohti autoa.

Tapahtuman reitti

Pääsin kyydillä paloheinään, mikä teki elämästä hieman helpompaa kun lähtö ja maali olivat eri sijainneissa. Ehdin näkemään 12K ensimmäisen lähdön missä veljenpoika oli mukana ja lyhyiden kannustusten jälkeen olikin sitten aika siirtyä katsomaan kun kärki tunkkasi paloheinän mäkeä ylös. Kun mäkeä olivat kiivenneet kaikki kolme lähtöryhmää, alkoi yläpää olemaan jo sen verran kosteassa kunnossa, että viimeisen 21K lähdön kiipeäminen olisi varmasti mielenkiintoista seurattavaa. Kovalla tsempillä oli kyllä menijöitä, nuorimman ollessa kuusivuotias, olisipa itselläkin ollut halua noin nuorena yhtään pidemmille matkoille.

Myös 21K lähdölle oli tarjolla pieni alkujumppa, joten pääsimme vähän lämmittämään lihaksia ja avaamaan paikkoja ohjatusti. Tällaiset nostavat aina upeasti tunnelmaa tapahtumassa ja arvostan kovasti. Sitten olikin jo pikkuhiljaa aika luovuttaa ylimääräiset varusteet kuljetukseen kohti olympiastadionia ja ruveta valmistautumaan lähtöön. Olin tapani mukaan ilmoittautunut jälkimmäiseen lähtöryhmään, mutta tällä kertaa jouduin eturiviin hakemaan kärkipaikkaa heti alusta. En ole kovin kummoinen juoksija, mutta koska YLEn kamera oli kuvaamassa starttia, ajatus oli vain kirmata täysiä eturivissä kameran ohi ja sitten himmata omalle vauhdille vähän jarrutellen.

Valmistautumista, onneksi vihreistä säärystimistä edes tunnisti :) (c) Helsinkicitytrail

3,2,1, Juokse! Ja sitten mentiin naureskellen kohti YLEn kameraa. Muuten taktiikka oli tosi hyvä, mutta eihän siinä jonossa pääse mihinkään jarruttamaan, mentiin eka nousu ihan hyvää vauhtia ylös ja jyrkemmässä kohdassa pääsin jonon toiseksi. Alamäkeen kääntyessä ei tosin oma askel ollut enää riittävän pitkä, joten tyydyin kyttäilemään takaa. Ensimmäinen mäki olikin sitten jo hauskan liukas vähän kaarevana ja rinteen myötäisenä sivulle mikä meinasi aiheuttaa ensimmäisen kaatumisen. Pitkä liuku yhdellä jalalla kuitenkin pelasti tilanteen, mutta aika kovasti joutui askeleita sijoittamaan, ettei heti alkumatkasta näyttäisi mutakylvystä tulleelta, olisihan se noloa..

Pitkoksilla oli nautinnollista mennä ja päästää tasaiselle askeleelle. Tässä vaiheessa oli jo todettava, että myös jälkimmäisen ryhmän kärki menee omaan vauhtiin nähden turhan lujaa. Sykkeet paukkasivat taivaissa ja vaikka juoksu kulki, oli matkaa vielä melkein 20km jäljellä, joten omalle vauhdille oli laskettava aika nopeasti tai katkeaminen ennen maalia voisi olla todellisuutta. Hissuksiin paremmin oman kuntonsa tuntevia tuli takaa ohi, mutta pyrin tiputtamaan sykkeitä alle anaerobisen, koska noutaja tulisi tällä tahdilla hyvinkin nopeasti. Kirosin joidenkin kilometrien jälkeen tasaisia polku- ja tieosuuksia joilla ei paljon polkujuoksukokemuksesta ollut iloa ja porukkaa lappasi vasemmalta ja oikealta ohi. Maisemat toki olivat hienoja, mutta koska olin nohevana laittanut jalkaan uudenkarheat Inov-8:n Trail Rocit, oli matala droppi aika myrkkyä säärilihaksille, jotka olivat tottuneet Salomonin Speed- ja spikecrosseihin.

Odottelin oikeastaan viiden kilometrin jälkeen tiedossa olevaa ainoaa todella raskasta nousua ja yritin pitää vauhdin kohtuullisen tasaisena samalla hieman palautellen ja maitohappojen poistamiseen sopivaa vauhtia etsien. Ensimmäinen osa reitistä kierteli hienoja paikkoja ja tarjosi silmäkarkkia siltojen ja vesistöjen muodossa, puhumattakaan todella hienosta puukujasta jollaisen kaksoissisaren olen nähnyt joskus Kauniaisten metsissä mennessäni.

Vihdoin korviin alkoi kantautumaan musiikkia ja selostajan ääntä, mikä tarkoitti huoltoa ja odotettua nousua. Huollosta vähän urheilujuomaa ja pari suolakurkkua ja sitten tunkkaamaan mäkeä ylös. Liukasta oli, kuten olin vähän haistellutkin, mutta tasaisella askeleella mäkeä noustiin. Huomasin tässä vaiheessa takaa tulleen, erittäin hyvävoimaisen kanssajuoksijan joka otti mäkeä pitkällä askeleella ylös. Tasaisen rytminvaihdos ja alamäkeen rullailu vei minut hieman edelle, mutta tasamaalla hän oli taas kintereillä menossa. Vauhti kasvoi pikkuhiljaa ja totesin, että tähän kilpajuoksuun minun on turha lähteä koska se tarkoittaisi vain voimien hukkaamista joille olisi vielä käyttöä. 

Ei menty ihan pintakaasulla tänään

Juoksimme jossain kohdassa peräkkäin ja tarjosin tietä, mihin sain vastauksen "etkös sinä ole Toni?", no olenpa hyvinkin ja kyseessähän oli vuoden takaisesta polkujuoksukoulusta tuttu naama. Juttelimme juoksun lomassa niitä näitä ja matka sujui aika rattoisasti, itselläni oli kuitenkin sen verran työtä vauhdin pitämisessä yllä, että annoin hänen jatkaa matkaansa omaan tahtiin ja keskityin itse pitämään vauhdin mahdollisimman tasaisena. Ylämäet meni aika kivasti kun reisistä löytyi jerkkua, mutta tasaisella ei jostain syystä nopeutta ollut tarjolla ja pohkeetkin vähän ilmoittelivat olemassaolostaan.

Askeleet alkoivat tuntumaan raskailta toisen huollon jälkeen ja mielessäni kävin taistelua, että tämä ei katkea tähän. Himmataan vaikka sitten vauhtia sen verran, että saadaan pidettyä juoksuaskel liikkeellä, mutta kävelemään ei tänne ole tultu. Jossain kohdassa oli tarjolla hieman ryteikössä menevä kivinen ja teknisempi polku missä pääsi oikeasti sijoittelemaan kroppaa ja jalkoja. Tämä piristi mieltä kovasti ja jalka tuntui taas liikkuvan mukavasti. 

Viimeiset kilometrit tuntuivat jotenkin todella pitkiltä, mutta kuunnellessani muiden menijöiden hengitystä pystyin kuulemaan että ei homma ihan helppoa heilläkään ollut. Vihdoin oli edessä 2km kyltti ja matka rupeaisi olemaan loppusuoralla. Enää Ruskeasuon tallit, Auroran sairaala ja stadikan kalliot, minkä jälkeen oltaisiin maalissa. Stadikan kalliot meinasi ollakin sitten se akilleen kantapää kun ensimmäisten lähes pystysuorien nousujen kohdalla pohkeet muljahtivat siihen malliin, että raivokkaan repimisen tuloksena olisi tyylikäs totaalikramppi. Suolaa ei huvittanut tässä vaiheessa ruveta syömään kun juomaakin oli aika rajallisesti geelinä tarjolla, joten tyydyin hidastamaan vauhtia kiipeämisessä ja juoksuun lähdössä pyrin olemaan poikkeuksellisen varovainen. Tämä kannatti ja vaikka vauhti ei ollut hirveän kova, oli se kuitenkin tasainen kun reitti kierteli stadionin alakäytäviä. Vihdoin tultiin käytäviltä Mondolla ja sai avata urut, tuttu muljahdus pohkeessa vei pahimmat menohalut, mutta pidin vauhdin yllä maaliin saakka, missä kello pysähtyi aikaan 2:04:40. Sijoitus 108/229. Alkuperäinen tavoite reitille oli alittaa 2:15, mutta nälkä kasvaa syödessä ja paremmalla vauhdinjaolla sen muutaman minuutin olisi vielä voinut nipistää ajasta.

Ruokaa ja suihkussa käynti, minkä jälkeen olikin aika suunnata kohti kotia päiväunille, jälleen yksi hauska tapahtuma takana ja mielessä rakas muisto.

Epilogi

Hölmö aloitus täysin oman suunnitelman vastaisesti liian lujaa kostautui 15km kohdalla selkeästi. Olisi vain pitänyt lähteä hissuksiin liikkeelle, katsella 10km ja kiristää sitten tahtia loppumatkalle fiiliksen mukaan. Jos ei muuta, niin juoksu olisi todennäköisesti ollut ainakin mukavampi kokemus henkisesti. :)

Keskisyke leppoisat 181

Kiitokset jälleen kerran hienosti järjestetystä tapahtumasta missä kaikki toimi ja palvelut olivat kohdillaan. Itsellä oli energiat juoksun jälkeen niin vähissä, että ei ollut mahdollisuuksia jäädä stadionille tällä kertaa pyörimään ja haistelemaan tunnelmaa. Ensi vuonna uudestaan ja se 5 min pois ajasta. :)

Maalissa itsensä voittajana

Varusteet tällä reissulla:

• Inov-8 Trail Roc 245-kengät
• Compresssport-säärystimet 
• SOC juoksushortsit
• Northland-pyöräilypaita
• Bodom-trailin buff (oli sopivat värit)
• Irtohihat, mallia kompressio 
• Sailfish-juoksulippa 
• Salomon Hydro Sense hanska 
• SOC juoksuhanskat
• Hydrapak 350 Softflask 
• High5-geelejä 5kpl + vettä sekoitettuna
• Spibelt-vyö puhelinta ja kortteja varten

Buff trail tour, Grande Finale - Vaarojen maraton

Vaarojen maraton - Buff trail tourin päätöskisa

 

www.vaarojenmaraton.fi

 

Harjoittelu tapahtumaa varten

Treenaaminen tänne oli ehkä vähän sillisalaattia ja suunta pikkasen hukassa. Tein Nuuksio Classicin jälkeen kattavasti kaikennäköistä, kuten esim. Lassen hölkän puolikkaan maratonin palauttavana lenkkinä. Jotenkin sellaista selkeää suunnitelmaa ei ollut ja yritin vain pitää kiinni lenkkimääristä ja rytmistä. Mukaan tullut salibandyn pelaaminen sotki viikkojen aikatauluja, mutta kyllä sillä varmasti on myös positiivista treenivaikutusta nopeuteen tulevissa tapahtumissa. Fillarin selässä tuli oltua ja pitkiäkin lenkkejä vaikeassa maastossa treenattua.

Matka ja valmistautuminen

Lähdin jo torstaina ajelemaan kohti Kolia pk-seudulta, matkalla oli pieni lenksu Kuopion kautta veljeä moikkaamaan. Lepopäivä kohtuullisen lähellä oli kyllä varsin mukava asia kun paikalle ei tarvinnut ajaa suoraan kotoa 6h matkaa. Tankkailin pikkuhiljaa nestettä ja ruokaa kehoon sekä pohdin juoksua ja sen rytmiä, aika tohinalla meni perjantai sitten kuitenkin kaikenlaisen puuhastelun merkeissä ja olikin aika siirtyä kohti kisakeskusta. Pitkin päivää olin seurannut ennusteita Valio-myrskyn voimakkuudesta ja matkalla pääsin toteamaan hieman sen voimia, vaikka varsinaiseen myrskyyn oli vielä aikaa reilusti. Ajattelin pysähtyä matkalla poimimaan muutaman geokätkön ja samalla uuden kunnan kartalle, mutta jo ensimmäisellä kätköllä pellon reunassa kävi selväksi, että silloin kun männyistä sataa alas paksuimmat oksat, niin ihmisen paikka ei ole etsimässä kätköä sen juurelta. Luikin siis kiltisti takaisin autoon ja kurvasin kohti Kolia ilman löytöjä.

Ajoin suoraan majoitukseen tiputtamaan kamat pois kyydistä ja täyttämään tarvittavat paperit, missä tapasinkin nopeasti edelliseltä vuodelta tutut Yvonnen ja Julian, jotka tosin olivat tulleet eri kyydeillä, mutta saapuivat paikalle kuitenkin lähes samaan aikaan. Huikeaa tavata samat ihmiset peräkkäisinä vuosina samoissa merkeissä, pystyy jatkamaan suurinpiirtein samoista jutuista kuin mihin viimeksi jäätiin. Nopeiden tervehtimisten jälkeen olikin aika lähteä kisakeskukseen ja hotellille syömään. Lappuja hakiessa hyvän päivän moikkaukset tutuille naamoille ja siitä sitten myyntipisteiden ihmettelyn kautta hotellin buffaan syömään salamipastaa. Heti sisään astuessa bongasin Pallakselta tuttuja naamoja ja lyöttäydyin tylysti seuraan nauttimaan illallista. Jorisimme niitä näitä tapahtumista ja paikalle saapui enemmänkin tuttuja, polkujuoksijat ovat kyllä huikeata porukkaa. KPK24/7, HTRC, LTRC ja muut porukat sulautuvat yhdeksi iloisesti rupattelevaksi joukkioksi joita yhdistää rakkaus lajiin. Todella paljon kisaturisteina mukaan lähteneitä, kiitokset kaikille niille sitkeille jotka tulevat mukaan kannustamaan juoksijoita.

Ruoan perään olikin sitten aika lähteä valmistautumaan ja laittamaan kamat kasaan aamua varten. Tässä vaiheessa olikin jo kaikilla tiedossa, että klo. 00:00 suunniteltu 130km lähtö oli peruttu myrskyn vuoksi. Tuuli heilutti reilusti puita ja oksia sateli pitkin paikkoja kun luontoäiti purki turhautumistaan. Majoituksessa olikin aika laittaa reppuun kaikki valmiiksi, viritellä isogeelit aamua varten ja yrittää saada huone sellaiseen järjestykseen, että aamulla voisi vähän väsyneenäkin vain ottaa tavarat ja poistua kohti Kolin rinteitä.

Kisa

Aamupalaksi tankkasin sopivasti puuroa ja leipää. Edellisen illan pastamätöt pitivät huolen, ettei nälkä ollut päässyt yltymään kovin kovaksi vielä aamuun mennessä.

Autolla alaparkkiin ja hissillä ylös. Aamu oli varsin kolea ja hississä viima kyllä jäähdytti tehokkaasti. Viimeiset koomailut ja kamojen virittelyt auditoriossa pienen fiilistelyn kera ja vielä muutamien tuttujen kanssa tapahtumasta ajatusten vaihtoa. Tankkaus oli onnistunut kohtuullisesti, vessassa piti käydä tasaisesti tyhjentämässä, joten uutta nestettä ei juuri ennen juoksua ollut tarve työntää sisään. Yhden banaanin söin vielä 45min ennen lähtöä, jotta ei olisi heti nälkä kun päästäisiin liikkeelle. Reilu 10 minuuttia ennen lähtöä oli aika lasketutua aulaan ja siitä kohti lähtöaluetta. Aulassa tapasin Ritvan, jo viimesyksyltä tutun kasvon jonka kanssa juoksimme pitkän pätkän 2014 reissua ja olimme tavanneet pitkin kautta eri tapahtumissa moikkaillen ja ajatuksia vaihtaen. Tälläkin kertaa kävimme kisaa lyhyesti läpi ennakkoon ja pohdimme, että mikä kaikki voisi mennä metsään aina nakkisormista jalkojen kramppaamiseen.

Sitten olikin aika liikahtaa lähtöalueelle, tässä vaiheessa olin hukannut jo kaikki vähänkään tutut kasvot ja lämmittelin yksinäni parkkipaikalla. Ensimmäinen, ns. kuuma ryhmä lähti liikkeelle ja oma lähtö olisi sitten 10 minuutin päästä, aikahaarukkana 5-6h. Jännitys kohosi hieman, mutta olo oli kuitenkin aika levollinen. Rupeaa olemaan tapana, että sykkeet nousevat jännityksestä ennen starttia jo 120bpm-tasolle josta ei sitten ihan hetkeen lasketakaan alas. Viimein alkoi lähtölaskenta ja sumutorven saattelemana pääsimme lähtemään ruuhkaiselle polulle. Lähdössä massa puristuu polulle suppiloon, jolloin kärjen taakse jäävät joutuvat hidastamaan vauhdin kävelytasolle kunnes jono rupeaa jälleen vetämään. Pikkuhiljaa aloimme päästä juoksurytmiin kiinni ja homma rupesi etenemään.

Alkujännitystä silmissä lähtöalueella

Jostain syystä jalat eivät kuitenkaan tuntuneet kovin levänneiltä ja olo oli muutenkin hieman tukkoinen. Pohdin juostessa syntyjä syviä ja mietin, että voisikohan homman keskeyttää jos se ei ala maistumaan. Junttasin kuitenkin menemään kohtuullisella energialla ja ohittelin alamäissä hitaampia juoksijoita. Juoksu ei kuitenkaan oikein lähtenyt rullaamaan ja 20 kilometriä tuntuivat todella tuskaisilta. Polut olivat kohtuullisessa kunnossa ja ajoittain päästiin juoksemaan vähän teknisempiä pätkiä. Menin kuitenkin aika nollat taulussa eteenpäin ja pohdin kaikenmoisia, oikeastaan sellainen huomio tuli siinä tehtyä, että sijoitan usein oikean jalan vaikeissa kohdissa ensin, minkä vuoksi se rasittuu enemmän. Keskityin tämän korjailuun ja ylittelin kiviä tarkoituksella vasemmalla jalalla oikean sijaan.

Kiviniemin lautalle tullessa oli rannassa juuri vene johon mahtui yksi kyytiin, loikkasin nopeasti veneeseen ja olin kiitollinen, että tällä kertaa ei tarvinnut jonottaa lainkaan. Venematka oli kuitenkin aika lyhyt lepo edessä olevaan matkaan verrattuna, ja sitten olikin aika kömpiä ylös rannalle, kiittää kyydistä ja ottaa vastaan yleisön kannustus kiitollisena. Kiviniemen huolto oli nopea pyrähdys, puoli mukia vettä ja repusta hieman energiapatukkaa.

Ryläyksen tienoilla ja mäissä aloin heräilemään juoksuun ja maku parani samalla huomattavasti. Olimme olleet ensimmäiset 15km lähes hiljaa, mutta nyt löytyi hieman juttuseuraa ja pystyi juttelemaan niitänäitä ihmisten kanssa, minkä ansiosta matkakin rupesi taittumaan nopeammin. Ryläyksen mäet menivät osittain jonossa teputellessa ja ajoittain paremmalla alamäkitekniikalla pientä kaulaa nykäisten. Ajoittain mutaista polkua oli tarjolla reilusti, mutta reippaalla askeleella ja pienellä jalkojen sijoittelulla pääsi mudan päällä loikkimaan eteenpäin sujuvasti. Nastat purivat pitkoksiin ja kallioon kohtuullisen hyvin, mutta kivien ja juurien päällä oli suuria vaikeuksia, minkä takia niiden päälle astumista piti välttää lähes kokonaan. Sattuipa matkalla sellainenkin vahinko, että kaivoin repun taskusta pussin jossa oli elektrolyytitabletteja sekä suolatabletteja, jostain syystä sekaan oli kuitenkin eksynyt tasan saman kokoinen ja muotoinen särkylääke, joka meni suusta alas ja tajusin tilanteen vasta kun tabletin sulaessa ei suolan mausta ollut häivääkään.

Kyllä se juoksu ryläyksen pitkoksilla taas maistui (Kuva Harri Pasanen)

32km kohdalla oli tarjolla taas hiekkatietä ja huolto. Otin repusta tuoreen geelipullon ja hieman vettä geelipulloon, minkä jälkeen pääsin jatkamaan matkaa eteenpäin. Olin jo tässä vaiheessa sahannut edestakaisin muutaman muun juoksijan kanssa vuorotellen siten, että oma juoksuni toimi teknisellä polulla ja vastaavasti heillä juoksu kulki huomattavan lujaa tasamaalla. Näin sitä oppi myös hiekkatiellä kuullun perusteella päättelemään oliko takaa tulossa ohi tuttu vai tuntematon juoksija. Olin tankannut koko matkan vettä ja geelejä sekä kaivanut muutaman karkin myös repusta, eikä oikeastaan enempää tehnyt mieli. Tieosuuksien tallaaminen maistui kohtuullisen puulta pitkien suorien vuoksi missä näki odottavaan mäkeen, mutta tokihan niiden aikavaikutus oli merkittävä, joten en ole varma kuuluisiko niistä valittaa.

Kohta edessä häämöttivät viimeiset nousut, ensin jo valenousuksi ristitty laskettelurinteen sakkolenkki missä menimme letkassa ylös ja pääsin kuittaamaan koko porukan alamäen hieman rymistelyä vaativassa alamäessä, mutta tokihan sitten viimeiseen nousuun käännyttäessä minut juostiin jo kiinni taas. Mäki oli aikamoista tunkkausta eikä juoksuaskeleiden ottaminen oikeastaan tullut edes mieleen, tiesin kyllä kohdat missä olisi mahdollista yrittää juosta ja kun otin pari ensimmäistä askelta, oli oikean pohkeen ja vasemman etureiden alapään kramppaaminen ratkaisevan lähellä. Päätin näistä merkeistä vetää vielä yhden suolanapin, jotta voisin varmistaa maaliin pääsemisen eikä tarvitsisi jäädä mäkeen vollottamaan jumissa olevien jalkojen kanssa. Tuntui että hyvävoimaisia juoksijoita meni ohi jonkinlainen määrä ja harmitti ettei omissa jaloissa ja päässä ollut tarvittavaa tahtoa runttaamiseen. Olin asettanut aikatavoitteen alle 6h kohdalle ja siinä tahdissa oltiin vahvasti, joten en halunnut ottaa ylimääräisiä riskejä repimällä jaloista enää sellaista mitä siellä ei ollut. Kohta alkoi väen määrä lisääntymään ja maali lähestymään, takanani tullut Jukka(?) sai suuret kannustukset ja tsemppaukset yleisöltä ja päätin ottaa niistä vielä kaiken irti kun maali näkyi ja juosta Usain Boltin jalanjäljissä viimeiset kymmenet metrit niin lujaa pitkällä askeleella kuin sain irti ja kyllä tuntui hyvältä ylittää maaliviiva ehjänä.

Halaukset matkaa viimeiset kilometrit yhdessä taittaneiden kanssa toivat tunteet pintaan ja tekivät matkasta jälleen kerran unohtumattoman. Sain päälleni vielä huoltajilta huovan mikä lämmitti varsin mukavasti väsynyttä juoksijaa. Yhteiskuva maalissa teki meistä yhden taistelutiimin joka oli parhaimmillaan parantanut aikaansa vuoden takaisesta yli tunnilla(!). Oma aikani parani 33 minuuttia, eli ei siitäkään nyt jäänyt valitettavaa.

Sitten olikin aika mennä palauttelemaan SPAn puolelle saunan lämpöön ja tankata hieman ruokaa ja alkaa miettimään seuraavia koitoksia..

Pohdintaa

Valmistautuminen oli kohtuullista ja tankkaaminenkin onnistui aika kivasti. Ainoa missä meni vikaan, oli nestetankkaus ja samalla viikolla olleet salibandyharjoitukset joissa jalka ei tuntunut kulkevan lainkaan. Ehkä olisin itse jäänyt kaipaamaan yhtä tai kahta mäkitreeniä, mutta niitä ei nyt ollut, joten sillä mentiin minkä oli saanut takin sisään jäämään.
  

Olin asetellut itselleni pieniä tavoitteita jota arvioin mahdollisiksi. 4 kisaa ja kaikista ehjänä kotiin, kisoissa ns. paremman puoliskon puolella tuloksissa. Tämä toteutui nyt viimeisessä kisassa, mistä olen erittäin tyytyväinen. Koko sarjassa sijoituksena oli 125, minkä toki mahdollisti useampaan kisaan osallistuminen, mutta olen itse siihen erittäin tyytyväinen.

Trail tourin sijoitus 125/1013

Nyt kevennellään treenimäärien suhteen ainakin pari viikkoa ja käydään hilpaisemassa 1 tapahtuma vielä kalenterista pois. Vielä ei kuitenkaan voi sanoa, että kausi olisi laitettu pakettiin. Ohjelmassa Helsinki City trail ja jokerikorttina palautumisesta riippuen Tuusula Trail Run lopettajaistapahtumana. 

Pari sanaa treeniohjelmasta ja sen tuloksista

Treeniohjelman tulokset

Kyllä se rankka treenaaminen aina välillä tuo jotain tuloksia, vaikka itse aloin jo epäilemään sen tehoa ja pohtimaan, että ajanko vain itseni ja kropan piippuun sillä. Koska tavoitteet ovat pidemmällä aikavälillä kuin yksi maraton, niin olen pyrkinyt polkujuoksukisojen välissä pitämään 5 päivän treenikierron päällä ja täyttämään sitä vielä voimaharjoittelulla joko salilla tai kotona.Periaatteessa tahti on ollut:

ma: lihaskuntoa tai lepoa fiiliksen mukaan
ti: 1-1,5h lenkki pk-alueella joko juosten tai jollain muulla välineellä
ke: mäkitreeniä tai vetoja
to: 1h lenkki pk-alueella
pe: lepo ja lihashuolto (venyttely ja rullailu)
la: 1,5-2h pk-lenkki
su: pitkis, eli 3h+ lenkki maastossa

Kisan jälkeinen viikko huomattavan kevennetyllä ohjelmalla, kuten myös kisaa edeltävä viikko. Periaatteessa kisaviikolle voisi hioa tarkemman vimeistelyn, mutta olen todennut, että ajankäytöllisesti on kätevämpää kun pystyy pyhittämään illat muulle elämälle.

Treenien ajallinen jakauma eri sykealueiden välillä indikoi selkeästi PK-treenin puutetta, Elokuun kirjatuista suorituksista vai 34% on ollut PK:ta, muut treenit ovat menneet reippaasti sen yli.

Elokuun treenien jakaumat

Vo2max on Polarin kuntotestin mukaan noussut heinäkuun alun 59:stä -> 66:een. Veikkaan, että Pallaksen pitkällä kisalla ja tässä välissä olleilla pitkillä treeneillä on ollut osuutensa asiaan. Mitään tavoitetta en ole asian suhteen asettanut, mutta seuraaminen on hauskaa, koska kyllähän se selkeästi tuntuu polulla mennessä. :)

Buff Trail tour, osa 3 - Nuuksio Classic

43K kisa jossa kello väitti olleen vain 42K

Nuuksio classic - yhteenveto tapahtumasta ja valmistautumisesta

Polkujuoksu on selkeästi tämän vuoden teema ja kun ohjelmassa on 4 kisaa Buff trail Touria, niin kirjoitellaan nyt näistä hieman pidemmistä tapahtumista jonkinlaiset kootut reissutarinat.

Valmistautuminen

NUTS Pallaksen ja Bodom trailin välissä oli 6 viikkoa hyvää aikaa nostaa kuntoa ja palautella Pallaksella menetettyjä kiloja. Seuraavassa postauksessa on tarkemmin treeniohjelmasta, mutta lyhykäisyydessään pyrin pitämään aika tasaista 5:n treenin viikkotahtia jossa olisi mukana yksi pitkä, yli 3h maastolenkki. 

Pääsin mukaan parille yhteislenkille, joista 2 oli Nuuksio Classicin järjestämiä, reittiin valmistavia tapahtumia ja yksi Helsinki Trail Running Clubin yhteislenkki Sipoonkorvessa. Tuomas oli käynyt etsimässä sopivan 7km lenkin, jolta löytyi mäkinousua pienen ihmisen tarpeisiin riittävästi ja muutenkin lenkkiseura haastoi pitämään omaan tasoon nähden kovaa vauhtia. Tässäkään lajissa ei tule paremmaksi kuin treenaamalla parhaiden kanssa.

Viimeinen viikko ennen kisaa meni oikeastaan kevyellä lenkillä tiistaina ja muuten vain tankkausta harjoittaen sekä venyttelyä hoitaen. Perjantai-ilta meni oikeastaan rullan kanssa pyöriessä kun yritin saada joka paikan koluttua. Jumissa olleet niskat ainakin aukesivat tässä urakassa, joten ei se hukkaan mennyt. Tankkaus tuli hoidettua Siikarannassa kun kävin maistamassa kisan pastabuffaa kamojen hakemisen lomassa.

Kisapäivä

Koska kyseessä oli lähes kotikisa ja matkustamista tai muuta säätöä ei tarvittu, niin sain nukkua ruhtinaallisen pitkään. Olimme sopineet kimppakyydistä toisen juoksijan kanssa, joten starttasin kotoa puoliväkisin syödyn aamupalan jälkeen kohti leppävaaran asemaa. Matka sujui mukavasti juoksusta rupatellen ja kokemuksia vaihtaen. Auto parkkiin ohjaajan avustuksella ja kamat mukaan. Tässä vaiheessa ilma oli vähän viipyilevä, ei varsinaista vesisadetta vielä, mutta vakava uhka siitä kuitenkin leijui. Koska autot olivat lähellä kisakeskusta ja aikaa oli yli tunti, päätin jättää vielä varusteet autoon odottamaan ja mennä haistelemaan tunnelmaa Siikarannan hotelliin. Paljon tuttuja, pikaista jutustelua ja päivän odotusten läpikäyntiä, monella oli päivän kunto täysi mysteeri, mutta kyllä siellä selkeitä toiveita ja ajatuksia ajasta oli jo mielessä. Itse olin pohtinut, että 6h alitus voisi olla päivän tavoite ja jos juoksu kulkee, niin siitä sitten lähdetään kiristämään. 

Olin laittanut aamulla jo kotona kaikki kamat valmiiksi päälle kenkiä lukuunottamatta, joten autolla päällimmäisen kerroksen purkaminen ja kisa-asustus oli valmis. Kenkävalinnaksi oli tähän tapahtumaan osunut Salomonin Spikecross 3 taivaalta edellisenä yönä tulleen vedenpaisumuksen kunniaksi ja tiedossa oli juurien ja kivien liukkaus tänään. Kävin vähän pyörittelemässä lantiota ja lonkkia auki sekä ottamassa hieman juoksutuntumaa polulla ennen kisainfoa, jotta lähtiessä ihan joka paikka ei leikkaisi kiinni. Odottelu meni myös venytellessä vielä viimeisiä paikkoja ja huomasin, että pohkeet olivat tänään hieman kireät. Pikainen venyttely ja toiveet ilmaan, että kramppeja ei tulisi.

Lähtö itse juoksuun oli takimmaisen ryhmän osalta vähintäänkin koominen kun kukaan ei halunnut mennä lähtöviivalle, vaan kaikki juoksijat jäivät hieman viivan taakse kaaren muotoon siten, että näytti kuin keskellä ryhmää jokin näkymätön voima estäisi lähemmäs viivaa siirtymisen. Lähtölaukaus kajahti ja ryhmä lähti liikkeelle, kuten ryhmittymisestä oli voinut päätellä, ei lähtövauhti ollut hirveän repivä, vaan liikkeelle lähdettiin rennon letkeästi jolkotellen. Pikkuhiljaa jono rupesi venymään ja jokainen löysi oman paikkansa vauhdin mukaan. Itse pyrin pitämään vauhtia ja sykkeitä sopivalla tasolla, mutta vanhasta kokemuksesta pystyin jo heti alkuun sanomaan, että syke pamahtaa 170-tasolle heti lähdössä ja laskee alle 150 hieman maaliintulon jälkeen. Köpöttelin itselle sopivaa matkavauhtia ja ohittelin edessä menneitä jos omaa vauhtia ei päässyt toteuttamaan. Menin useammassa ryhmässä aina juosten muutaman selän kiinni ja himmaillen hetken aikaa. Selkeästi teknisemmissä paikoissa ja alamäissä tuli mahdollisuus päästä ohi, minkä käytin hyväkseni lähes joka kerta. Vähän pelotti, että kostautuuko oma vauhti jossain vaiheessa liian kovana, mutta yksin juostessani pyrin pitämään vauhdin ja sykkeet sellaisina, että sitä tahtia voisi jatkaa vaikka koko päivän.

Swinghillin vesieste, mutainen nousu märkää mäkeä ylös (c)Sari Haarala

Solvallan mäki oli todella mutainen ensimmäisen ryhmän rymyttyä pinnan velliksi, mutta rauhallisesti kipuamalla ei sen nouseminen tuntut kohtuuttoman pahalta. Olin laittanut reppuun reilun litran vettä ja minulla oli 2 kpl 0,5 pulloja juoksurepussa + geeliseosta 3,5dl, joten pystyin jättämään 11km huollon väliin ja syömään hieman energiapatukkaa kävellessä ja pohkeita palautellessa. Tässä kohdassa ilmeisesti juoksu kulki jotenkin hirveän huomaamatta aika vauhdikkaasti, mutta jälkikäteen tarkasteltuna hieman sykkeiden kustannuksella, tämä oli se kevyt ja varovainen aloitus.

Keskisyke jotain aivan kamalaa

Jo 15km kohdalla alkoi tulemaan sen verran selkiä vastaan, että osan täytyi olla ensimmäisestä lähtöryhmästä, jotka olivat lähteneet aivan liian kovaa liikkeelle omaan tasoonsa nähden. 21km kohdalla ohitin tyttöä joka joutui punnertamaan jokaisen kiven päälle nousemisen erikseen ja eteneminen vaikutti todella työläältä. Sitkeästi hän kuitenkin jatkoi eteenpäin ja toivon kovasti, että sisu riitti loppuun saakka. Polut olivat aika pitkälti alkumatkan osalta hyvässä kunnossa, mikä yllätti positiivisesti ja mahdollisti tasaisen matkavauhdin pitämisen.

20km kyltille asti kellokin oli ollut aika hyvin sijainnista kartalla ja näytti pituutta oikein tai ainakin kylttejä vastaavasti ja fiilis oli korkealla. Yritin olla tuijottamasta kellosta kilometrejä ja toitotin itselleni, että homma pitää juosta maaliin ennen kuin tästä jaetaan helpon juoksun palkintoja. Pääsin todistamaan pahan näköistä kaatumista kun edessäni ollut juoksija astui juuren päälla jalkojen lähtiessä sivulle, kädet eivät olleet kovin valmiina ja hän kaatui polulle poikittain koko kropan mitalta, takana tullessa huomio kiinnittyi päähän joka osui juuriin maassa, mutta kaveri nousi nopeasti ylös ja tarkistimme vauriot samantien. Ainoastaan polveen tullut reikä ja housujen repeäminen olivat tuloksena ja useista kyselyistäni huolimatta hän vakuutti, että päähän ei sattunut lainkaan(Vauhti ainakin pysyi kovana kaverilla, sillä tapasin hänet kisan jälkeen syömässä ja ajaksi hän oli juossut 5:04, sitkeä ulkomaanelävä. Edelleenkään ei ollut pää kipeä kuulemma.)

26km Huollossa säädin geelien kanssa urakalla ja onnistuin sotkemaan paketteja avatessani repunkin aika tehokkaasti. Tuttujen juoksijoiden ja huoltohenkilöiden kanssa rupattelu teki hommasta aika tiiviin paketin ja pääsin jatkamaan matkaa hieman porukkaa hitaammin jonka mukana olin tullut huoltoon.

Tällä statistiikallahan kyseessä oli pitkä PK-lenkki. ;)

Juoksu kuitenkin kulki sen verran kivasti, että pääsin polulle omaa vauhtia ja ihan hirveän pitkää matkaa ei tarvinnut juosta kun tuttuja vihreitä ja oransseja paitoja vilisti edessä. Ajattelin juosta omaa vauhtia koko matkan ja tällä vauhdilla sainkin ryhmän kiinni muutaman nousun jälkeen. Jatkoin ryhmän kyydissä matkaa, mutta pikkuhiljaa ryhmästä joko jäi juoksijoita pois tai he ottivat minut edelleen vetämään. Yritin pitää sykkeitä hieman alle anaerobisen kynnyksen ja köpöttää omaa tasaista vauhtia. Selkeästi muutaman kisan kokemuksella on jo oppinut, että siinä vaiheessa kun tuntuu raskaalta, niin siirrytään lihasvoimaan. Sykkeet kyllä pysyvät aisoissa tasaisella menemisellä, lihaksille pitää vain saada kuljetettua energiaa ja happea, eli hengittäminen ja tankkaaminen nousevat tärkeään rooliin. "Väsymys on vain tunne, se lähtee levolla kisan jälkeen" on lause jota viljelin päässäni kun väsymys meinasi ottaa valtaa ja taas matka jatkui sujuvasti. Selkeästi tuntui siltä, että muutama mukana roikkunut juoksija luovutti väsymyksen edessä eikä edes yrittänyt kivuta sen yli, vaan siirtyi kävelymoodiin jossa lopputuloksena on huomattavasti pidempi suoritusaika ja yhtä raskas reissu joka tapauksessa.

30km kohdalla reitti alkoi muuttumaan todella märäksi ja välillä polulla sai juosta vastavirtaan kun sade oli kerännyt lammikoihin enemmän vettä kuin mitä niihin mahtui. Tunne oli toisaalta vapauttava kun sai lutrata, mutta toisaalta juoksu oli todella raskasta kenkien ollessa märät. En ihan hirveästi koko reissun aikana kiinnittänyt huomiota sateeseen tai märkiin varusteisiin koska olosuhteet olivat kaikille samat. 35km jälkeen oli reitillä selkeästi uuvuksissa olevia juoksijoita ja kramppeja tuntui olevan aika monella, tarjosin suolaa ja kyselin vointia ja yksi lontoota puhunut tarjoukseen tarttuikin, olivat pohkeet ilmeisesti aika lopussa.

Aika reippaalta näytti askel vielä tässä kohdassa (c) OneVision.fi

Viimeisessä huollossa yritin suoritua ripeästi ja taivaalta porottanut aurinko sai tunteet lämpenemään sen verran että jouduin heittämään kannullisen vettä päähän. Vähän geeliä pulloon, vettä perään ja matka sai jatkua. Menisin loppuun tällä tankatulla vedellä ja geelillä sekä vielä juomattomalla 0,5l urheilujuomalla. Repun vesirakko oli tyhjentynyt jo jossain 32km-35km välillä eikä ollut tarkoituksenmukaista enää ladata sinne lisää vettä. Puurtaminen jatkukoon tältäkin huoltopisteeltä.

Reitin 1K nousua muuttui kellossa 0,75K nousuksi

39km risteyksen kohdalla kello näytti jo kilometrin verran vähemmän kuin järjestäjän mittaama matka, mutta kysyttyäni asiaa sai vahvistuksen, että matkaa oli jäljellä enää 4km. Ajattelin, että 4km menee kyllä tasaisella väännöllä ja yritin saada muutaman selkä edellä vastaan tulleen juoksijan mukaan, mutta kramppeja ja rikkinäisiä lihaksia oli sen verran, että en saanut enää loppuun itselleni juoksijaa seuraksi. Matka tuntui pitkältä, mutta olin varma että se vähenee jatkuvasti ja yritin pitää vauhtia yllä. Sitten koitti hetki kun edessä oli kyltti "Siikaranta 300m", tästä voisi painella urku auki maaliin saakka ja kiristää ajasta sen mikä olisi enää mahdollista. Ihan hirveästi ei loppusuoralla tasaisen lujan vauhdin päälle tarvinnut laittaa kun oikea pohje ilmoitti krampin uhasta jos vauhtia ei himmata. Etsin nopeimman mahdollisen vauhdin jossa kramppi pystyttiin välttämään ja laskettelin maaliin itseni voittaneena ajalla 5:15 ja rapiat. Aika oli huomattavan paljon parempi kuin mitä uskalsin koskaan odottaa ja sen tekeminen tuntuu vieläkin epätodelliselta kun odotukset olivat päälle 5:30 ajassa.

Suuri kiitos järjestäjille, kaikille vapaaehtoisille tekijöille, kilpakumppaneille sekä kannustajille! Päivä oli huikea ja tunnelma oli parasta mahdollista A-luokkaa alusta loppuun. :)

Täältä löytyy ainakin jonkin aikaa tapahtuman kuvia

Päivän pro-tip - Geelien virittely kisaa varten

Kaikki valmiiksi kahteen eri pulloon, toiseen vedet tapahtumaan lähtiessä ja toiseen pulloon ainoastaan geelit. Kun ensimmäinen erä on loppu, niin heitetään pullo reppuun, uusi tilalle ja vain vedet sekaan. Näin meillä on käsiä sotkematta isogeeliä helposti kaksi pulloa mukana. Hydrapakin softflask 350ml ei paljon paina repussa ylimääräistä ja jos tällä säästyy geelien kanssa lotraamiselta, niin investointi on järkevä.

Juokseminen ja teoria

Parasta tässä juoksemiseen hurahtamisessa monen vuoden köpöttelyn jälkeen on teoriaosaamisen lähes täydellinen puute. No ehkä joku haju on, mutta paljon enemmän on kysymysmerkkejä kuin valmiita vastauksia.

Taustaa on juoksemisesta on joitain vuosia, mutta pitkiä matkoja olen taivaltanut vasta vuoden verran, eikä vyölle nyt ihan hirveästi ole meriittejä kertynyt. Oma lähtökohta juoksemiselle on, että sen pitää olla kivaa ja siitä pitää pystyä nauttimaan. Endorfiinin tarpeesta se lähti ja sillä tiellä ollaan edelleen. Pitkiä matkoja pystyn taivaltamaan, siitä ei jää kiinni, mutta ehkä sitä voisi mennä vähän vauhdikkaamminkin joskus.

Aloin pohtimaan treeniohjelmien rakennetta pienen laskukaavan kautta, ei tuosta ihan vielä mitään pysty oikein päättelemään, mutta onpahan ainakin jotain mistä aloittaa. Ideana koko hommassa on "arvottaa" treenit vastaamaan ns. rasitustasoa sykkeen ja ajan perusteella. Tein aluksi aika karkean laskentakaavan hommaan, jotta saisin sen nopeasti käyntiin, mutta katsotaan jos sitä vaikka pystyisi jalostamaan johonkin suuntaan tuosta.

Otin treeniohjelman Juoksijan harjoitusoppaasta(Anttila S., Hänninen, H., Kotiranta, K. Lehtinen, T. & Paunonen, A. 2014), siinä aikatavoite on 3:20 - 3:40 maratonille, joten ajattelin sen sopivan rasittavuudeltaan sopivasti polkujuoksumaratonille missä tavoitteena on päästä maaliin alle 5h ajassa.

Laskentakaava tälle fiktiiviselle rasittavuustasolle on seuraavanlainen:
Harjoituksen syketaso 135-150 = kerroin 1
Harjoituksen syketaso 150-170 = kerroin 3
Harjoituksen Syketaso 170 - 185 = kerroin 5

harjoituksen kesto/60 x kerroin = rasittavuusarvo

Treeniohjelman mukainen rasittavuus päivittäin

Toteutuneet suoritukset n. 6 viikon ajalta

Eihän tuo oma harjoittelu ole ollut lähellekään kaavion mukaista, vaan joka treenissä on menty aivan liian lujaa, minkä vuoksi palautumisajatkin ovat pidempiä


Oikeastaan tuosta jo huomaa, että kerrointen määrää pitää lisätä ja väliarvoja saada sinne väliin. Jatkan homman optimointia kun taas tulee inspiraatio. :)


Kuntotestin tuomiokin tuli, 60%-80% kaikesta harjoittelusta pitäisi olla rasitustason 1 sisällä. Selkeästi tuo komento rupeaa tehoamaan, kaikki peruslenkit ovat pysyneet testin jälkeen aika hyvin hanskassa, mm. 3,5h lenkki meloen 98 keskisykkeillä. 


Pidetään PK kalenterissa tiukasti, kyllä siitä on pakko olla jossain vaiheessa jotain apua. :)