Buff Trail tour, osa 3 - Nuuksio Classic

43K kisa jossa kello väitti olleen vain 42K

Nuuksio classic - yhteenveto tapahtumasta ja valmistautumisesta

Polkujuoksu on selkeästi tämän vuoden teema ja kun ohjelmassa on 4 kisaa Buff trail Touria, niin kirjoitellaan nyt näistä hieman pidemmistä tapahtumista jonkinlaiset kootut reissutarinat.

Valmistautuminen

NUTS Pallaksen ja Bodom trailin välissä oli 6 viikkoa hyvää aikaa nostaa kuntoa ja palautella Pallaksella menetettyjä kiloja. Seuraavassa postauksessa on tarkemmin treeniohjelmasta, mutta lyhykäisyydessään pyrin pitämään aika tasaista 5:n treenin viikkotahtia jossa olisi mukana yksi pitkä, yli 3h maastolenkki. 

Pääsin mukaan parille yhteislenkille, joista 2 oli Nuuksio Classicin järjestämiä, reittiin valmistavia tapahtumia ja yksi Helsinki Trail Running Clubin yhteislenkki Sipoonkorvessa. Tuomas oli käynyt etsimässä sopivan 7km lenkin, jolta löytyi mäkinousua pienen ihmisen tarpeisiin riittävästi ja muutenkin lenkkiseura haastoi pitämään omaan tasoon nähden kovaa vauhtia. Tässäkään lajissa ei tule paremmaksi kuin treenaamalla parhaiden kanssa.

Viimeinen viikko ennen kisaa meni oikeastaan kevyellä lenkillä tiistaina ja muuten vain tankkausta harjoittaen sekä venyttelyä hoitaen. Perjantai-ilta meni oikeastaan rullan kanssa pyöriessä kun yritin saada joka paikan koluttua. Jumissa olleet niskat ainakin aukesivat tässä urakassa, joten ei se hukkaan mennyt. Tankkaus tuli hoidettua Siikarannassa kun kävin maistamassa kisan pastabuffaa kamojen hakemisen lomassa.

Kisapäivä

Koska kyseessä oli lähes kotikisa ja matkustamista tai muuta säätöä ei tarvittu, niin sain nukkua ruhtinaallisen pitkään. Olimme sopineet kimppakyydistä toisen juoksijan kanssa, joten starttasin kotoa puoliväkisin syödyn aamupalan jälkeen kohti leppävaaran asemaa. Matka sujui mukavasti juoksusta rupatellen ja kokemuksia vaihtaen. Auto parkkiin ohjaajan avustuksella ja kamat mukaan. Tässä vaiheessa ilma oli vähän viipyilevä, ei varsinaista vesisadetta vielä, mutta vakava uhka siitä kuitenkin leijui. Koska autot olivat lähellä kisakeskusta ja aikaa oli yli tunti, päätin jättää vielä varusteet autoon odottamaan ja mennä haistelemaan tunnelmaa Siikarannan hotelliin. Paljon tuttuja, pikaista jutustelua ja päivän odotusten läpikäyntiä, monella oli päivän kunto täysi mysteeri, mutta kyllä siellä selkeitä toiveita ja ajatuksia ajasta oli jo mielessä. Itse olin pohtinut, että 6h alitus voisi olla päivän tavoite ja jos juoksu kulkee, niin siitä sitten lähdetään kiristämään. 

Olin laittanut aamulla jo kotona kaikki kamat valmiiksi päälle kenkiä lukuunottamatta, joten autolla päällimmäisen kerroksen purkaminen ja kisa-asustus oli valmis. Kenkävalinnaksi oli tähän tapahtumaan osunut Salomonin Spikecross 3 taivaalta edellisenä yönä tulleen vedenpaisumuksen kunniaksi ja tiedossa oli juurien ja kivien liukkaus tänään. Kävin vähän pyörittelemässä lantiota ja lonkkia auki sekä ottamassa hieman juoksutuntumaa polulla ennen kisainfoa, jotta lähtiessä ihan joka paikka ei leikkaisi kiinni. Odottelu meni myös venytellessä vielä viimeisiä paikkoja ja huomasin, että pohkeet olivat tänään hieman kireät. Pikainen venyttely ja toiveet ilmaan, että kramppeja ei tulisi.

Lähtö itse juoksuun oli takimmaisen ryhmän osalta vähintäänkin koominen kun kukaan ei halunnut mennä lähtöviivalle, vaan kaikki juoksijat jäivät hieman viivan taakse kaaren muotoon siten, että näytti kuin keskellä ryhmää jokin näkymätön voima estäisi lähemmäs viivaa siirtymisen. Lähtölaukaus kajahti ja ryhmä lähti liikkeelle, kuten ryhmittymisestä oli voinut päätellä, ei lähtövauhti ollut hirveän repivä, vaan liikkeelle lähdettiin rennon letkeästi jolkotellen. Pikkuhiljaa jono rupesi venymään ja jokainen löysi oman paikkansa vauhdin mukaan. Itse pyrin pitämään vauhtia ja sykkeitä sopivalla tasolla, mutta vanhasta kokemuksesta pystyin jo heti alkuun sanomaan, että syke pamahtaa 170-tasolle heti lähdössä ja laskee alle 150 hieman maaliintulon jälkeen. Köpöttelin itselle sopivaa matkavauhtia ja ohittelin edessä menneitä jos omaa vauhtia ei päässyt toteuttamaan. Menin useammassa ryhmässä aina juosten muutaman selän kiinni ja himmaillen hetken aikaa. Selkeästi teknisemmissä paikoissa ja alamäissä tuli mahdollisuus päästä ohi, minkä käytin hyväkseni lähes joka kerta. Vähän pelotti, että kostautuuko oma vauhti jossain vaiheessa liian kovana, mutta yksin juostessani pyrin pitämään vauhdin ja sykkeet sellaisina, että sitä tahtia voisi jatkaa vaikka koko päivän.

Swinghillin vesieste, mutainen nousu märkää mäkeä ylös (c)Sari Haarala

Solvallan mäki oli todella mutainen ensimmäisen ryhmän rymyttyä pinnan velliksi, mutta rauhallisesti kipuamalla ei sen nouseminen tuntut kohtuuttoman pahalta. Olin laittanut reppuun reilun litran vettä ja minulla oli 2 kpl 0,5 pulloja juoksurepussa + geeliseosta 3,5dl, joten pystyin jättämään 11km huollon väliin ja syömään hieman energiapatukkaa kävellessä ja pohkeita palautellessa. Tässä kohdassa ilmeisesti juoksu kulki jotenkin hirveän huomaamatta aika vauhdikkaasti, mutta jälkikäteen tarkasteltuna hieman sykkeiden kustannuksella, tämä oli se kevyt ja varovainen aloitus.

Keskisyke jotain aivan kamalaa

Jo 15km kohdalla alkoi tulemaan sen verran selkiä vastaan, että osan täytyi olla ensimmäisestä lähtöryhmästä, jotka olivat lähteneet aivan liian kovaa liikkeelle omaan tasoonsa nähden. 21km kohdalla ohitin tyttöä joka joutui punnertamaan jokaisen kiven päälle nousemisen erikseen ja eteneminen vaikutti todella työläältä. Sitkeästi hän kuitenkin jatkoi eteenpäin ja toivon kovasti, että sisu riitti loppuun saakka. Polut olivat aika pitkälti alkumatkan osalta hyvässä kunnossa, mikä yllätti positiivisesti ja mahdollisti tasaisen matkavauhdin pitämisen.

20km kyltille asti kellokin oli ollut aika hyvin sijainnista kartalla ja näytti pituutta oikein tai ainakin kylttejä vastaavasti ja fiilis oli korkealla. Yritin olla tuijottamasta kellosta kilometrejä ja toitotin itselleni, että homma pitää juosta maaliin ennen kuin tästä jaetaan helpon juoksun palkintoja. Pääsin todistamaan pahan näköistä kaatumista kun edessäni ollut juoksija astui juuren päälla jalkojen lähtiessä sivulle, kädet eivät olleet kovin valmiina ja hän kaatui polulle poikittain koko kropan mitalta, takana tullessa huomio kiinnittyi päähän joka osui juuriin maassa, mutta kaveri nousi nopeasti ylös ja tarkistimme vauriot samantien. Ainoastaan polveen tullut reikä ja housujen repeäminen olivat tuloksena ja useista kyselyistäni huolimatta hän vakuutti, että päähän ei sattunut lainkaan(Vauhti ainakin pysyi kovana kaverilla, sillä tapasin hänet kisan jälkeen syömässä ja ajaksi hän oli juossut 5:04, sitkeä ulkomaanelävä. Edelleenkään ei ollut pää kipeä kuulemma.)

26km Huollossa säädin geelien kanssa urakalla ja onnistuin sotkemaan paketteja avatessani repunkin aika tehokkaasti. Tuttujen juoksijoiden ja huoltohenkilöiden kanssa rupattelu teki hommasta aika tiiviin paketin ja pääsin jatkamaan matkaa hieman porukkaa hitaammin jonka mukana olin tullut huoltoon.

Tällä statistiikallahan kyseessä oli pitkä PK-lenkki. ;)

Juoksu kuitenkin kulki sen verran kivasti, että pääsin polulle omaa vauhtia ja ihan hirveän pitkää matkaa ei tarvinnut juosta kun tuttuja vihreitä ja oransseja paitoja vilisti edessä. Ajattelin juosta omaa vauhtia koko matkan ja tällä vauhdilla sainkin ryhmän kiinni muutaman nousun jälkeen. Jatkoin ryhmän kyydissä matkaa, mutta pikkuhiljaa ryhmästä joko jäi juoksijoita pois tai he ottivat minut edelleen vetämään. Yritin pitää sykkeitä hieman alle anaerobisen kynnyksen ja köpöttää omaa tasaista vauhtia. Selkeästi muutaman kisan kokemuksella on jo oppinut, että siinä vaiheessa kun tuntuu raskaalta, niin siirrytään lihasvoimaan. Sykkeet kyllä pysyvät aisoissa tasaisella menemisellä, lihaksille pitää vain saada kuljetettua energiaa ja happea, eli hengittäminen ja tankkaaminen nousevat tärkeään rooliin. "Väsymys on vain tunne, se lähtee levolla kisan jälkeen" on lause jota viljelin päässäni kun väsymys meinasi ottaa valtaa ja taas matka jatkui sujuvasti. Selkeästi tuntui siltä, että muutama mukana roikkunut juoksija luovutti väsymyksen edessä eikä edes yrittänyt kivuta sen yli, vaan siirtyi kävelymoodiin jossa lopputuloksena on huomattavasti pidempi suoritusaika ja yhtä raskas reissu joka tapauksessa.

30km kohdalla reitti alkoi muuttumaan todella märäksi ja välillä polulla sai juosta vastavirtaan kun sade oli kerännyt lammikoihin enemmän vettä kuin mitä niihin mahtui. Tunne oli toisaalta vapauttava kun sai lutrata, mutta toisaalta juoksu oli todella raskasta kenkien ollessa märät. En ihan hirveästi koko reissun aikana kiinnittänyt huomiota sateeseen tai märkiin varusteisiin koska olosuhteet olivat kaikille samat. 35km jälkeen oli reitillä selkeästi uuvuksissa olevia juoksijoita ja kramppeja tuntui olevan aika monella, tarjosin suolaa ja kyselin vointia ja yksi lontoota puhunut tarjoukseen tarttuikin, olivat pohkeet ilmeisesti aika lopussa.

Aika reippaalta näytti askel vielä tässä kohdassa (c) OneVision.fi

Viimeisessä huollossa yritin suoritua ripeästi ja taivaalta porottanut aurinko sai tunteet lämpenemään sen verran että jouduin heittämään kannullisen vettä päähän. Vähän geeliä pulloon, vettä perään ja matka sai jatkua. Menisin loppuun tällä tankatulla vedellä ja geelillä sekä vielä juomattomalla 0,5l urheilujuomalla. Repun vesirakko oli tyhjentynyt jo jossain 32km-35km välillä eikä ollut tarkoituksenmukaista enää ladata sinne lisää vettä. Puurtaminen jatkukoon tältäkin huoltopisteeltä.

Reitin 1K nousua muuttui kellossa 0,75K nousuksi

39km risteyksen kohdalla kello näytti jo kilometrin verran vähemmän kuin järjestäjän mittaama matka, mutta kysyttyäni asiaa sai vahvistuksen, että matkaa oli jäljellä enää 4km. Ajattelin, että 4km menee kyllä tasaisella väännöllä ja yritin saada muutaman selkä edellä vastaan tulleen juoksijan mukaan, mutta kramppeja ja rikkinäisiä lihaksia oli sen verran, että en saanut enää loppuun itselleni juoksijaa seuraksi. Matka tuntui pitkältä, mutta olin varma että se vähenee jatkuvasti ja yritin pitää vauhtia yllä. Sitten koitti hetki kun edessä oli kyltti "Siikaranta 300m", tästä voisi painella urku auki maaliin saakka ja kiristää ajasta sen mikä olisi enää mahdollista. Ihan hirveästi ei loppusuoralla tasaisen lujan vauhdin päälle tarvinnut laittaa kun oikea pohje ilmoitti krampin uhasta jos vauhtia ei himmata. Etsin nopeimman mahdollisen vauhdin jossa kramppi pystyttiin välttämään ja laskettelin maaliin itseni voittaneena ajalla 5:15 ja rapiat. Aika oli huomattavan paljon parempi kuin mitä uskalsin koskaan odottaa ja sen tekeminen tuntuu vieläkin epätodelliselta kun odotukset olivat päälle 5:30 ajassa.

Suuri kiitos järjestäjille, kaikille vapaaehtoisille tekijöille, kilpakumppaneille sekä kannustajille! Päivä oli huikea ja tunnelma oli parasta mahdollista A-luokkaa alusta loppuun. :)

Täältä löytyy ainakin jonkin aikaa tapahtuman kuvia

Päivän pro-tip - Geelien virittely kisaa varten

Kaikki valmiiksi kahteen eri pulloon, toiseen vedet tapahtumaan lähtiessä ja toiseen pulloon ainoastaan geelit. Kun ensimmäinen erä on loppu, niin heitetään pullo reppuun, uusi tilalle ja vain vedet sekaan. Näin meillä on käsiä sotkematta isogeeliä helposti kaksi pulloa mukana. Hydrapakin softflask 350ml ei paljon paina repussa ylimääräistä ja jos tällä säästyy geelien kanssa lotraamiselta, niin investointi on järkevä.