Urban Rogaining - jälkimietteitä

Urban Rogaining - Porvoo 26.11.2022

Lähdettiin Janin kanssa reissuun aika avoimin mielin kokeilemaan 10h hölkkälenkkiä samalla rasteja napsien. Ajattelin kirjoittaa itselleni muistiin muutamia havaintoja reissusta. Nomen est omen ja niin se joukkueen nimi "Näytti Hyvältä Kartalla" pääsi taas todistamaan itseään.

Haasteet 

• Reitin suunnittelu kahdelle kartalle, sekä 1:20K että 1:35 mittasuhteille
• 1:35K kartta A3-koossa tekee kaikesta todella pientä ja suunnittelu on todella haastavaa
• Pimeässä suunnistaminen, todellinen heikkous eikä pelkkä haaste
• Reitin pituuden arviointi ja oman sijainnin arviointi suhteessa maaliin
• Ei lähestytty maalia tarpeeksi rivakasti ja optimireittiä vaan aikaa meni turhaan ihmettelyyn

Analyysi rastiväleistä

57: Pientä hakemista ja totuttelua karttaan, löytyi pienen säätämisen jälkeen

60: nopea nousu suoraan rastille

44: totaalisen väärä reittivalinta ja tuhlattua aikaa paljon

80: nopea onnistunut poiminta

53: helppo koppaus laiturin alusta

71: pitkä pyöriminen kadonneen rastin alueella, aikaa tuhlautui lähemmäs 15min

75: nopea poiminta

35: saapumisessa vääriä polkuvalintoja ja turhaa rämpimistä pusikossa, vähän pisteitä ja paljon tuhlattua aikaa. Huono valinta lähestymiseen.

100: nopea nousu mäelle ja rastin otto

85: Suoraan rastille ja matka jatkui

101:  nousu ylös ja rasti haltuun

32: suora lähestyminen ja rastin otto

62: tultiin hyvällä suunnalla melko lähelle ja nopea poiminta

54: nopea koppaus, ei sekoilua

78: osui aikalailla etenemisreitille, ja saatiin otettua nopeasti

69: pieni koukku rastista ohi ja jouduttiin peruuttelemaan. Turha kaseikon väistely rastille mentäessä

108: Totaalipummi koska karttaa oli suunnitteluvaiheessa luettu huonosti ja joen yli meni sähkölinja, eikä tie/silta. Jälkikäteen hyvässä valossa asian huomasi, mutta hämärässä valaistuksessa ja pienessä mittakaavassa emme sitä huomanneet.

82: päästiin nousemaan aika suoraan rastille

36: Hyvällä linjalla suoraan rastin kohdille

76: löytyi hyvin

90: Tässä vedettiin ohi metsäautotien pään lenkistä ja päädyttiin liian itään missä aikaa tuhrautui sijainnin varmistamiseen. Kartan tarkempi tutkiminen edetessä olisi kertonut ettemme ole oikealla mäellä ja olisimme säästäneen turhan nousun.

46: nopea poiminta

91: saatiin hyvin paluumatkalla etelään

77: jouduttiin hieman etsimään rastin kohtaa kallion reunasta hämärässä/pimeässä

64: nousu tienvarresta suoraan rastille

73: nopea paikannus ja rastin otto

68: Oli pieni riski rastin ohi menemiseen jos paikalla ei olisi sattunut olemaan pyöräilijää, oletimme liikaa rastin sijaintipaikkaa paikallistuntemuksen vuoksi

104: aiheutti pyörimistä koska oli sen verran jemmassa puun rungossa kiinni. Pimeässä lipun näkeminen oli haastavaa

83: mentiin ohi rastista ja jouduttiin vähän palailemaan, kuitenkin melko nopea poiminta

55: pientä hakemista reittivalinnassa, mutta rasti löytyi nopeasti

50: saatiin nopeasti, reittivälin valinta ei ollut suorin mahdollinen

67: löytyi hyvin, vähän piti lähestymistä hakea

74: nopea koppaus, rasteista ainoa mikä oli lähes tiessä kiinni

43: rasti löytyi hyvin

66: ohi niin että soi. Tässä olisi pitänyt katsoa karttaa paremmin ja ottaa varman päälle enemmän itään. Nyt roikuttiin etelään menevässä reitissä ja se vei meidät pahasti ohi rastilta.

34: tämä oli pieni lohdutus edellisestä pummista, polun alkupään hakemista oli vähän

42: pitäydyttiin polussa aivan liian pitkään ja mentiin ohi. Väsymys ja kiire tekivät tehtäväänsä

86: Oltiin todella lähellä rastia, mutta usko ja aika alkoivat loppumaan. Olisi ollut täysin haettavissa, mutta ei vain usko riittänyt. Eri lähestymiskulma olisi voinut auttaa.

38: nopea säälipoiminta viimeisen onnistumisen saamiseksi

37: tämä olisi pitänyt tajuta ottaa paluumatkalla, mutta yritimme vain ehtiä ajoissa maaliin ja kartta oli jo hylätty käteen

Maali: 3min 18s myöhässä ja -4 pistettä saldoon. Tätä kompensoi hieman alussa kerätty testirata mistä sai 4 pistettä.

Opittavaa

- Ajan lopppumista pitää tarkkailla paremmin, loppuun helppoja rasteja alueilla missä on paljon kiintopisteitä. Karttaan selkeät cutoffit ja päätös mitä rasteja halutaan hakea varmasti.

- Helpottaa jos molemmat tekevät suunnistusta jatkuvasti, näin virheiden ja oletusten määrä vähenee

- Mahdollisimman yksinkertaisia ja suoria reittivalintoja erityisesti kaupunkiolosuhteissa kannattaa suosia. Nyt tehtiin muutamia risteyksen missailuita kun suunnitelmassa oli käännöksiä hieman liikaa

Kiitokset

Kiitos Extreme Endurancelle tapahtuman järjestämisestä ja hyvistä järjestelyistä. Kisakeskus oli oikein toimiva ja someaktiivisuus oli huippua. 10h reissun tarjoaminen oli erittäin mukava lisä rogatapahtumien kentälle.

https://www.extremeendurance.fi/ 

NUTS 300 Distance by Black Diamond - Pitkiä pätkiä ja uusia kokemuksia

 

 12.7.2021 - Njurkulahti, Lemmenjoki

Itse tapahtumaan kannattaa käydä tutustumassa NUTSin sivuilla jotta saa ajatuksen mistä tässä 200-mailisessa kisassa on kyse, mutta tiivistetysti reitti lähtee lemmenjoelta kohti puljun erämaata ja Kalmankaltiota(88km) mistä jatketaan matkaa pöyrisjärveä kohden ja sieltä Hettaan(n. 200km) ja sen jälkeen sitten Pallaksen maagisia maisemia ihaillen Pallakselle(260km). Tämän jälkeen matka jatkuu kohti yllästä ja äkäslompoloa retkeilyreittiä pitkin ja maalissa kilometrejä on kertynyt n. 326km. 2021 oli kyseessä reitin ja järjestelyiden koeponnistaminen, niin sanottu 1st edition mikä on aina vähän jännittävä jo itsessään  koska kukaan ei ole koskaan aiemmin reittiä mennyt.

https://nuts.fi/fi/nuts300/

Valmistautuminen

Omaan kalenteriin tapahtuma alkoi hahmottumaan ensimmäisten huhupuheiden yhteydessä koska 200 mailinen oli kiinnostanut ajatuksena ja nyt olisi mahdollisuus osallistua kotimaassa moiseen.

Valmistautuminen alkoi jo alkutalvesta etelässä aika puhtaasti tätä tapahtumaa varten rakentamalla ohjelmaa yhdessä Jannen kanssa ajatuksella että kroppa sietäisi mahdollisimman hyvin useamman päivän yhtäjaksoisen rasituksen. Käytännössä pitkiä tuntimääriä viikonloppuna, mahdollisuuksien mukaan pe-su, mutta joskus jopa pe-ma.

Reppu ja varusteet

Repun paino oli lopulta reissussa nesteineen n. 5kg pisimmällä välillä. Tuossa painossa reppu on vielä juostava eikä se hölsky liikoja. Pyrin pitämään repun sisällön miniminä ja jätin esimerkiksi laitteiden lataukset huolloissa tapahtuviksi. Suunnistus tapahtui täysin Garminin GPSMap 64s:n avulla mikä oli ainakin itselle toimiva ja helppo ratkaisu, joissain kohdissa sauvojen kanssa sohiessa jokin kellomainen ratkaisu olisi voinut toimia hyvin, mutta erityisesti 105km pätkällä käsigps:ssä oli paljon iloa. 

Energian runko oli aika pitkälti geeleissä, suklaassa ja karkeissa. Nälkää loitolla oli pitämässä muutama Cliffin patukka ja Maximin energiaa bar sekä salaisena aseena mukana kulki ruisleipää. Reittimuutos aiheutti vielä starttia edeltävälle viikonlopulle kovan säädön kun piti laskea energiat uusiksi muuttuneille väleille.

Osa 1 - Njurkulahti - Kalmankaltio 88km 

Starttia odotettiin hieman jännittynein tunnelmin, mutta melko rennosti. Juha oli sen verran kova ennakkosuosikki että ajattelin mennä heti starttiviivalle hänen kanssaan niin oollaanpahan edes kerran koko reissun aikana samassa kuvassa. 😁

  Keskittyneet ilmeet ja reissuun! (c) Ossi Määttä

Lähdimme rentoa vauhtia, mutta keli oli sen verran uuvuttava että tiputin kärjen vauhdista pois aika nopeasti sykkeiden noustua korkeiksi. Kohta olimmekin jo veneellä ja pääsimme nykimään itseämme yli. Tässä kohdassa meitä oli muodostunut n. 6 hengen porukka jotka etenimme suurin piirtein samaa vauhtia. Veneellä yli meneminen oli ihan hauska kokemus, mutta kannattaa pistää pitkä ja Ruuska kaveri siirtämään venettä, lyhyellä se käy jo työstä.

Pätkä oli varsin juostavaa, kunnes jossain kohdassa taivas hieman repesi ja vettä tuli noin saavista kaatamalla niskaan. Kokemus oli virkistävä ja viilensi ilmaa juuri sopivasti(mutta kenkien märkänä oleminen alkoi jo tässä vaiheessa).

Morgamojan tuvalla Eppu ja muut olivat tekemässä tarkistuslaskentaa kuinka monta hullua oli reissuun oikeasti lähtenyt. Tässä kohdassa kärki oli ottanut kaulaa reilun puoli tuntia. Pidimme lyhyen tauon ja kaivelimme seuraavat syötävät esille.

n. 35km takana ja vielä naurattaa - (c) Rami Valonen

Poluton osuus alkoi hetken kuluttua ja se oli aika tuttua vaelluskeikoilta: suota ojineen, risukkoa, rakkaa, pientä mäkeä ja aloitetaan alusta. Osa juoksijoista meni tiukasti viivaa ja osa vähän vapaalla kädellä lähellä reittiä katsoen parhaan mahdollisen etenemisväylän. Pätkä oli todella kosteaa, syvimmillään ojat olivat sellaisia että niihin meni munia myöten vaikka eivät kovin leveitä olleetkaan.

Joissain kohdissa soilla pystyi hyödyntämään mouhopäitä, mutta ajoittain näkyvyys jalkoihin oli risukossa niin huono että kasvillisuuden seasta löytyi enemmän tai vähemmän märkä kolo mihin jalka katosi.

Reitin seuraaminen käsigps:llä(Garmin GPSMap64s ja Topokartat, kiitos Mika lainasta) oli melko helppoa ja 300m toleranssi salli aika hyvää reitinvalintaa vaikka välillä se tarkoitti hieman pidempää matkaa jonkin asian kiertämisessä.

Selkeästi liikkumisesta pohjoisen maastoissa ja muusta rymyämisestä oli ollut hyötyä koska risukoissa pystyin liikkumaan melko nopeasti pienellä vaivalla kun osalla muista oli hieman vaikeuksia pysyä kyydissä mukana.

Jouduin paikkaamaan jalkaa hieman ennen Vaskolompolon tupaa, teipit olivat irronneet ja pientä hiertymää alkoi tulemaan kehräsluun tienoille jo tässä vaiheessa. Daniel jäi kanssani pitämään pienen tauon. Hetken päästä saimme  ryhmää uudestaan kiinni. Tässä kohdassa pystyin etenemään ylämäkeen reipasta kyytiä ihan vain kävellen ja samalla hieman energiaa säästäen.

Hieman ennen Kalmankaltion huoltoa vastaan tulivat Saara ja Jarkko, muuta kärkeä sekä ainakin Maksimainen jotka kaikki näyttivät todella hyvävoimaisilta tässä vaiheessa.

Jossain Kalmankaltion nurkilla, takana 13-15h (c) Rami Valonen

Kalmankaltiossa olikin telttakylä pystyssä ja minut ohjattiin dropbagien kanssa telttaan sisälle. Otin pienen sängyn nurkan missä aloitin toimimaan listani mukaan. Laitteet lataukseen, ruokaa, jalat, jne. Mätin samalla pizzaa ja kanarisottoa koska en halunnut kärsiä nälästä seuraavan 17-20h aikana.

Pikkuhiljaa telttaan tuli myös muita juoksijoita, osa teki nopeamman ja osa hieman hitaamman huollon.

Osa 2, Kalmankaltio – Hetta, 105km

Kun ruoat oli syöty ja repussa oli oikeat tavarat mukana, oli aika iskeä pitkälle pätkälle katsomaan kauanko siihen menisi.

En pitänyt hirveätä vauhtia huollosta lähtiessä kelin ollessa mukavan viileä. Olin syönyt mahan juuri aivan täyteen ja imeytyminen piti saada käyntiin, joten kuormaa ei voinut laittaa liikaa. Muutamia hyvävoimaisia kavereita lähti juosten liikkeelle.

Huollosta lähtiessä olin unohtanut nesteiden täytön enkä tajunnut ottaa ekastakaan purosta, joten jouduin hakemaan vettä ensimmäisestä järvestä. Aamun koitossa itikat olivat melko nälkäisiä ja iskivät koko joukon voimalla selkään ja käsiin. En jaksanut hätistellä, vaan purin hammasta ja täytin pullot koska seuraavaan vesipaikkaan olisi ollut yli kolme kilometria matkaa, oli hieman pakkorako.

Huusin polulle takaisinpäästyäni melko kovaa voimasanoja koska tunne selässä oli polttava ja päätin että tällä tunteella mennään Hettaan saakka (Näitä itikan myrkkyjä on tuntunut löytyvän vielä viikko reissun jälkeen saunassa käydessä).

Sain Juupen ja Tonyn kiinni alamäen tuntumassa, jalkojen kanssa kuulemma ongelmia ja ojensin Konttiselle Kalmankaltiosta saakka kantamani banaanin minkä hän oli unohtanut huollon penkille.

Selkeästi hiekassa ja hankalassa maastossa liikkuminen oli syönyt jalkoja, joten päätin pitää huoltotauon jaloille polun varrella. Tarjota hieman ilmakylpyä, laittaa tarpeen mukaan compeedia ja teippiä sekä puhkoa heti alkuun orastavatkin rakot. Omassa strategialistassa ensimmäisenä kohtana oli että ongelmat ratkotaan heti eikä myöhemmin, joten olin valmis ottamaan pieniä taukoja siellä täällä jotta ongelmat eivät kasvaisi liian isoiksi. Samalla kun hoidin jalkojani ja otin repusta jotain tavaraa, niin Salomonin ADV skin 12 verkkotaskun yksi sauma antoi periksi kuten oli ennakkopeloissa ja riskeissä listattu. Homman korjaus nippusiteellä ja pieni kamojen uudelleenjärjestely niin sain hoidettua jalat loppuun ja matka jatkui ilman isompia ongelmia.

Kohta oli edessä hiekkaa ja kiveä, paikoitellen ihan juostavaa pätkää ja jonkin verran ojia. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpöä oli kiitettävästi. Kastelin merinovillaiset irtohihat puroissa jotta ne pysyivät märkinä ja viilensivät näin melko mukavasti. Jossain naamanhuuhtomis- / juomientäyttösessiossa onnistuin saamaan aurinkolasieni sangan hyttyshuppuun jumiin ja napsauttamaan koko sangan poikki.

Nousu kohti evakuointimönkkäreitä. en edes tajunnut että kaverit olivat tapahtuman hommissa ennen kuin muistuttivat reitistä ja ottivat numeron ylös. Jalat olivat tässä välissä ehtineet jo taas hieman kärsimään, joten otin pienen huollon mäen reunassa, Daniel sai kiinni ja jatkoimme hetken matkaa samaa tahtia mutta oma kävelyvauhtini oli kovempi joten yhteinen taival ei hirveän kauaa kestänyt.

Jatkoimme matkaa kohti etelää, Tässä olisi ollut sääntöjen puitteissa hyvä mahdollisuus säästää aika paljon matkaa, mutta koska aivot olivat jo melko jumissa valvomisesta, ei moinen edes tullut mieleen kuin vasta mahdollisuuden mentyä. Enää 40km retkeilyreittiä mäkien yli ja sitten kohti tietä mitä pitkin sitten Hettaan.

Sain Maksimaisen ja toisen(Ylimaunula?) Kiinni mäessä, heillä oli aika paljon haasteita ja olivat soittamassa kyytiä pois. Mäen päältä löytyi vielä yksi Veikkolan kaveri jolla oli pohkeiden kanssa ongelmia.

Sitten alkoikin sellainen ryteikkö että oksat pois. Ei kovin käveltävää tai juostavaa uraa, itikoita jonkin verran mutta ei haitaksi asti. Jos rupesi ärsyttämään niin tiputin hyttysverkon alas. Tätä iloa jatkuikin sitten tunti toisensa perään, risukko missä meni mönkkäriura, sen jälkeen kosteikko minkä mönkijät olivat kyntäneet mutapelloksi, mahdollisesti pieni oja mistä sai vetta, mäki sen takana minkä päälle kiipeäminen ei avannut hirveästi näkymiä ja sitten sama kuvio uudestaan ja uudestaan. Tähän iloon kun yhdistetää vielä melko harvapisteisen navigointireitin, niin risteyksissä sai katsella aika tarkkaan GPS:stä kumpaan polkuun reitti lopulta yhdistyy.

Kesäretkeilyreitin loppupuolella alkoi Pallaksella jo hieman sadella ja saimme pilven reunasta muutaman pisaran päällemme. Juuri sen verran että kaikki maailman itikat heräsivät nälkäisinä maistamaan uhrejaan. Taisi tulla turvapartio pyörillä vastaan ja kysyivät miten menee, niin vastasin että juuri niin kivasti kuin voi silloin kuin kaikki Lapin itikat ovat kimpussa. Olin jotenkin todella väsynyt fyysisesti ja viimeinen etappi oli syönyt henkisesti todella paljon.

Lopulta asfalttia, mutta pian sekin alkoi olemaan todella tuskaista kävellä ja siirryin hölkkäämään. Aina jokunen minuutti hölkkää ja sitten kävelyä. Näin matka eteni edes jotenkuten, muuten tuntui että matka ei edennyt minnekään vaan mutkan takana oli aina uusi mutka tai mäki.

Kellosta loppui akku 93km kohdalla, Vantage V alkaa olemaan siis elinkaarensa osalta loppusuoralla tällaisessa käytössä, onneksi sillä ei ollut sen isompaa roolia kuin kerätä hieman dataa liikkumisesta ja toimia herätyskellona ja energiansyönnin muistuttajana.

Asfalttitie oli jotenkin todella musertava, ohitseni meni NUTSin evakuointipaku, pari aiemmin vastaan tullutta mönkkäriä sekä muita yöllisiä liikkujia ja siitä huolimatta tie ei tuntunut loppuvan tai edes vähentyvän. Jossain kohdassa tien reunassa oli pari katsojaa jotka kertoivat että edellä menee kaveri joka on maannut tiellä pari kertaa ja pyysivät katsomaan onko kaikki hyvin. Olin vähän hämmentynyt, mutta lupasin kurkata jos löydän jonkun. Jokunen kilometri ennen Hettaa löysinkin Lehtosen joka kertoi olevansa todella väsynyt ja yrittäneensä nukkua tien reunassa pariin otteeseen. Jussi lähti peesiini kevyeen hölkkään ja lopulta saavutimme Hetan huollon. Oli taivaallista nähdä S huollossa odottamassa ja kertomassa että makuupaikka on valmiina ja että sisällä olisi lämmintä ja ruokaa.

Hetassa, 195km takana

Tässä vaiheessa kisamoodi oli aikalailla karissut ja tilalla oli selviytymismoodi mikä halusi vain lepoa, ruokaa sekä suihkun. Istuin eteisessä repimässä kamoja päältä mitkä haisivat aivan kuolemalta ja vitsailimme huollon kanssa hajujen kakofoniasta mikä tällaisesta porukasta lähtee 200km jälkeen. Sain pari mukia kokista mitkä kohensivat oloa paljon ja käskyn ottaa säärystimet pois jalasta ennen kuin koko jalka räjähtää paineesta. Menin suihkuun repimään kamoja päältä ja paineen helpotus nilkassa oli käsittämätön, kun otin säärystimen pois jalasta. Kävin suihkussa pesulla ja könysin siitä syömään, juttelin samalla hetken aikaa Juhan ja muutaman muun kanssa ennen kuin painuin pehkuihin miettimään seuraavaa siirtoa.

Päätimme S:n kanssa että nukun pari tuntia ja katsotaan sitten tilannetta uudestaan. Sammuin laakista unille ja heräsin kevyeen tönimiseen. Olin edelleen kuolemanväsynyt ja oikeaa jalkaa jomotti siihen malliin ettei tuntunut mahdolliselta lähteä liikkeelle. Huolto kävi kurkkaamassa säärtä ja pyöritteli jalkaa, mutta totesimme ettei siinä ole mitään isompaa, ehkä jonkinlainen orastava tulehdus tai rasitus mutta mitään ei ole rikki. S sanoi tulevansa herättämään tunnin päästä ja katsotaan sitten taas tilannetta, heräsin edelleen aivan uupuneena, joten sovimme vielä yhden tunnin unta.

Osa 3, Hetta – Pallas, 67km

Tipuin taas pois kartalta ja heräsin vähän ajan päästä kevyeen tökkimiseen. Totesin että ei kai se auta ja aloitetaan jalkojen huoltaminen.

Lähtemiseen heräämisestä meni yhteensä 3 tuntia kun puhkoin rakkoja, pistin teippejä, sovittelin compeedeja ja leikkasin sopivia siivuja ja vedin lopuksi kinesioteipit pitämään teippejä paikoillaan. Samalla piti välpätä kamat hajoneesta repusta varareppuun ja varmistaa että kaikki tarpeellinen ja pakollinen on mukana. Eväät oli onneksi pakattu legien mittaisiin pätkiin, joten niiden kyytiin heittäminen oli helppoa. Jotenkin oli usko koetuksella kun tähänkin tuhraantui käsittämättömän paljon aikaa. 

Lopuksi oli pakko kokeilla ilman rasvoja että saan edes sukat ja kengät jalkaan. Tämä oli varmasti koominen näky kun purin hammasta ja keikuin jalkojen päällä. Totesin kuitenkin paketin sen verran toimivaksi että uskaltaisin lähteä kokeilemaan kohti Pallasta. Sovimme että S odottaa Hetassa lähtöni jälkeen tunnin ja pystyy tarvittaessa poimimaan minut Ketomellasta jos homma näyttää tyssäävän sinne.

Lähdin sauvomaan pihalta pikkuhiljaa kohti Pyhäkeroa omaa rauhallista tahtia mikä tuntui hyvältä. Muutamia juoksijoita tuli vastaan, joiden kanssa vaihdoin kuulumisia ja toivotimme toisillemme kovasti tsemppiä reissuun. Nämä ovat niitä parhaita hetkiä lajin parissa, kun kaikki ovat yhteisellä seikkailulla ja tsemppaavat toisiaan. Hetken päästä takaani tuli toinen juoksija, jonka kanssa menimme ihan kohtuullista vauhtia hiekkatien risteykseen. Itikoita oli jo sen verran liikkeellä, että jäin kaivamaan hyttyshattua repustani ja päästin toisen menemään omaa vauhtiaan. Kauaa siinä ei sitten mennytkään, kun hän oli kadonnut näkyvistä. Takaata tuli myös muutamia pyöräporukoita MTB240 kisasta joiden kanssa vaihdoimme liikkuessa kuulumisia ja kutsuimme sulavasti toisiamme hulluiksi.

Pyhäkeron nousussa jalka nousi hyvin ja tunkkaaminen oli kivaa, kulku tuntui melko vaivattomalta eivätkä jalkapohjatkaan liikaa ilmoittaneet itsestään. Mäessä oli muutamia retkeilijöitä joiden kanssa vaihdoin sanasen toivotimme hauskoja retkiä toisillemme.

Takaa tuli joku reipas pikkuhiljaa ohi, hänellä oli selkeästi parempi kulku tässä kohdassa ja hyvä niin. Itse olin hyvällä mielellä koska pystyin liikkumaan kohtuullisen kivuttomasti. Yht’äkkiä kuulin selästäni ”Hätäkeskus”, äkkiä reppu pois selästä ja kaivamaan puhelinta vedenpitävästä pussista ja pahoittelemaan turhaa soittoa. Puhelimen kosketusnäyttö oli aktivoitunut jostain kosteista tavaroista ja näppäillyt 000 minkä jälkeen puhelin oli soittanut automaattisesti hätäpuhelun. Hienoa, järjestetään vielä hirveä sirkus Pallakselle tässä kohtaa… Otin puhelimen pussukastaan ja käänsin näytön pussin umpinaiselle sisäpuolelle uusien puheluiden välttämiseksi.

Pikkuhiljaa polku irtosi kohti Ketomellaa ja alkoi pitkä loiva alamäki. Olin huomannut, että pystyn juoksemaan kenkien jäykän rockplaten ansiosta melko hyvin ja kivuttomasti. Sain näin hilattua vauhtia vähän ylöspäin ilman minkäänlaista puskemista ja hyttysetkin pysyivät loitolla kun vauhtia oli hieman.

Ketomellassa oli varmaan 40 astetta tien pinnassa auringon paahtaessa taivaalta. Tein kattavan vesihuollon nousua varten ja kastelin kaikki varusteet kenkiä lukuun ottamatta lämmön säätelemiseksi. Pohdin että jos nousu-ura on samanlainen kuin polku mitä tultiin alas niin tällä pätkällä olisi joko sauvottava todella rivakasti tai mielenterveys olisi koetuksella.

Nousi olikin todella positiivinen yllätys kun reitti nousi hiekkatietä ylöspäin pikkuhiljaa mutkitellen ja matkalla oli hieman varjoa tarjolla. Hiekkatien yläpäähän päästyäni taittui maasto melko tasaiseksi ja juostavaksi, joten pistin hölkäksi kävelyn tuntuessa jotenkin nihkeältä. Mikko ja Henri tulivat hetken kuluttua näkyviin ja huikkaisin heille nopeasti hyvät reissut jatkaessani hölkkää. Kohtuullisen hyvä eteneminen jatkui n. 55km kohdille missä henkinen viimeinen kymppi alkoi olemaan houkutteleva. Väsymyksen vuoksi aivoilta oli hävinnyt kyky pilkkoa matkaa pienempiin osiin ja odotin vain Pallaksen huoltoa, vaikka oikea ratkaisu olisi ollut hakea kartalta kiintopisteitä mitkä olivat lähempänä ja iloita tätä kautta etenemisestä.

Viimeisissä mäissä löysin aamulla ohitseni menneet fillaristit jotka olivat aika tuskaisia laitteidensa tunkkaamiseen kivikossa. Jutustelimme niitä näitä ja jatkoin tunkkaamista kohti Pallaksen satulaa mistä hiekkatie lähtee kääntymään alas. Pystyin vielä juoksemaan melko hyvin mäkeä alas vaikka se tuntuikin vähän jyrkältä paikoin. Lopulta Pallaksen hotelli ja S olivat näkyvissä, eli tiedossa olisi lepoa ja ruokaa. Istuin kenttäsängylle ja otin hieman syötävää sekä juotavaa ja jutustelin muiden tulijoiden kanssa. Sänky oli ihan kohtuullisen mukava ja ajattelin että nukun hetken aikaa siinä minkä jälkeen jatkan matkaa. S:n kommentti nukkumisesta oli että siitä ei varmaan tullut lepoa laisinkaan, sen verran levotonta se oli ollut. Olin myös päättänyt etten ota tässä kohdassa enää kenkiä ja sukkia pois jalasta ettei kaikkia teippauksia tarvitse tehdä uusiksi ja nukuin tunnin unet tossut jalassa.

Pallaksella lepoa kenttäsängyssä

Osa 4, Pallas – Äkäslompolo, 65km

Heräsin kohtuullisen virkeänä, vedin bataattikeiton naamariin ja toivotin hauskaa yötä kaikille. Jalka ei tuntunut hirveän kevyeltä, mutta kykyä etenemiseen oli kuitenkin sen verran että lähdin sauvomaan kohti maalia toiveikkaana. Muistikuvissa oli että tämä väli oli kohtuullisen masentavaa seutua ja että nähtävää ei olisi paljoakaan tarjolla, joten pitäisi vain keskittyä eteenpäin menemiseen. Noin 8km Pallakselta vedin tyylikkään pummin kun tunkkasin reitiltä hutiin Lommoltunturin päälle n. 300 metriä sivuun ja sain kavuta takaisin alas samaa reittiä. Jotenkin ilahduin kovasti kun reitti näytti nousevan mäen päälle, mutta se olikin vain maisemareitti ja oikea jatkui käyrää pitkin eteenpäin.

Rauhalaan päästyäni istahdin vesipisteen lähelle ja ummistin silmät hetkeksi. Olo oli jotenkin todella väsynyt unen puutteesta ja päivästä oli tiedossa todella pitkä. Rauhalan pitkän asfalttisuoran päässä oli bussipysäkki missä otin toiset nopeat muutaman minuutin unet kun silmät eivät vain pysyneet auki tietä tallustaessa.

Metsäpätkällä jouduin ottamaan muutaman kerran vartin unet ihan vain polun varressa kyljelle kellahtaen kun silmät eivät yksinkertaisesti pysyneet auki. Olin huomannut että Hetassa kireänä ollu oikea nilkka oli alkanut vaivaamaan uudestaan ja kun kurkkasin sitä, huomasin että jalka oli alkanut turpoamaan nilkasta aika kovasti ja sukka piti melko kovaa painetta siinä. Kaivoin repusta sakset ja avasin sukkaa nilkasta sen verran että sain pahimman paineen pois, olo jalassa helpottui välittömästi.

Pahtavuoman vesihuollon jälkeen jalka alkoi olemaan aika tuskainen mukana raahattava ja jouduin avaamaan sukkaa useamman kerran enemmän. Vauhti alkoi hidastumaan kävelyksi ja tuskastuminen matkan etenemättömyydestä söi moraalia kovasti. Aina kun V-käyrä meinasi karata liian korkealle niin lapioin karkkia suuhun verensokerin nostamiseksi ja olon kohentamiseksi. Vettä oli valitettavan harvoin saatavilla ja otin filtteripulloon täytettä vastaan tulleista lammista.

Lopulta vastaan tuli äkäskero ja näin Rami Valosen kameran sekä miehen itsensä vähän matkan päässä kävelemässä poispäin. Mietin mielessäni ”älä mene, haluan jutella”. En ollut jutellut koko päivänä kenenkään kanssa ja se kävi selkeästi raskaaksi väsyneenä keskellä ei mitään. Rami onneksi pysähtyi ottamaan minusta muutaman kuvan, joten saimme juteltua pienen hetken ja hän toivotti kovasti tsemppiä. Näki varmaan mikä raunio sieltä tuli. Jatkoin matkaa kyynel silmäkulmasta valuen kun ajatus siitä että homma saattaisi jopa loppua saavutti vihdoin aivot.

Äkäskerolla toivo kasvoi, homma loppuu joskus (c) Rami Valonen 

S oli tsemppaamassa Peurakaltiossa missä piti olla vesihuolto. Vesitonkkia ei vain näkynyt missään. Istuin terassin rappusille ja soitin Epulle missä vedet ovat ja hän sanoi että ne on hieman edempänä, pikitien varressa. Tämä oli ihan kiva uutinen, mutta hieman ärsyttävää ettei peurakaltion pihapiirissä ollut asiasta mitään indikaatiota ja tahtoa mennä hirveästi ohikaan ei ollut. Tästä alkoi sitten tuskainen loppusuora, matkaa oli vielä ihan kiitettävästi jäljellä mutta itsellä alkoi olemaan pää jo sen verran pehmeässä kunnossa etten muistanut paljonko väli oli maaliin.

Peurakaltion huoltoon saapumassa 

Lopulta matkaa oli enää 6km jäljellä siitä alkaa melko sauvakäveltävä pätkä. Jalan kipu alkoi olemaan jo sitä luokkaa että päätin ottaa melko tanakan särkylääkkeen ja sauvakävellä sen voimalla maaliin reippaasti. Näillä kohdin taivas myös repesi satamaan koko voimallaan ja ensimmäistä kertaa koko päivästä minusta tuntui että nyt on hyvä olla ja homma jopa kulkee jotenkin.

Ahosen Mikko oli reilun kilometrin päässä maalista ottamassa vastaan ja kyselemässä kuulumisia, varsin ilahduttavaa että joku oli jaksanut seurata palluraa :D
Maalissa oli todella paljon tuttuja kasvoja ottamassa vastaan, iso kiitos kaikille paikalle tulleille, olen teille ikuisesti kiitollinen kokemuksesta.

Maalissa vielä Tom Nylundin haastatteluun puhumaan järjettömiä väsyneenä lääkepöllyssä, minkä jälkeen suoraan kellariin EA-koppiin jalkojen tutkimiseen. Päivi toimi kisan lääkärinä ja on äärimmäisen ammattitaitoinen, empaattinen sekä ystävällinen henkilö. Hän sai nopeasti jalan diagnosoitua kohtuullisen ehjäksi ja että kyseessä on vain jännetupen tulehdus, mikä lähtee levolla ja ibuprofeenilla. Draamaqueen Koski oli jo manannut rasitusmurtuman itselleen ja kauden pakettiin, niin pahalta tuntui puristus minkä tulehtunut jänne pystyy aiheuttamaan väsyneelle keholle.

Aikaa tähän sirkukseen paloi 79h ja 18min.

Tom Nylund kyselee viimeisimmät kuulumiset 326km jälkeen

 

EA-pisteelle suoraan maalista, ei pysyviä vammoja, pientä turvotusta ja pari rakkoa

Lisää kuvia löytyy: https://nuts.kuvat.fi/kuvat/NUTS+Distance+300/

 https://www.instagram.com/explore/tags/nuts300/

Ja jos haluat seurata toilailujani, niin Instassa @Tonikossa, https://www.instagram.com/tonikossa/

Havaintoja matkasta

• Huolloissa tuli turattua todella kauan Kalmankaltiota lukuunottamatta, jos osaisi keskittyä suoritukseen eikä jutusteluun niin ajasta saisi nipistettyä melko paljon. Toisaalta jutustelu on hauskaa ja kiva kuulla miten esim. fillaristeilla ja muilla juoksijoilla menee.
• Silloin kun levätään niin levätään eikä sekoilla kaikkea, huollossa napakampaa toimintaa niin ei tarvitse juosta poluilla lujaa.
• Kompressiokamat pois päältä viimeistään 24h kohdalla, erityisesti alaraajoissa alkaa kertymään nestettä ja nivelten normaali liikkuminen estyy, alkaa tulemaan muita ongelmia. Sukkiin kiinnitettävä huomiota että eivät purista.
• Joka huoltoon kuivat vaihtokengät, ainakin omassa kenkävalinnassa kengän langat ja rakenne oli sen verran vettynyt ettei kenkä toiminut Kalmankaltiosta eteenpäin ihan toivotulla tavalla.
• Jalkahuoltoa pitää tehdä kun sille on tarvetta, jalkoja on turha tallata loppuun ettei matka lopu kesken.
• Compeedeista tulee kohtuullisen kamalaa räkää, niiden käyttöä kannattaa välttää jos vain mahdollista. Jälkikäteen irti leikkaaminen todella ärsyttävää kun ovat ihon värisiä eikä tiedä että leikkaako ihoa vai compeedia.
• Kamojen organisointi selkeisiin laatikoihin ja pusseihin huoltokasseissa, erityisesti jos ulkopuolinen huoltaja.
• Pallakselta eteenpäin maasto on aika haastava, kilometri kerrallaan vain ja tossua toisen eteen, turha tuskailla asiaa mille ei voi mitään. 
• KäsiGPS napeilla on aika priima laite reissussa, itsellä oli varakarttana myös kännykkä mitä ei onneksi tarvinnut käyttää.
• Oma avustaja huollossa on ihan huippu joka vähän katsoo perään että hommat hoituu.
• Vesien merkkaus karttaan tai muistiinpanoihin ennakkoon on tarpeellista välimatkojen hahmottamiseksi ettei tarvitse hakea ojan pohjalta vettä
• Jos kelloa haluaa käyttää, niin akun kesto on hyvä varmistaa, pisin väli oli lähes 20h
• Varalla droppareissa on hyvä olla kaikkea, kenkiä, aurinkolaseja, reppuja yms.
• Hyttysmyrkkyä menee jonkin verran (toimii ainakin vähän joskus)
• Logistiikka ennen kisaa on hyvä katsoa kuntoon ja tarkistaa että majoituksessa on jotakuinkin järkevä ilmanvaihto
• Reitin päällä ei tehdä suunnitelmamuutoksia väsyneenä vaan eletään skenaarioiden mukaan
• Jos ei ole kiire, ei tarvitse kiirehtiä
• Aloitus ei voi olla liian hidas
• Treenien pitää tähdätä itse tapahtumaan ja tukea sitä
• Treenaaminen on vain osa projektia, ympärillä on paljon muuta millä onnistuminen varmistetaan
• Skenaariot antavat suuntaa, eivät ole tavoitteita

Kiitokset

Sannalle joka on mahdollistanut tällaiseen hullutukseen harjoittelun ja sietänyt kaikkia siihen liittyviä lieveilmiöitä sekä väsymättä ajoi perässäni huollosta toiseen lähes 1000km Lapin teitä.

NUTS-porukka jotta tapahtuma edes oli mahdollinen

NUTS jalkatiimi huollossa jotka hoiditte väsymättä juoksijoiden jalkoja

Jannelle äärimmäisen tärkeistä neuvoista ja treenaamisesta tällaiseen tapahtumaan

Juoksukaverit, tutut jotka olette kannustaneet ja uskoneet että homma menee läpi ja lähetitte vielä tsemppiviestejäkin matkalla. Olette äärimmäisen tärkeitä ja teidän vuoksenne tykkään harrastaa tätä lajia.

Saucony Suomelle treenivarusteista ja kengistä. Tälläkin matkalla pitkiä pätkiä mentiin Saucony Canyon TR:llä.

Kaikki ne jotka unohdin yltä jotka olette olleet jotenkin matkalla mukana tai vaikka ette olisikaan ja olette antaneet anteeksi etten ole tullut juhliin tai kylään harrastukseni vuoksi. Lupaan paikata tilanteen nyt kun tämä projekti on saatu maaliin.

Budjetti

En ollut laatinut ennen kisaa mitään budjettia tai edes hahmotellut paljonko reissusta tulisi kuluja, mutta muutaman meemin jälkeen oli pakko laskea kustannukset että paljonko huvi oli maksanut.

En ottanut mukaan kuin aivan suoraan kisaan liittyvät kustannukset, esim. varusteista listalle pääsivät vain ne mitä jouduin varta vasten kisaan hankkimaan (Bivi, vara-akkuja, energiat ja ruoat sekä yhdet sauvat) ja sen lisäksi laskin kisan kustannuksiin osallistumismaksun. Varusteita tai kenkiä joita ennen kisaa oli jo olemassa, en laskenut budjettiin mukaan.

Meemi joka olikin totta, (c) @polkujuoksumeemit

Omien kustannusten jakautuminen sisältäen matkat Etelä-Suomesta, kaikki matkan majoitukset (1 hotelli mennessä ja tullessa), ravintolasyömiset (ja 2 kaljaa Selväpyystä), ostokset kaupasta ja huollon liikkuminen kisan aikana. Ajoa tuli matkan aikana yhteensä 3500km josta lähes 1000km kisan ympärillä. Kustannuksia pystyy karsimaan isolla kädellä kun porukkaa lähtee ryhmässä useampi ja majoitusten (esim. huoneisto tai mökki) kustannuksia jaetaan porukan kesken. Ruokaan meni yllättävän paljon rahaa 10 päivän reissun aikana, mutta toisaalta kaupasta kannettiin ruokaa ja kahdella hengellä ravintolasyömisiin menee myös merkittävä määrä rahaa. Yhteensä rahaa tapahtumaan meni reilun puolen vuoden aikana (ilmoittautumisesta kotiin pääsemiseen) n. 3300€. Oliko se sen arvoista? Ehdottomasti! 

Omien kustannusten jakautuminen eri kategorioiden välillä

NUTS Karhunkierros 2021, 83km

Karhunkierros 2021 - 83km

28.5. - 29.5.2021 - Ruka, Kuusamo

Ilon kautta päätyyn

Yhdistimme reissun pieneen kevätlomaan Rukan maisemissa ja sain samalla mahdollisuuden tehdä ns. määräviikon ilman hirveää puristamista. Tarkoituksena oli tehdä pitkiä lenkkejä n. joka toinen päivä ja täyttää 200km viikko sitten Karhunkierroksella 83km leppoisasti hölkäten. Viikko onnistui mukavasti ja siihen mahtui retkeilyä Hossassa sekä Ranuan eläinpuiston visiitti ja parin uuden kunnan lisääminen kätkökartalle.

Keli oli Rukalle saavuttaessa melko hyytävä ja märkä, Talvijärvessä oli vielä jäät ja Rukan rinteetkin olivat lähes kokovalkoiset. Pikkuhiljaa viikon aikana lämmöt kuitenkin nousivat ja märkä maa alkoi kuivumaan.

Kävin eri päivinä tutkimassa hieman kisareittiä eri kohdista ja yhdistelin siihen sitten muuta säätöä reitin ulkopuolelta. 40km lenkkeihin meni n. 6h, joten vauhti ei ollut päätä huimaavaa ja yritinkin tarkoituksella pitää tehot hyvin kevyinä jotta perjantaina riittäisi jalkaa koko matkan liikkumiseen. Samalla tuli hyvä mielikuva mäistä ja vesistöistä, joten reitti ei hirveästi pääsisi yllättämään.

Perjantai - Starttipäivä

Perjantai alkoi vähän mustissa merkeissä niskojen ja selän juiliessa armottomasti. Olo oli hetkittäin niin heikko että ajattelin startin jäävän väliin kokonaan. Aamujumppa, hierontaa, pyörittelyä, Panadolia ja vähän kahvia niin olo saatiin paranemaan sen verran että pystyin lähtemään verkkalenkille hakemaan numeroita ja muita kisakamoja. 

Hölkkäsin mökiltä hiihtostadionille missä oli melko väljää, mutta musiikki pauhasi ja kisatunnelma oli rakentumassa. Aamun klo. 8  perusmatkan startti oli jäänyt välistä päänsäryn vuoksi ja olin huomattavan paljon myöhemmin vasta liikkeellä. Näin Janin kylällä ja kävimme pienellä lenkillä herättelemässä yön kangistamia jalkoja. Hetken aikaa jutustelua tuttujen kanssa ja kuulumisten vaihtamista minkä jälkeen olinkin valmis hölkkäämään mökille syömään vähän ruokaa ja lepäilemään.

Tässä välissä oli hyvä pakata juoksukamat iltaa varten valmiiksi ja laittaa dropbagiin tarvittavat kamat. Suunnitelma oli ottaa starttiin minimimäärä kamaa mitä ensimmäiselle 3h pätkälle tarvitsee ja Oulangasta sitten loppureissun eväät kantoon, sparebagissa ei mitään ylimääräistä vaan repusta tyhjät pullot säkkiin ja säkin sisältö mukaan ilman ihmettelyä. 

Ilta sujuikin melko rauhallisissa tunnelmissa, yritin syödä ruokaa pitkin iltaa pienissä erissä yhden ison annoksen sijaan ja välillä kävin pötköttelemässä sängyssä. Kisakamat oli jo pakattu valmiiksi, joten ohjelmassa oli vain odottelua.

Kello alkoi lähestyä bussin lähtöaikaa, heitin kamat niskaan ja hyppäsin autoon. Kurvasimme Hotellin kääntöpaikalle pari minuuttia ennen bussin lähtöaikaa ja pääsin kävelemään suoraan bussiin sisään ja istumaan, sitten alkoihin jo tuttu matka kohti Hautajärveä. Bussimatka meni melko nopeasti, hieman hiljaista väkeä oli jostain syystä aiempiin reissuihini verrattuna, liekö syynä käytössä olleet maskit mitkä eivät tehneet kenenkään olosta erityisen mukavaa.

Päästyämme perille, pieni kamojen välppäys, banaanin pupellus ja kassin heitto kärryyn. Tein samalla päätöksen että reissu menisi ilman otsalamppua koska yöstä oli tulossa kirkas ja mitään satavaa ei ollut ennusteessa. Liukuvalla lähdöllä kiitokset starttihenkilökunnalle ja matka kohti Rukaa alkoi. Kello taisi olla melko tasan 23 kun pääsin liikkeelle. Liivi oli kevyt selässä ja jalkakin tuntui kevyeltä, ajattelin että mennään rauhassa omaa vauhtia ja se saa olla päivän vauhti. Ideana saada kasaan vain hyvä, ehjä ja pitkä lenkki. Takaraivossa tosin kolkutti ajatus että Jani on lähtenyt n. 20min aikaisemmin, joten voisi olla mahdollista saada hänet kiinni Oulankaan mennessä ja jatkaa siitä sitten yhtä kyytiä eteenpäin rauhallista tahtia.

Melko nopeasti rupesin saamaan ihmisiä ja jonoja kiinni, osassa paikkoja ohittaminen oli helpompaa ja välillä joutui ottamaan hieman kauempaa metsän kautta. Toivottavasti kukaan ei säikähtänyt liian pahasti kun vierestä painoi joku menemään ohi. Aina ei ollut mahdollisuuksia ennakkovaroitella ohitusta kun letkaa oli pitkästi, mutta yritin kovasti katsoa paikkoja joissa ohittaminen oli helppoa ja turvallista.

Muutaman tunnin rennon reippaan jolkottelun jälkeen alkoi yö selkeästi lähestymään ja oloa piti oikoa suolalla, syömisellä sekä nesteellä. Melko nopeasti orastava huono olo taittuikin ja pystyin jatkamaan sujuvasti samaa vauhtia eteenpäin. Matkalla näin muutamia tuttuja perusmatkan menijöitä joiden kanssa on aina mukava vaihtaa kuulumisia polun päällä. Omalla reissulla ei ole niin kiire etteikö ehtisi kysymään miten toisella on reissu mennyt ja miltä homma näyttää.

Oulanka rupesi lähestymään ja reilun kilometrin ennen huoltoa sain Janin kiinni. Hänellä oli varsin hyvävoimaisen oloinen meno, joten hölkkäsimme huoltoon yhtä matkaa. Oulangan huolto olikin aamuyön tunteina sellainen jäinen helvetti ettei vähään aikaan toista ole tullut vastaan. Jatkuva tuuli, hikiset kamat ja lähes 0 asteinen ilma pakottivat toimimaan melko nopeasti vaikka vaihdoinkin kuulumisia muiden juoksijoiden kanssa. Aikaa huoltoon meni 9 minuuttia, mikä on todella paljon ottaen huomioon etten tehnyt siellä oikeastaan mitään kovin järkevää. Sanoin Janille että nyt pitää mennä tai jäädymme pystyyn ja hän liittyi seuraani kohti Basecampin huoltoa. 

Oulangasta tarttuneen kohmeen sulattaminen kesti melkein puoli tuntia että sormissa alkoi olemaan lämmin ja ettei ollut kylmän tunnetta missään kohdassa kehoa. Ohittelimme pikkuhiljaa edessä meneviä juoksijoita ja pystyimme pitämään maltillista vauhtia. Päästyämme Oulankajoen varresta kohti Kitkajokea, kohtaan missä juurakkoa riittää, alkoi Janilla olemaan polven kanssa pieniä haasteita ja vauhtimme tippui pikkuhiljaa kävelyvauhtiin.

En halunnut olla stressaamassa Jania vauhdista ja hän ei halunnut hidastella minua, joten sovimme että minä jatkan matkaani ja hän tulee omaa tahtiaan ja fiiliksen mukaan. Näin irtosin reippaseen etenemiseen kohti basecampia kun kävely oli palauttanut olon varsin hyväksi ja energiseksi. Basecampin huolto oli hyvin pikainen, yksi mandariini, sipsejä, vähän kuulumisten vaihtoa perusmatkan menijöiden kanssa ja pari banaaninpalaa kantoon sekä vesipullojen täyttö, sitten oltiin valmiita menemään taas.

Basecampin jälkeen alkoi näkymään lammikoissa jääriitettä, joten yöllä oli tosiaan ollut melko kylmä.  Sain muutamia pitkän matkan menijöitä kiinni, kuulumisten kyselyä ja tsemppien toivottelua heidän kanssaan. 83K matkan taivaltajia näkyi myös, osa paremmissa voimissa ja osa vähän heikommassa hapessa kohti Rukaa taivaltaen. Toivotin tsemppejä kovasti reissuun, toivottavasti V-käyrä ei tsempeistä hirveästi kohonnut vaan tuotti enemmän positiivista energiaa.

Sain Petran kiinni ja pystyin kertomaan että perässä tuleva seuraava oli melkoisen kaukana ja ettei olisi ihan älytöntä hoppua, hän oli tässä vaiheessa perusmatkalla naisten 3. Konttaiselle tultaessa mäet olivat onneksi aiemmalta viikolta hyvässä muistissa eikä tullut harmitusta vaikka mäkiä olikin useampi peräkkäin. 

Olin huomannut matkalla ilmiön että oman kelloni sykkeet sekosivat useamman kerran kun ohittelin porukkaa, ilmeisesti kello rupesi kuuntelemaan muiden vöitä ja näytti mitä sattui. Todella ärsyttävä ilmiö koska oikean sykkeen saaminen kelloon näkyviin vaati aina pientä säätöä.

Valtavaaralta laitoin viestiä kotijoukoille että tulevat vastaan hetken päästä. Hirveän kauaa ei viitsinyt ylhäällä aikaa viettää tuulen ollessa melko raaka ja ilma ei ollut kovinkaan paljon lämmennyt. Vastaan tuli muutamia retkeilijöitä ja toivottelin vielä hyvät huomenet oman reissun ollessa jo loppusuoralla ja Rukan näkyessä.

Rukan nousussa oli muutama hieman uupunut hahmo jotka hienosti tsemppasivat vielä viimeiset metrit kohti loppulaskua, selkeästi reissulle oli annettu kaikki paukut ja se on aina kova suoritus! Rukan päältä oli sitten hyvä tiputella alas kohti hiihtostadionia, pieni herkistyminen tuli kun vastassa oli tuttuja ja reissu oli mennyt niin hienosti. Olen kovin kiitollinen että voin harrastaa ja käyttää merkittäviä määriä aikaa treenaamiseen. Ilman tukea kotoa tämä ei olisi mahdollista.

Kello pysähtyi hyvään aikaan, 11:02:11, moni spekuloi että nopeamminkin olisi päässyt, mutta tällä kertaa hauska juoksu hyvällä fiiliksellä pitkän treeniviikon päätteeksi riitti tällaiseen ja olen siihen itse kovin tyytyväinen. Oma ajatus alunperin oli retkeillä reissu jonnekin 12-14h hujakoille joten tulos meni huomattavan paljon paremmin kuin uskalsin toivoa ja viikon 210km tulivat ilman hampaiden kiristelyä. 

Kiitokset

Iso kiitos NUTS-porukalle että tapahtuma saatiin järjestettyä ja kiitos kaikille vapaaehtoisille jotka mahdollistavat tapahtuman järjestämisen! Koronan vuoksi poikkeusolot oli hyvin huomioitu ja järjestelyistä jäi todella positiivinen olo. Kaikki mikä oli tehtävissä, oli varmasti tehty olosuhteet huomioiden. 

Kehittämisen puolelle olisin ehkä Oulankaan kaivannut seinistä kiinni olevaa telttaa missä ainakin pahiten kylmettyneet juoksijat pystyneet sulattamaan itsensä. Tämän ennakointi on hankalaa ja huolto toimi kyllä loistavasti näinkin.

Positiivinen kokemus ja Karhunkierrokselle sekä NUTSin tapahtumiin on aina kiva tulla, laatu on taattu 👌

Vaarojen Maraton 2020 - Yö 65K

 Vaarojen Maraton, Koli 2.10.2020

Korona sotki tehokkaasti kisakauden ja lähes kaikki on siirretty tai peruttu ja juoksumotivaation kaivaminen on ollut todella haastavaa. Kesä meni kaikenlaista puuhaillessa, mutta tehokkaat treenit jäivät väliin ja rytmi oli mitä sattui. Hyviä pitkiä lenkkejä valitettavan vähän, muuta puuhaa kyllä onneksi korvikkeena.

Rikkonaisesta kesästä ja stressistä johtuen olin jo pohtinut jättäväni Vaaroilla juoksun väliin ja lähteväni turistina liikkeelle. Perusmatkan puolittaminen yö 65:lle tuntui mielekkäältä ja motivoivalta vaihtoehdolta, joten päädyin vaihtamaan matkan pari viikkoa ennen reissua. Kolin yö on huikea kelistä riippumatta ja en halunnut jättää sitä kokematta. 

Saavuimme mökille torstaina iltapäivästä ja suuntasin Kolin Ryynäseen syömään burgeria perunoilla sekä vähän haistelemaan minkälainen pöhinä olisi ilmassa. Torstaina oli enemmän ruskaturisteja kuin juoksijoita liikenteessä, mutta syödessä rupattelin naapuripöydän kanssa ja kerroin hieman miksi Koli on juuri nyt aivan tukossa ja majoitusta ei ole tarjolla.

Ilta meni kevyesti kamoja läpi välpätessä ja varmistaen että kaikki olisi mukana, eikä tarvitse tehdä viimehetken hankintoja, erityisesti nyt kun myyntipisteitä ei ollut tarjolla. Söin vielä iltapalaksi vähän  pizzaa ja kävimme Pielisessä uimassa mökin rannasta, oli muuten raikasta vettä.

Perjantaina lähdimme käymään Nurmeksessa katsomassa puolustuslinjoja sekä Bomban taloa. Reissun aikataulu meni sen verran haastavasti palatessa ettei meillä ollut mahdollisuutta lähteä perusmatkan starttiin ilman hirveää säätämistä, joten päätin ottaa rauhallisesti, syödä vähän ja lepäillä sängyssä musiikkia kuunnellen. Kahdeksan aikaan oli sitten aika ruveta pistämään juoksukamoja kasaan, pakkaus oli sikäli helppo että huoltovälejä on rajallisesti ja joka välille on helppo pakata haluttu määrä energiaa. Ysiltä starttasin kohti P1:stä mistä Shuttle lähti kohti hotellia. Paavo sattui parkkeeraamaan samaan aikaan kentälle kanssani ja ehdimme vaihtamaan hieman kuulumisia. Vauhtiajatukset osuivat aika yksiin, joten totesimme että lähdetään yhdessä painamaan kohti 9h aikaa ja katsotaan miltä se tuntuu.

Otimme pienen alkulämmön ja juoksimme hotellilta starttiin, parin minuutin odottelu, pakolliset starttikuvat ja sitten alkoi Finlandia soimaan, kylmät väreet hiipivät iholle. Paukusta liikkeelle ja Otimme Paavon kanssa paikan kärkiryhmän takaa mistä löysimme reippaan hyvärytmisen juoksutahdin. Yllätyimme kärjen melko verkkaisesta tahdista ja siitä että pysyimme jonkinlaisen matkan päässä edes alussa. Sitä on on jotenkin tottunut että kärki karkaa heti lähdöstä omille teilleen.

Hymy herkässä kun saa juosta Kolin yössä  (c) Jere Alen

Matka sujui hyvin ensimmäisen reilu pari tuntia, ja Rykiniemestä otimme nopealla huollolla vähän täytettä pulloihin ja jatkoimme matkaa. Joku oli käristänyt makkaraa mikä tuoksui melko hyvältä jo tässä vaiheessa. Rykiniemestä lähtee melko pitkä nousu mitä lähdimme painamaan ylös. Perässämme tuli yksi juoksija joka välillä otti meitä kiinni ja välillä jäi hieman kauemmas taakse, mutta nousun jälkeen emme saaneet hänestä enää havaintoja ja jatkoimme omaa tahtia eteenpäin.

Rykiniemen ylitys, toiset keskittyy enemmän kuin toiset (c) Jere Alen

Reilun kolmen tunnin kohdalla alkoi päivän syöminen ja kova vauhti ilmenemään pieninä vatsaoireina ja yleisenä heikotuksen tunteena. Latasin suolaa ja geeliä koneeseen mikä auttoi oloon melko nopeasti. Jotenkin tuntui että yön vaikeimmat hetket osuivat jonnekin 25-30 kilometrin kohdalle kun meno ei tahtonut maistua ollenkaan ja olin jo varma että joko jään kivieniemeen kokonaan tai sauvakävelen sieltä maaliin. Paavo vakuutti että hyvä tulee ja energiaa vaan koneeseen. Eteläinen pää on hidasta kulkea ja tuntui että matka eteni tuskaisesti. Ilmassa leijaili myös jonkinlainen raadon haju mikä sai olon vielä entistä huonommaksi. 

Eteläpäästä pohjoista kohti taittaessa alkoi tulemaan ihan kohtuullinen olo ja energiat rupesivat imeytymään. Ehkä se on se kotiinpaluu mikä saa yrittämään enemmän. Pikkuhiljaa eteläpään mäkien taittuessa alkoi tulemaan sellainen fiilis että tästähän voi tulla ihan hyvä. Emme olleet nähneet lampun lamppua Rykiniemen jälkeen ja ajattelimme olevamme jossain top 10 joukossa, mihin olimme varsin tyytyväisiä sillä etukäteen oli mainostettu että viivalla on kovia nimiä lähtemässä. Kiviniemen huollossa meille kerrottiin että olemme Paavon kanssa 2. ja 3. mikä oli varsin hämmentävä uutinen. Selvisi että toinen kärkiparista oli joutunut keskeyttämään Kiviniemeen minkä vuoksi olimme lähellä podium-sijoituksia jos vain jaksaisimme pitää vauhdin maaliin saakka. Täytimme pullot ja jatkoimme matkaamme, tästä irtoaisi varmasti boostia vielä pitkäksi aikaa.

Hieman ennen Peiponpeltoa edessä näkyi hitaasti eteneviä valoja jotka olivat 130K matkalaisia taistelemassa cut-offia vastaan. Kysyimme kuulumiset ja fiilikset sekä toivotimme kovasti tsemppiä jokaiselle reissuun. Peiponpellossa nopea huolto ja rupattelu huoltohenkilöstön kanssa ja kohti maalia. Tästä olisi enää pari mäkeä ylös ja alas, kohtuullisen edettävää reittiä pitkin joten mieliala oli nousussa.

Tässä vaiheessa alkoi varovainen usko siihen että Paavon vuotta aiemmin tavoittelema podium-paikka voisi toteutua tällä kertaa. Lopulta olimme tarpomassa portaita ylös, minkä jälkeenhän reitillä ei ole kuin laskettelua alas ja pieni loppunousu. Ennen portaita otimme vielä yhden pitkänmatkalaisen vetoon mukaan, mutta valitettavasti hänellä ei ihan voimat riittäneet mukana roikkumiseen vaikka lupasin että vien puolivälin huoltoon ennen cutoffia.   

Ennen satamaa otimme hiekkatiellä ihan oikeita juoksuaskelia katsojien iloksi (kaikkien niiden jotka 6:45 lauantaina aamusta tuijottavat GPS-pallukoita) ja pääsimme runttaamaan mäkeä ylös. Tunteet alkoivat nousta pintaan. Tässä vaiheessa ei ollut enää tarvetta repiä hirveästi vaan etenimme sellaisella tahdilla että meno oli vielä siedettävää ja tiesimme että 2. ja 3. sija olivat meidän. Ehdotin että ylitämme maaliviivan yhdessä ja sadasosat saavat ratkaista mikä sopi Paavolle mainiosti. En ollut lähtenyt kisaamaan kaveria vastaan missään vaiheessa ja nyt ei tuntunut siltä että olisin halunnut vääntämään. Maaliin rennosti hölkäten ja homma oli paketissa. Uskomaton fiilis, kannattaa kokeilla kaverin kanssa maaliin tulemista pienten vastoinkäymisten kautta, on huippua.

Maaliintulossa hieman juotavaa ja syötävää, palkintokassit käteen ja vilttiä niskaan. Arvoimme palkinnot keskenämme koska sadasosia emme saaneet haltuumme. Aika molemmilla 9:15:50 mikä oli melko lähellä tavoitetta, aina voi jossitella mutta ei ole pakko. Maalista pääsin myös toivottavaan kaverit matkaan päivä 65:lle ja siirtymään itse kuivien vaatteiden kanssa hotelliin juomaan aamukaakaota mikä maistui todella hyvällle. 

Näissä tapahtumissa on aina ilo käydä, ihmiset ovat huippuja ja tunnelma on rento. Kuulumisia voi vaihtaa kenen kanssa tahansa eikä tarvitse jännittää, kaikki kannustavat toisiaan.

iso kiitos järjestäjille, kaikki sujui hienosti. Huolloissa oli huipputunnelma ja pystyi liikkumaan turvallisin mielin joka paikassa.

Meillä oli reittimerkkauksen kanssa haasteita paikoitellen, kolme eri tapaa tuntui liialta koska ei tiennyt mitä odottaa, VM-kylttiä, heijastinlippua vai puussa olevaa sinistä pallukkaa. Pari kertaa ajoimme reitiltä ulos merkkauksen puutteiden vuoksi, mutta samat olivat merkinnät muillekin.

Varustelista

• VJ Maxx-tossut
• Salomonin High-gaiterit
• Bridgedalen QI-merinosukat
• Salomon Twinskin shortsit
• Inov-8 elitelight merino t-paita
• Compressportin v2 säärystimet
• Salomon Adv Skin 12 reppu, 2x0,5l speedflask
• Toisessa isogeelisotkua (4 geeliä, elektrolyyttinappula ja vettä)
• Toisessa puhdasta vettä
• Compressport Trail hurricane-takki
• Keli Clothing irtohihat (Merinovillaa)
• Buffin huiveja
• Petzl Nao+ lamppu
• Polar Vantage V + H10 sykevyö

Eväinä

* Marsia

* Snickersiä

* Maxim energy bar, sweet & salty

* High 5 geelejä, mahdollisimman paljon eri makuja sekaisin

* Cliff Blockseja

* Suolanappeja

    

Vaarojen Maraton 2019, 130km - Koko perhe kasassa

Vaarojen maraton 2019 - 131km

4.10. - 5.10.2019
https://vaarojenmaraton.fi/

Vaarat on siitä hauska tapahtuma, että koko poluilla juoksemisen innostus on alkanut Kolin maisemista ja erityisesti Vaarojen Maratonista. Koska Peltsikin oli juoksemassa ja kehui tapahtumaa, niin olihan se itsekin jossain juostava ensimmäinen kokonainen Maraton vuonna 2014. Tämän jälkeen reissut on jäänyt kerran tekemättä telakan vuoksi, mutta Lokakuinen kansallismaisema vetää aina puoleensa ja kauden päätöskisaan osallistuminen on jo lähes perinne.

Levotonta koheltamista ennen starttia

Tänä vuonna tavoitteena oli ns. Liivin metsästys, eli kaikki kolme UTTF:n kisaa kesän aikana, Karhunkierros 166km toukokuun lopulla, heinäkuun puolessa välissä Hetasta Äkäslompoloon Pallaksen ja Ylläksen kautta 160km sekä sitten Vaarojen Maraton Lokakuun alussa pimeässä ja hieman vaihtelevassa kelissä. Koko trion kun onnistuu, niin saa harteilleen liivin mikä osoittaa että kuuluu siihen poikkeukselliseen ryhmään joka ei osaa lopettaa ajoissa.

Valmistautuminen

Toisin kuin Karhunkierroksen ja Ylläksen väliin jäänyt 7 viikkoa, niin nyt oli ruhtinaallisesti aikaa treenata ja pitää paikkoja kunnossa. Käytännössä Heinäkuun jälkeen pyrin pitämään paikat kunnossa, saamaan nousujohteisen treenijakson aikaiseksi sekä välttämään flunssan ja vatsataudit. Toiminta on ollut välillä hieman tragikoomista kun olen jättänyt koskematta palaveripulliin, laittanut leikatun ja koskemattoman kakkupalan roskiin kontaminaation pelossa sekä käyttänyt käsidesiä enemmän kuin aiemmin elämäni aikana yhteensä. Mutta mitäpä sitä ei liivin vuoksi tekisi kun sen on itselleen asettanut tavoitteeksi.

Kolille matkustimme jo keskiviikkona haistelemaan tunnelmaa ja laittelemaan kamoja valmiiksi perjantain starttia varten, ehdin tekemään illasta vielä lyhyet avaavat vedot mikä oli ihan kiva pitkän ajomatkan päätteeksi. Torstaina keli oli vielä melko hyvä ja pääsimme käymään Kolin päällä jossa meitä odotti Tuuli. ja torstaille oli verryttelylenkkiä ohjelmassa ja homma tuntui aika valmiilta starttia varten. Kamojen ihmettelyä ja järjestelyä oli jonkin verran ohjelmassa ja arvoin että minkä verran laitan vaatteita päälle, mutta pitäydyin aika lähelle viimevuotisissa kamoissa vaikka keli oli piirun verran heikompi. Perjantaina aamusta olimme saaneet mökin täyteen porukkaa ja pihalle olivat saapuneet myös Sade ja Lumi.

Ohjelmassa ei ollut ihmeempiä, ainoastaan repun pakkaamista, syömistä ja lepäämistä. Lähdimme iltapäivällä käymään vähän kylällä syömässä ja hakemassa numerolappuja. Tuttujen moikkailua ja kovat tsempit kaikille, sää oli jännästi hyvä keskustelunavaaja. Jonohärdelli olikin valmis kun kaikkien sarjojen osallistujia oli hakemassa numeroitaan heti neljän pintaan ja porukkaa pogoili ristiin rastiin säätämässä. Pieni porrastus voisi olla ensi vuodelle hyvä, eli pitkän matkan lähtijöiden numeroita jaetaan hieman ennen muita, niin pääsevät alta pois laittamaan kamojaan valmiiksi ja valmistautumaan starttiin.

Taktiikka

Ajatus kisataktiikasta oli 2 tasavauhtista, n. 11h kierrosta ja nopea huolto välissä. Juomaa ja energiaa 25min välein tasaisesti ja kaikki mitä mukana kannetaan pitää pyrkiä kuluttamaan. Samoilla kaavoilla mentiin kuin aiemmissakin kisoissa, eikä muutoksia oikeastaan ollut tarvetta tässä kohdassa tehdä.

Startti

Lähdimme kohti starttialuetta n. 10 minuuttia ennen paukkua. Itse hölkkäsin alas tietä pitkin että sai jalkoja vähän auki ja muu porukka tuli hissillä. Hissihän oli sitten sen verran ruuhkainen että viimeiset halit ja tsempit ehdittiin antaa kun lähtöön oli 30 sekuntia. Sanoin heipat ja juoksin piuhojen yli hieman keskivaiheen etupuolelle lähtöön. Ei tarvinnut seistä hetkeäkään vaan suoraan liikkeelle, aika kätevää.

Vauhti oli aika maltillinen alussa ja alamäissä ei oma hermo kestä köpöttelyä, joten pudottelin polun sivua kun siihen tuli mahdollisuus ja sain näin löydettyä itselle sopivan kohdan jonossa. Sitten tulimmekin Ikolanaholle missä alkoi pieni säätö kun piuhat oli vedetty reitille poikittain ja kulku estetty. Onneksi osa porukasta muisti miten reitti menee ja järkkäritkin soittelivat kärjelle kääntymisohjeita. Oli hämmentävä hetki seistä Nordmanin Eetun vieressä tietäen että kärki lähti kuitenkin ihan reipasta kyytiä menemään.

Sekoilu ei onneksi kuitenkaan jatkunut pitkään ja saimme koko letkan lähtemään oikeaan suuntaan. Mäkrän päällä menimme vielä yhtenä nippuna, mutta sitten alkoi irtoamaan omia vauhtiryhmiään ja taktikoin itseni kahden väliin jotta saisin sopivan rytmin tekemiseen. En ole varma seurasinko juuri oikeaa polkua koska reittimerkinnät olivat hieman kiven alla, mutta ajoittain näkyvät valot sekä edessä että takana vahvistivat että ainakin kohtuulliseen oikeaan suuntaan ollaan matkalla. Mäkrän päällä seurana oli Pyry ja  Lumi sekä muut juoksijat joten tunnelma oli rauhallinen. Hirveästi ei juttuseuraa löytynyt, porukan fokus taisi olla n. 110% itse tekemisessä.

Jauholanvaaralla olikin sitten aika vetää ensimmäiset pannut liukkaalla kalliolla, mustaa jäätä jalan alla ja siitä lähti niin että soi, vasemmalla kyljelle mutta housut onneksi pehmensivät alastuloa eikä isoja vammoja syntynyt. Pystyin jatkamaan hyvää vauhtia eteenpäin ja meno tuntui kohtuulliselta. Yritin pitää tehot melko maltillisina että jalkaa riittäisi koko reissulle, mutta en halunnut päästää edessä näkyneitä valoja myöskään liian kauas. Varmistin vielä että puhelimessa on äänet jos sattuisin irtoamaan reitiltä niin joku ehkä spottaisi ja soittaisi että reitille takaisin. 

Herajoen ylitys
Photo: Onevision.fi

Rykiniemen huolto
Photo: Kari Kuninkaanniemi

Hetken päästä olikin edessä 19km ja Rykiniemen huolto kahlauksineen, vesi oli melko lämmintä ja jalat vain höyrysivät kun tein huoltoa. Nopea tankkaus, vettä pulloon ja isogeelien sotkeminen ja taas liikkeelle. Matka oli edennyt todella nopeasti ja tunnit tuntuivat sulavan pimeydessä mennessä. Seuraavalla välillä sai mennä aika yksin, vain Tuisku seurana.

Jossain vaiheessa totesin lähellä eteläkärkeä että vesi loppuu pullosta ja tankkasin suoraan virtaavavasta vedestä lisää. Kolilla on ainakin aiempina vuosina esiintynyt E.Coli-bakteeria kaivovesissä mutta ajattelin että saastumistapauksessa itämisaika on riittävän pitkä että ehdin maaliin vessaan. Eteläkärjen roskiksen ohittaminen oli nostalginen hetki viimevuoden evakuointiauton odottelua muistellessa. Ajatukset harhailevat herkästi kaikenlaisessa ja sitä pohtii jo maaliakin tässä vaiheessa, ei kannata. Etappi kerrallaan ja huoltoväli huoltoväliltä reissu etenee helpoiten ainakin itsellä.

Jalka nousi ihan kivasti Kiviniemeä lähestyttäessä ja sain otettua kiinni ryhmää mikä oli nykinyt menemään edellä jo pitkän aikaa. Jossain mutkassa astuin vasemmalle sisäkurviin ja siellä olikin takana piilossa paksu juuri minkä kitkakerroin oli melko lähellä nollaa, tyylikäs pannutus suoraan vasemman säären päälle, jalkopohjaan kramppi ja kevyt kiroilu yön pimeydessä, vain henkisiä naarmuja joten matka jatkui taas. Pidin tarkoituksella hieman väliä edessä meneviin ryhmiin, oman vauhdin säätely on näin paljon helpompaa ja pystyy menemään silloin kun siltä tuntuu ilman että tarvitsee ohitella ketään ja olla kohta jaloissa taas. Kiviniemessä oltiin n. 30min aiemmin kuin olin ajatellut, mutta olin vain tyytyväinen että matka oli edennyt rivakasti tähän saakka.

Kiviniemen jälkeen lähdettiin kohti Peiponpeltoa, matkalla pari pummia risteyksissä kun nauhoitusta oli käytetty hieman luovasti ja paikoitellen ehkä vähän laiskasti. Erityisesti pimeässä sitä kaipaisi hieman enemmän heijastimia osoittamaan suuntaa risteyksen jälkeen ettei tarvitsisi arvailla jäljistä minne reitti menee. Matkalla tuli pohdittua myös sitä onnekkuutta mikä itsellä on että tällaista pystyy ylipäätään tekemään terveyden, ajan ja varallisuuden puolesta.

Peiponpeltoon tulin samaan aikaan Lotan kanssa joka taisi olla tässä vaiheessa naisten sarjassa toisena, Lotta teki nopean vesihuollon ja itse säädin vielä geelit pulloon. Tässä vaiheessa kantaan tuli myös huikean juoksun vetänyt Juho Kunnari jonka kanssa mentiinkin sitten loppumatka puolenvälin huoltoon yhtä kyytiä. Juholla oli paukkuja sileällä ja ylämäessä todella nätisi, ainostaan alamäessä olin karvan verran vahvempi tekniikan ja itsesuojeluvaiston puutteen vuoksi. Juttelimme niitä näitä kisoista ja tapahtumista mikä oli todella virkistävää 9h hiljaisuuden jälkeen. Sataman rantaan saavuttaessa katsoin kelloa pitkästä aikaa ja huomasin että olemme tulleet 9:37, suunnitelman ollessa 11h ensimmäiselle kierrokselle ja toiselle saman verran. Ylivauhtia oli tullut painettua, mutta energiat imeytyivät, ei ollut äklöä oloa, ei väsyttänyt hirveästi ja kaikki tuntui muutenkin ihan kohtuulliselta niin en uskaltanut pelätä ihan totaalista kanttaamista.

Puoliväli

Huollossa oli odottamassa Sanna ja Jaro, mikä oli ihan huikea homma. Itse sai vain istua ja palvelu pelasi laatikosta suuhun. Huollossa meni reilu puoli tuntia bajamajatauon kanssa(oli muuten melko kylmä kokemus märillä kamoilla juuri ennen matkaan lähtemistä). Reittimerkinnöissä oli vähän pohdittavaa pihalla ja vaikka asiassa ei mitään epäselvää ollutkaan, niin yöllä satanut lumi vähän hirvitti kun piti lähteä köpöttämään autotietä alaspäin ja klo. 7 starttiin liittyviä juoksijoita tuli shuttlebusseilla kohti hotellia samaa mäkeä ylös. Yritin moikkailla kaikkia busseja tasapuolisesti ja ikkunoista näkyi vilkuttavia käsiä aina välillä mikä oli ihan hauska homma.

Huollosta lähtiessä sanoin että tavoitteena on kiertää toinen kierros ilman otsalamppua tai vähintään niin ettei sitä tarvitse laittaa päälle enää illalla. Aamulla tosin jouduin alamäissä pitämään hieman lamppua päällä että osasi hieman erottaa muotoja lumen ja lehtien seasta. Sää oli jonkin verran parantunut, ainoastaan Tuuli oli jäänyt nurkille pyörimään, joten matkanteko oli melko mukavaa puuhailua kun maisema ei ollut Star Trekin poimuhypystä.

Kohta 65k matkan kärki tulikin takaa ohi ja toivottelimme tsemppejä puolin sekä toisin, hetkeä myöhemmin 65 menijöitä alkoi tulla ihan kohtuulisesti ohi ja meno oli reipasta, harmitti kovasti kun ei voinut liittyä seuraan hölkkäilemään rennon reippaasti vaan oma meno oli hieman kulmikkaampaa mutta muistutti kuitenkin ajoittain jonkinlaista juoksua. Taas päästiin nousemaan Jauholanvaaralle missä katselin kun edellä mennyt kaveri liukasteli itsensä nutulleen kalliolla mutta onneksi ei käynyt mitään. Pääsin samasta kohdasta alle 5 metriä ja taas lähti jalat alta mustalla jäällä, kiilto vain näkyi. Hetkeksi jäin pötköttämään kuoppaan ja pohtimaan maailmaa, mutta keräsin sitten itseni ylös ja siirryin letkan tieltä pois. Ei vammoja eikä tässä vaiheessa ollut oikeastaan edes mainettakaan mitä menettää, ainoa harmitus oli ettei kukaan ehtinyt saamaan kuvaa.

Hetken päästä lähtöryhmien nopeimmat olivat ohittaneet minut, joten sain edetä omaa tahtia taas rauhassa, seuraavan kerran taisi tulla takaa ohi Rykiniemessä pienehkö porukka jonka mukana Ismokin oli matkalla ja oli saanut kovat kirin päälle. Lähdimme etenemään taisteluparina ja Ismon vedossa oli helppo edetä kun hänellä tuntui olevan tossu kuluillaan. Oma vatsa oli ollut hieman varpaillaan puolenvälin huollosta lähtien ja sille piti tarjota melko varovasti kulutettavaa ettei olo mennyt totaalisen huonoksi. Äklötyksestä huolimatta mielessä pyöri Alppimentori Jannen sanat "Kovat syö vaikka oksennus tulisi ja olisi kuinka paha olo", joten popsin kiltisti Blokseja huiviin aina kun kello piippasi ja kuuntelin vatsaa että onko sillä nälkä vai kelpaako pelkkä energia. Jonkin matkaa Rykiniemen huollton jälkeen Ismolla alkoi tulla tummia pilviä reissun päälle ja vauhtimme hidastui, imeytymisvaikeuksien vuoksi alkoi matkan teko olemaa aika tuskaa vaikka pystyimme jonkinlaista vauhtia pitämään. Kilometrit olivat kuitenkin pitkiä kohti Kiviniemeä ja tein päätöksen että kuljen Ismon kanssa Kiviniemeen ja jatkan siitä omaa vauhtia kun on saatu horjuva herra lämpimään hieman lepäämään. 

Kiviniemen huollosta(104km) lähdettiin yläfemmojen kera, ilme ei kyllä kerro että olisi ollut kivaa vaikka oikeasti oli :D

Lopulta kiviniemi tuli vastaan ja siellä oli myös Jaro odottamassa mikä oli todella hauska yllätys. Muu porukka oli jäänyt lounaalle kiviniemeen odottamaan kun näkivät että pallukat lähestyivät. Ismo jäi käymään tilannetta EA:n kanssa läpi ja itse tankkasin geelit sekä juomat ja jatkoin matkaani.

Jalkoihin oli tullut paukkuja takaisin hyvin ja pystyin hieman kiristämään tahtia sekä hölkkäilemään melko mukavasti. Ryläys on juuri niin tekninen kuin lyhyemmilläkin matkoilla, mutta rauhassa edeten sekin oli ylitetty melko nopeasti, eihän sitä nyt juoksuksi voi varsinaisesti sanoa, mutta reipasta sauvakävelyä ainakin. Telttasauna huipulla oli todella hauska idea, harmi etten ollut tajunnut ottaa omaa saunaolutta reppuun mukaan, olisi saattanut jäädä seuraksi. 

Ryläykseltä alas pitkospuille tullessa oli hieman liukasta, mutta en onneksi yhtään niin jäistä kuin mitä olin pelännyt ennakkoon. Mutavelliä alkoi olemaan aika kivasti kun kaikkien sarjojen massa olivat tallanneet polkuja, mutta edelleen polut olivat melko hyvässä kunnossa.

Jaloissa oli alkanut jo tuntumaan nilkoista alaspäin erilaisia vaivoja, olin kiristänyt ja löysännyt kenkiä muutaman kerran matkan varrella jotta olisin saanut jalan turpoamisesta johtuvan kivun loppumaan, mutta kun johonkin kohtaan kerran ruvennut painetta tulemaan, on sitä vaikea saada enää loppumaan ja maaliin mennään sillä mitä on, vammoja voi taivastella sitten ylimenokaudella salilla huhkiessa ja fyssarille seteleitä latoessa.

Peiponpeltokin tuli vastaan melko nopeasti ja otin toiseen pulloon hieman vettä mukaan, mutta muuten ei huvittanut alkamaan harrastamaan minkäänlaista ylimääräistä välinesäätöä. Tässä vaiheessa väsytti jo hieman, mutta en saanut kofeiinitableteistakaan kaipaamaani piristystä, joten totesin että mennään karkin, geelien sekä bloksien voimalla maaliin. Viimeiset ylä- ja alamäet olivat jopa ihan kohtuullisia kun piti vauhdin maltillisena, alamäkeen erityisesti mäkrän reunalla pudotellessa oli todella positiivinen fiilis kun jaloista irtosi vielä tiheää steppausta sekä pystyi pitämään loivemmissa kohdissa hyvää vauhtia yllä. 

Lopulta tuli aika lähteä kiipeämään satamasta kohti hotellia ja tässä vaiheessa oli hyvää aikaa miettiä mennyttä vuotta, kaikkia tunteja treenatessa, kisoja sekä muuta tekemistä mikä on mahdollistanut kaiken tämän. Jostain syystä mieli ei osannut nostalgisoida tekemistä, vaan suhtauminen oli ehkä jopa analyyttistä. Fokus lienee ollut niin tiukasti onnistumisessa että muita vaihtoehtoja ei ole ollut ja maaliin pääsy ei sitten ollutkaan yllätys.

Maaliin henkisenä voittajana
Photo: Onevision.fi

Maalissa oli odottamassa koko mökkijengi sekä satunnaisia muita katsojia joilta irtosi taputukset suorituksesta. Kuviin jouduin vähän keräilemään hymyä kun tuntui että oli takki melko tyhjä. Liivi oli haalittu, ennen pimeää tuutattu maaliin ja maalikuvat otettu kuten suunniteltu. Fokus siirtyi aika nopeasti vain kuiviin vaatteisiin ja lämpimään pääsemiseen sekä mukanani kantaman 20e setelin kuluttamiseen baarissa olueen jonka koin ansainneeni sauvakävelemällä melko pitkän matkan.

UTTF Finisher!

Jälkisanat

Nyt reilu vuorokausi maaliin pääsemisen jälkeen, kotona sängyllä tätä kirjoittaen alkaa paketti aukeamaan ja pieni ylpeys hiipimään puseroon. Pari vuotta sitten en uskonut että juoksisin ultria ihan hetkeen ja nyt tuuttasin menemään kolme pitkää kisaa reilun 4kk sisällä ja ihan kohtuullisilla ajoilla vielä. Omat jalat ovat turvonneet ja käveleminen on vähän ankkamaista, mutta pahempia vammoja ei ole tullut vielä esille.

Ihan huikeat onnittelut kaikille maaliin päässeille, reissu on kova, maasto vaativa ja vauhtia joutuu vähän pitämään että voi kutsua itseään finisheriksi.

Miesten yleisen sarjan 3. eli henkinen Podiumpaikka

Varusteet

Jotakuta saattaa kiinnostaa millä romuilla olin liikkeellä(kaikki on hankittu omilla rahoilla)

Kengät: VJ XTRM

Sukat: Bridgedale Merino running socks

Kompressiosäärystimet: Compressport R2

Kalsarit: Under armour 6" Boxer Jock

Housut: Salomon Trail run Twinskin Shorts + Dynafit Mezzalama 2 shorts

Paita: Inov-8, Meriwool T-shirt

Irtohihat: Craft winter fleece sleeves

Takki: Salomon

Kaulassa: Buff

Bandanna: Noname fleecebandanna

Reppu: Salomon Adv Skin 12, 2019 malli

Vesipullot: 2 x 0,5l Salomon speedflask

Sauvat: Black Diamond Carbon Z

Kello: Polar Vantage V + Polar H10 sykevyö

Kiitokset
Sanna
Karsu
Jarmo, Jani, Maria, Marianne, Jaro sekä Milena
Kanssajuoksijat
Yleisö
Treenikaverit
Kaikki jotka unohdin

Kamat