NUTS 300 Distance by Black Diamond - Pitkiä pätkiä ja uusia kokemuksia

 

 12.7.2021 - Njurkulahti, Lemmenjoki

Itse tapahtumaan kannattaa käydä tutustumassa NUTSin sivuilla jotta saa ajatuksen mistä tässä 200-mailisessa kisassa on kyse, mutta tiivistetysti reitti lähtee lemmenjoelta kohti puljun erämaata ja Kalmankaltiota(88km) mistä jatketaan matkaa pöyrisjärveä kohden ja sieltä Hettaan(n. 200km) ja sen jälkeen sitten Pallaksen maagisia maisemia ihaillen Pallakselle(260km). Tämän jälkeen matka jatkuu kohti yllästä ja äkäslompoloa retkeilyreittiä pitkin ja maalissa kilometrejä on kertynyt n. 326km. 2021 oli kyseessä reitin ja järjestelyiden koeponnistaminen, niin sanottu 1st edition mikä on aina vähän jännittävä jo itsessään  koska kukaan ei ole koskaan aiemmin reittiä mennyt.

https://nuts.fi/fi/nuts300/

Valmistautuminen

Omaan kalenteriin tapahtuma alkoi hahmottumaan ensimmäisten huhupuheiden yhteydessä koska 200 mailinen oli kiinnostanut ajatuksena ja nyt olisi mahdollisuus osallistua kotimaassa moiseen.

Valmistautuminen alkoi jo alkutalvesta etelässä aika puhtaasti tätä tapahtumaa varten rakentamalla ohjelmaa yhdessä Jannen kanssa ajatuksella että kroppa sietäisi mahdollisimman hyvin useamman päivän yhtäjaksoisen rasituksen. Käytännössä pitkiä tuntimääriä viikonloppuna, mahdollisuuksien mukaan pe-su, mutta joskus jopa pe-ma.

Reppu ja varusteet

Repun paino oli lopulta reissussa nesteineen n. 5kg pisimmällä välillä. Tuossa painossa reppu on vielä juostava eikä se hölsky liikoja. Pyrin pitämään repun sisällön miniminä ja jätin esimerkiksi laitteiden lataukset huolloissa tapahtuviksi. Suunnistus tapahtui täysin Garminin GPSMap 64s:n avulla mikä oli ainakin itselle toimiva ja helppo ratkaisu, joissain kohdissa sauvojen kanssa sohiessa jokin kellomainen ratkaisu olisi voinut toimia hyvin, mutta erityisesti 105km pätkällä käsigps:ssä oli paljon iloa. 

Energian runko oli aika pitkälti geeleissä, suklaassa ja karkeissa. Nälkää loitolla oli pitämässä muutama Cliffin patukka ja Maximin energiaa bar sekä salaisena aseena mukana kulki ruisleipää. Reittimuutos aiheutti vielä starttia edeltävälle viikonlopulle kovan säädön kun piti laskea energiat uusiksi muuttuneille väleille.

Osa 1 - Njurkulahti - Kalmankaltio 88km 

Starttia odotettiin hieman jännittynein tunnelmin, mutta melko rennosti. Juha oli sen verran kova ennakkosuosikki että ajattelin mennä heti starttiviivalle hänen kanssaan niin oollaanpahan edes kerran koko reissun aikana samassa kuvassa. 😁

  Keskittyneet ilmeet ja reissuun! (c) Ossi Määttä

Lähdimme rentoa vauhtia, mutta keli oli sen verran uuvuttava että tiputin kärjen vauhdista pois aika nopeasti sykkeiden noustua korkeiksi. Kohta olimmekin jo veneellä ja pääsimme nykimään itseämme yli. Tässä kohdassa meitä oli muodostunut n. 6 hengen porukka jotka etenimme suurin piirtein samaa vauhtia. Veneellä yli meneminen oli ihan hauska kokemus, mutta kannattaa pistää pitkä ja Ruuska kaveri siirtämään venettä, lyhyellä se käy jo työstä.

Pätkä oli varsin juostavaa, kunnes jossain kohdassa taivas hieman repesi ja vettä tuli noin saavista kaatamalla niskaan. Kokemus oli virkistävä ja viilensi ilmaa juuri sopivasti(mutta kenkien märkänä oleminen alkoi jo tässä vaiheessa).

Morgamojan tuvalla Eppu ja muut olivat tekemässä tarkistuslaskentaa kuinka monta hullua oli reissuun oikeasti lähtenyt. Tässä kohdassa kärki oli ottanut kaulaa reilun puoli tuntia. Pidimme lyhyen tauon ja kaivelimme seuraavat syötävät esille.

n. 35km takana ja vielä naurattaa - (c) Rami Valonen

Poluton osuus alkoi hetken kuluttua ja se oli aika tuttua vaelluskeikoilta: suota ojineen, risukkoa, rakkaa, pientä mäkeä ja aloitetaan alusta. Osa juoksijoista meni tiukasti viivaa ja osa vähän vapaalla kädellä lähellä reittiä katsoen parhaan mahdollisen etenemisväylän. Pätkä oli todella kosteaa, syvimmillään ojat olivat sellaisia että niihin meni munia myöten vaikka eivät kovin leveitä olleetkaan.

Joissain kohdissa soilla pystyi hyödyntämään mouhopäitä, mutta ajoittain näkyvyys jalkoihin oli risukossa niin huono että kasvillisuuden seasta löytyi enemmän tai vähemmän märkä kolo mihin jalka katosi.

Reitin seuraaminen käsigps:llä(Garmin GPSMap64s ja Topokartat, kiitos Mika lainasta) oli melko helppoa ja 300m toleranssi salli aika hyvää reitinvalintaa vaikka välillä se tarkoitti hieman pidempää matkaa jonkin asian kiertämisessä.

Selkeästi liikkumisesta pohjoisen maastoissa ja muusta rymyämisestä oli ollut hyötyä koska risukoissa pystyin liikkumaan melko nopeasti pienellä vaivalla kun osalla muista oli hieman vaikeuksia pysyä kyydissä mukana.

Jouduin paikkaamaan jalkaa hieman ennen Vaskolompolon tupaa, teipit olivat irronneet ja pientä hiertymää alkoi tulemaan kehräsluun tienoille jo tässä vaiheessa. Daniel jäi kanssani pitämään pienen tauon. Hetken päästä saimme  ryhmää uudestaan kiinni. Tässä kohdassa pystyin etenemään ylämäkeen reipasta kyytiä ihan vain kävellen ja samalla hieman energiaa säästäen.

Hieman ennen Kalmankaltion huoltoa vastaan tulivat Saara ja Jarkko, muuta kärkeä sekä ainakin Maksimainen jotka kaikki näyttivät todella hyvävoimaisilta tässä vaiheessa.

Jossain Kalmankaltion nurkilla, takana 13-15h (c) Rami Valonen

Kalmankaltiossa olikin telttakylä pystyssä ja minut ohjattiin dropbagien kanssa telttaan sisälle. Otin pienen sängyn nurkan missä aloitin toimimaan listani mukaan. Laitteet lataukseen, ruokaa, jalat, jne. Mätin samalla pizzaa ja kanarisottoa koska en halunnut kärsiä nälästä seuraavan 17-20h aikana.

Pikkuhiljaa telttaan tuli myös muita juoksijoita, osa teki nopeamman ja osa hieman hitaamman huollon.

Osa 2, Kalmankaltio – Hetta, 105km

Kun ruoat oli syöty ja repussa oli oikeat tavarat mukana, oli aika iskeä pitkälle pätkälle katsomaan kauanko siihen menisi.

En pitänyt hirveätä vauhtia huollosta lähtiessä kelin ollessa mukavan viileä. Olin syönyt mahan juuri aivan täyteen ja imeytyminen piti saada käyntiin, joten kuormaa ei voinut laittaa liikaa. Muutamia hyvävoimaisia kavereita lähti juosten liikkeelle.

Huollosta lähtiessä olin unohtanut nesteiden täytön enkä tajunnut ottaa ekastakaan purosta, joten jouduin hakemaan vettä ensimmäisestä järvestä. Aamun koitossa itikat olivat melko nälkäisiä ja iskivät koko joukon voimalla selkään ja käsiin. En jaksanut hätistellä, vaan purin hammasta ja täytin pullot koska seuraavaan vesipaikkaan olisi ollut yli kolme kilometria matkaa, oli hieman pakkorako.

Huusin polulle takaisinpäästyäni melko kovaa voimasanoja koska tunne selässä oli polttava ja päätin että tällä tunteella mennään Hettaan saakka (Näitä itikan myrkkyjä on tuntunut löytyvän vielä viikko reissun jälkeen saunassa käydessä).

Sain Juupen ja Tonyn kiinni alamäen tuntumassa, jalkojen kanssa kuulemma ongelmia ja ojensin Konttiselle Kalmankaltiosta saakka kantamani banaanin minkä hän oli unohtanut huollon penkille.

Selkeästi hiekassa ja hankalassa maastossa liikkuminen oli syönyt jalkoja, joten päätin pitää huoltotauon jaloille polun varrella. Tarjota hieman ilmakylpyä, laittaa tarpeen mukaan compeedia ja teippiä sekä puhkoa heti alkuun orastavatkin rakot. Omassa strategialistassa ensimmäisenä kohtana oli että ongelmat ratkotaan heti eikä myöhemmin, joten olin valmis ottamaan pieniä taukoja siellä täällä jotta ongelmat eivät kasvaisi liian isoiksi. Samalla kun hoidin jalkojani ja otin repusta jotain tavaraa, niin Salomonin ADV skin 12 verkkotaskun yksi sauma antoi periksi kuten oli ennakkopeloissa ja riskeissä listattu. Homman korjaus nippusiteellä ja pieni kamojen uudelleenjärjestely niin sain hoidettua jalat loppuun ja matka jatkui ilman isompia ongelmia.

Kohta oli edessä hiekkaa ja kiveä, paikoitellen ihan juostavaa pätkää ja jonkin verran ojia. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpöä oli kiitettävästi. Kastelin merinovillaiset irtohihat puroissa jotta ne pysyivät märkinä ja viilensivät näin melko mukavasti. Jossain naamanhuuhtomis- / juomientäyttösessiossa onnistuin saamaan aurinkolasieni sangan hyttyshuppuun jumiin ja napsauttamaan koko sangan poikki.

Nousu kohti evakuointimönkkäreitä. en edes tajunnut että kaverit olivat tapahtuman hommissa ennen kuin muistuttivat reitistä ja ottivat numeron ylös. Jalat olivat tässä välissä ehtineet jo taas hieman kärsimään, joten otin pienen huollon mäen reunassa, Daniel sai kiinni ja jatkoimme hetken matkaa samaa tahtia mutta oma kävelyvauhtini oli kovempi joten yhteinen taival ei hirveän kauaa kestänyt.

Jatkoimme matkaa kohti etelää, Tässä olisi ollut sääntöjen puitteissa hyvä mahdollisuus säästää aika paljon matkaa, mutta koska aivot olivat jo melko jumissa valvomisesta, ei moinen edes tullut mieleen kuin vasta mahdollisuuden mentyä. Enää 40km retkeilyreittiä mäkien yli ja sitten kohti tietä mitä pitkin sitten Hettaan.

Sain Maksimaisen ja toisen(Ylimaunula?) Kiinni mäessä, heillä oli aika paljon haasteita ja olivat soittamassa kyytiä pois. Mäen päältä löytyi vielä yksi Veikkolan kaveri jolla oli pohkeiden kanssa ongelmia.

Sitten alkoikin sellainen ryteikkö että oksat pois. Ei kovin käveltävää tai juostavaa uraa, itikoita jonkin verran mutta ei haitaksi asti. Jos rupesi ärsyttämään niin tiputin hyttysverkon alas. Tätä iloa jatkuikin sitten tunti toisensa perään, risukko missä meni mönkkäriura, sen jälkeen kosteikko minkä mönkijät olivat kyntäneet mutapelloksi, mahdollisesti pieni oja mistä sai vetta, mäki sen takana minkä päälle kiipeäminen ei avannut hirveästi näkymiä ja sitten sama kuvio uudestaan ja uudestaan. Tähän iloon kun yhdistetää vielä melko harvapisteisen navigointireitin, niin risteyksissä sai katsella aika tarkkaan GPS:stä kumpaan polkuun reitti lopulta yhdistyy.

Kesäretkeilyreitin loppupuolella alkoi Pallaksella jo hieman sadella ja saimme pilven reunasta muutaman pisaran päällemme. Juuri sen verran että kaikki maailman itikat heräsivät nälkäisinä maistamaan uhrejaan. Taisi tulla turvapartio pyörillä vastaan ja kysyivät miten menee, niin vastasin että juuri niin kivasti kuin voi silloin kuin kaikki Lapin itikat ovat kimpussa. Olin jotenkin todella väsynyt fyysisesti ja viimeinen etappi oli syönyt henkisesti todella paljon.

Lopulta asfalttia, mutta pian sekin alkoi olemaan todella tuskaista kävellä ja siirryin hölkkäämään. Aina jokunen minuutti hölkkää ja sitten kävelyä. Näin matka eteni edes jotenkuten, muuten tuntui että matka ei edennyt minnekään vaan mutkan takana oli aina uusi mutka tai mäki.

Kellosta loppui akku 93km kohdalla, Vantage V alkaa olemaan siis elinkaarensa osalta loppusuoralla tällaisessa käytössä, onneksi sillä ei ollut sen isompaa roolia kuin kerätä hieman dataa liikkumisesta ja toimia herätyskellona ja energiansyönnin muistuttajana.

Asfalttitie oli jotenkin todella musertava, ohitseni meni NUTSin evakuointipaku, pari aiemmin vastaan tullutta mönkkäriä sekä muita yöllisiä liikkujia ja siitä huolimatta tie ei tuntunut loppuvan tai edes vähentyvän. Jossain kohdassa tien reunassa oli pari katsojaa jotka kertoivat että edellä menee kaveri joka on maannut tiellä pari kertaa ja pyysivät katsomaan onko kaikki hyvin. Olin vähän hämmentynyt, mutta lupasin kurkata jos löydän jonkun. Jokunen kilometri ennen Hettaa löysinkin Lehtosen joka kertoi olevansa todella väsynyt ja yrittäneensä nukkua tien reunassa pariin otteeseen. Jussi lähti peesiini kevyeen hölkkään ja lopulta saavutimme Hetan huollon. Oli taivaallista nähdä S huollossa odottamassa ja kertomassa että makuupaikka on valmiina ja että sisällä olisi lämmintä ja ruokaa.

Hetassa, 195km takana

Tässä vaiheessa kisamoodi oli aikalailla karissut ja tilalla oli selviytymismoodi mikä halusi vain lepoa, ruokaa sekä suihkun. Istuin eteisessä repimässä kamoja päältä mitkä haisivat aivan kuolemalta ja vitsailimme huollon kanssa hajujen kakofoniasta mikä tällaisesta porukasta lähtee 200km jälkeen. Sain pari mukia kokista mitkä kohensivat oloa paljon ja käskyn ottaa säärystimet pois jalasta ennen kuin koko jalka räjähtää paineesta. Menin suihkuun repimään kamoja päältä ja paineen helpotus nilkassa oli käsittämätön, kun otin säärystimen pois jalasta. Kävin suihkussa pesulla ja könysin siitä syömään, juttelin samalla hetken aikaa Juhan ja muutaman muun kanssa ennen kuin painuin pehkuihin miettimään seuraavaa siirtoa.

Päätimme S:n kanssa että nukun pari tuntia ja katsotaan sitten tilannetta uudestaan. Sammuin laakista unille ja heräsin kevyeen tönimiseen. Olin edelleen kuolemanväsynyt ja oikeaa jalkaa jomotti siihen malliin ettei tuntunut mahdolliselta lähteä liikkeelle. Huolto kävi kurkkaamassa säärtä ja pyöritteli jalkaa, mutta totesimme ettei siinä ole mitään isompaa, ehkä jonkinlainen orastava tulehdus tai rasitus mutta mitään ei ole rikki. S sanoi tulevansa herättämään tunnin päästä ja katsotaan sitten taas tilannetta, heräsin edelleen aivan uupuneena, joten sovimme vielä yhden tunnin unta.

Osa 3, Hetta – Pallas, 67km

Tipuin taas pois kartalta ja heräsin vähän ajan päästä kevyeen tökkimiseen. Totesin että ei kai se auta ja aloitetaan jalkojen huoltaminen.

Lähtemiseen heräämisestä meni yhteensä 3 tuntia kun puhkoin rakkoja, pistin teippejä, sovittelin compeedeja ja leikkasin sopivia siivuja ja vedin lopuksi kinesioteipit pitämään teippejä paikoillaan. Samalla piti välpätä kamat hajoneesta repusta varareppuun ja varmistaa että kaikki tarpeellinen ja pakollinen on mukana. Eväät oli onneksi pakattu legien mittaisiin pätkiin, joten niiden kyytiin heittäminen oli helppoa. Jotenkin oli usko koetuksella kun tähänkin tuhraantui käsittämättömän paljon aikaa. 

Lopuksi oli pakko kokeilla ilman rasvoja että saan edes sukat ja kengät jalkaan. Tämä oli varmasti koominen näky kun purin hammasta ja keikuin jalkojen päällä. Totesin kuitenkin paketin sen verran toimivaksi että uskaltaisin lähteä kokeilemaan kohti Pallasta. Sovimme että S odottaa Hetassa lähtöni jälkeen tunnin ja pystyy tarvittaessa poimimaan minut Ketomellasta jos homma näyttää tyssäävän sinne.

Lähdin sauvomaan pihalta pikkuhiljaa kohti Pyhäkeroa omaa rauhallista tahtia mikä tuntui hyvältä. Muutamia juoksijoita tuli vastaan, joiden kanssa vaihdoin kuulumisia ja toivotimme toisillemme kovasti tsemppiä reissuun. Nämä ovat niitä parhaita hetkiä lajin parissa, kun kaikki ovat yhteisellä seikkailulla ja tsemppaavat toisiaan. Hetken päästä takaani tuli toinen juoksija, jonka kanssa menimme ihan kohtuullista vauhtia hiekkatien risteykseen. Itikoita oli jo sen verran liikkeellä, että jäin kaivamaan hyttyshattua repustani ja päästin toisen menemään omaa vauhtiaan. Kauaa siinä ei sitten mennytkään, kun hän oli kadonnut näkyvistä. Takaata tuli myös muutamia pyöräporukoita MTB240 kisasta joiden kanssa vaihdoimme liikkuessa kuulumisia ja kutsuimme sulavasti toisiamme hulluiksi.

Pyhäkeron nousussa jalka nousi hyvin ja tunkkaaminen oli kivaa, kulku tuntui melko vaivattomalta eivätkä jalkapohjatkaan liikaa ilmoittaneet itsestään. Mäessä oli muutamia retkeilijöitä joiden kanssa vaihdoin sanasen toivotimme hauskoja retkiä toisillemme.

Takaa tuli joku reipas pikkuhiljaa ohi, hänellä oli selkeästi parempi kulku tässä kohdassa ja hyvä niin. Itse olin hyvällä mielellä koska pystyin liikkumaan kohtuullisen kivuttomasti. Yht’äkkiä kuulin selästäni ”Hätäkeskus”, äkkiä reppu pois selästä ja kaivamaan puhelinta vedenpitävästä pussista ja pahoittelemaan turhaa soittoa. Puhelimen kosketusnäyttö oli aktivoitunut jostain kosteista tavaroista ja näppäillyt 000 minkä jälkeen puhelin oli soittanut automaattisesti hätäpuhelun. Hienoa, järjestetään vielä hirveä sirkus Pallakselle tässä kohtaa… Otin puhelimen pussukastaan ja käänsin näytön pussin umpinaiselle sisäpuolelle uusien puheluiden välttämiseksi.

Pikkuhiljaa polku irtosi kohti Ketomellaa ja alkoi pitkä loiva alamäki. Olin huomannut, että pystyn juoksemaan kenkien jäykän rockplaten ansiosta melko hyvin ja kivuttomasti. Sain näin hilattua vauhtia vähän ylöspäin ilman minkäänlaista puskemista ja hyttysetkin pysyivät loitolla kun vauhtia oli hieman.

Ketomellassa oli varmaan 40 astetta tien pinnassa auringon paahtaessa taivaalta. Tein kattavan vesihuollon nousua varten ja kastelin kaikki varusteet kenkiä lukuun ottamatta lämmön säätelemiseksi. Pohdin että jos nousu-ura on samanlainen kuin polku mitä tultiin alas niin tällä pätkällä olisi joko sauvottava todella rivakasti tai mielenterveys olisi koetuksella.

Nousi olikin todella positiivinen yllätys kun reitti nousi hiekkatietä ylöspäin pikkuhiljaa mutkitellen ja matkalla oli hieman varjoa tarjolla. Hiekkatien yläpäähän päästyäni taittui maasto melko tasaiseksi ja juostavaksi, joten pistin hölkäksi kävelyn tuntuessa jotenkin nihkeältä. Mikko ja Henri tulivat hetken kuluttua näkyviin ja huikkaisin heille nopeasti hyvät reissut jatkaessani hölkkää. Kohtuullisen hyvä eteneminen jatkui n. 55km kohdille missä henkinen viimeinen kymppi alkoi olemaan houkutteleva. Väsymyksen vuoksi aivoilta oli hävinnyt kyky pilkkoa matkaa pienempiin osiin ja odotin vain Pallaksen huoltoa, vaikka oikea ratkaisu olisi ollut hakea kartalta kiintopisteitä mitkä olivat lähempänä ja iloita tätä kautta etenemisestä.

Viimeisissä mäissä löysin aamulla ohitseni menneet fillaristit jotka olivat aika tuskaisia laitteidensa tunkkaamiseen kivikossa. Jutustelimme niitä näitä ja jatkoin tunkkaamista kohti Pallaksen satulaa mistä hiekkatie lähtee kääntymään alas. Pystyin vielä juoksemaan melko hyvin mäkeä alas vaikka se tuntuikin vähän jyrkältä paikoin. Lopulta Pallaksen hotelli ja S olivat näkyvissä, eli tiedossa olisi lepoa ja ruokaa. Istuin kenttäsängylle ja otin hieman syötävää sekä juotavaa ja jutustelin muiden tulijoiden kanssa. Sänky oli ihan kohtuullisen mukava ja ajattelin että nukun hetken aikaa siinä minkä jälkeen jatkan matkaa. S:n kommentti nukkumisesta oli että siitä ei varmaan tullut lepoa laisinkaan, sen verran levotonta se oli ollut. Olin myös päättänyt etten ota tässä kohdassa enää kenkiä ja sukkia pois jalasta ettei kaikkia teippauksia tarvitse tehdä uusiksi ja nukuin tunnin unet tossut jalassa.

Pallaksella lepoa kenttäsängyssä

Osa 4, Pallas – Äkäslompolo, 65km

Heräsin kohtuullisen virkeänä, vedin bataattikeiton naamariin ja toivotin hauskaa yötä kaikille. Jalka ei tuntunut hirveän kevyeltä, mutta kykyä etenemiseen oli kuitenkin sen verran että lähdin sauvomaan kohti maalia toiveikkaana. Muistikuvissa oli että tämä väli oli kohtuullisen masentavaa seutua ja että nähtävää ei olisi paljoakaan tarjolla, joten pitäisi vain keskittyä eteenpäin menemiseen. Noin 8km Pallakselta vedin tyylikkään pummin kun tunkkasin reitiltä hutiin Lommoltunturin päälle n. 300 metriä sivuun ja sain kavuta takaisin alas samaa reittiä. Jotenkin ilahduin kovasti kun reitti näytti nousevan mäen päälle, mutta se olikin vain maisemareitti ja oikea jatkui käyrää pitkin eteenpäin.

Rauhalaan päästyäni istahdin vesipisteen lähelle ja ummistin silmät hetkeksi. Olo oli jotenkin todella väsynyt unen puutteesta ja päivästä oli tiedossa todella pitkä. Rauhalan pitkän asfalttisuoran päässä oli bussipysäkki missä otin toiset nopeat muutaman minuutin unet kun silmät eivät vain pysyneet auki tietä tallustaessa.

Metsäpätkällä jouduin ottamaan muutaman kerran vartin unet ihan vain polun varressa kyljelle kellahtaen kun silmät eivät yksinkertaisesti pysyneet auki. Olin huomannut että Hetassa kireänä ollu oikea nilkka oli alkanut vaivaamaan uudestaan ja kun kurkkasin sitä, huomasin että jalka oli alkanut turpoamaan nilkasta aika kovasti ja sukka piti melko kovaa painetta siinä. Kaivoin repusta sakset ja avasin sukkaa nilkasta sen verran että sain pahimman paineen pois, olo jalassa helpottui välittömästi.

Pahtavuoman vesihuollon jälkeen jalka alkoi olemaan aika tuskainen mukana raahattava ja jouduin avaamaan sukkaa useamman kerran enemmän. Vauhti alkoi hidastumaan kävelyksi ja tuskastuminen matkan etenemättömyydestä söi moraalia kovasti. Aina kun V-käyrä meinasi karata liian korkealle niin lapioin karkkia suuhun verensokerin nostamiseksi ja olon kohentamiseksi. Vettä oli valitettavan harvoin saatavilla ja otin filtteripulloon täytettä vastaan tulleista lammista.

Lopulta vastaan tuli äkäskero ja näin Rami Valosen kameran sekä miehen itsensä vähän matkan päässä kävelemässä poispäin. Mietin mielessäni ”älä mene, haluan jutella”. En ollut jutellut koko päivänä kenenkään kanssa ja se kävi selkeästi raskaaksi väsyneenä keskellä ei mitään. Rami onneksi pysähtyi ottamaan minusta muutaman kuvan, joten saimme juteltua pienen hetken ja hän toivotti kovasti tsemppiä. Näki varmaan mikä raunio sieltä tuli. Jatkoin matkaa kyynel silmäkulmasta valuen kun ajatus siitä että homma saattaisi jopa loppua saavutti vihdoin aivot.

Äkäskerolla toivo kasvoi, homma loppuu joskus (c) Rami Valonen 

S oli tsemppaamassa Peurakaltiossa missä piti olla vesihuolto. Vesitonkkia ei vain näkynyt missään. Istuin terassin rappusille ja soitin Epulle missä vedet ovat ja hän sanoi että ne on hieman edempänä, pikitien varressa. Tämä oli ihan kiva uutinen, mutta hieman ärsyttävää ettei peurakaltion pihapiirissä ollut asiasta mitään indikaatiota ja tahtoa mennä hirveästi ohikaan ei ollut. Tästä alkoi sitten tuskainen loppusuora, matkaa oli vielä ihan kiitettävästi jäljellä mutta itsellä alkoi olemaan pää jo sen verran pehmeässä kunnossa etten muistanut paljonko väli oli maaliin.

Peurakaltion huoltoon saapumassa 

Lopulta matkaa oli enää 6km jäljellä siitä alkaa melko sauvakäveltävä pätkä. Jalan kipu alkoi olemaan jo sitä luokkaa että päätin ottaa melko tanakan särkylääkkeen ja sauvakävellä sen voimalla maaliin reippaasti. Näillä kohdin taivas myös repesi satamaan koko voimallaan ja ensimmäistä kertaa koko päivästä minusta tuntui että nyt on hyvä olla ja homma jopa kulkee jotenkin.

Ahosen Mikko oli reilun kilometrin päässä maalista ottamassa vastaan ja kyselemässä kuulumisia, varsin ilahduttavaa että joku oli jaksanut seurata palluraa :D
Maalissa oli todella paljon tuttuja kasvoja ottamassa vastaan, iso kiitos kaikille paikalle tulleille, olen teille ikuisesti kiitollinen kokemuksesta.

Maalissa vielä Tom Nylundin haastatteluun puhumaan järjettömiä väsyneenä lääkepöllyssä, minkä jälkeen suoraan kellariin EA-koppiin jalkojen tutkimiseen. Päivi toimi kisan lääkärinä ja on äärimmäisen ammattitaitoinen, empaattinen sekä ystävällinen henkilö. Hän sai nopeasti jalan diagnosoitua kohtuullisen ehjäksi ja että kyseessä on vain jännetupen tulehdus, mikä lähtee levolla ja ibuprofeenilla. Draamaqueen Koski oli jo manannut rasitusmurtuman itselleen ja kauden pakettiin, niin pahalta tuntui puristus minkä tulehtunut jänne pystyy aiheuttamaan väsyneelle keholle.

Aikaa tähän sirkukseen paloi 79h ja 18min.

Tom Nylund kyselee viimeisimmät kuulumiset 326km jälkeen

 

EA-pisteelle suoraan maalista, ei pysyviä vammoja, pientä turvotusta ja pari rakkoa

Lisää kuvia löytyy: https://nuts.kuvat.fi/kuvat/NUTS+Distance+300/

 https://www.instagram.com/explore/tags/nuts300/

Ja jos haluat seurata toilailujani, niin Instassa @Tonikossa, https://www.instagram.com/tonikossa/

Havaintoja matkasta

• Huolloissa tuli turattua todella kauan Kalmankaltiota lukuunottamatta, jos osaisi keskittyä suoritukseen eikä jutusteluun niin ajasta saisi nipistettyä melko paljon. Toisaalta jutustelu on hauskaa ja kiva kuulla miten esim. fillaristeilla ja muilla juoksijoilla menee.
• Silloin kun levätään niin levätään eikä sekoilla kaikkea, huollossa napakampaa toimintaa niin ei tarvitse juosta poluilla lujaa.
• Kompressiokamat pois päältä viimeistään 24h kohdalla, erityisesti alaraajoissa alkaa kertymään nestettä ja nivelten normaali liikkuminen estyy, alkaa tulemaan muita ongelmia. Sukkiin kiinnitettävä huomiota että eivät purista.
• Joka huoltoon kuivat vaihtokengät, ainakin omassa kenkävalinnassa kengän langat ja rakenne oli sen verran vettynyt ettei kenkä toiminut Kalmankaltiosta eteenpäin ihan toivotulla tavalla.
• Jalkahuoltoa pitää tehdä kun sille on tarvetta, jalkoja on turha tallata loppuun ettei matka lopu kesken.
• Compeedeista tulee kohtuullisen kamalaa räkää, niiden käyttöä kannattaa välttää jos vain mahdollista. Jälkikäteen irti leikkaaminen todella ärsyttävää kun ovat ihon värisiä eikä tiedä että leikkaako ihoa vai compeedia.
• Kamojen organisointi selkeisiin laatikoihin ja pusseihin huoltokasseissa, erityisesti jos ulkopuolinen huoltaja.
• Pallakselta eteenpäin maasto on aika haastava, kilometri kerrallaan vain ja tossua toisen eteen, turha tuskailla asiaa mille ei voi mitään. 
• KäsiGPS napeilla on aika priima laite reissussa, itsellä oli varakarttana myös kännykkä mitä ei onneksi tarvinnut käyttää.
• Oma avustaja huollossa on ihan huippu joka vähän katsoo perään että hommat hoituu.
• Vesien merkkaus karttaan tai muistiinpanoihin ennakkoon on tarpeellista välimatkojen hahmottamiseksi ettei tarvitse hakea ojan pohjalta vettä
• Jos kelloa haluaa käyttää, niin akun kesto on hyvä varmistaa, pisin väli oli lähes 20h
• Varalla droppareissa on hyvä olla kaikkea, kenkiä, aurinkolaseja, reppuja yms.
• Hyttysmyrkkyä menee jonkin verran (toimii ainakin vähän joskus)
• Logistiikka ennen kisaa on hyvä katsoa kuntoon ja tarkistaa että majoituksessa on jotakuinkin järkevä ilmanvaihto
• Reitin päällä ei tehdä suunnitelmamuutoksia väsyneenä vaan eletään skenaarioiden mukaan
• Jos ei ole kiire, ei tarvitse kiirehtiä
• Aloitus ei voi olla liian hidas
• Treenien pitää tähdätä itse tapahtumaan ja tukea sitä
• Treenaaminen on vain osa projektia, ympärillä on paljon muuta millä onnistuminen varmistetaan
• Skenaariot antavat suuntaa, eivät ole tavoitteita

Kiitokset

Sannalle joka on mahdollistanut tällaiseen hullutukseen harjoittelun ja sietänyt kaikkia siihen liittyviä lieveilmiöitä sekä väsymättä ajoi perässäni huollosta toiseen lähes 1000km Lapin teitä.

NUTS-porukka jotta tapahtuma edes oli mahdollinen

NUTS jalkatiimi huollossa jotka hoiditte väsymättä juoksijoiden jalkoja

Jannelle äärimmäisen tärkeistä neuvoista ja treenaamisesta tällaiseen tapahtumaan

Juoksukaverit, tutut jotka olette kannustaneet ja uskoneet että homma menee läpi ja lähetitte vielä tsemppiviestejäkin matkalla. Olette äärimmäisen tärkeitä ja teidän vuoksenne tykkään harrastaa tätä lajia.

Saucony Suomelle treenivarusteista ja kengistä. Tälläkin matkalla pitkiä pätkiä mentiin Saucony Canyon TR:llä.

Kaikki ne jotka unohdin yltä jotka olette olleet jotenkin matkalla mukana tai vaikka ette olisikaan ja olette antaneet anteeksi etten ole tullut juhliin tai kylään harrastukseni vuoksi. Lupaan paikata tilanteen nyt kun tämä projekti on saatu maaliin.

Budjetti

En ollut laatinut ennen kisaa mitään budjettia tai edes hahmotellut paljonko reissusta tulisi kuluja, mutta muutaman meemin jälkeen oli pakko laskea kustannukset että paljonko huvi oli maksanut.

En ottanut mukaan kuin aivan suoraan kisaan liittyvät kustannukset, esim. varusteista listalle pääsivät vain ne mitä jouduin varta vasten kisaan hankkimaan (Bivi, vara-akkuja, energiat ja ruoat sekä yhdet sauvat) ja sen lisäksi laskin kisan kustannuksiin osallistumismaksun. Varusteita tai kenkiä joita ennen kisaa oli jo olemassa, en laskenut budjettiin mukaan.

Meemi joka olikin totta, (c) @polkujuoksumeemit

Omien kustannusten jakautuminen sisältäen matkat Etelä-Suomesta, kaikki matkan majoitukset (1 hotelli mennessä ja tullessa), ravintolasyömiset (ja 2 kaljaa Selväpyystä), ostokset kaupasta ja huollon liikkuminen kisan aikana. Ajoa tuli matkan aikana yhteensä 3500km josta lähes 1000km kisan ympärillä. Kustannuksia pystyy karsimaan isolla kädellä kun porukkaa lähtee ryhmässä useampi ja majoitusten (esim. huoneisto tai mökki) kustannuksia jaetaan porukan kesken. Ruokaan meni yllättävän paljon rahaa 10 päivän reissun aikana, mutta toisaalta kaupasta kannettiin ruokaa ja kahdella hengellä ravintolasyömisiin menee myös merkittävä määrä rahaa. Yhteensä rahaa tapahtumaan meni reilun puolen vuoden aikana (ilmoittautumisesta kotiin pääsemiseen) n. 3300€. Oliko se sen arvoista? Ehdottomasti! 

Omien kustannusten jakautuminen eri kategorioiden välillä

NUTS Karhunkierros 2021, 83km

Karhunkierros 2021 - 83km

28.5. - 29.5.2021 - Ruka, Kuusamo

Ilon kautta päätyyn

Yhdistimme reissun pieneen kevätlomaan Rukan maisemissa ja sain samalla mahdollisuuden tehdä ns. määräviikon ilman hirveää puristamista. Tarkoituksena oli tehdä pitkiä lenkkejä n. joka toinen päivä ja täyttää 200km viikko sitten Karhunkierroksella 83km leppoisasti hölkäten. Viikko onnistui mukavasti ja siihen mahtui retkeilyä Hossassa sekä Ranuan eläinpuiston visiitti ja parin uuden kunnan lisääminen kätkökartalle.

Keli oli Rukalle saavuttaessa melko hyytävä ja märkä, Talvijärvessä oli vielä jäät ja Rukan rinteetkin olivat lähes kokovalkoiset. Pikkuhiljaa viikon aikana lämmöt kuitenkin nousivat ja märkä maa alkoi kuivumaan.

Kävin eri päivinä tutkimassa hieman kisareittiä eri kohdista ja yhdistelin siihen sitten muuta säätöä reitin ulkopuolelta. 40km lenkkeihin meni n. 6h, joten vauhti ei ollut päätä huimaavaa ja yritinkin tarkoituksella pitää tehot hyvin kevyinä jotta perjantaina riittäisi jalkaa koko matkan liikkumiseen. Samalla tuli hyvä mielikuva mäistä ja vesistöistä, joten reitti ei hirveästi pääsisi yllättämään.

Perjantai - Starttipäivä

Perjantai alkoi vähän mustissa merkeissä niskojen ja selän juiliessa armottomasti. Olo oli hetkittäin niin heikko että ajattelin startin jäävän väliin kokonaan. Aamujumppa, hierontaa, pyörittelyä, Panadolia ja vähän kahvia niin olo saatiin paranemaan sen verran että pystyin lähtemään verkkalenkille hakemaan numeroita ja muita kisakamoja. 

Hölkkäsin mökiltä hiihtostadionille missä oli melko väljää, mutta musiikki pauhasi ja kisatunnelma oli rakentumassa. Aamun klo. 8  perusmatkan startti oli jäänyt välistä päänsäryn vuoksi ja olin huomattavan paljon myöhemmin vasta liikkeellä. Näin Janin kylällä ja kävimme pienellä lenkillä herättelemässä yön kangistamia jalkoja. Hetken aikaa jutustelua tuttujen kanssa ja kuulumisten vaihtamista minkä jälkeen olinkin valmis hölkkäämään mökille syömään vähän ruokaa ja lepäilemään.

Tässä välissä oli hyvä pakata juoksukamat iltaa varten valmiiksi ja laittaa dropbagiin tarvittavat kamat. Suunnitelma oli ottaa starttiin minimimäärä kamaa mitä ensimmäiselle 3h pätkälle tarvitsee ja Oulangasta sitten loppureissun eväät kantoon, sparebagissa ei mitään ylimääräistä vaan repusta tyhjät pullot säkkiin ja säkin sisältö mukaan ilman ihmettelyä. 

Ilta sujuikin melko rauhallisissa tunnelmissa, yritin syödä ruokaa pitkin iltaa pienissä erissä yhden ison annoksen sijaan ja välillä kävin pötköttelemässä sängyssä. Kisakamat oli jo pakattu valmiiksi, joten ohjelmassa oli vain odottelua.

Kello alkoi lähestyä bussin lähtöaikaa, heitin kamat niskaan ja hyppäsin autoon. Kurvasimme Hotellin kääntöpaikalle pari minuuttia ennen bussin lähtöaikaa ja pääsin kävelemään suoraan bussiin sisään ja istumaan, sitten alkoihin jo tuttu matka kohti Hautajärveä. Bussimatka meni melko nopeasti, hieman hiljaista väkeä oli jostain syystä aiempiin reissuihini verrattuna, liekö syynä käytössä olleet maskit mitkä eivät tehneet kenenkään olosta erityisen mukavaa.

Päästyämme perille, pieni kamojen välppäys, banaanin pupellus ja kassin heitto kärryyn. Tein samalla päätöksen että reissu menisi ilman otsalamppua koska yöstä oli tulossa kirkas ja mitään satavaa ei ollut ennusteessa. Liukuvalla lähdöllä kiitokset starttihenkilökunnalle ja matka kohti Rukaa alkoi. Kello taisi olla melko tasan 23 kun pääsin liikkeelle. Liivi oli kevyt selässä ja jalkakin tuntui kevyeltä, ajattelin että mennään rauhassa omaa vauhtia ja se saa olla päivän vauhti. Ideana saada kasaan vain hyvä, ehjä ja pitkä lenkki. Takaraivossa tosin kolkutti ajatus että Jani on lähtenyt n. 20min aikaisemmin, joten voisi olla mahdollista saada hänet kiinni Oulankaan mennessä ja jatkaa siitä sitten yhtä kyytiä eteenpäin rauhallista tahtia.

Melko nopeasti rupesin saamaan ihmisiä ja jonoja kiinni, osassa paikkoja ohittaminen oli helpompaa ja välillä joutui ottamaan hieman kauempaa metsän kautta. Toivottavasti kukaan ei säikähtänyt liian pahasti kun vierestä painoi joku menemään ohi. Aina ei ollut mahdollisuuksia ennakkovaroitella ohitusta kun letkaa oli pitkästi, mutta yritin kovasti katsoa paikkoja joissa ohittaminen oli helppoa ja turvallista.

Muutaman tunnin rennon reippaan jolkottelun jälkeen alkoi yö selkeästi lähestymään ja oloa piti oikoa suolalla, syömisellä sekä nesteellä. Melko nopeasti orastava huono olo taittuikin ja pystyin jatkamaan sujuvasti samaa vauhtia eteenpäin. Matkalla näin muutamia tuttuja perusmatkan menijöitä joiden kanssa on aina mukava vaihtaa kuulumisia polun päällä. Omalla reissulla ei ole niin kiire etteikö ehtisi kysymään miten toisella on reissu mennyt ja miltä homma näyttää.

Oulanka rupesi lähestymään ja reilun kilometrin ennen huoltoa sain Janin kiinni. Hänellä oli varsin hyvävoimaisen oloinen meno, joten hölkkäsimme huoltoon yhtä matkaa. Oulangan huolto olikin aamuyön tunteina sellainen jäinen helvetti ettei vähään aikaan toista ole tullut vastaan. Jatkuva tuuli, hikiset kamat ja lähes 0 asteinen ilma pakottivat toimimaan melko nopeasti vaikka vaihdoinkin kuulumisia muiden juoksijoiden kanssa. Aikaa huoltoon meni 9 minuuttia, mikä on todella paljon ottaen huomioon etten tehnyt siellä oikeastaan mitään kovin järkevää. Sanoin Janille että nyt pitää mennä tai jäädymme pystyyn ja hän liittyi seuraani kohti Basecampin huoltoa. 

Oulangasta tarttuneen kohmeen sulattaminen kesti melkein puoli tuntia että sormissa alkoi olemaan lämmin ja ettei ollut kylmän tunnetta missään kohdassa kehoa. Ohittelimme pikkuhiljaa edessä meneviä juoksijoita ja pystyimme pitämään maltillista vauhtia. Päästyämme Oulankajoen varresta kohti Kitkajokea, kohtaan missä juurakkoa riittää, alkoi Janilla olemaan polven kanssa pieniä haasteita ja vauhtimme tippui pikkuhiljaa kävelyvauhtiin.

En halunnut olla stressaamassa Jania vauhdista ja hän ei halunnut hidastella minua, joten sovimme että minä jatkan matkaani ja hän tulee omaa tahtiaan ja fiiliksen mukaan. Näin irtosin reippaseen etenemiseen kohti basecampia kun kävely oli palauttanut olon varsin hyväksi ja energiseksi. Basecampin huolto oli hyvin pikainen, yksi mandariini, sipsejä, vähän kuulumisten vaihtoa perusmatkan menijöiden kanssa ja pari banaaninpalaa kantoon sekä vesipullojen täyttö, sitten oltiin valmiita menemään taas.

Basecampin jälkeen alkoi näkymään lammikoissa jääriitettä, joten yöllä oli tosiaan ollut melko kylmä.  Sain muutamia pitkän matkan menijöitä kiinni, kuulumisten kyselyä ja tsemppien toivottelua heidän kanssaan. 83K matkan taivaltajia näkyi myös, osa paremmissa voimissa ja osa vähän heikommassa hapessa kohti Rukaa taivaltaen. Toivotin tsemppejä kovasti reissuun, toivottavasti V-käyrä ei tsempeistä hirveästi kohonnut vaan tuotti enemmän positiivista energiaa.

Sain Petran kiinni ja pystyin kertomaan että perässä tuleva seuraava oli melkoisen kaukana ja ettei olisi ihan älytöntä hoppua, hän oli tässä vaiheessa perusmatkalla naisten 3. Konttaiselle tultaessa mäet olivat onneksi aiemmalta viikolta hyvässä muistissa eikä tullut harmitusta vaikka mäkiä olikin useampi peräkkäin. 

Olin huomannut matkalla ilmiön että oman kelloni sykkeet sekosivat useamman kerran kun ohittelin porukkaa, ilmeisesti kello rupesi kuuntelemaan muiden vöitä ja näytti mitä sattui. Todella ärsyttävä ilmiö koska oikean sykkeen saaminen kelloon näkyviin vaati aina pientä säätöä.

Valtavaaralta laitoin viestiä kotijoukoille että tulevat vastaan hetken päästä. Hirveän kauaa ei viitsinyt ylhäällä aikaa viettää tuulen ollessa melko raaka ja ilma ei ollut kovinkaan paljon lämmennyt. Vastaan tuli muutamia retkeilijöitä ja toivottelin vielä hyvät huomenet oman reissun ollessa jo loppusuoralla ja Rukan näkyessä.

Rukan nousussa oli muutama hieman uupunut hahmo jotka hienosti tsemppasivat vielä viimeiset metrit kohti loppulaskua, selkeästi reissulle oli annettu kaikki paukut ja se on aina kova suoritus! Rukan päältä oli sitten hyvä tiputella alas kohti hiihtostadionia, pieni herkistyminen tuli kun vastassa oli tuttuja ja reissu oli mennyt niin hienosti. Olen kovin kiitollinen että voin harrastaa ja käyttää merkittäviä määriä aikaa treenaamiseen. Ilman tukea kotoa tämä ei olisi mahdollista.

Kello pysähtyi hyvään aikaan, 11:02:11, moni spekuloi että nopeamminkin olisi päässyt, mutta tällä kertaa hauska juoksu hyvällä fiiliksellä pitkän treeniviikon päätteeksi riitti tällaiseen ja olen siihen itse kovin tyytyväinen. Oma ajatus alunperin oli retkeillä reissu jonnekin 12-14h hujakoille joten tulos meni huomattavan paljon paremmin kuin uskalsin toivoa ja viikon 210km tulivat ilman hampaiden kiristelyä. 

Kiitokset

Iso kiitos NUTS-porukalle että tapahtuma saatiin järjestettyä ja kiitos kaikille vapaaehtoisille jotka mahdollistavat tapahtuman järjestämisen! Koronan vuoksi poikkeusolot oli hyvin huomioitu ja järjestelyistä jäi todella positiivinen olo. Kaikki mikä oli tehtävissä, oli varmasti tehty olosuhteet huomioiden. 

Kehittämisen puolelle olisin ehkä Oulankaan kaivannut seinistä kiinni olevaa telttaa missä ainakin pahiten kylmettyneet juoksijat pystyneet sulattamaan itsensä. Tämän ennakointi on hankalaa ja huolto toimi kyllä loistavasti näinkin.

Positiivinen kokemus ja Karhunkierrokselle sekä NUTSin tapahtumiin on aina kiva tulla, laatu on taattu 👌

BTTF:Vaarojen Maraton 2016 - Päätöskisa aktiivikaudelle

Koli 1.10.2016

Valmistautuminen

Nuuksio Classicista oli kulunut kuukauden verran ja kilometrit jäivät melko vähäisiksi viikottain. Ensin oli palautteluviikko melko kevyillä treeneillä, minkä jälkeen pystyikin ottamaan sitten viikon jossa oli oikeasti urheilua. Kaikkea toimintaa selkeästi häiritsivät työn vuoksi matkustaminen ja moni suunnilteltu treeni jäi väliin. PK:t otin tarkoituksella kävellen kun tuntui että sykerajoissa pysymisestä ei tule mitään.

Saimme juoksuporukan yhteislenkin järjestettyä Askolaan, Porvoon viereen samoille poluille missä olimme keväällä käyneet ottamassa vähän tuntumaa KK:ta varten. Yleensä metsästä ei kovin montaa sopivaa polkua löydy harvaan asutuissa paikoissa, mutta keväällä löysimme maastoajoneuvoille ja mönkijöille tehdyn rymyämisreitin. Reitillä on tarjolla mäkeä, kosteikkoa, mutaa, vettä ja välillä jopa ihan juostavia polkujakin, joten aivan priimaa pitkään, useamman tunnin treeniin. Vertikaalimetrit jäävät hieman vähiin reitillä, mutta muita haasteita kyllä piisaa senkin edestä.

Syyskuun treenit

Jarmokin sai vähän tuntumaa polkuihin samalla sekä fiilistä pitkäkestoisesta, raskaasta reissusta etteivät vaarat tule ihan yllätyksenä. Olin onnistunut houkuttelemaan Jarmon keväällä mukaan juoksureissulle kun olimme patikoimassa reittiä läpi rinkat selässä telttaillen. Houkuttelu tosin lienee vähän väärä ilmaisu, koska oikeasti ilmoitin hänet vain arvontaan ja arpa sattui osumaan kohdalle. :D

Edeltävä viikko tuli otettua aika rauhassa ja kävin alkuviikosta juoksemassa yhden todella kevyen puolen tunnin pyrähdyksen. Enemmän meni aikaa pohtimiseen josko tarvitsi ostaa jotain uutta juoksuvarustetta, mutta päädyin menemään sillä mitä on jo tullut hankittua. :)

Tapahtuma

Lähdimme ajamaan kohti Kolia ja TTC:n mökkiä jo torstaina iltapäivästä, missä meitä oli vastassa Janne ja Jassu. Sää muuttui Lahden jälkeen jo melkoisesti kun taivas päätti aueta ja ilta pimetä. Puksuttelimme viimeisiä sorapätkiä lomakolin mökkiä kohti ja taivaalta tuli niin paljon vettä, että 2 kilometrin matkakin rupesi tuntumaan ikuisuudelta autossa. Pohdin, että jos keli olisi tällainen juoksun aikana, tulee takille käyttöä ja matkasta tavallistakin pidempi.

Perjantaina olikin sitten aamusta hyvää aikaa vähän valmistella varusteita ja katsoa läpi, että kaikki juoksuun vaadittava oli lähtenyt kotoa mukaan. Aamupala oli hidas ja otimme todella rennosti koko aamupäivän, oikeastaan ainoa aikataulutettu tehtävä oli lounaalle siirtyminen. Ajattelimme lähteä Jarmon ja Marian kanssa syömään alasatamaan lounasta, mutta paikalle päästyämme oli todettava, että paikka oli kiinni ja seuraava lounaspaikka olisi 200m ylempänä, Sokos hotel Kolilla. Koska olimme istuneet edellisen päivän autossa, ajattelimme kävellä mäen ylös ja hakea vähän fiilistä lauantaille samalla. Kevyesti nousten pienessä tihkusateessa ei mäki tuntunut niin pahalta ja oli varsin kevyesti käveltävissä ilman turhia rasituksia. Hotellilla saimmekin sitten lounastaa kohtuullisen rauhassa ja katsella Pielisen maisemia ravintolan ikkunasta samalla pizzaa nauttien.

Ajattelimme, että ruoan jälkeen on hyvää aikaa käydä kaupat läpi ja olemme sitten heti neljältä hakemassa lappuja, minkä jälkeen voimme lähteä takaisin majoitukseen valmistelemaan itseämme iltaan ja seuraavaan päivään. Muutamaa minuuttia vaille neljä kun lähestyimme auditoriota, olikin sinne ehtinyt jo muodostumaan jonoa ja juoksijat odottivat iloisesti rupatellen itselleen kisalappuja. Erityisesti 131K menijät olivat mahdollisimman aikaisessa vaiheessa liikkeellä, jotta kaikki säätäminen tapahtuisi ennemmin kuin myöhemmin. Otimme Jarmon kanssa numerot ja setit, minkä jälkeen olikin hyvä aika suunnata takaisin alas ja kohti majoitusta.

131K lähdön tunnelma alkaa tiivistymään (c)Kari Kuninkaanniemi

Pikkuhiljaa alkoi muukin ryhmä saapua mökille ja oli aika lähteä nauttimaan pastabuffasta sekä tiivistyvästä tunnelmasta kun 131K matkalle lähtevät sankarit piti mennä saattamaan matkaan. Tunnelma startissa oli todella hieno kun 50 rohkeaa lähti taittamaan matkaa otsalamppujen valossa kohti yön pimeyttä yleisön hurratessa. Me palasimme startin jälkeen mökille katsomaan pallukoita kartalla ja sitten olikin aika mennä nukkumaan, jotta aamulla olisi edes vähän levännyt olo.

Kisa

Aamulla herätys oli n. 05:00 kun mökin ensimmäiset alkoivat valmistautumaan omaan 87K starttiinsa ja Kiviniemestä tuli puhelu, että Jannen matka on jäänyt kesken imeytymisongelmien vuoksi. Tilannekatsaus ruudulta kertoi karua kieltä Kiviniemeen jääneiden määrästä. Ennakkosuosikeista Heerman piti tasaista vauhtia ja yön livelähetyksissä hän oli todennut reitin todella raskaaksi.

Istuimme rauhassa aamupalalla ja valmistauduimme omaan 09:10 starttiimme puhumalla niitä näitä. Aamu meni nopeasti ohi ja sitten olikin aika suunnata auton keula kohti rinteen alaparkkia mistä hiihtohissillä kohti hotellia. Nopeasti kamat auditoriossa reppuun, minkä jälkeen olikin aika lähteä kohti starttia. Hississä oli sen verran jonoa, että vähissä vaatteissa jonottaminen ei huvittanut, joten loikimme alas pitkin portaita. Edes jonkinlainen alkuverryttely tuli tehtyä, hieman köykäinen kylläkin. Tuttujakin näkyi ja Tuukka oli ottanut koiransa Remun mukaan pienelle 44km lenkille mistä Remu oli enemmän kuin innoissaan.

Kohta olikin sitten startin aika ja tunnelma tiivistyi kun lähtöön oli kymmenen sekuntia. Torvi kajahti ja ryhmä lähti matkaan. Sijoitimme Jarmon kanssa itsemme taktisesti eturyhmän taakse mistä pääsisimme mahdollisimman pienellä ruuhkalla hakemaan oman vauhtimme. Olimme sopineet taktiikaksi, että Jarmo menee itselleen mukavaa vauhtia ja pidän itse perää jotta vauhti ei lähde karkailemaan heti alusta liian kovaksi. Ensimmäinen tunti meni ihan vain tunnustellessa jalkoja ja vaivoja. Yllätys oli suuri kun ainoastaan penikoissa oli pientä kireyttä, toivoin sen menevän ohi kun matka etenisi.

Jossain siellä, aina on kivaa (c)Onevision.fi/Juha Saastamoinen

Pitkospuut, kivet ja juuret olivat todella liukkaita, minkä vuoksi välillä pitkoksilla mennessä ei voi kyllä sanoa juoksun olleen kovin rentoa. Matkalla oli muutamia läheltäpiti-tilanteita kun edessä tai takana menneen juoksijan jalka ei pitänyt alustalla ja ohjelmassa oli vauhdikas spagaati. Onneksi kuitenkaan mitään sen vaarallisempaa ei matkalla sattunut. Kiviniemessä olikin huollon aika ja matka oli mennyt varsin mukavasti sinne saakka. Täytimme pullot ja sitten olikin aika jatkaa matkaa kohti ryläystä. Ryläyksen jälkeen alkoi Jarmolla olla hieman haasteita matkanteossa ja totesimme, että molemmat jatkavat omaa vauhtiaan. Samalla Tuukka ja Remu tulivat takaata joiden peesiin lähdin kipittelemään. Remun menoa oli huikea katsoa kun jyrkimmätkään paikat eivät haitanneet ja joka tassulle löytyi aina sopiva sijoituspaikka, varsinainen polkukoira kyllä.

Remu(vas.) ja Tuukka, (c)Onevision.fi/Juha Saastamoinen

3h kohdalla mahakin oli vihdoin kuluttanut kaikki ruoat ja murahti pienen nälän merkiksi, energiapatukkaa kehoon elektrolyyttien kera ja meno jatkui tasaisena. Jalka tuntui melko hyvältä ja vauhti oli kohtuullinen, retkiryhmäläisiä ja muita juoksijoita riitti tasaisena virtana, joten aika vähän oli yksinäisiä hetkiä. N. 30km kohdalla onnistuin heittäytymään pienellä lankkusillalla kun toinen laudoista antoi periksi tai jalka luisti sen päältä muuten vain ja pääsin ottamaan vasemmalla polvella sillasta tukea sukeltaen kohtien vastapuolen pengertä. Sain kuitenkin onneksi käsillä sen verran vastaan, että tömähdys ei ollut kova ja vahingot jäivät lähinnä henkisiksi. Kohta oli siitä otollinen, että se oli yksi näppäriä kannustuspaikkoja yleisölle ja melko iso joukko pääsi todistamaan tätä suoritusta. :)

Viimeisen huollon jälkeen alkoikin sitten kohti mäkrää kipittäminen. Mäkrälle nousu oli tuttu jo alkupätkältä, mutta usko meinasi loppua että olenko lainkaan oikealla reitillä kun samat polut oli jo kertaalleen tallattu. Hitaiden kilometrien jälkeen tulin kuitenkin risteykseen missä sain vahvistuksen, että oikealla polulla ollaan vielä. Käännös alhaalla, pieni pätkä hiekkatietä ja sitten olikin aika ruveta taas kipuamaan mäkrän päälle. Mäkrältä tultiin alas jyrkkää rinnettä pohjalle, mistä oli vuorostaan aika alkaa kapuamaan pikkukolin reittiä kohti hotellia. Hotellin edusta oli vain maistiainen, kunnes reitti painoi taas alas alamajalle. Tämä reitinpätkä oli kävelty jo edellisenä päivänä, joten tiesin mitä odottaa. 

Loppunousun aika oli 2014 ja 2015 sekunnilleen sama, joten nyt oli pieni mahdollisuus puristaa siitä hieman pois kun jaloista löytyi vielä jotain. Juoksemisesta ei hirveästi voi puhua, mutta reipasta hölkkää onnistuin tekemään ajoittain kramppivaarasta huolimatta. Tasapainoilua vauhdin ja voiman kanssa. Tasaisella etureidet ja ylämäessä takareidet olivat krampin partaalla jos erehtyi liian kovaan vauhtiin. Lopulta takaa kuului taas pitkästä aikaa Tuukan ääni ja kysymys "Eikös meidän täällä pitänyt tavata?", näin olimme sopineet Ryläyksellä että tapaamme loppunousussa. Remulla oli vielä niin paljon paukkuja, että en pysynyt parivaljakon kyydissä, vaan he ottivat muutaman kymmenen metrin eron nousussa. Yläpäässä olivat Kaija, Janne, Jassu ja Maria kannustamassa, joten oli aika pistää töppöstä toisen eteen ja kirmata maaliin vielä viimeiset juoksuaskeleet. Seikkailu oli ohi omalta osaltani ja pääsin onnittelemaan kanssajuoksijoita maalissa. 

Kävin vielä pyörähtämässä sen verran kannustusjoukkojen luona, että sain Jarmon sijainnista hajun ja totesin ehtiväni vaihtamaan vähän kuivaa ylle ja kannustamaan vielä Jarmon viimeiseen nousuun. Lopulta Jarmo tuli ja taputimme sekä soitimme kelloa hänelle kovasti, mutta jostain syystä kannustus ei maistunut ja hän heitti meitä kädessä olleella juomapullolla. :D Hymyssä suin kuitenkin pisti vielä tossua toisen eteen ja hölkkäsi viimeiset metrit maaliin.

Sitten olikin aika lähteä saunaan ja kylmähoitoon kylpylän puolelle sekä syömään vähän kisaevästä.

Fiilikset

Vaarojen Maraton on huikea kokemus, oli sitten ensimmäistä, toista tai kolmattakin kertaa. Järjestelyt toimivat, reitti on haastava ja kaikki ihmiset ovat parhautta. VM on Tapahtuma joka kokoaa polkujuoksukansan yhden katon alle perjantaina saattamaan perusmatkan(131km) juoksijat liikkeelle ja vaihtamaan kuulumiset tuttujen naamojen kanssa sekä pistää hullut juoksijat vielä tanssimaankin illasta Bilebändin tahtiin. Muutokset reitissä tuovat haastavuutta keikkaan ja jälleen pääsee itse tavoittelemaan 6h alitusta tulevaisuudessa, mutta nyt polkujuoksukartalla on kisa joka tarjoaa haasteita jokaiselle.

Kiitokset ihan kaikille tapahtumaan jollain tavalla osallistuneille, erityisesti jäivät mieleen hymyilevät EA-ryhmät, mahtavat kannustajat, järjestäjät, reitin merkkaajat, Tuomas Sovijärvi ja kumppanit livefiidin tekemisestä yöllä, kanssajuoksijat, Tawastia Trail Clubin porukka sekä äärimmäisen hyviä hommansa hoitanut Sokos Hotel Kolin ravintolan väki, kiitos kaikille teille, että viikonloppu oli käsittämättömän hauska kokemus ja henkinen krapula ja kaipuu tulee kestämään taas pitkään. 

Kausi 2016

Henkilökohtaisesti kausi oli varsin onnistunut, KK:n 80K reitti ehjänä maaliin ja 4:n BTTF-kisan avulla 100:n parhaan joukkoon, minkä olin kauden alussa itselleni tavoitteeksi asettanut, niin ei tässä voi kuin olla tyytyväinen. Ei vastoinkäymisiä, pientä parannusta omassa tasossa ja loistavat tapahtumat, nyt voi sitten siirtyä hetkeksi aikaa tekemään vähän jotain muuta kuin tavoitteellista treenaamista kunnes tammikuussa alkaa taas aktiiviset köpöttelyt Alppimentoreiden johdolla kohti Chamonix'tä.

Top 100 BTTF:llä!

Statistiikkaa VM2016

Reitin profiili ja sykkeet

Vähän yhteenvetoa hauskuudesta

Varusteet ja eväät

• Kengät: Inov-8 Mudclaw 265 
• Sukat: Lidlin muutaman euron juoksusukat
• Säärystimet: CEP Progressive+ Compression cald sleeves 2.0
• Housut: Compressport trails shorts v2 
• Paita: Fillaripaita kivalla printillä, saumassa kuminauha ja kumi mikä pitää paidan melko hyvin paikoillaan
• Irtohihat: McDavid kompressiohihat 
• Kello: Polar V800
• Lippa: Compressport visor ultralight 
• Aurinkolasit: Onewayn tarjouslasit budget sportista 
• Reppu: Salomon S-lab ADV skin3 12, 2x0,5l softflask + 2l rakko

• 10kpl High 5 geelejä(1,6dl geeliä per 3,4 dl vettä = 5 pussia geeliä per 0,5l pullo 
• Elektrolyyttitabletteja 2 kpl
• 4 suolatablettia (1/1,5h)
• 1 Maxim energiapatukka

Kohti Vaarojen Maratonia

Nuuksio classicista on nyt pari viikkoa ja Vaarat ovat edessä lokakuun alussa, eli treeniaika tässä välissä on käytettävä mahdollisimman järkevästi hyväksi.

Nuuksion jälkeinen viikko tuli otettua melko rauhallisesti ja juoksulenkit olivat kevyitä, maksimissaan tunnin mittaisia hölköttelyitä. Lassen hölkkä Myrskylässä on jo perinteeksi muodostunut tapahtuma johon tulee osallistua, joten otin sen ohjelmaan palauttavaksi lenkuksi. Kävimme juoksemassa Jarmon kanssa yhdessä 1:58:18 ajan kun tavoitteena oli kahden tunnin alitus, eli lenkki onnistui siltä osin varsin mainiosti.

Repivät pallopelit heti maanantaina sählyn muodossa tekivät elämästä vähän epämukavampaa, mutta kevyellä pyöräilyllä jalat tuntuivat hieman aukeavan. Otin muutaman juoksulenkin vielä arkiviikon loppuun, koska tiedossa oli 4h yhteislenkki pitkin Askolan kallioita ja polkuja.

Ei sieltä ihan kuivilla jaloilla tultu kun lenkkipohja on mönkijöiden ruopimaa mutapolkua. Todella hauska ja raskas alusta mennä, mutta samalla joutuu nostamaan jalkaa ihan oikeasti.

Pistetään kyytiin muutama kuva eiliseltä ihan vain fiilistelyä varten. :)