Näytetään tekstit, joissa on tunniste juokseminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juokseminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. toukokuuta 2019

NUTS Karhunkierros 2019, 166km - Sinne ja takaisin

NUTS Karhunkierros 2019, 160km



24.5 - 25.5.2019


Kolme kertaa on tullut juostua Hautajärveltä Rukalle ja joka vuosi on opittu hieman lisää syömisestä, juoksemisesta sekä tankkaamisesta ja hieman pidempien matkojen taivaltamisesta. Vuodelle 2019 asetin kaksi tavoitetta: kerätään riittävästi pisteitä UTMB:lle hakemista varten vuodelle 2020 ja kierretään koko UTTF, jolloin ensimmäinen tavoite toteutuu automaattisesti. Taustalla reunaehtona on pysyä ehjänä ja vetää kisat sellaisella rytmillä ettei paikkoja ala hajoamaan. 

Tällä kertaa oli vuorossa siis neljäs kerta Kuusamon poluilla, mutta ensimmäisen kerran matka suuntautuisi ensin kohti pohjoista. Taustalla oli kohtuullisen onnistunut suoritus Vaarojen maratonilta 130K matkalta 2018 syksyltä ja kevään treenit ovat kulkeneet kohtuullisen hyvin ilman flunssia tai muita murheita, joten luottavaisin mielin oli hyvä lähteä retkelle. 

Kisataktiikka

Suunnitelma oli hyvin yksinkertainen: lähdetään rauhassa sitten että samaa vauhtia jaksaa takaisin ja syödään matkalla kaikki eväät mitä reppuun on pakattu.

Varusteiden osalta päädyin siihen että otin rintapulloiksi 0,6l softflaskit pillillä ja reppuun yhden ylimääräisen puolen litran pullon mikä toimisi Basecamp-Oulanka-välillä ekstrana jos puroista ei saisi helposti vettä ja muuten korvaisi mukin virkaa kokiksen juomiseen.

Eväitä oli sen verran että teoreettisilla laskelmilla hiilareita tulisi n. 60g/h jos pystyisin syömään kaiken mitä mukana on. Drop-bageihin jaoin kamat siten että mukana olisi sellaisia eväitä mitä vedetään heti huollossa ja mukaan otettavia kamoja jottei heti startista olisi kaikki romut mukana. Vaihtovaatteita ja pari eri takkivaihtoehtoa olisi bageissa myös tarjolla mikäli keli kylmenisi tai rupeaisi satamaan kovasti.

Valmistautuminen

Ajelimme Rukalle keskiviikkona etelästä rauhassa sopivilla pysähdyksillä siten etteivät jalat menneet aivan tukkoon, vaan reilun puolentoista tunnin välein oli pieni jaloittelutauko ja kuppi kahvia tai muuta virikettä. Perille päästyämme kävin vielä vetämässä lyhyitä kohtuullisen kevyitä vetoja (~80% teholla) jalkojen avaamiseksi. Sitten olikin aika mennä nukkumaan. Majoitus oli kisakylän keskellä, joten logistiikkaan ei liiemmin kulu aikaa ja majapaikassa oli oma keittiö, joten ruoan tekeminen onnistuisi tarpeen mukaan.

Torstaina kävimme hieman kävelemässä Karhunkierrosta Juumasta käsin Jyrävällle ja pienen evästelyn kautta lähdimme takaisin Rukalle missä olikin aika vetää ruokaa ja suorittaa pientä shoppailua. Illalle vielä kevyt tunnin mittainen hölkkä ja sen jälkeen kamoja pakkaamaan majoitukseen. Illalla taisi tulla jokin peli mitä seurailin toisella silmällä samalla kun pakkasin kamoja. Keskittymisen varmistamiseksi pakkasin kamoja kuulokkeet päässä ja kuuntelin rauhallista musiikkia. 

Starttiin 2h

Yöllä tuli nukuttua kohtuullisen hyvin ja hermostuneisuutta ei hirveästi tuntunut kehossa. Aamupalalla tein havainnon että materiaalit sai haettua jo yhdeksän aikaan, joten suuntasin suoraan teltalle repun kanssa varustetarkastukseen sekä materiaalien noutoon. Jonoa oli hieman alkanut kertymään, mutta nopeasti pääsin varustetarkastukseen. Tsekkilistalla olivat sormikkaat, EA-paketti, pelastuslakana sekä takki. Sormikkaiden tilalle tarjosin mukana olleita lapasia, mutta eivät kelvanneet koska eivät olleet sormikkaat. Kaivoin sitten minigrip-pussiin pakatut merinosormikkaat joista ei ulkopuolelta nähnyt mistä mytystä on kyse ja johan kelpasi tarkastajalle (ehkä näissä voisi vähän käyttää pelisilmää kun kamoja tarkistetaan, pointti lienee kuitenkin pitää kädet lämpimänä eikä kantaa juuri jotain tiettyä varustetta).

Kamojen hakemisen jälkeen oli aika syödä aamupala loppuun ja levätä hieman vielä ennen kisa-alueelle siirtymistä. Drop-bagit kärryihin ja moikkailua juoksututtujen kanssa, nyt alkoi hieman jännitys tihenemään ja pyrin tekemään hyvin suoraviivaisia asioita. Miettimiset oli onneksi mietitty jo aiemmin ja tässä vaiheessa riitti kun piti hyvää fiilistä yllä ja jutteli tuttujen kanssa.

Lähtö 

Sitten olikin aika siirtyä starttikarsinaan, mikä oli yllättävän pieni alue 150 juoksijalle. Savukone puski savua, selostus kuului puurona ja tunnelma alkoi tiivistymään. Hetken kuluttua kaiuttimista tulikin naisen ääni "Countdown to Zero, 5, 4, 3, 2, 1, Go" ja sitten mentiin. Rauhallinen startti hölkäten kohti ensimmäisiä mutkia ja mäkeä. Kansaa oli todella paljon rinteillä kannustamassa mikä oli aivan huikea kokemus ja hetken päästä olimmekin jo rinteen päällä mistä lähtisi pudottelu alas ja sen jälkeen Valtavaara-Konttainen ylityksiä.

Sykkeet huitelivat hieman korkealla, mutta totesin että mennään vielä ihan kohtuullisissa rajoissa ja VK:lla ei noutaja tulisi kovinkaan nopeasti. Arvioin itse että olin jossain porukan keskivaiheilla ja vauhti oli melkoisen sopiva itselle, yritin hakea omaa rytmiä tekemiseen, mutta kun on tuttuja ja kivaa niin kyllähän se vauhti välillä hieman karkaa. Konttaisen huollossa tuli pieni erkaantuminen ja Nybackan Mikko sekä Mannisen Timo TTC:stä tekivät lyhyen huollon ja jatkoivat samantien matkaa. Itse täytin vesipullon tässä kohdassa ensimmäisen kerran, joten aikaa meni hieman enemmän.

Sitten olikin melko perinteistä polkuilua 16km ohjelmassa ennen basecampia, pientä jojoilua muutaman menijän kanssa ja vaihtelimme paikkoja sekä mietteitä hieman. Jossain vaiheessa tuli eteen sopivan mittainen mäki missä pystyin vähän ottamaan reippaammalla askeleella alas ja sain mieltä virkeämmäksi sekä lantiota hieman avattua kun päästin mäen menemään reipasta vauhtia loikkien. Toverit jäivät jonnekin taakse tässä vaiheessa ja jatkoin matkaani yksin.

Kuten aika kohtuullisen alkuvaiheessa, niin reippaampia menijöitä jotka eivät ole lähdössä osuneet eturiviin tulee takaa ohi ja annoin heidän mennä omaa vauhtiaan ja pidin itse kiinni sopivasta vauhdista. Matka eteni nopeasti, osittain siksi että sitä riittää mentäväksi mutta myös siksi että tätä menemisen vapautta olin odottanut taas tovin. On jotenkin terapeuttista tietää että seuraavan vuorokauden aikana on suurimman osan ajasta omien, hyvin vähäisten ajatusten kanssa ja saa keskittyä vain olennaiseen, eli liikkumiseen ja syömiseen.

Basecampin huollossa olikin porukasta Marianne, Jani ja Jarmo vastassa tsemppaamassa sekä kyselemässä kuulumisia, tuli varmasti nauhalle todella viisaita analyysejä tässä vaiheessa. Lahtosen Tommi oli myös retkeilemässä ja auttoi vesipullojen täyttämisessä seuraavalle etapille. Sen verran oli tekemistä ihmisten kanssa että unohdin ladata geelit toiseen pulloon, minkä huomasin n. 5 kilometriä myöhemmin. Kannustajista on siis sekä iloa että haittaa.

Basecamp - Oulanka

Tämä on ehkä koko reissun tiukin väli, joten osasin asennoitua siihen siten että se ottaa sen aikaa minkä ottaa ja itselle jää vain tehtäväksi nauttia maisemista. Keli oli loistava, hieman aurinkoa, sopivan viileä ja pieni tuulenvire. Puroissa virtasi vettä ja luonto kertoi itsestään värillä ja äänillä. Pääpiirteissään väli menee niin että Basecampista eteenpäin on melko juostavaa, sen jälkeen juurakkoa pitkä pätkä, kunnes tullaan jokivarteen ja taas on hieman juostavaa minkä jälkeen on toinen osuus hidasta juurakkoa. Sauvojen kanssa juurakossa eteneminen oli kävellenkin kohtuullisen ripeää eikä tarvinnut käyttää läheskään niin paljon energiaa kuin mitä juoksemiseen olisi kulunut. Tässä vaiheessa olin vähän huolissani jaloista joissa alkoi jo olemaan tuntemuksia väsystä, mikä ei luvannut hyvää loppumatkalle.

Reilun 40km jälkeen Arilla rupesi olemaan vaikeuksia polven kanssa ja hän jäi venyttelemään sitä auki polun varteen reilu 10km ennen Oulankaa ja jonkin matkan päästä näin Saaran hieman heikossa kunnossa kävelemässä kohti Oulankaa. Juttelimme muutaman lauseen ja Saara sanoi jättävänsä homman Oulankaan, ei muuta kuin tsempit ja jatkamaan matkaa.

Lopulta Oulanka tuli vastaan, Samuli olikin kännykkä valmiina kyselemässä lausuntoja reitistä heti Kiutakönkään jälkeen ja olen melko varma ettei nauhalle jäänyt mitään viisasta.
Tein nopeahkon huollon, hieman banaania, kokista, mandariineja sekä muita herkkuja ja matka jatkuin tsemppien kera. 

Oulanka - Hautajärvi

Väli on kohtuullisen nopea, mutta kilometrit alla eivät tee siitä ihan yhtä nopeaa kuin 83km alkumatkasta. Tässä vaiheessa ynnäilin päässäni että suunnitelman mukainen 12h Hautajärvelle olisi varsin mahdollinen ja huollon kanssa olisin matkalla etelään n. 00:30. n. 15km ennen Hautajärveä tuli kärki vastaan ja vedettiin Nokelaisen kanssa yläfemmat ja sain kuvattua hieman heidän menoaan. Minuuteissa eroa oli Eskeliseen ja Itkoseen tässä vaiheessa jonkin verran, mutta matkat ovat pitkiä ja erot muuttuvat kuten lopuksi saatiin huomata.

Vastaan tuli kärkipään juoksijoita ja ynnäilin mielessäni että olen jossain reilun 20 huitteilla ennen Hautajärven huoltoa. Hautajärvelle tulimme 11,5h tunnin juoksemisen jälkeen, joten matkaan oli käytetty saman verran kuin mitä olen käyttänyt parhaimmillaan pelkkään yhdensuuntaiseen matkaan. Tällä kertaa piti kuitenkin vielä töötätä takaisin samat polut.

Hautajärven huollossa oli pieni pettymys vastassa kun mainostettua suolaista palaa, eli pizzaa ei ollut tarjolla lainkaan. Ainoastaan normaalit huoltojen herkut ja pikapuuroa alias Betonia. Harmikseni olin ennakkotietojen valossa jättänyt leivät pois bägistä, mikä tarkoitti sitä että vuorokauden kiinteän ruoan määrä rajautuisi patukoihin ja hedelmiin. Pikaisesti puuro naamaan, jalkojen kuivaus ja NOKilla rasvaus sekä vessakäynti. Tässä vaiheessa tuli Hautajärven huollon toinen virhe leipien matkasta jättämisen lisäksi. Kävin nivusten rasvaamisen jälkeen vessassa ja iloisesti pyyhin vessapaperilla kaikki rasvat pois nivusalueelta sekä pakaroista ajattelematta asiaa sen enempää.

Timo lähti huollosta hieman ennen minua ja Mikko päätti jättää leikin kesken alla olleen flunssan vuoksi. Sami ja Lotta lähtivät samaan aikaan kanssani pihalle, mutta joutuivat jäämään takkivälppäykseen heti ulkona. Keli oli viilentynyt jonkin verran ja itsekin vedin Compressportin Hurricane Jacketin vetoketjun ylös asti kiinni. Takkihan on siitä mahtava, että sen pystyy vetämään juoksurepun päälle, joten välppäämistä tulee minimaalinen määrä.

Hautajärvi - Oulanka

Sitten olikin aika vedellä yläfemmoja koko rahan edestä kun porukkaa tuli vastaan kohti Hautajärven huoltoa. Kovat tsempit kaikille ja koskaan ei ole niin kiire ettei paria sanaa ehdi vaihtaa. Katselin kelloa aina välillä ja laskeskelin aikaa startista suhteessa siihen mitä kello löi sillä hetkellä. En jaksanut vaihtaa kellon tilaa, vaan pidin aivoja virkeänä tekemällä yksinkertaisia laskutoimituksia. Käytin varmaan kokonaisen työpäivän verran sen pohtimiseen miksei 24h kellon laskeminen ole alkanut keskipäivän kohdalta.

Jossain vaiheessa alkoi hieman väsyttää ja uni tai kofeiini olisi tehnyt terää, mutta tiesin sen menevän ohi jonkin ajan päästä kun päivä nousisi. Väli oli ajoittain aika raskas ja aikaa paloi melkoisen tehokkaasti 4h. Oulangan huollossa sain Timon kiinni ja lähdimme jatkamaan matkaa samaan aikaan, minulla oli jaloissa vielä hieman enemmän virtaa, joten pystyin hölkkäämään ja juoksemaan alamäet ja rappuset. Tässä vaiheessa Timolle tsempit ja matka jatkui.

Oulanka - Basecamp

Tiedossa oli että tämä on tiukka väli erityisesti nyt, se on sitä 83k matkalla ja kun takana on reilut 120km niin juurakko ei välttämättä ole ihan se paras kaveri. Asennoiduin sitten että matkaan menee mitä menee ja otan vettä laskupuroista aina kun se meinaa loppua. Ylimääräistä ei aikonut kantaa mukana. 

Listaan oli kertynyt uusi virhe Oulangassa kun pakkasin energioita reppuun, olin sotkenut Bloksien, geelien ja patukoiden sijoituksen taskuissa enkä meinannut löytää mitään syötävää mikä olisi maistunut. Totesin että "screw it and eat it" ja survoin naamaan lisää Clif Baria mitkä alkoivat makuvaihtoehdoista huolimatta maistumaan aika puulta. Pitkällä matkalal maha on aika metka epeli siitä että sen saa hiljenemään aika vähäisellä ruokaa. Patukana kolmannes auttaa vähintään tunnin, todennäköisesti puolitoista pitämään nälän loitolla ja sitten voikin syödä taas pienen palan.

Tässä vaiheessa alkoi väsymys painamaan ihan tosissaan ja kaipasin kofeiinia enemmän kuin mitään muuta. Koska taskujen sisältä oli sekaisin ja olin onnistunut sotkemaan takin vetoketjun siten että se oli jumissa, en päässyt valikoimaan taskuista mitään tarkoitukseen soveltuvaa, vaan otin sitä mitä sattui käteen osumaan. Vähemmän yllättäen peräperään tuli samanmakuisia patukoita ilman kofeiinia. Tiesin että isogeelissäni oli kofeiinia, mutta sen pitoisuus oli niin pieni ettei siitä olisi koomaan mitään iloa.

Basecampin huollossa oli melko askeettinen meno aamulla ja söin nopeasti banaanin, pari mandariinia sekä hieman suolakurkkuja. Vesisade oli aamun tunteina muuttunut jo jonkinmoiseksi, mutta en onneksi kärsinyt kylmästä kun huollot piti lyhyinä ja muisti sauvoa kovasti aina kun mahdollista.

Basecamp - Konttainen

Vilkuilin kelloa ja laskeskelin päässäni milloin Ansio tai 83k kärki tulisi ohi, mutta koska en ollut varma 55k starttiajasta, niin laskelmat olivat melko turhia. Aina välillä kuulin ryminää takaa, mutta taisi olla aistiharha tai metsän eläin. 

Tässä vaiheessa selvää oli myös että maaliin mennään, mutta aika oli vielä hieman mysteeri. Pystyin hölkkäämään tasaiset ja alamäet, mutta juurakot ja loivatkin ylämäet oli pakko sauvoa reippaasti menemään. Tässä vaiheessa aamua välit alkavat tuntua melko pitkiltä ja matka ei meinaa loppua, mutta lopulta väsymyksessä koomatessa tulin Konttaisen huoltoon. Siellä olikin todella pirteää porukkaa ja sain koko reissun parhaan avun kamojen kuntoon laittamiseen, iso ja nöyrä kiitos kaikille teltalla olleille, viimeinen 7km ei tuntunut yhtään niin pahalta enää.

Konttainen - Ruka

(c) Aapo Laiho, NUTS Karhunkierros

Loppu on siitä kivaa, että nousuja sekä laskuja riittää päivän tarpeisiin. Aina kun luulet olevasi jonkin päällä, niin mennään hetken päästä uudestaan alas. Sauvoista oli kuitenkin arvaamattoman paljon apua ja mäet nousivat kohtuullisella vaivalla. Jaloissa tuntui olevan vielä jerkkua ja pystyin puskemaan itseäni aika kivasti eteenpäin.

Valtavaaran huippua lähestyessä alkoi porukkaa ilmestymään kannustusjoukoiksi ja sain paljon tsemppejä. Huipulta alas juoksu sujui kohtuullisesti ja pystyin pudottelemaan kalliot ja portaat kevyen letkeällä askeleella. 

Sitten olikin viimeinen mäki, mikä nousi käsittämättömän kevyesti sauvojen kanssa ja tuntui jopa hieman loppuvan kesken. Jäljellä oli enää pudottelu Rukan kisakylään, jaksoin pitää kameraa vähän aikaa päällä, mutta sitten tein päätöksen että sammutan sen ja nautin vain lönköttelystä sekä maaliin tulemisesta. Hieman ennen maalia oli kummipoika vastassa mikä oli todella huippua ja maalissa näin Helin Espoosta sekä hyviä ystäviä kuvaamassa ja ottamassa vastaan maaliin. Fiilis oli hieman tyhjä, ei ihan kaikkensa antanut mutta äärimmäisen tyytyväinen. Ei sinne polulle ihan älyttömästi olisi enempää pystynyt kropasta laittamaan, mutta kevyesti säästellen tulin lopun jotta automatka kotiin ei olisi niin tuskainen ja saisin palautumisen kohti Yllästä käyntiin mahdollisimman nopeasti.

Maalissa sain käteeni oluen, mitalin kaulaan ja pääsin/jouduin Mari Valosaaren haastateltavaksi. Tarinoiden taso ei kyllä noussut tässäkään vaiheessa, mutta kai noista jonkinlaisen itseironisen potpurin saisi kasattua. Kello pysähtyi aikaan 25:41:32, mikä oli vähän alle suunnitellun optimitavoitteen.

Kiitokset

Kaikille NUTS-jengin ihmisille jotka teette tapahtumaa, kaikille vapaaehtoisille jotka olette mukana mahdollistamassa näitä juttuja, kannustajille, kanssajuoksijoille sekä koko matkaporukalle: Maisa, Marianne, Milena, Jaro, Jani sekä Jarmo, olette ihan parhaita, kiitos kun jaksatte vuodesta toiseen kisasekoiluita kanssani.



Varusteet

Jotakuta saattaa kiinnostaa millä romuilla olin liikkeellä(kaikki on hankittu omilla rahoilla)

Kengät: Salomon S-lab Ultra Sense
Sukat: Compressport trail socks
Kompressiosäärystimet: Zeropoint high intense
Kalsarit: Under armour 6" Boxer Jock
Housut: Salomon Trail run Twinskin Shorts
Paita: Inov-8, Meriwool T-shirt
Irtohihat: Craft winter fleece sleeves
Takki: Compressort Hurricane Jacket
Kaulassa: Buff
Lippa: Compressort
Aurinkolasit: Mallia no-brand irtolinsseillä
Reppu: Salomon Adv Skin 12, mallia vanha
Sauvat: Black Diamond Carbon Z
Kamera: GoPro Hero 5 Black teleskooppivarressa
Kello: Polar Vantage V + Polar H7 sykevyö

Eväät 
Huoltoväli, 3-3,5h Kpl Energiaa/kcal Hiilareita/g Hiilareita g/h
High 5 + wiggle geeli,40g 4 358,4 89,6 29,9
Bloks-patukka, 60g 1 184,8 46,2 15,4
Cliff Bar, 68g 1 276 41 13,7
Yhteensä 819,28 176,8 58,9

Määrät
Geelejä 32
Blokseja 8
Cliff-bar / patukka 8
Smoothieita 8

Isogeeli, 600ml
kpl Tilavuus (dl)
High 5-geeli 3 0,32
Kofeiinigeeli 1 0,32
vettä 1 4,72
Elektrolyyttitabletti 1 0




sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Vammojen parantelua pari lausetta polkujuoksusta lajina

Plantaarifaskiittiepäily on vähän tässä haitannut treenaamista ja ilo on ollut kovin hukassa Karhunkierroksen jälkeen. Pikkuhiljaa tässä alkaa elämä voittamaan ja ilo on löytynyt tekemiseen pyöräilyn kautta. Kovin pitkiä lenkkejä en ole vielä jalan kanssa uskaltanut tehdä, mutta puolitoista tuntia on mennyt railakkaasti satulan selässä. Reilun viikon päästä on lähtö Alpeille, joten mitään kovin ihmeitä ei tässä kohdassa tehdä. Pallas on vielä täysi kysymysmerkki, mutta toivotaan että jalka kestää ensin hyvin TMB:n 155km ja 4 päivää, minkä jälkeen voi sitten ihmetellä että tuleeko DNS vai DNF. 

Yleisempi aihe mikä tuli tuossa mieleen kun karhunkierroksen jälkipyykkejä luin, oli suhtautuminen polkujuoksutapahtumiin, niiden huoltoihin sekä oletukset matkasta ja sen kestosta.

Itse lähden jokaiselle reissulle kuin retkelle, riittävästi reipasta mieltä, evästä ja seikkailuhenkeä. Polkujuoksutapahtumien kilometrit ovat hyvin suuntaa antavia, usein voi varautua juoksemaan pari-kolme ylimääräistä kilometriä ilmoitetun päälle kun mennään 40k+ matkoihin. Toinen mikä yllättää ihmiset usein, on vauhti ja matkan tekemisen hitaus. Nyrkkisääntönä voi pitää 1.5 kerrointa, eli kilometriaikaan puolet lisää maantievauhtin verrattuna ja ollaan aika lähellä maastovauhtia. 4h maraton = 6h 43k maastossa.

Huollot, kaikki matkalla olevat huollot ovat plussaa ja eväskin on kiva lisä veden lisäksi. Omassa repussa kannattaa kuitenkin varautua kuljettamaan kaikki energia reissun ajaksi, huolloista saatu on plussaa, mutta ei kannata jättää jotain pois sen takia että sitä voi saada huollosta.

Varusteet, vähällä pääsee alkuun, mutta kenkiin kannattaa panostaa. Muuten normaalit juoksuromppeet, mutta selkään kelvollinen reppu jossa juomarakko ja jalkaan maastoon soveltuvat kengät, niin reissu on paljon hauskempi. :)

Koska nyt ei runosuoni kuki, niin varusteista, termeistä ja muusta polkujuoksuun liittyvästä kannattaa käydä lukemassa lisää http://www.trailrunning.fi/polkujuoksusanasto ja http://www.trailrunning.fi/viiden-polkujuoksijan-vinkit-aloittelijalle

Jatkan koiven parantelua jäätelön avulla, muistakaa nauttia ja tehdä kaikkea mitä vain pystytte, elämä on liian lyhyt sisällä kyhjöttämiseen terveenä. 

maanantai 3. lokakuuta 2016

BTTF:Vaarojen Maraton 2016 - Päätöskisa aktiivikaudelle

Koli 1.10.2016

Valmistautuminen

Nuuksio Classicista oli kulunut kuukauden verran ja kilometrit jäivät melko vähäisiksi viikottain. Ensin oli palautteluviikko melko kevyillä treeneillä, minkä jälkeen pystyikin ottamaan sitten viikon jossa oli oikeasti urheilua. Kaikkea toimintaa selkeästi häiritsivät työn vuoksi matkustaminen ja moni suunnilteltu treeni jäi väliin. PK:t otin tarkoituksella kävellen kun tuntui että sykerajoissa pysymisestä ei tule mitään.

Saimme juoksuporukan yhteislenkin järjestettyä Askolaan, Porvoon viereen samoille poluille missä olimme keväällä käyneet ottamassa vähän tuntumaa KK:ta varten. Yleensä metsästä ei kovin montaa sopivaa polkua löydy harvaan asutuissa paikoissa, mutta keväällä löysimme maastoajoneuvoille ja mönkijöille tehdyn rymyämisreitin. Reitillä on tarjolla mäkeä, kosteikkoa, mutaa, vettä ja välillä jopa ihan juostavia polkujakin, joten aivan priimaa pitkään, useamman tunnin treeniin. Vertikaalimetrit jäävät hieman vähiin reitillä, mutta muita haasteita kyllä piisaa senkin edestä.

Syyskuun treenit
Jarmokin sai vähän tuntumaa polkuihin samalla sekä fiilistä pitkäkestoisesta, raskaasta reissusta etteivät vaarat tule ihan yllätyksenä. Olin onnistunut houkuttelemaan Jarmon keväällä mukaan juoksureissulle kun olimme patikoimassa reittiä läpi rinkat selässä telttaillen. Houkuttelu tosin lienee vähän väärä ilmaisu, koska oikeasti ilmoitin hänet vain arvontaan ja arpa sattui osumaan kohdalle. :D

Edeltävä viikko tuli otettua aika rauhassa ja kävin alkuviikosta juoksemassa yhden todella kevyen puolen tunnin pyrähdyksen. Enemmän meni aikaa pohtimiseen josko tarvitsi ostaa jotain uutta juoksuvarustetta, mutta päädyin menemään sillä mitä on jo tullut hankittua. :)

Tapahtuma

Lähdimme ajamaan kohti Kolia ja TTC:n mökkiä jo torstaina iltapäivästä, missä meitä oli vastassa Janne ja Jassu. Sää muuttui Lahden jälkeen jo melkoisesti kun taivas päätti aueta ja ilta pimetä. Puksuttelimme viimeisiä sorapätkiä lomakolin mökkiä kohti ja taivaalta tuli niin paljon vettä, että 2 kilometrin matkakin rupesi tuntumaan ikuisuudelta autossa. Pohdin, että jos keli olisi tällainen juoksun aikana, tulee takille käyttöä ja matkasta tavallistakin pidempi.

Perjantaina olikin sitten aamusta hyvää aikaa vähän valmistella varusteita ja katsoa läpi, että kaikki juoksuun vaadittava oli lähtenyt kotoa mukaan. Aamupala oli hidas ja otimme todella rennosti koko aamupäivän, oikeastaan ainoa aikataulutettu tehtävä oli lounaalle siirtyminen. Ajattelimme lähteä Jarmon ja Marian kanssa syömään alasatamaan lounasta, mutta paikalle päästyämme oli todettava, että paikka oli kiinni ja seuraava lounaspaikka olisi 200m ylempänä, Sokos hotel Kolilla. Koska olimme istuneet edellisen päivän autossa, ajattelimme kävellä mäen ylös ja hakea vähän fiilistä lauantaille samalla. Kevyesti nousten pienessä tihkusateessa ei mäki tuntunut niin pahalta ja oli varsin kevyesti käveltävissä ilman turhia rasituksia. Hotellilla saimmekin sitten lounastaa kohtuullisen rauhassa ja katsella Pielisen maisemia ravintolan ikkunasta samalla pizzaa nauttien.

Ajattelimme, että ruoan jälkeen on hyvää aikaa käydä kaupat läpi ja olemme sitten heti neljältä hakemassa lappuja, minkä jälkeen voimme lähteä takaisin majoitukseen valmistelemaan itseämme iltaan ja seuraavaan päivään. Muutamaa minuuttia vaille neljä kun lähestyimme auditoriota, olikin sinne ehtinyt jo muodostumaan jonoa ja juoksijat odottivat iloisesti rupatellen itselleen kisalappuja. Erityisesti 131K menijät olivat mahdollisimman aikaisessa vaiheessa liikkeellä, jotta kaikki säätäminen tapahtuisi ennemmin kuin myöhemmin. Otimme Jarmon kanssa numerot ja setit, minkä jälkeen olikin hyvä aika suunnata takaisin alas ja kohti majoitusta.

131K lähdön tunnelma alkaa tiivistymään (c)Kari Kuninkaanniemi

Pikkuhiljaa alkoi muukin ryhmä saapua mökille ja oli aika lähteä nauttimaan pastabuffasta sekä tiivistyvästä tunnelmasta kun 131K matkalle lähtevät sankarit piti mennä saattamaan matkaan. Tunnelma startissa oli todella hieno kun 50 rohkeaa lähti taittamaan matkaa otsalamppujen valossa kohti yön pimeyttä yleisön hurratessa. Me palasimme startin jälkeen mökille katsomaan pallukoita kartalla ja sitten olikin aika mennä nukkumaan, jotta aamulla olisi edes vähän levännyt olo.

Kisa


Aamulla herätys oli n. 05:00 kun mökin ensimmäiset alkoivat valmistautumaan omaan 87K starttiinsa ja Kiviniemestä tuli puhelu, että Jannen matka on jäänyt kesken imeytymisongelmien vuoksi. Tilannekatsaus ruudulta kertoi karua kieltä Kiviniemeen jääneiden määrästä. Ennakkosuosikeista Heerman piti tasaista vauhtia ja yön livelähetyksissä hän oli todennut reitin todella raskaaksi.

Istuimme rauhassa aamupalalla ja valmistauduimme omaan 09:10 starttiimme puhumalla niitä näitä. Aamu meni nopeasti ohi ja sitten olikin aika suunnata auton keula kohti rinteen alaparkkia mistä hiihtohissillä kohti hotellia. Nopeasti kamat auditoriossa reppuun, minkä jälkeen olikin aika lähteä kohti starttia. Hississä oli sen verran jonoa, että vähissä vaatteissa jonottaminen ei huvittanut, joten loikimme alas pitkin portaita. Edes jonkinlainen alkuverryttely tuli tehtyä, hieman köykäinen kylläkin. Tuttujakin näkyi ja Tuukka oli ottanut koiransa Remun mukaan pienelle 44km lenkille mistä Remu oli enemmän kuin innoissaan.

Kohta olikin sitten startin aika ja tunnelma tiivistyi kun lähtöön oli kymmenen sekuntia. Torvi kajahti ja ryhmä lähti matkaan. Sijoitimme Jarmon kanssa itsemme taktisesti eturyhmän taakse mistä pääsisimme mahdollisimman pienellä ruuhkalla hakemaan oman vauhtimme. Olimme sopineet taktiikaksi, että Jarmo menee itselleen mukavaa vauhtia ja pidän itse perää jotta vauhti ei lähde karkailemaan heti alusta liian kovaksi. Ensimmäinen tunti meni ihan vain tunnustellessa jalkoja ja vaivoja. Yllätys oli suuri kun ainoastaan penikoissa oli pientä kireyttä, toivoin sen menevän ohi kun matka etenisi.

Jossain siellä, aina on kivaa (c)Onevision.fi/Juha Saastamoinen

Pitkospuut, kivet ja juuret olivat todella liukkaita, minkä vuoksi välillä pitkoksilla mennessä ei voi kyllä sanoa juoksun olleen kovin rentoa. Matkalla oli muutamia läheltäpiti-tilanteita kun edessä tai takana menneen juoksijan jalka ei pitänyt alustalla ja ohjelmassa oli vauhdikas spagaati. Onneksi kuitenkaan mitään sen vaarallisempaa ei matkalla sattunut. Kiviniemessä olikin huollon aika ja matka oli mennyt varsin mukavasti sinne saakka. Täytimme pullot ja sitten olikin aika jatkaa matkaa kohti ryläystä. Ryläyksen jälkeen alkoi Jarmolla olla hieman haasteita matkanteossa ja totesimme, että molemmat jatkavat omaa vauhtiaan. Samalla Tuukka ja Remu tulivat takaata joiden peesiin lähdin kipittelemään. Remun menoa oli huikea katsoa kun jyrkimmätkään paikat eivät haitanneet ja joka tassulle löytyi aina sopiva sijoituspaikka, varsinainen polkukoira kyllä.

Remu(vas.) ja Tuukka, (c)Onevision.fi/Juha Saastamoinen
3h kohdalla mahakin oli vihdoin kuluttanut kaikki ruoat ja murahti pienen nälän merkiksi, energiapatukkaa kehoon elektrolyyttien kera ja meno jatkui tasaisena. Jalka tuntui melko hyvältä ja vauhti oli kohtuullinen, retkiryhmäläisiä ja muita juoksijoita riitti tasaisena virtana, joten aika vähän oli yksinäisiä hetkiä. N. 30km kohdalla onnistuin heittäytymään pienellä lankkusillalla kun toinen laudoista antoi periksi tai jalka luisti sen päältä muuten vain ja pääsin ottamaan vasemmalla polvella sillasta tukea sukeltaen kohtien vastapuolen pengertä. Sain kuitenkin onneksi käsillä sen verran vastaan, että tömähdys ei ollut kova ja vahingot jäivät lähinnä henkisiksi. Kohta oli siitä otollinen, että se oli yksi näppäriä kannustuspaikkoja yleisölle ja melko iso joukko pääsi todistamaan tätä suoritusta. :)

Viimeisen huollon jälkeen alkoikin sitten kohti mäkrää kipittäminen. Mäkrälle nousu oli tuttu jo alkupätkältä, mutta usko meinasi loppua että olenko lainkaan oikealla reitillä kun samat polut oli jo kertaalleen tallattu. Hitaiden kilometrien jälkeen tulin kuitenkin risteykseen missä sain vahvistuksen, että oikealla polulla ollaan vielä. Käännös alhaalla, pieni pätkä hiekkatietä ja sitten olikin aika ruveta taas kipuamaan mäkrän päälle. Mäkrältä tultiin alas jyrkkää rinnettä pohjalle, mistä oli vuorostaan aika alkaa kapuamaan pikkukolin reittiä kohti hotellia. Hotellin edusta oli vain maistiainen, kunnes reitti painoi taas alas alamajalle. Tämä reitinpätkä oli kävelty jo edellisenä päivänä, joten tiesin mitä odottaa. 

Loppunousun aika oli 2014 ja 2015 sekunnilleen sama, joten nyt oli pieni mahdollisuus puristaa siitä hieman pois kun jaloista löytyi vielä jotain. Juoksemisesta ei hirveästi voi puhua, mutta reipasta hölkkää onnistuin tekemään ajoittain kramppivaarasta huolimatta. Tasapainoilua vauhdin ja voiman kanssa. Tasaisella etureidet ja ylämäessä takareidet olivat krampin partaalla jos erehtyi liian kovaan vauhtiin. Lopulta takaa kuului taas pitkästä aikaa Tuukan ääni ja kysymys "Eikös meidän täällä pitänyt tavata?", näin olimme sopineet Ryläyksellä että tapaamme loppunousussa. Remulla oli vielä niin paljon paukkuja, että en pysynyt parivaljakon kyydissä, vaan he ottivat muutaman kymmenen metrin eron nousussa. Yläpäässä olivat Kaija, Janne, Jassu ja Maria kannustamassa, joten oli aika pistää töppöstä toisen eteen ja kirmata maaliin vielä viimeiset juoksuaskeleet. Seikkailu oli ohi omalta osaltani ja pääsin onnittelemaan kanssajuoksijoita maalissa. 

Kävin vielä pyörähtämässä sen verran kannustusjoukkojen luona, että sain Jarmon sijainnista hajun ja totesin ehtiväni vaihtamaan vähän kuivaa ylle ja kannustamaan vielä Jarmon viimeiseen nousuun. Lopulta Jarmo tuli ja taputimme sekä soitimme kelloa hänelle kovasti, mutta jostain syystä kannustus ei maistunut ja hän heitti meitä kädessä olleella juomapullolla. :D Hymyssä suin kuitenkin pisti vielä tossua toisen eteen ja hölkkäsi viimeiset metrit maaliin.

Sitten olikin aika lähteä saunaan ja kylmähoitoon kylpylän puolelle sekä syömään vähän kisaevästä.

Fiilikset

Vaarojen Maraton on huikea kokemus, oli sitten ensimmäistä, toista tai kolmattakin kertaa. Järjestelyt toimivat, reitti on haastava ja kaikki ihmiset ovat parhautta. VM on Tapahtuma joka kokoaa polkujuoksukansan yhden katon alle perjantaina saattamaan perusmatkan(131km) juoksijat liikkeelle ja vaihtamaan kuulumiset tuttujen naamojen kanssa sekä pistää hullut juoksijat vielä tanssimaankin illasta Bilebändin tahtiin. Muutokset reitissä tuovat haastavuutta keikkaan ja jälleen pääsee itse tavoittelemaan 6h alitusta tulevaisuudessa, mutta nyt polkujuoksukartalla on kisa joka tarjoaa haasteita jokaiselle.

Kiitokset ihan kaikille tapahtumaan jollain tavalla osallistuneille, erityisesti jäivät mieleen hymyilevät EA-ryhmät, mahtavat kannustajat, järjestäjät, reitin merkkaajat, Tuomas Sovijärvi ja kumppanit livefiidin tekemisestä yöllä, kanssajuoksijat, Tawastia Trail Clubin porukka sekä äärimmäisen hyviä hommansa hoitanut Sokos Hotel Kolin ravintolan väki, kiitos kaikille teille, että viikonloppu oli käsittämättömän hauska kokemus ja henkinen krapula ja kaipuu tulee kestämään taas pitkään. 

Kausi 2016

Henkilökohtaisesti kausi oli varsin onnistunut, KK:n 80K reitti ehjänä maaliin ja 4:n BTTF-kisan avulla 100:n parhaan joukkoon, minkä olin kauden alussa itselleni tavoitteeksi asettanut, niin ei tässä voi kuin olla tyytyväinen. Ei vastoinkäymisiä, pientä parannusta omassa tasossa ja loistavat tapahtumat, nyt voi sitten siirtyä hetkeksi aikaa tekemään vähän jotain muuta kuin tavoitteellista treenaamista kunnes tammikuussa alkaa taas aktiiviset köpöttelyt Alppimentoreiden johdolla kohti Chamonix'tä.

Top 100 BTTF:llä!

Statistiikkaa VM2016

Reitin profiili ja sykkeet

Vähän yhteenvetoa hauskuudesta

Varusteet ja eväät

  • Kengät: Inov-8 Mudclaw 265 
  • Sukat: Lidlin muutaman euron juoksusukat
  • Säärystimet: CEP Progressive+ Compression cald sleeves 2.0
  • Housut: Compressport trails shorts v2 
  • Paita: Fillaripaita kivalla printillä, saumassa kuminauha ja kumi mikä pitää paidan melko hyvin paikoillaan
  • Irtohihat: McDavid kompressiohihat 
  • Kello: Polar V800
  • Lippa: Compressport visor ultralight 
  • Aurinkolasit: Onewayn tarjouslasit budget sportista 
  • Reppu: Salomon S-lab ADV skin3 12, 2x0,5l softflask + 2l rakko
  • 10kpl High 5 geelejä(1,6dl geeliä per 3,4 dl vettä = 5 pussia geeliä per 0,5l pullo 
  • Elektrolyyttitabletteja 2 kpl
  • 4 suolatablettia (1/1,5h)
  • 1 Maxim energiapatukka

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kohti Vaarojen Maratonia

Nuuksio classicista on nyt pari viikkoa ja Vaarat ovat edessä lokakuun alussa, eli treeniaika tässä välissä on käytettävä mahdollisimman järkevästi hyväksi.

Nuuksion jälkeinen viikko tuli otettua melko rauhallisesti ja juoksulenkit olivat kevyitä, maksimissaan tunnin mittaisia hölköttelyitä. Lassen hölkkä Myrskylässä on jo perinteeksi muodostunut tapahtuma johon tulee osallistua, joten otin sen ohjelmaan palauttavaksi lenkuksi. Kävimme juoksemassa Jarmon kanssa yhdessä 1:58:18 ajan kun tavoitteena oli kahden tunnin alitus, eli lenkki onnistui siltä osin varsin mainiosti.

Repivät pallopelit heti maanantaina sählyn muodossa tekivät elämästä vähän epämukavampaa, mutta kevyellä pyöräilyllä jalat tuntuivat hieman aukeavan. Otin muutaman juoksulenkin vielä arkiviikon loppuun, koska tiedossa oli 4h yhteislenkki pitkin Askolan kallioita ja polkuja.

Ei sieltä ihan kuivilla jaloilla tultu kun lenkkipohja on mönkijöiden ruopimaa mutapolkua. Todella hauska ja raskas alusta mennä, mutta samalla joutuu nostamaan jalkaa ihan oikeasti.

Pistetään kyytiin muutama kuva eiliseltä ihan vain fiilistelyä varten. :)









tiistai 6. syyskuuta 2016

BTTF: Nuuksio Classic 2016 - vauhdikkaampi lenkki


Nuuksio Classic 3.9.2016

 

Valmistautuminen


Tähän tapahtumaan valmistautuminen meni aika paljon paremmin kuin Vierumäki Trailiin, mutta toisaalta tuntui, että treenaaminen oli aika rikkonaista ja erityisesti pitkät lenkit olivat jääneet vähille. Käytännössä olin sahannut 1-2h lenkkejä satunnaisesti, mutta selkeä rytmi ja nousujohteisuus harjoittelusta oli jäänyt puuttumaan. Tiesin, että homma on tehtävissä, mutta minkälainen tuska siitä tulisi oli lähtiessä vähän epävarmaa. Harjoituskilometrit koko heinä- ja elokuun ajalta olivat alle 50km per viikko, joten odotukset tuloksen osalta eivät korkealle nousseet.

Kävin hakemassa perjantaina materiaalit illasta ja katsomassa olisiko paikalla ollut jotain kivaa ostettavaa, mutta aikatauluhaasteiden vuoksi paikalle pääseminen meni niin myöhään, että ehdin hakemaan ainoastaan kisanumeron ja syömään pastabuffan kanapastaa. Kympin hinnalla sai lapioida niin paljon kuin napa veti, mutta toisen lautasellisen kohdalla alkoi täysjyvämakaroonit tekemään jo tiukkaa, joten kolmatta en edes lähtenyt yrittämään. Vaikka tämä ei ruokablogi olekaan, niin annos ja asettelu ei saanut ihan 10/10, jotenkin jäi vähän juoksijoiden aliarvostaminen fiilikseksi kun vertaa buffaa vaikka Kolin Vaarojen maratonin vastaavaan. Mutta tämä on aina ravintolasta kiinni ja hieno juttu, että buffa on tarjolla. :)

Illalla olikin sitten hyvä aika alkaa pakata kamoja reppuun, tein nopean inventaarion laatikoihin geelien osalta ja valmistelin aamua varten pullojen täytön valmiiksi. Elektrolyyttijuoman pistin jo nesteineen pulloon, koska sille tuskin merkittäviä tapahtuu yön aikana, mutta geelit ovat sen verran energiapitoisia kavereita, että kiinteää ainesta saattaisi ruveta jo mikrotasolla muodostumaan enkä haluaisi syödä mitään hirveän elävää matkalla. Yhdeltä pääsinkin jo nukkumaan ja uniaikaa oli siis tarjolla ruhtinaalliset 5,5h eli varsin riittävästi.

Tapahtuma




Yö meni aika hyvin, mutta kuuden aikaan ei uni enää tullut, joten oli hyvä aika alkaa valmistelemaan aamupalaa ja katsomaan vielä mukaan otettavia energioita. Geelit pulloon, vettä perään ja ravistus, kas näin meillä on hyvin imeytyvää ja maistuvaa isogeeliä ilman geelien äklöä fiilistä. Pullot reppuun, vielä viimeinen kamojen tarkistus ja matka Nuuksiossa oli valmis alkamaan. Hyppäsin autoon ja kohti Siikarantaa, kiireen vuoksi en ollut ehtinyt säätämään kimppakyytiä, mistä olin vähän pahoillan. Parkkitilaa löytyi vielä kasin jälkeen kivasti ja liikenteenohjaus toimi mallikkaasti.

Jätin kamat autoon, koska aikaa oli reilusti ja menin ihmettelemään tapahtumajärjestelyitä. Mitään ostettavaa en hirveästi löytänyt, koska ainoa mitä olin vaille, olivat punaiset säärystimet jollaisia ei valitettavasti ollut tarjolla. Osa kojuista oli vielä tässä vaiheessa melko tyhjillään, joten rahaa ei paljon aamutuimaan saanut kulumaan. Jutustelin hetken Vierumäellä samaa matkaa kanssani tahkonneiden kanssa ja pohdimme päivän taktiikkaa, hidas alku ja lopussa sitten hissuksiin kiihdettely ajan kuromiseksi umpeen oli yhteinen näkemys.

Nopeasti hurahti aika ja hetken päästä huomasin seuraavani omaan juoksuun valmistautuneena ensimmäisen lähtöryhmän starttia. Leivo, Ansio, Mononen, Halme ja Simpanen olivat kovia nimiä mitkä tunnistin kasvoista starttiviivalta, myös monta muuta tuttua naamaa tapahtumista oli mukana.

Kisa


Vielä viimeinen tyhjennys ennen starttia ettei tarvitse pysähdellä matkalla biotaukojen takia ja sitten olikin aika ottaa oma paikka lähtöryhmästä. Jäin ihan suosiolla viimeiseen kolmannekseen, ettei vauhti pääse ainakaan alussa karkaamaan liian kovaksi. Ensimmäiset 5 kilometriä saa joka tapauksessa mennä aika tiiviissä ryhmässä ja ohittaminen pitää tehdä niissä "vähän teknisemmissä" paikoissa kun jono jää arpomaan etenemisreittiä tai hidastelemaan alamäessä ja reunoille jää tilaa. Sitten voikin pienen pyristyksen jälkeen etsiä paikan jostain vapaasta kohdasta ja kilkutella menemään rauhassa. 10km kohdalla alkaa tilaa olemaan jo melko kivasti se oma vauhtiryhmäkin on sieltä todennäköisesti löytynyt.
Aika leveä on tuo käsien asento.. (c) Lassi Pekkarinen

Tälläkin kertaa matka meni aika kivasti ekaan huoltoon saakka ja kohta mistä käännytään kohti laskettelurinnettä, oli merkitty enemmän kuin selkeästi. Swinghilliä ylös kavutessa oli majalla hurraava joukko kellojen kanssa ja paljon tapahtumista sekä sosiaalisesta mediasta tuttuja naamoja kannustamassa menoa, kyllä se aina pientä polkutonttua lämmittää kun oikeat juoksijat jaksavat kannustaa. :)


Ensimmäinen huolto olikin sitten aika fiasko, jossain mielenhäiriössä päätin alkaa ottamaan lisää vettä, mutta juomarakon avaaminen oli todella tuskainen operaatio. Noh, lopulta sain vedet sisään ja päätin puristaa ilmat pois, niin sain letkun jotenkin olkaviilekkeen ympäri ja koko paketin niin solmuun, että sitä piti aika tovi selvitellä ennen kuin pystyin jatkamaan matkaa. Kokeilin vielä juoksusta varmuuden vuoksi juoda, niin eihän se nyt sitten ollut edes mahdollista kun letkusta tuli vain vähän vettä, mutta jonkin verran ilmaa, pikadiagnoosi oli jonkinlainen solmu letkussa. Totesin, että tällä paketilla nyt mennään ja palataan veden pariin seuraavassa huollossa sitten kun geelipullo pitää joka tapauksessa vaihtaa toiseen, esivalmisteltuun pulloon. Kokeilin muutaman kerran reppua käsillä ja totesin, että ilmoja pois ottaessa olivat repun ulkotaskussa olleet tavarat ja takki luiskahtaneet juomarakon alle ja nyt ne käänsivät letkua jostain kohdasta vähän turhan rajusti.

Ensimmäisen huollon jälkeen oli askel vähän tahmea vaikka jonkinlainen juoksuvauhti löytyikin. Olin hukannut tässä kohdassa sopivan vauhdin tarjonneen seuran, jota lähdin pikkuhiljaa tavoittelemaan omaa vauhtiani. Melko märkää olivat seuraavat kilometrit, mutta tässä vaiheessa ei kenkien kastuminen paljon harmittanut, ajoittain tosin piti kopistaa kengät kallion päällä puhtaiksi mudasta etteivät ne luistaneet liikaa. n. 20km kohdalla maha murahti siihen malliin, että sinne olisi laitettava jotain syötävää, kaivoin liivin taskusta vanhan energiapatukan puolikkaan ja järsin siitä n. puolet suuhuni. Maha kiitti melko tyytyväisenä eväästä, mutta teki samalla olosta hieman tukalan. Olin muutamalla treenilenkillä kesän aikana saanut mahan sekaisin matkalla syömisestä ja pelkäsin, että nyt kävisi samalla tavalla. Onneksi tilanne kuitenkin rauhoittui melko nopeasti ja pystyin palaamaan normaaliin juoksutahtiin. 25km kohdalla, suurinpiirtein Suolikkaan tienoilla astuin märkään kohtaan mihin jalka upposi sen verran, että ylös saamiseen piti tehdä nykäisevä liike, tämä ei ollut päivän paras idea kun oikean jalan pohje reagoi tilanteeseen orastavalla krampilla ja esti täysipainoisen juoksemisen. Reilun kilometrin verran piti ottaa aika rauhassa ja varoa repiviä liikkeitä ja taas oltiin juoksukunnossa.


(c) Jenni Sorvisto
26km huollossa vaihdoin geelipullon uuteen, otin hieman vettä pulloihin ja korjasin rakon letkuongelman siirtelemällä tavaroita repussa. Matka jatkui edellistä huoltoa mukavammin ja oma juoksuvauhti löytyi nopeasti. Huollot ovat jotenkin kaaottisia paikkoja kun nopeasti pitäisi tehdä kaikki asiat ja kuitenkaan ei ole aina selvää itselle, että mitä kaikkea pitikään tehdä. Kilometri etenivät nopeasti ja pohdin vain mielessäni, että 33km kohdalla ollaan jo niin lähellä maalia, että siinä voi ruveta vähän kiristämään vauhtia voimien mukaan. Oikeasti voimat olivat huvenneet jo 30km kohdalla aika tehokkaasti ja oltiin siirrytty tilaan missä vauhti pidetään tahdon voimalla. Oikea etureisi tuntui aika kireältä ja voimattomalta pitkän aikaa ja pelkäsin, että jossain mäessä voimat vain yksinkertaisesti loppuvat jaloista, pyrin kuitenkin pitämään vauhdin omasta mielestäni riittävänä ja seurasin kellosta sykkeitä etten alkanut valumaan liikaa mukavuusalueelle.

33km huollossa oli huikeaa nähdä tuttuja kasvoja ja saada pullot täytettyä, näillä fiiliksillä ja voimilla pystyin painamaan viimeiset 10km. Vauhti ei enää tässä vaiheessa mikään kauhean huikea ollut, mutta pyrin kuitenkin pitämään sen tasaisen ja kiihdyttämään sen minkä kintuista sain irti. Mitään hyytymistä ei syntynyt ja pystyin pitämään vauhdin aika hyvänä loppuun saakka. 4km ennen maalia alkavat äänet kisakeskuksesta jo kuulumaan ja siinä vaiheessa on hyvä siivittää oma vauhti siihen maksimiin millä jaksaa loppuun saakka. Yritin pitää oman sijoituksen kehitystä positiivisena ja saada vähän selkiä kiinni vaikka takaa tuli ohi vielä kovempia kirittäjiä. Sellainen huomio tuli tehtyä, että loppumatkasta oli huomattavan paljon vähemmän kävelijöitä rikkinäisillä jaloilla kuin edellisenä vuotena.

Hetken kuluttua olikin sitten jo maalisuora näkyvissä ja pystyin antamaan jaloista vielä sen mitä niistä oli tarjottavaa, ei se paljoa ollut, mutta pääseepähän maaliin kaikkensa antaneena vaikka se ei enää sijoitukseen vaikutakaan. :)

Fiilikset




Kyllähän nämä tapahtumat ovat aivan huikeita, kaikki asiat toimivat, järjestelyistä ja infon kulkemisesta ei jää mitään nuristavaa ja vapaaehtoiset sekä järjestäjät ovat ihan parhaita. :)
Itselle oikeastaan harmistuslistalle jäi liian aikainen poistuminen tapahtumapaikalta kun iltaohjelmaakin olisi ollut tarjolla. 

Sauna ja järvi on mahtava yhdistelmä tällaisen kipittelyn jälkeen ja saunojakin oli varsin riittävästi käytössä.

Iso kiitos jälleen kerran kaikille tapahtuman järjestämiseen ja mahdollistamiseen osallistuneille, näissä on ilo käydä ja toivottavasti tänäkin vuonna saatiin suuri kolehti hyväntekeväisyyteen.

Matkan statistiikkaa kuntoilijan näkökulmasta

Varusteet ja eväät

  • Kengät: Inov-8 Trailroc 245 
  • Sukat: Compressport trail sock (nyt niissä on reikä ja joutavat roskiin)
  • Säärystimet: Compressport R2
  • Housut: Compressport trails shorts v2 
  • Paita: Under Armour treenipaita (ei kovin kätevä, kun rullaili jatkuvasti itseään ylös erityisesti juomarepun kanssa)
  • Irtohihat: McDavid kompressiohihat 
  • Kello: Polar V800
  • Lippa: Compressport visor ultralight 
  • Aurinkolasit: Onewayn tarjouslasit budget sportista 
  • Reppu: Salomon S-lab ADV skin3 12, 2x0,5l softflask + 2l rakko
  • 10kpl High 5 geelejä(1,6dl geeliä per 3,4 dl vettä = 5 pussia geeliä per 0,5l pullo 
  • Elektrolyyttitabletteja 1 kpl
  • 2 suolatablettia (1/1,5h)
  • 0,5 maxim energiapatukka