NUTS 300 Distance by Black Diamond - Pitkiä pätkiä ja uusia kokemuksia

 

 12.7.2021 - Njurkulahti, Lemmenjoki

Itse tapahtumaan kannattaa käydä tutustumassa NUTSin sivuilla jotta saa ajatuksen mistä tässä 200-mailisessa kisassa on kyse, mutta tiivistetysti reitti lähtee lemmenjoelta kohti puljun erämaata ja Kalmankaltiota(88km) mistä jatketaan matkaa pöyrisjärveä kohden ja sieltä Hettaan(n. 200km) ja sen jälkeen sitten Pallaksen maagisia maisemia ihaillen Pallakselle(260km). Tämän jälkeen matka jatkuu kohti yllästä ja äkäslompoloa retkeilyreittiä pitkin ja maalissa kilometrejä on kertynyt n. 326km. 2021 oli kyseessä reitin ja järjestelyiden koeponnistaminen, niin sanottu 1st edition mikä on aina vähän jännittävä jo itsessään  koska kukaan ei ole koskaan aiemmin reittiä mennyt.

https://nuts.fi/fi/nuts300/

Valmistautuminen

Omaan kalenteriin tapahtuma alkoi hahmottumaan ensimmäisten huhupuheiden yhteydessä koska 200 mailinen oli kiinnostanut ajatuksena ja nyt olisi mahdollisuus osallistua kotimaassa moiseen.

Valmistautuminen alkoi jo alkutalvesta etelässä aika puhtaasti tätä tapahtumaa varten rakentamalla ohjelmaa yhdessä Jannen kanssa ajatuksella että kroppa sietäisi mahdollisimman hyvin useamman päivän yhtäjaksoisen rasituksen. Käytännössä pitkiä tuntimääriä viikonloppuna, mahdollisuuksien mukaan pe-su, mutta joskus jopa pe-ma.

Reppu ja varusteet

Repun paino oli lopulta reissussa nesteineen n. 5kg pisimmällä välillä. Tuossa painossa reppu on vielä juostava eikä se hölsky liikoja. Pyrin pitämään repun sisällön miniminä ja jätin esimerkiksi laitteiden lataukset huolloissa tapahtuviksi. Suunnistus tapahtui täysin Garminin GPSMap 64s:n avulla mikä oli ainakin itselle toimiva ja helppo ratkaisu, joissain kohdissa sauvojen kanssa sohiessa jokin kellomainen ratkaisu olisi voinut toimia hyvin, mutta erityisesti 105km pätkällä käsigps:ssä oli paljon iloa. 

Energian runko oli aika pitkälti geeleissä, suklaassa ja karkeissa. Nälkää loitolla oli pitämässä muutama Cliffin patukka ja Maximin energiaa bar sekä salaisena aseena mukana kulki ruisleipää. Reittimuutos aiheutti vielä starttia edeltävälle viikonlopulle kovan säädön kun piti laskea energiat uusiksi muuttuneille väleille.

Osa 1 - Njurkulahti - Kalmankaltio 88km 

Starttia odotettiin hieman jännittynein tunnelmin, mutta melko rennosti. Juha oli sen verran kova ennakkosuosikki että ajattelin mennä heti starttiviivalle hänen kanssaan niin oollaanpahan edes kerran koko reissun aikana samassa kuvassa. 😁

  Keskittyneet ilmeet ja reissuun! (c) Ossi Määttä

Lähdimme rentoa vauhtia, mutta keli oli sen verran uuvuttava että tiputin kärjen vauhdista pois aika nopeasti sykkeiden noustua korkeiksi. Kohta olimmekin jo veneellä ja pääsimme nykimään itseämme yli. Tässä kohdassa meitä oli muodostunut n. 6 hengen porukka jotka etenimme suurin piirtein samaa vauhtia. Veneellä yli meneminen oli ihan hauska kokemus, mutta kannattaa pistää pitkä ja Ruuska kaveri siirtämään venettä, lyhyellä se käy jo työstä.

Pätkä oli varsin juostavaa, kunnes jossain kohdassa taivas hieman repesi ja vettä tuli noin saavista kaatamalla niskaan. Kokemus oli virkistävä ja viilensi ilmaa juuri sopivasti(mutta kenkien märkänä oleminen alkoi jo tässä vaiheessa).

Morgamojan tuvalla Eppu ja muut olivat tekemässä tarkistuslaskentaa kuinka monta hullua oli reissuun oikeasti lähtenyt. Tässä kohdassa kärki oli ottanut kaulaa reilun puoli tuntia. Pidimme lyhyen tauon ja kaivelimme seuraavat syötävät esille.

n. 35km takana ja vielä naurattaa - (c) Rami Valonen

Poluton osuus alkoi hetken kuluttua ja se oli aika tuttua vaelluskeikoilta: suota ojineen, risukkoa, rakkaa, pientä mäkeä ja aloitetaan alusta. Osa juoksijoista meni tiukasti viivaa ja osa vähän vapaalla kädellä lähellä reittiä katsoen parhaan mahdollisen etenemisväylän. Pätkä oli todella kosteaa, syvimmillään ojat olivat sellaisia että niihin meni munia myöten vaikka eivät kovin leveitä olleetkaan.

Joissain kohdissa soilla pystyi hyödyntämään mouhopäitä, mutta ajoittain näkyvyys jalkoihin oli risukossa niin huono että kasvillisuuden seasta löytyi enemmän tai vähemmän märkä kolo mihin jalka katosi.

Reitin seuraaminen käsigps:llä(Garmin GPSMap64s ja Topokartat, kiitos Mika lainasta) oli melko helppoa ja 300m toleranssi salli aika hyvää reitinvalintaa vaikka välillä se tarkoitti hieman pidempää matkaa jonkin asian kiertämisessä.

Selkeästi liikkumisesta pohjoisen maastoissa ja muusta rymyämisestä oli ollut hyötyä koska risukoissa pystyin liikkumaan melko nopeasti pienellä vaivalla kun osalla muista oli hieman vaikeuksia pysyä kyydissä mukana.

Jouduin paikkaamaan jalkaa hieman ennen Vaskolompolon tupaa, teipit olivat irronneet ja pientä hiertymää alkoi tulemaan kehräsluun tienoille jo tässä vaiheessa. Daniel jäi kanssani pitämään pienen tauon. Hetken päästä saimme  ryhmää uudestaan kiinni. Tässä kohdassa pystyin etenemään ylämäkeen reipasta kyytiä ihan vain kävellen ja samalla hieman energiaa säästäen.

Hieman ennen Kalmankaltion huoltoa vastaan tulivat Saara ja Jarkko, muuta kärkeä sekä ainakin Maksimainen jotka kaikki näyttivät todella hyvävoimaisilta tässä vaiheessa.

Jossain Kalmankaltion nurkilla, takana 13-15h (c) Rami Valonen

Kalmankaltiossa olikin telttakylä pystyssä ja minut ohjattiin dropbagien kanssa telttaan sisälle. Otin pienen sängyn nurkan missä aloitin toimimaan listani mukaan. Laitteet lataukseen, ruokaa, jalat, jne. Mätin samalla pizzaa ja kanarisottoa koska en halunnut kärsiä nälästä seuraavan 17-20h aikana.

Pikkuhiljaa telttaan tuli myös muita juoksijoita, osa teki nopeamman ja osa hieman hitaamman huollon.

Osa 2, Kalmankaltio – Hetta, 105km

Kun ruoat oli syöty ja repussa oli oikeat tavarat mukana, oli aika iskeä pitkälle pätkälle katsomaan kauanko siihen menisi.

En pitänyt hirveätä vauhtia huollosta lähtiessä kelin ollessa mukavan viileä. Olin syönyt mahan juuri aivan täyteen ja imeytyminen piti saada käyntiin, joten kuormaa ei voinut laittaa liikaa. Muutamia hyvävoimaisia kavereita lähti juosten liikkeelle.

Huollosta lähtiessä olin unohtanut nesteiden täytön enkä tajunnut ottaa ekastakaan purosta, joten jouduin hakemaan vettä ensimmäisestä järvestä. Aamun koitossa itikat olivat melko nälkäisiä ja iskivät koko joukon voimalla selkään ja käsiin. En jaksanut hätistellä, vaan purin hammasta ja täytin pullot koska seuraavaan vesipaikkaan olisi ollut yli kolme kilometria matkaa, oli hieman pakkorako.

Huusin polulle takaisinpäästyäni melko kovaa voimasanoja koska tunne selässä oli polttava ja päätin että tällä tunteella mennään Hettaan saakka (Näitä itikan myrkkyjä on tuntunut löytyvän vielä viikko reissun jälkeen saunassa käydessä).

Sain Juupen ja Tonyn kiinni alamäen tuntumassa, jalkojen kanssa kuulemma ongelmia ja ojensin Konttiselle Kalmankaltiosta saakka kantamani banaanin minkä hän oli unohtanut huollon penkille.

Selkeästi hiekassa ja hankalassa maastossa liikkuminen oli syönyt jalkoja, joten päätin pitää huoltotauon jaloille polun varrella. Tarjota hieman ilmakylpyä, laittaa tarpeen mukaan compeedia ja teippiä sekä puhkoa heti alkuun orastavatkin rakot. Omassa strategialistassa ensimmäisenä kohtana oli että ongelmat ratkotaan heti eikä myöhemmin, joten olin valmis ottamaan pieniä taukoja siellä täällä jotta ongelmat eivät kasvaisi liian isoiksi. Samalla kun hoidin jalkojani ja otin repusta jotain tavaraa, niin Salomonin ADV skin 12 verkkotaskun yksi sauma antoi periksi kuten oli ennakkopeloissa ja riskeissä listattu. Homman korjaus nippusiteellä ja pieni kamojen uudelleenjärjestely niin sain hoidettua jalat loppuun ja matka jatkui ilman isompia ongelmia.

Kohta oli edessä hiekkaa ja kiveä, paikoitellen ihan juostavaa pätkää ja jonkin verran ojia. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpöä oli kiitettävästi. Kastelin merinovillaiset irtohihat puroissa jotta ne pysyivät märkinä ja viilensivät näin melko mukavasti. Jossain naamanhuuhtomis- / juomientäyttösessiossa onnistuin saamaan aurinkolasieni sangan hyttyshuppuun jumiin ja napsauttamaan koko sangan poikki.

Nousu kohti evakuointimönkkäreitä. en edes tajunnut että kaverit olivat tapahtuman hommissa ennen kuin muistuttivat reitistä ja ottivat numeron ylös. Jalat olivat tässä välissä ehtineet jo taas hieman kärsimään, joten otin pienen huollon mäen reunassa, Daniel sai kiinni ja jatkoimme hetken matkaa samaa tahtia mutta oma kävelyvauhtini oli kovempi joten yhteinen taival ei hirveän kauaa kestänyt.

Jatkoimme matkaa kohti etelää, Tässä olisi ollut sääntöjen puitteissa hyvä mahdollisuus säästää aika paljon matkaa, mutta koska aivot olivat jo melko jumissa valvomisesta, ei moinen edes tullut mieleen kuin vasta mahdollisuuden mentyä. Enää 40km retkeilyreittiä mäkien yli ja sitten kohti tietä mitä pitkin sitten Hettaan.

Sain Maksimaisen ja toisen(Ylimaunula?) Kiinni mäessä, heillä oli aika paljon haasteita ja olivat soittamassa kyytiä pois. Mäen päältä löytyi vielä yksi Veikkolan kaveri jolla oli pohkeiden kanssa ongelmia.

Sitten alkoikin sellainen ryteikkö että oksat pois. Ei kovin käveltävää tai juostavaa uraa, itikoita jonkin verran mutta ei haitaksi asti. Jos rupesi ärsyttämään niin tiputin hyttysverkon alas. Tätä iloa jatkuikin sitten tunti toisensa perään, risukko missä meni mönkkäriura, sen jälkeen kosteikko minkä mönkijät olivat kyntäneet mutapelloksi, mahdollisesti pieni oja mistä sai vetta, mäki sen takana minkä päälle kiipeäminen ei avannut hirveästi näkymiä ja sitten sama kuvio uudestaan ja uudestaan. Tähän iloon kun yhdistetää vielä melko harvapisteisen navigointireitin, niin risteyksissä sai katsella aika tarkkaan GPS:stä kumpaan polkuun reitti lopulta yhdistyy.

Kesäretkeilyreitin loppupuolella alkoi Pallaksella jo hieman sadella ja saimme pilven reunasta muutaman pisaran päällemme. Juuri sen verran että kaikki maailman itikat heräsivät nälkäisinä maistamaan uhrejaan. Taisi tulla turvapartio pyörillä vastaan ja kysyivät miten menee, niin vastasin että juuri niin kivasti kuin voi silloin kuin kaikki Lapin itikat ovat kimpussa. Olin jotenkin todella väsynyt fyysisesti ja viimeinen etappi oli syönyt henkisesti todella paljon.

Lopulta asfalttia, mutta pian sekin alkoi olemaan todella tuskaista kävellä ja siirryin hölkkäämään. Aina jokunen minuutti hölkkää ja sitten kävelyä. Näin matka eteni edes jotenkuten, muuten tuntui että matka ei edennyt minnekään vaan mutkan takana oli aina uusi mutka tai mäki.

Kellosta loppui akku 93km kohdalla, Vantage V alkaa olemaan siis elinkaarensa osalta loppusuoralla tällaisessa käytössä, onneksi sillä ei ollut sen isompaa roolia kuin kerätä hieman dataa liikkumisesta ja toimia herätyskellona ja energiansyönnin muistuttajana.

Asfalttitie oli jotenkin todella musertava, ohitseni meni NUTSin evakuointipaku, pari aiemmin vastaan tullutta mönkkäriä sekä muita yöllisiä liikkujia ja siitä huolimatta tie ei tuntunut loppuvan tai edes vähentyvän. Jossain kohdassa tien reunassa oli pari katsojaa jotka kertoivat että edellä menee kaveri joka on maannut tiellä pari kertaa ja pyysivät katsomaan onko kaikki hyvin. Olin vähän hämmentynyt, mutta lupasin kurkata jos löydän jonkun. Jokunen kilometri ennen Hettaa löysinkin Lehtosen joka kertoi olevansa todella väsynyt ja yrittäneensä nukkua tien reunassa pariin otteeseen. Jussi lähti peesiini kevyeen hölkkään ja lopulta saavutimme Hetan huollon. Oli taivaallista nähdä S huollossa odottamassa ja kertomassa että makuupaikka on valmiina ja että sisällä olisi lämmintä ja ruokaa.

Hetassa, 195km takana

Tässä vaiheessa kisamoodi oli aikalailla karissut ja tilalla oli selviytymismoodi mikä halusi vain lepoa, ruokaa sekä suihkun. Istuin eteisessä repimässä kamoja päältä mitkä haisivat aivan kuolemalta ja vitsailimme huollon kanssa hajujen kakofoniasta mikä tällaisesta porukasta lähtee 200km jälkeen. Sain pari mukia kokista mitkä kohensivat oloa paljon ja käskyn ottaa säärystimet pois jalasta ennen kuin koko jalka räjähtää paineesta. Menin suihkuun repimään kamoja päältä ja paineen helpotus nilkassa oli käsittämätön, kun otin säärystimen pois jalasta. Kävin suihkussa pesulla ja könysin siitä syömään, juttelin samalla hetken aikaa Juhan ja muutaman muun kanssa ennen kuin painuin pehkuihin miettimään seuraavaa siirtoa.

Päätimme S:n kanssa että nukun pari tuntia ja katsotaan sitten tilannetta uudestaan. Sammuin laakista unille ja heräsin kevyeen tönimiseen. Olin edelleen kuolemanväsynyt ja oikeaa jalkaa jomotti siihen malliin ettei tuntunut mahdolliselta lähteä liikkeelle. Huolto kävi kurkkaamassa säärtä ja pyöritteli jalkaa, mutta totesimme ettei siinä ole mitään isompaa, ehkä jonkinlainen orastava tulehdus tai rasitus mutta mitään ei ole rikki. S sanoi tulevansa herättämään tunnin päästä ja katsotaan sitten taas tilannetta, heräsin edelleen aivan uupuneena, joten sovimme vielä yhden tunnin unta.

Osa 3, Hetta – Pallas, 67km

Tipuin taas pois kartalta ja heräsin vähän ajan päästä kevyeen tökkimiseen. Totesin että ei kai se auta ja aloitetaan jalkojen huoltaminen.

Lähtemiseen heräämisestä meni yhteensä 3 tuntia kun puhkoin rakkoja, pistin teippejä, sovittelin compeedeja ja leikkasin sopivia siivuja ja vedin lopuksi kinesioteipit pitämään teippejä paikoillaan. Samalla piti välpätä kamat hajoneesta repusta varareppuun ja varmistaa että kaikki tarpeellinen ja pakollinen on mukana. Eväät oli onneksi pakattu legien mittaisiin pätkiin, joten niiden kyytiin heittäminen oli helppoa. Jotenkin oli usko koetuksella kun tähänkin tuhraantui käsittämättömän paljon aikaa. 

Lopuksi oli pakko kokeilla ilman rasvoja että saan edes sukat ja kengät jalkaan. Tämä oli varmasti koominen näky kun purin hammasta ja keikuin jalkojen päällä. Totesin kuitenkin paketin sen verran toimivaksi että uskaltaisin lähteä kokeilemaan kohti Pallasta. Sovimme että S odottaa Hetassa lähtöni jälkeen tunnin ja pystyy tarvittaessa poimimaan minut Ketomellasta jos homma näyttää tyssäävän sinne.

Lähdin sauvomaan pihalta pikkuhiljaa kohti Pyhäkeroa omaa rauhallista tahtia mikä tuntui hyvältä. Muutamia juoksijoita tuli vastaan, joiden kanssa vaihdoin kuulumisia ja toivotimme toisillemme kovasti tsemppiä reissuun. Nämä ovat niitä parhaita hetkiä lajin parissa, kun kaikki ovat yhteisellä seikkailulla ja tsemppaavat toisiaan. Hetken päästä takaani tuli toinen juoksija, jonka kanssa menimme ihan kohtuullista vauhtia hiekkatien risteykseen. Itikoita oli jo sen verran liikkeellä, että jäin kaivamaan hyttyshattua repustani ja päästin toisen menemään omaa vauhtiaan. Kauaa siinä ei sitten mennytkään, kun hän oli kadonnut näkyvistä. Takaata tuli myös muutamia pyöräporukoita MTB240 kisasta joiden kanssa vaihdoimme liikkuessa kuulumisia ja kutsuimme sulavasti toisiamme hulluiksi.

Pyhäkeron nousussa jalka nousi hyvin ja tunkkaaminen oli kivaa, kulku tuntui melko vaivattomalta eivätkä jalkapohjatkaan liikaa ilmoittaneet itsestään. Mäessä oli muutamia retkeilijöitä joiden kanssa vaihdoin sanasen toivotimme hauskoja retkiä toisillemme.

Takaa tuli joku reipas pikkuhiljaa ohi, hänellä oli selkeästi parempi kulku tässä kohdassa ja hyvä niin. Itse olin hyvällä mielellä koska pystyin liikkumaan kohtuullisen kivuttomasti. Yht’äkkiä kuulin selästäni ”Hätäkeskus”, äkkiä reppu pois selästä ja kaivamaan puhelinta vedenpitävästä pussista ja pahoittelemaan turhaa soittoa. Puhelimen kosketusnäyttö oli aktivoitunut jostain kosteista tavaroista ja näppäillyt 000 minkä jälkeen puhelin oli soittanut automaattisesti hätäpuhelun. Hienoa, järjestetään vielä hirveä sirkus Pallakselle tässä kohtaa… Otin puhelimen pussukastaan ja käänsin näytön pussin umpinaiselle sisäpuolelle uusien puheluiden välttämiseksi.

Pikkuhiljaa polku irtosi kohti Ketomellaa ja alkoi pitkä loiva alamäki. Olin huomannut, että pystyn juoksemaan kenkien jäykän rockplaten ansiosta melko hyvin ja kivuttomasti. Sain näin hilattua vauhtia vähän ylöspäin ilman minkäänlaista puskemista ja hyttysetkin pysyivät loitolla kun vauhtia oli hieman.

Ketomellassa oli varmaan 40 astetta tien pinnassa auringon paahtaessa taivaalta. Tein kattavan vesihuollon nousua varten ja kastelin kaikki varusteet kenkiä lukuun ottamatta lämmön säätelemiseksi. Pohdin että jos nousu-ura on samanlainen kuin polku mitä tultiin alas niin tällä pätkällä olisi joko sauvottava todella rivakasti tai mielenterveys olisi koetuksella.

Nousi olikin todella positiivinen yllätys kun reitti nousi hiekkatietä ylöspäin pikkuhiljaa mutkitellen ja matkalla oli hieman varjoa tarjolla. Hiekkatien yläpäähän päästyäni taittui maasto melko tasaiseksi ja juostavaksi, joten pistin hölkäksi kävelyn tuntuessa jotenkin nihkeältä. Mikko ja Henri tulivat hetken kuluttua näkyviin ja huikkaisin heille nopeasti hyvät reissut jatkaessani hölkkää. Kohtuullisen hyvä eteneminen jatkui n. 55km kohdille missä henkinen viimeinen kymppi alkoi olemaan houkutteleva. Väsymyksen vuoksi aivoilta oli hävinnyt kyky pilkkoa matkaa pienempiin osiin ja odotin vain Pallaksen huoltoa, vaikka oikea ratkaisu olisi ollut hakea kartalta kiintopisteitä mitkä olivat lähempänä ja iloita tätä kautta etenemisestä.

Viimeisissä mäissä löysin aamulla ohitseni menneet fillaristit jotka olivat aika tuskaisia laitteidensa tunkkaamiseen kivikossa. Jutustelimme niitä näitä ja jatkoin tunkkaamista kohti Pallaksen satulaa mistä hiekkatie lähtee kääntymään alas. Pystyin vielä juoksemaan melko hyvin mäkeä alas vaikka se tuntuikin vähän jyrkältä paikoin. Lopulta Pallaksen hotelli ja S olivat näkyvissä, eli tiedossa olisi lepoa ja ruokaa. Istuin kenttäsängylle ja otin hieman syötävää sekä juotavaa ja jutustelin muiden tulijoiden kanssa. Sänky oli ihan kohtuullisen mukava ja ajattelin että nukun hetken aikaa siinä minkä jälkeen jatkan matkaa. S:n kommentti nukkumisesta oli että siitä ei varmaan tullut lepoa laisinkaan, sen verran levotonta se oli ollut. Olin myös päättänyt etten ota tässä kohdassa enää kenkiä ja sukkia pois jalasta ettei kaikkia teippauksia tarvitse tehdä uusiksi ja nukuin tunnin unet tossut jalassa.

Pallaksella lepoa kenttäsängyssä

Osa 4, Pallas – Äkäslompolo, 65km

Heräsin kohtuullisen virkeänä, vedin bataattikeiton naamariin ja toivotin hauskaa yötä kaikille. Jalka ei tuntunut hirveän kevyeltä, mutta kykyä etenemiseen oli kuitenkin sen verran että lähdin sauvomaan kohti maalia toiveikkaana. Muistikuvissa oli että tämä väli oli kohtuullisen masentavaa seutua ja että nähtävää ei olisi paljoakaan tarjolla, joten pitäisi vain keskittyä eteenpäin menemiseen. Noin 8km Pallakselta vedin tyylikkään pummin kun tunkkasin reitiltä hutiin Lommoltunturin päälle n. 300 metriä sivuun ja sain kavuta takaisin alas samaa reittiä. Jotenkin ilahduin kovasti kun reitti näytti nousevan mäen päälle, mutta se olikin vain maisemareitti ja oikea jatkui käyrää pitkin eteenpäin.

Rauhalaan päästyäni istahdin vesipisteen lähelle ja ummistin silmät hetkeksi. Olo oli jotenkin todella väsynyt unen puutteesta ja päivästä oli tiedossa todella pitkä. Rauhalan pitkän asfalttisuoran päässä oli bussipysäkki missä otin toiset nopeat muutaman minuutin unet kun silmät eivät vain pysyneet auki tietä tallustaessa.

Metsäpätkällä jouduin ottamaan muutaman kerran vartin unet ihan vain polun varressa kyljelle kellahtaen kun silmät eivät yksinkertaisesti pysyneet auki. Olin huomannut että Hetassa kireänä ollu oikea nilkka oli alkanut vaivaamaan uudestaan ja kun kurkkasin sitä, huomasin että jalka oli alkanut turpoamaan nilkasta aika kovasti ja sukka piti melko kovaa painetta siinä. Kaivoin repusta sakset ja avasin sukkaa nilkasta sen verran että sain pahimman paineen pois, olo jalassa helpottui välittömästi.

Pahtavuoman vesihuollon jälkeen jalka alkoi olemaan aika tuskainen mukana raahattava ja jouduin avaamaan sukkaa useamman kerran enemmän. Vauhti alkoi hidastumaan kävelyksi ja tuskastuminen matkan etenemättömyydestä söi moraalia kovasti. Aina kun V-käyrä meinasi karata liian korkealle niin lapioin karkkia suuhun verensokerin nostamiseksi ja olon kohentamiseksi. Vettä oli valitettavan harvoin saatavilla ja otin filtteripulloon täytettä vastaan tulleista lammista.

Lopulta vastaan tuli äkäskero ja näin Rami Valosen kameran sekä miehen itsensä vähän matkan päässä kävelemässä poispäin. Mietin mielessäni ”älä mene, haluan jutella”. En ollut jutellut koko päivänä kenenkään kanssa ja se kävi selkeästi raskaaksi väsyneenä keskellä ei mitään. Rami onneksi pysähtyi ottamaan minusta muutaman kuvan, joten saimme juteltua pienen hetken ja hän toivotti kovasti tsemppiä. Näki varmaan mikä raunio sieltä tuli. Jatkoin matkaa kyynel silmäkulmasta valuen kun ajatus siitä että homma saattaisi jopa loppua saavutti vihdoin aivot.

Äkäskerolla toivo kasvoi, homma loppuu joskus (c) Rami Valonen 

S oli tsemppaamassa Peurakaltiossa missä piti olla vesihuolto. Vesitonkkia ei vain näkynyt missään. Istuin terassin rappusille ja soitin Epulle missä vedet ovat ja hän sanoi että ne on hieman edempänä, pikitien varressa. Tämä oli ihan kiva uutinen, mutta hieman ärsyttävää ettei peurakaltion pihapiirissä ollut asiasta mitään indikaatiota ja tahtoa mennä hirveästi ohikaan ei ollut. Tästä alkoi sitten tuskainen loppusuora, matkaa oli vielä ihan kiitettävästi jäljellä mutta itsellä alkoi olemaan pää jo sen verran pehmeässä kunnossa etten muistanut paljonko väli oli maaliin.

Peurakaltion huoltoon saapumassa 

Lopulta matkaa oli enää 6km jäljellä siitä alkaa melko sauvakäveltävä pätkä. Jalan kipu alkoi olemaan jo sitä luokkaa että päätin ottaa melko tanakan särkylääkkeen ja sauvakävellä sen voimalla maaliin reippaasti. Näillä kohdin taivas myös repesi satamaan koko voimallaan ja ensimmäistä kertaa koko päivästä minusta tuntui että nyt on hyvä olla ja homma jopa kulkee jotenkin.

Ahosen Mikko oli reilun kilometrin päässä maalista ottamassa vastaan ja kyselemässä kuulumisia, varsin ilahduttavaa että joku oli jaksanut seurata palluraa :D
Maalissa oli todella paljon tuttuja kasvoja ottamassa vastaan, iso kiitos kaikille paikalle tulleille, olen teille ikuisesti kiitollinen kokemuksesta.

Maalissa vielä Tom Nylundin haastatteluun puhumaan järjettömiä väsyneenä lääkepöllyssä, minkä jälkeen suoraan kellariin EA-koppiin jalkojen tutkimiseen. Päivi toimi kisan lääkärinä ja on äärimmäisen ammattitaitoinen, empaattinen sekä ystävällinen henkilö. Hän sai nopeasti jalan diagnosoitua kohtuullisen ehjäksi ja että kyseessä on vain jännetupen tulehdus, mikä lähtee levolla ja ibuprofeenilla. Draamaqueen Koski oli jo manannut rasitusmurtuman itselleen ja kauden pakettiin, niin pahalta tuntui puristus minkä tulehtunut jänne pystyy aiheuttamaan väsyneelle keholle.

Aikaa tähän sirkukseen paloi 79h ja 18min.

Tom Nylund kyselee viimeisimmät kuulumiset 326km jälkeen

 

EA-pisteelle suoraan maalista, ei pysyviä vammoja, pientä turvotusta ja pari rakkoa

Lisää kuvia löytyy: https://nuts.kuvat.fi/kuvat/NUTS+Distance+300/

 https://www.instagram.com/explore/tags/nuts300/

Ja jos haluat seurata toilailujani, niin Instassa @Tonikossa, https://www.instagram.com/tonikossa/

Havaintoja matkasta

• Huolloissa tuli turattua todella kauan Kalmankaltiota lukuunottamatta, jos osaisi keskittyä suoritukseen eikä jutusteluun niin ajasta saisi nipistettyä melko paljon. Toisaalta jutustelu on hauskaa ja kiva kuulla miten esim. fillaristeilla ja muilla juoksijoilla menee.
• Silloin kun levätään niin levätään eikä sekoilla kaikkea, huollossa napakampaa toimintaa niin ei tarvitse juosta poluilla lujaa.
• Kompressiokamat pois päältä viimeistään 24h kohdalla, erityisesti alaraajoissa alkaa kertymään nestettä ja nivelten normaali liikkuminen estyy, alkaa tulemaan muita ongelmia. Sukkiin kiinnitettävä huomiota että eivät purista.
• Joka huoltoon kuivat vaihtokengät, ainakin omassa kenkävalinnassa kengän langat ja rakenne oli sen verran vettynyt ettei kenkä toiminut Kalmankaltiosta eteenpäin ihan toivotulla tavalla.
• Jalkahuoltoa pitää tehdä kun sille on tarvetta, jalkoja on turha tallata loppuun ettei matka lopu kesken.
• Compeedeista tulee kohtuullisen kamalaa räkää, niiden käyttöä kannattaa välttää jos vain mahdollista. Jälkikäteen irti leikkaaminen todella ärsyttävää kun ovat ihon värisiä eikä tiedä että leikkaako ihoa vai compeedia.
• Kamojen organisointi selkeisiin laatikoihin ja pusseihin huoltokasseissa, erityisesti jos ulkopuolinen huoltaja.
• Pallakselta eteenpäin maasto on aika haastava, kilometri kerrallaan vain ja tossua toisen eteen, turha tuskailla asiaa mille ei voi mitään. 
• KäsiGPS napeilla on aika priima laite reissussa, itsellä oli varakarttana myös kännykkä mitä ei onneksi tarvinnut käyttää.
• Oma avustaja huollossa on ihan huippu joka vähän katsoo perään että hommat hoituu.
• Vesien merkkaus karttaan tai muistiinpanoihin ennakkoon on tarpeellista välimatkojen hahmottamiseksi ettei tarvitse hakea ojan pohjalta vettä
• Jos kelloa haluaa käyttää, niin akun kesto on hyvä varmistaa, pisin väli oli lähes 20h
• Varalla droppareissa on hyvä olla kaikkea, kenkiä, aurinkolaseja, reppuja yms.
• Hyttysmyrkkyä menee jonkin verran (toimii ainakin vähän joskus)
• Logistiikka ennen kisaa on hyvä katsoa kuntoon ja tarkistaa että majoituksessa on jotakuinkin järkevä ilmanvaihto
• Reitin päällä ei tehdä suunnitelmamuutoksia väsyneenä vaan eletään skenaarioiden mukaan
• Jos ei ole kiire, ei tarvitse kiirehtiä
• Aloitus ei voi olla liian hidas
• Treenien pitää tähdätä itse tapahtumaan ja tukea sitä
• Treenaaminen on vain osa projektia, ympärillä on paljon muuta millä onnistuminen varmistetaan
• Skenaariot antavat suuntaa, eivät ole tavoitteita

Kiitokset

Sannalle joka on mahdollistanut tällaiseen hullutukseen harjoittelun ja sietänyt kaikkia siihen liittyviä lieveilmiöitä sekä väsymättä ajoi perässäni huollosta toiseen lähes 1000km Lapin teitä.

NUTS-porukka jotta tapahtuma edes oli mahdollinen

NUTS jalkatiimi huollossa jotka hoiditte väsymättä juoksijoiden jalkoja

Jannelle äärimmäisen tärkeistä neuvoista ja treenaamisesta tällaiseen tapahtumaan

Juoksukaverit, tutut jotka olette kannustaneet ja uskoneet että homma menee läpi ja lähetitte vielä tsemppiviestejäkin matkalla. Olette äärimmäisen tärkeitä ja teidän vuoksenne tykkään harrastaa tätä lajia.

Saucony Suomelle treenivarusteista ja kengistä. Tälläkin matkalla pitkiä pätkiä mentiin Saucony Canyon TR:llä.

Kaikki ne jotka unohdin yltä jotka olette olleet jotenkin matkalla mukana tai vaikka ette olisikaan ja olette antaneet anteeksi etten ole tullut juhliin tai kylään harrastukseni vuoksi. Lupaan paikata tilanteen nyt kun tämä projekti on saatu maaliin.

Budjetti

En ollut laatinut ennen kisaa mitään budjettia tai edes hahmotellut paljonko reissusta tulisi kuluja, mutta muutaman meemin jälkeen oli pakko laskea kustannukset että paljonko huvi oli maksanut.

En ottanut mukaan kuin aivan suoraan kisaan liittyvät kustannukset, esim. varusteista listalle pääsivät vain ne mitä jouduin varta vasten kisaan hankkimaan (Bivi, vara-akkuja, energiat ja ruoat sekä yhdet sauvat) ja sen lisäksi laskin kisan kustannuksiin osallistumismaksun. Varusteita tai kenkiä joita ennen kisaa oli jo olemassa, en laskenut budjettiin mukaan.

Meemi joka olikin totta, (c) @polkujuoksumeemit

Omien kustannusten jakautuminen sisältäen matkat Etelä-Suomesta, kaikki matkan majoitukset (1 hotelli mennessä ja tullessa), ravintolasyömiset (ja 2 kaljaa Selväpyystä), ostokset kaupasta ja huollon liikkuminen kisan aikana. Ajoa tuli matkan aikana yhteensä 3500km josta lähes 1000km kisan ympärillä. Kustannuksia pystyy karsimaan isolla kädellä kun porukkaa lähtee ryhmässä useampi ja majoitusten (esim. huoneisto tai mökki) kustannuksia jaetaan porukan kesken. Ruokaan meni yllättävän paljon rahaa 10 päivän reissun aikana, mutta toisaalta kaupasta kannettiin ruokaa ja kahdella hengellä ravintolasyömisiin menee myös merkittävä määrä rahaa. Yhteensä rahaa tapahtumaan meni reilun puolen vuoden aikana (ilmoittautumisesta kotiin pääsemiseen) n. 3300€. Oliko se sen arvoista? Ehdottomasti! 

Omien kustannusten jakautuminen eri kategorioiden välillä

NUTS Karhunkierros 2019, 166km - Sinne ja takaisin

NUTS Karhunkierros 2019, 160km

24.5 - 25.5.2019

https://nutskarhunkierros.fi

Kolme kertaa on tullut juostua Hautajärveltä Rukalle ja joka vuosi on opittu hieman lisää syömisestä, juoksemisesta sekä tankkaamisesta ja hieman pidempien matkojen taivaltamisesta. Vuodelle 2019 asetin kaksi tavoitetta: kerätään riittävästi pisteitä UTMB:lle hakemista varten vuodelle 2020 ja kierretään koko UTTF, jolloin ensimmäinen tavoite toteutuu automaattisesti. Taustalla reunaehtona on pysyä ehjänä ja vetää kisat sellaisella rytmillä ettei paikkoja ala hajoamaan. 

Tällä kertaa oli vuorossa siis neljäs kerta Kuusamon poluilla, mutta ensimmäisen kerran matka suuntautuisi ensin kohti pohjoista. Taustalla oli kohtuullisen onnistunut suoritus Vaarojen maratonilta 130K matkalta 2018 syksyltä ja kevään treenit ovat kulkeneet kohtuullisen hyvin ilman flunssia tai muita murheita, joten luottavaisin mielin oli hyvä lähteä retkelle. 

Kisataktiikka

Suunnitelma oli hyvin yksinkertainen: lähdetään rauhassa sitten että samaa vauhtia jaksaa takaisin ja syödään matkalla kaikki eväät mitä reppuun on pakattu.

Varusteiden osalta päädyin siihen että otin rintapulloiksi 0,6l softflaskit pillillä ja reppuun yhden ylimääräisen puolen litran pullon mikä toimisi Basecamp-Oulanka-välillä ekstrana jos puroista ei saisi helposti vettä ja muuten korvaisi mukin virkaa kokiksen juomiseen.

Eväitä oli sen verran että teoreettisilla laskelmilla hiilareita tulisi n. 60g/h jos pystyisin syömään kaiken mitä mukana on. Drop-bageihin jaoin kamat siten että mukana olisi sellaisia eväitä mitä vedetään heti huollossa ja mukaan otettavia kamoja jottei heti startista olisi kaikki romut mukana. Vaihtovaatteita ja pari eri takkivaihtoehtoa olisi bageissa myös tarjolla mikäli keli kylmenisi tai rupeaisi satamaan kovasti.

Valmistautuminen

Ajelimme Rukalle keskiviikkona etelästä rauhassa sopivilla pysähdyksillä siten etteivät jalat menneet aivan tukkoon, vaan reilun puolentoista tunnin välein oli pieni jaloittelutauko ja kuppi kahvia tai muuta virikettä. Perille päästyämme kävin vielä vetämässä lyhyitä kohtuullisen kevyitä vetoja (~80% teholla) jalkojen avaamiseksi. Sitten olikin aika mennä nukkumaan. Majoitus oli kisakylän keskellä, joten logistiikkaan ei liiemmin kulu aikaa ja majapaikassa oli oma keittiö, joten ruoan tekeminen onnistuisi tarpeen mukaan.

Torstaina kävimme hieman kävelemässä Karhunkierrosta Juumasta käsin Jyrävällle ja pienen evästelyn kautta lähdimme takaisin Rukalle missä olikin aika vetää ruokaa ja suorittaa pientä shoppailua. Illalle vielä kevyt tunnin mittainen hölkkä ja sen jälkeen kamoja pakkaamaan majoitukseen. Illalla taisi tulla jokin peli mitä seurailin toisella silmällä samalla kun pakkasin kamoja. Keskittymisen varmistamiseksi pakkasin kamoja kuulokkeet päässä ja kuuntelin rauhallista musiikkia. 

Starttiin 2h

Yöllä tuli nukuttua kohtuullisen hyvin ja hermostuneisuutta ei hirveästi tuntunut kehossa. Aamupalalla tein havainnon että materiaalit sai haettua jo yhdeksän aikaan, joten suuntasin suoraan teltalle repun kanssa varustetarkastukseen sekä materiaalien noutoon. Jonoa oli hieman alkanut kertymään, mutta nopeasti pääsin varustetarkastukseen. Tsekkilistalla olivat sormikkaat, EA-paketti, pelastuslakana sekä takki. Sormikkaiden tilalle tarjosin mukana olleita lapasia, mutta eivät kelvanneet koska eivät olleet sormikkaat. Kaivoin sitten minigrip-pussiin pakatut merinosormikkaat joista ei ulkopuolelta nähnyt mistä mytystä on kyse ja johan kelpasi tarkastajalle (ehkä näissä voisi vähän käyttää pelisilmää kun kamoja tarkistetaan, pointti lienee kuitenkin pitää kädet lämpimänä eikä kantaa juuri jotain tiettyä varustetta).

Kamojen hakemisen jälkeen oli aika syödä aamupala loppuun ja levätä hieman vielä ennen kisa-alueelle siirtymistä. Drop-bagit kärryihin ja moikkailua juoksututtujen kanssa, nyt alkoi hieman jännitys tihenemään ja pyrin tekemään hyvin suoraviivaisia asioita. Miettimiset oli onneksi mietitty jo aiemmin ja tässä vaiheessa riitti kun piti hyvää fiilistä yllä ja jutteli tuttujen kanssa.

Lähtö 

Sitten olikin aika siirtyä starttikarsinaan, mikä oli yllättävän pieni alue 150 juoksijalle. Savukone puski savua, selostus kuului puurona ja tunnelma alkoi tiivistymään. Hetken kuluttua kaiuttimista tulikin naisen ääni "Countdown to Zero, 5, 4, 3, 2, 1, Go" ja sitten mentiin. Rauhallinen startti hölkäten kohti ensimmäisiä mutkia ja mäkeä. Kansaa oli todella paljon rinteillä kannustamassa mikä oli aivan huikea kokemus ja hetken päästä olimmekin jo rinteen päällä mistä lähtisi pudottelu alas ja sen jälkeen Valtavaara-Konttainen ylityksiä.

Sykkeet huitelivat hieman korkealla, mutta totesin että mennään vielä ihan kohtuullisissa rajoissa ja VK:lla ei noutaja tulisi kovinkaan nopeasti. Arvioin itse että olin jossain porukan keskivaiheilla ja vauhti oli melkoisen sopiva itselle, yritin hakea omaa rytmiä tekemiseen, mutta kun on tuttuja ja kivaa niin kyllähän se vauhti välillä hieman karkaa. Konttaisen huollossa tuli pieni erkaantuminen ja Nybackan Mikko sekä Mannisen Timo TTC:stä tekivät lyhyen huollon ja jatkoivat samantien matkaa. Itse täytin vesipullon tässä kohdassa ensimmäisen kerran, joten aikaa meni hieman enemmän.

Sitten olikin melko perinteistä polkuilua 16km ohjelmassa ennen basecampia, pientä jojoilua muutaman menijän kanssa ja vaihtelimme paikkoja sekä mietteitä hieman. Jossain vaiheessa tuli eteen sopivan mittainen mäki missä pystyin vähän ottamaan reippaammalla askeleella alas ja sain mieltä virkeämmäksi sekä lantiota hieman avattua kun päästin mäen menemään reipasta vauhtia loikkien. Toverit jäivät jonnekin taakse tässä vaiheessa ja jatkoin matkaani yksin.

Kuten aika kohtuullisen alkuvaiheessa, niin reippaampia menijöitä jotka eivät ole lähdössä osuneet eturiviin tulee takaa ohi ja annoin heidän mennä omaa vauhtiaan ja pidin itse kiinni sopivasta vauhdista. Matka eteni nopeasti, osittain siksi että sitä riittää mentäväksi mutta myös siksi että tätä menemisen vapautta olin odottanut taas tovin. On jotenkin terapeuttista tietää että seuraavan vuorokauden aikana on suurimman osan ajasta omien, hyvin vähäisten ajatusten kanssa ja saa keskittyä vain olennaiseen, eli liikkumiseen ja syömiseen.

Basecampin huollossa olikin porukasta Marianne, Jani ja Jarmo vastassa tsemppaamassa sekä kyselemässä kuulumisia, tuli varmasti nauhalle todella viisaita analyysejä tässä vaiheessa. Lahtosen Tommi oli myös retkeilemässä ja auttoi vesipullojen täyttämisessä seuraavalle etapille. Sen verran oli tekemistä ihmisten kanssa että unohdin ladata geelit toiseen pulloon, minkä huomasin n. 5 kilometriä myöhemmin. Kannustajista on siis sekä iloa että haittaa.

Basecamp - Oulanka

Tämä on ehkä koko reissun tiukin väli, joten osasin asennoitua siihen siten että se ottaa sen aikaa minkä ottaa ja itselle jää vain tehtäväksi nauttia maisemista. Keli oli loistava, hieman aurinkoa, sopivan viileä ja pieni tuulenvire. Puroissa virtasi vettä ja luonto kertoi itsestään värillä ja äänillä. Pääpiirteissään väli menee niin että Basecampista eteenpäin on melko juostavaa, sen jälkeen juurakkoa pitkä pätkä, kunnes tullaan jokivarteen ja taas on hieman juostavaa minkä jälkeen on toinen osuus hidasta juurakkoa. Sauvojen kanssa juurakossa eteneminen oli kävellenkin kohtuullisen ripeää eikä tarvinnut käyttää läheskään niin paljon energiaa kuin mitä juoksemiseen olisi kulunut. Tässä vaiheessa olin vähän huolissani jaloista joissa alkoi jo olemaan tuntemuksia väsystä, mikä ei luvannut hyvää loppumatkalle.

Reilun 40km jälkeen Arilla rupesi olemaan vaikeuksia polven kanssa ja hän jäi venyttelemään sitä auki polun varteen reilu 10km ennen Oulankaa ja jonkin matkan päästä näin Saaran hieman heikossa kunnossa kävelemässä kohti Oulankaa. Juttelimme muutaman lauseen ja Saara sanoi jättävänsä homman Oulankaan, ei muuta kuin tsempit ja jatkamaan matkaa.

Lopulta Oulanka tuli vastaan, Samuli olikin kännykkä valmiina kyselemässä lausuntoja reitistä heti Kiutakönkään jälkeen ja olen melko varma ettei nauhalle jäänyt mitään viisasta.

Tein nopeahkon huollon, hieman banaania, kokista, mandariineja sekä muita herkkuja ja matka jatkuin tsemppien kera. 

Oulanka - Hautajärvi

Väli on kohtuullisen nopea, mutta kilometrit alla eivät tee siitä ihan yhtä nopeaa kuin 83km alkumatkasta. Tässä vaiheessa ynnäilin päässäni että suunnitelman mukainen 12h Hautajärvelle olisi varsin mahdollinen ja huollon kanssa olisin matkalla etelään n. 00:30. n. 15km ennen Hautajärveä tuli kärki vastaan ja vedettiin Nokelaisen kanssa yläfemmat ja sain kuvattua hieman heidän menoaan. Minuuteissa eroa oli Eskeliseen ja Itkoseen tässä vaiheessa jonkin verran, mutta matkat ovat pitkiä ja erot muuttuvat kuten lopuksi saatiin huomata.

Vastaan tuli kärkipään juoksijoita ja ynnäilin mielessäni että olen jossain reilun 20 huitteilla ennen Hautajärven huoltoa. Hautajärvelle tulimme 11,5h tunnin juoksemisen jälkeen, joten matkaan oli käytetty saman verran kuin mitä olen käyttänyt parhaimmillaan pelkkään yhdensuuntaiseen matkaan. Tällä kertaa piti kuitenkin vielä töötätä takaisin samat polut.

Hautajärven huollossa oli pieni pettymys vastassa kun mainostettua suolaista palaa, eli pizzaa ei ollut tarjolla lainkaan. Ainoastaan normaalit huoltojen herkut ja pikapuuroa alias Betonia. Harmikseni olin ennakkotietojen valossa jättänyt leivät pois bägistä, mikä tarkoitti sitä että vuorokauden kiinteän ruoan määrä rajautuisi patukoihin ja hedelmiin. Pikaisesti puuro naamaan, jalkojen kuivaus ja NOKilla rasvaus sekä vessakäynti. Tässä vaiheessa tuli Hautajärven huollon toinen virhe leipien matkasta jättämisen lisäksi. Kävin nivusten rasvaamisen jälkeen vessassa ja iloisesti pyyhin vessapaperilla kaikki rasvat pois nivusalueelta sekä pakaroista ajattelematta asiaa sen enempää.

Timo lähti huollosta hieman ennen minua ja Mikko päätti jättää leikin kesken alla olleen flunssan vuoksi. Sami ja Lotta lähtivät samaan aikaan kanssani pihalle, mutta joutuivat jäämään takkivälppäykseen heti ulkona. Keli oli viilentynyt jonkin verran ja itsekin vedin Compressportin Hurricane Jacketin vetoketjun ylös asti kiinni. Takkihan on siitä mahtava, että sen pystyy vetämään juoksurepun päälle, joten välppäämistä tulee minimaalinen määrä.

Hautajärvi - Oulanka

Sitten olikin aika vedellä yläfemmoja koko rahan edestä kun porukkaa tuli vastaan kohti Hautajärven huoltoa. Kovat tsempit kaikille ja koskaan ei ole niin kiire ettei paria sanaa ehdi vaihtaa. Katselin kelloa aina välillä ja laskeskelin aikaa startista suhteessa siihen mitä kello löi sillä hetkellä. En jaksanut vaihtaa kellon tilaa, vaan pidin aivoja virkeänä tekemällä yksinkertaisia laskutoimituksia. Käytin varmaan kokonaisen työpäivän verran sen pohtimiseen miksei 24h kellon laskeminen ole alkanut keskipäivän kohdalta.

Jossain vaiheessa alkoi hieman väsyttää ja uni tai kofeiini olisi tehnyt terää, mutta tiesin sen menevän ohi jonkin ajan päästä kun päivä nousisi. Väli oli ajoittain aika raskas ja aikaa paloi melkoisen tehokkaasti 4h. Oulangan huollossa sain Timon kiinni ja lähdimme jatkamaan matkaa samaan aikaan, minulla oli jaloissa vielä hieman enemmän virtaa, joten pystyin hölkkäämään ja juoksemaan alamäet ja rappuset. Tässä vaiheessa Timolle tsempit ja matka jatkui.

Oulanka - Basecamp

Tiedossa oli että tämä on tiukka väli erityisesti nyt, se on sitä 83k matkalla ja kun takana on reilut 120km niin juurakko ei välttämättä ole ihan se paras kaveri. Asennoiduin sitten että matkaan menee mitä menee ja otan vettä laskupuroista aina kun se meinaa loppua. Ylimääräistä ei aikonut kantaa mukana. 

Listaan oli kertynyt uusi virhe Oulangassa kun pakkasin energioita reppuun, olin sotkenut Bloksien, geelien ja patukoiden sijoituksen taskuissa enkä meinannut löytää mitään syötävää mikä olisi maistunut. Totesin että "screw it and eat it" ja survoin naamaan lisää Clif Baria mitkä alkoivat makuvaihtoehdoista huolimatta maistumaan aika puulta. Pitkällä matkalal maha on aika metka epeli siitä että sen saa hiljenemään aika vähäisellä ruokaa. Patukana kolmannes auttaa vähintään tunnin, todennäköisesti puolitoista pitämään nälän loitolla ja sitten voikin syödä taas pienen palan.

Tässä vaiheessa alkoi väsymys painamaan ihan tosissaan ja kaipasin kofeiinia enemmän kuin mitään muuta. Koska taskujen sisältä oli sekaisin ja olin onnistunut sotkemaan takin vetoketjun siten että se oli jumissa, en päässyt valikoimaan taskuista mitään tarkoitukseen soveltuvaa, vaan otin sitä mitä sattui käteen osumaan. Vähemmän yllättäen peräperään tuli samanmakuisia patukoita ilman kofeiinia. Tiesin että isogeelissäni oli kofeiinia, mutta sen pitoisuus oli niin pieni ettei siitä olisi koomaan mitään iloa.

Basecampin huollossa oli melko askeettinen meno aamulla ja söin nopeasti banaanin, pari mandariinia sekä hieman suolakurkkuja. Vesisade oli aamun tunteina muuttunut jo jonkinmoiseksi, mutta en onneksi kärsinyt kylmästä kun huollot piti lyhyinä ja muisti sauvoa kovasti aina kun mahdollista.

Basecamp - Konttainen

Vilkuilin kelloa ja laskeskelin päässäni milloin Ansio tai 83k kärki tulisi ohi, mutta koska en ollut varma 55k starttiajasta, niin laskelmat olivat melko turhia. Aina välillä kuulin ryminää takaa, mutta taisi olla aistiharha tai metsän eläin. 

Tässä vaiheessa selvää oli myös että maaliin mennään, mutta aika oli vielä hieman mysteeri. Pystyin hölkkäämään tasaiset ja alamäet, mutta juurakot ja loivatkin ylämäet oli pakko sauvoa reippaasti menemään. Tässä vaiheessa aamua välit alkavat tuntua melko pitkiltä ja matka ei meinaa loppua, mutta lopulta väsymyksessä koomatessa tulin Konttaisen huoltoon. Siellä olikin todella pirteää porukkaa ja sain koko reissun parhaan avun kamojen kuntoon laittamiseen, iso ja nöyrä kiitos kaikille teltalla olleille, viimeinen 7km ei tuntunut yhtään niin pahalta enää.

Konttainen - Ruka

(c) Aapo Laiho, NUTS Karhunkierros

Loppu on siitä kivaa, että nousuja sekä laskuja riittää päivän tarpeisiin. Aina kun luulet olevasi jonkin päällä, niin mennään hetken päästä uudestaan alas. Sauvoista oli kuitenkin arvaamattoman paljon apua ja mäet nousivat kohtuullisella vaivalla. Jaloissa tuntui olevan vielä jerkkua ja pystyin puskemaan itseäni aika kivasti eteenpäin.

Valtavaaran huippua lähestyessä alkoi porukkaa ilmestymään kannustusjoukoiksi ja sain paljon tsemppejä. Huipulta alas juoksu sujui kohtuullisesti ja pystyin pudottelemaan kalliot ja portaat kevyen letkeällä askeleella. 

Sitten olikin viimeinen mäki, mikä nousi käsittämättömän kevyesti sauvojen kanssa ja tuntui jopa hieman loppuvan kesken. Jäljellä oli enää pudottelu Rukan kisakylään, jaksoin pitää kameraa vähän aikaa päällä, mutta sitten tein päätöksen että sammutan sen ja nautin vain lönköttelystä sekä maaliin tulemisesta. Hieman ennen maalia oli kummipoika vastassa mikä oli todella huippua ja maalissa näin Helin Espoosta sekä hyviä ystäviä kuvaamassa ja ottamassa vastaan maaliin. Fiilis oli hieman tyhjä, ei ihan kaikkensa antanut mutta äärimmäisen tyytyväinen. Ei sinne polulle ihan älyttömästi olisi enempää pystynyt kropasta laittamaan, mutta kevyesti säästellen tulin lopun jotta automatka kotiin ei olisi niin tuskainen ja saisin palautumisen kohti Yllästä käyntiin mahdollisimman nopeasti.

Maalissa sain käteeni oluen, mitalin kaulaan ja pääsin/jouduin Mari Valosaaren haastateltavaksi. Tarinoiden taso ei kyllä noussut tässäkään vaiheessa, mutta kai noista jonkinlaisen itseironisen potpurin saisi kasattua. Kello pysähtyi aikaan 25:41:32, mikä oli vähän alle suunnitellun optimitavoitteen.

Kiitokset

Kaikille NUTS-jengin ihmisille jotka teette tapahtumaa, kaikille vapaaehtoisille jotka olette mukana mahdollistamassa näitä juttuja, kannustajille, kanssajuoksijoille sekä koko matkaporukalle: Maisa, Marianne, Milena, Jaro, Jani sekä Jarmo, olette ihan parhaita, kiitos kun jaksatte vuodesta toiseen kisasekoiluita kanssani.

Varusteet

Jotakuta saattaa kiinnostaa millä romuilla olin liikkeellä(kaikki on hankittu omilla rahoilla)

Kengät: Salomon S-lab Ultra Sense

Sukat: Compressport trail socks

Kompressiosäärystimet: Zeropoint high intense

Kalsarit: Under armour 6" Boxer Jock

Housut: Salomon Trail run Twinskin Shorts

Paita: Inov-8, Meriwool T-shirt

Irtohihat: Craft winter fleece sleeves

Takki: Compressort Hurricane Jacket

Kaulassa: Buff

Lippa: Compressort

Aurinkolasit: Mallia no-brand irtolinsseillä

Reppu: Salomon Adv Skin 12, mallia vanha

Sauvat: Black Diamond Carbon Z

Kamera: GoPro Hero 5 Black teleskooppivarressa

Kello: Polar Vantage V + Polar H7 sykevyö

Eväät 

Huoltoväli, 3-3,5h	Kpl	Energiaa/kcal	Hiilareita/g	Hiilareita g/h
High 5 + wiggle geeli,40g	4	358,4	89,6	29,9
Bloks-patukka, 60g	1	184,8	46,2	15,4
Cliff Bar, 68g	1	276	41	13,7
Yhteensä		819,28	176,8	58,9

Määrät
Geelejä	32
Blokseja	8
Cliff-bar / patukka	8
Smoothieita	8

Isogeeli, 600ml
	kpl	Tilavuus (dl)
High 5-geeli	3	0,32
Kofeiinigeeli	1	0,32
vettä	1	4,72
Elektrolyyttitabletti	1	0

Vaarojen Maraton 2018 - 130K

Vaarojen Maraton oli tänä vuonna taas vuoden tauon jälkeen kalenterissa kauden 2017 mentyä hieman ohi jalkaongelmien vuoksi. Tavallaan kyse oli juurille paluusta, sillä juurikin Vaarojen Maraton 2014 oli ensimmäinen polkukisa ja samalla ensimmäinen maraton-mittainen matka juosten. Sen jälkeen homma on ollut pelkkää ylämäkeä, harrastustuntien ja -kilometrien kasvaessa, mutta joka hetki on ollut nautintoa ja todella vähän on tarvinnut polkujuoksun parissa irvistellä.

Vaarojen Maraton 130K

Päätimme saapua pelipaikoille jo keskiviikkona, jotta jäisi pari päivää aikaa rauhoittua ja keskittyä pelkästään itse kisaan. Teimme vuokramökissä ruokaa, puuhailimme niitä näitä ja kävimme ihmettelemässä Kolin nähtävyyksiä samalla kun laitoimme pikkuhiljaa tavaroita kasaan. Tavaramäärä joka kotoa lähtee mukaan on 1 iso IKEA-kassi sekä 70L duffelilaukku täynnä tavaraa kuten kenkiä, takkeja ja muuta tavaraa jota saattaa tarvita.

Kun perjantai koitti, oli päivä hieman erilainen. Aamulla normaali aamupala minkä jälkeen alkoikin sitten kisavarusteiden kerääminen sängylle jotta pystyi hahmottamaan että kaikki on mukana. Valmisteluista oli paljon tehty jo valmiiksi, joten riitti kun kävi tarkistuslistoja läpi ja pakkasi energiaa reppuun sekä dropbagiin. Kenkien kanssa on kisasta riippumatta aina pieni arpominen, joten otin yhdet kengät ensimmäiselle 65km lenkille ja jos olisi tarvetta, niin vaihtaisin toiset kengät puolimatkan huollossa. Muuten iltapäivä meni torkkuen, juoden ja syöden.

Lopulta kello koitti kuusi ja oli aika lähteä kisakeskukselle hakemaan kisanumerot, viemään laatikot ja valmistautua starttiin. Sen verran tiiviisti aikataulu ja tekeminen meni, että puoli kahdeksan aikaan olimme hotellin ravintolassa odottamassa starttia. Vartissa ehti soittamaan kotiin kuulumiset ja katsomaan että otsalampussa on oikeasti virtaa. Iltapäivällä oli satanut tuoretta lunta, joten ulkona sohjossa seisominen turhan pitkiä aikoja ei huvittanut ennen pitkää reissua. Hieman ennen starttia siirryimme alas parkkipaikalle minne osa juoksijoista olikin jo kerääntynyt juttelemaan. Muutaman minuutin rupattelun, onnentoivotusten ja tuttujen moikkaamisen jälkeen oli starttiin enää minuutti, joten otimme paikkamme n. joukon keskivaiheilta ja rupesimme valmistelemaan kelloja. Startin törähdettyä lähdimme rauhallisessa jonossa etenemään, tällä reissulla ei olisi kiire kun matkaa ja aikaa riittää.

Hermostuneet perusmatkan starttaajat (c)Toni Koski

Kiiltomato eteni öisessä loskassa ja alamäissä piti hieman laittaa lamppuun tehoa ettei ihan joka kiveen potkisi jalkoja. Kevyttä rupattelua ja märkyyden ihmettelyä, mutta melko hiljaa jono meni tunteja. Yritin pitää Stefun kanssa keskustelua yllä, mutta en saanut hirveästi vastauksia tai ne olivat hyvin lyhyitä.

Kisan vaikein hetki tuli eteen jo reilun 25km etenemisen jälkeen kun Stefulla rupesi olemaan vatsan kanssa kramppeja ja eteneminen hidastui merkittävästi. Kävimme tilannetta läpi ja muutaman kilometrin kuluttua teimme päätöksen että Stefu jää seuraavalle evakuointipisteelle minne soitan EA-ryhmän hakemaan hänet. Viimeinen 5 kilometriä 32km evakuointipisteelle tuntui todella pitkältä ajalta minkä aikana juttelin EA-vastaavan kanssa pari kertaa puhelimessa ja yritin pitää keskustelua yllä Stefun kanssa. Evakuointipisteessä laitoimme Stefulle avaruuslakanan(pakollinen varuste suurimmassa osassa kisoja) ympärille ja odottelimme kuljetusta. Odottelu alkoi kuitenkin olemaan minulle hieman liian pitkä, joten soitin vielä kerran päivystykseen, kerroin tilanteen ja että minun on pakko jatkaa matkaa, koska muuten olen itsekin hetken kuluttua evakuointikypsä kylmyyden kangistamana. Katsoin sen verran kisaseurantaa että n. 10-15 minuutin päässä oli tulossa takanamme vielä yksi juoksija joka pystyisi varmistamaan Stefun tilanteen ja ns. raatotaksin piti olla 5 minuutin ajomatkan päässä, minkä vuoksi uskalsin itse jatkaa matkaa.

Aamuyön tunnit olivat reissun ehdoton kohokohta kun missään ei ole ketään, voi juosta minimivalolla ja ihailla kirkasta tähtitaivasta. Kello piippaili tasaiseen tahtiin muistutuksia eväiden syömisestä ja kuulostelin kehoani mitä se mahdollisesti haluaisi seuraavaksi tehdä. Huolloissa oli hyvät energiat ja vaihtelin kuulumisia vapaaehtoisten kanssa, joten mikäs sen mukavempaa retkeilyä syksyisissä maisemissa. Kun sain yöllä juoksijoita kiinni, jäin aina vähäksi aikaa vaihtamaan kuulumisia heidän vauhtiinsa ja tankkaamaan energiaa koneeseen. Itsellä tuntui olevan jalkaa hyvin jäljellä ja meno maistui, niin yritin pitää juoksua yllä niin pitkään kuin mahdollista.

Aamulla auringon noustessa tuli ensimmäiset väsymyksen merkit, mutta sitten edesssä alkoikin Kolin nousu joten unihiekat ripisivät vauhdilla silmistä. Puolivälin huollossa oli hienoa nähdä juoksuttuja jotka pystyivät auttamaan huoltohommien tekemisessä ja katsomaan perään että kaikki listaan laitetut asiat tuli myös tehtyä. Huollosta pääsin lähtemään hyvillä energioilla reissuun ja jalkakin nousi melko mukavasti, toivottelin hyvät reissut 43km matkalle lähteville juoksijoille joita hissin ala-asemalla tuli vastaan ja katosin märille poluille kohti uutta lenkkiä.

Toinen lenkki meni ohitettavien kanssa jutellessa ja eväitä popsiessa. Yö oli selkeästi verottanut osaa pitkän matkan menijöistä ja muutamia aika ryytyneitä tuli selkä edellä vastaan pitkin matkaa. Positiivinen ilmiö ehdottomasti oli 65 kilometrin matkalaisten hyvä valmistautuminen reissuun, keskeytysprosentti oli todella alhainen ja minulla meni todella pitkään saada häntä kiinni vaikka lähdin perään vain reilu puoli tuntia myöhemmin. Ehkä se oma vauhti mikä tuntui melko hyvältä ei sitten oikeasti ollut paljon reipasta sauvakävelyä enempää. :D

100km jälkeen alkoi matka jo oikeasti tuntumaan jaloissa vaikka tossu vielä melko hyvin kulki. Ajatus rupesi jo harhailemaan maaliin, mutta palautin itse joka kerta takaisin meneillään olevaan etappiin mikä oli seuraava huolto. Lopulta matka alkoi taittumaan voiton puolelle ja varmuus maaliin pääsemisestä rupesi kasvamaan, irtosin Nybackan Mikon sekä Erosen Antin seurasta ja lähdin tavoittelemaan 24h alitusta. matkaa oli sen verran jäljellä vielä laskettelurinteestä alas ja alamajalta kolille että laskeskelin päässäni homman menevän tiukille. Jos minulle jäisi alamajalla 22 minuuttia aikaa, niin ehtisin varmasti ylös tämän itselle kesken matkan asetetun tavoiteajan puitteissa.

Karmean sauvomisen ja tasaisten pätkien juoksemisen tuloksena mäki taittui ajassa 20min 45s kun tulin viimeisen tiukan nousun vielä niin paljon kuin kropasta irtosi. 200m ennen maalia olivat kannustusjoukot tulleet mökiltä tsemppaamaan ja oli huikeaa tulla maaliin kannustusten kera kaikkensa antaneena.

Varusteet

Olen ollut suuri fani irtohihoille jo useamman talven, mutta nyt hommasin vaaroja varten Kelin Merinovillaiset irtohihat mitkä toimivat takin alla reissussa huipusti. Yöllä hihat lämmittivät käsivarsia ja päivällä pystyin käärimään ne helposti ranteisiin ilman että niitä edes huomasi.

Kenkäpuolella Salomonin S-lab- ja Pro-sarjan tossut ovat toimineet omaan jalkaan loistavasti, jokaisen jalka on tietysti yksilöllinen joten kokeilemalla löytyy varmasti itselle se sopivin kenkä.

Pidemmillä matkoilla olen oppinut käyttämään sauvoja jos mäkeä on edessä ja silloin käteen osuvat Black Diamondin Distance Carbon Z sauvat, kevyt paino ja toistaiseksi aika rajun käytönkään jälkeen en ole saanut niihin vaurioita aikaiseksi.

Reppuna pitkällä matkalla selässä on Salomon Advance Skin 12 reppu, sinne saa tarpeeksi tavaraa ja taskut toimivat omaan käyttöön loistavasti. Vaatii toki hartioilta vähän liikkuvuutta että selästä saa banaanin kaivettua, mutta vaaroilla otin liivin ainoastaan puolen välin huollossa pois kun piti vaihtaa puolet eväistä uusii ja oli kiva pitää hetki takkia pois päältä.

Kausi 2019

Jahka tästä on saatu jalat taas kuntoon, on ohjelmassa pyöräilyä hieman enemmän ja hiihtoa mahdollisuuksien mukaan. Mikäli kaikki menee suunnitellusti olisi kaudella 2019 ohjelmassa Ultra Trail Tour Finland(UTTF) kokonaisuudessaan eli Karhunkierros 166K, NUTS Ylläs Pallas 160K ja Vaarojen Maraton 130K. Tämä tulee määrittelemään juoksuvuotta aika vahvasti ja pienemmät kisat voivat mahdollisesti tukea palautumista ja valmistautumista näihin koitoksiin.