Vaarojen Maraton 2019, 130km - Koko perhe kasassa

Vaarojen maraton 2019 - 131km

4.10. - 5.10.2019
https://vaarojenmaraton.fi/

Vaarat on siitä hauska tapahtuma, että koko poluilla juoksemisen innostus on alkanut Kolin maisemista ja erityisesti Vaarojen Maratonista. Koska Peltsikin oli juoksemassa ja kehui tapahtumaa, niin olihan se itsekin jossain juostava ensimmäinen kokonainen Maraton vuonna 2014. Tämän jälkeen reissut on jäänyt kerran tekemättä telakan vuoksi, mutta Lokakuinen kansallismaisema vetää aina puoleensa ja kauden päätöskisaan osallistuminen on jo lähes perinne.

Levotonta koheltamista ennen starttia

Tänä vuonna tavoitteena oli ns. Liivin metsästys, eli kaikki kolme UTTF:n kisaa kesän aikana, Karhunkierros 166km toukokuun lopulla, heinäkuun puolessa välissä Hetasta Äkäslompoloon Pallaksen ja Ylläksen kautta 160km sekä sitten Vaarojen Maraton Lokakuun alussa pimeässä ja hieman vaihtelevassa kelissä. Koko trion kun onnistuu, niin saa harteilleen liivin mikä osoittaa että kuuluu siihen poikkeukselliseen ryhmään joka ei osaa lopettaa ajoissa.

Valmistautuminen

Toisin kuin Karhunkierroksen ja Ylläksen väliin jäänyt 7 viikkoa, niin nyt oli ruhtinaallisesti aikaa treenata ja pitää paikkoja kunnossa. Käytännössä Heinäkuun jälkeen pyrin pitämään paikat kunnossa, saamaan nousujohteisen treenijakson aikaiseksi sekä välttämään flunssan ja vatsataudit. Toiminta on ollut välillä hieman tragikoomista kun olen jättänyt koskematta palaveripulliin, laittanut leikatun ja koskemattoman kakkupalan roskiin kontaminaation pelossa sekä käyttänyt käsidesiä enemmän kuin aiemmin elämäni aikana yhteensä. Mutta mitäpä sitä ei liivin vuoksi tekisi kun sen on itselleen asettanut tavoitteeksi.

Kolille matkustimme jo keskiviikkona haistelemaan tunnelmaa ja laittelemaan kamoja valmiiksi perjantain starttia varten, ehdin tekemään illasta vielä lyhyet avaavat vedot mikä oli ihan kiva pitkän ajomatkan päätteeksi. Torstaina keli oli vielä melko hyvä ja pääsimme käymään Kolin päällä jossa meitä odotti Tuuli. ja torstaille oli verryttelylenkkiä ohjelmassa ja homma tuntui aika valmiilta starttia varten. Kamojen ihmettelyä ja järjestelyä oli jonkin verran ohjelmassa ja arvoin että minkä verran laitan vaatteita päälle, mutta pitäydyin aika lähelle viimevuotisissa kamoissa vaikka keli oli piirun verran heikompi. Perjantaina aamusta olimme saaneet mökin täyteen porukkaa ja pihalle olivat saapuneet myös Sade ja Lumi.

Ohjelmassa ei ollut ihmeempiä, ainoastaan repun pakkaamista, syömistä ja lepäämistä. Lähdimme iltapäivällä käymään vähän kylällä syömässä ja hakemassa numerolappuja. Tuttujen moikkailua ja kovat tsempit kaikille, sää oli jännästi hyvä keskustelunavaaja. Jonohärdelli olikin valmis kun kaikkien sarjojen osallistujia oli hakemassa numeroitaan heti neljän pintaan ja porukkaa pogoili ristiin rastiin säätämässä. Pieni porrastus voisi olla ensi vuodelle hyvä, eli pitkän matkan lähtijöiden numeroita jaetaan hieman ennen muita, niin pääsevät alta pois laittamaan kamojaan valmiiksi ja valmistautumaan starttiin.

Taktiikka

Ajatus kisataktiikasta oli 2 tasavauhtista, n. 11h kierrosta ja nopea huolto välissä. Juomaa ja energiaa 25min välein tasaisesti ja kaikki mitä mukana kannetaan pitää pyrkiä kuluttamaan. Samoilla kaavoilla mentiin kuin aiemmissakin kisoissa, eikä muutoksia oikeastaan ollut tarvetta tässä kohdassa tehdä.

Startti

Lähdimme kohti starttialuetta n. 10 minuuttia ennen paukkua. Itse hölkkäsin alas tietä pitkin että sai jalkoja vähän auki ja muu porukka tuli hissillä. Hissihän oli sitten sen verran ruuhkainen että viimeiset halit ja tsempit ehdittiin antaa kun lähtöön oli 30 sekuntia. Sanoin heipat ja juoksin piuhojen yli hieman keskivaiheen etupuolelle lähtöön. Ei tarvinnut seistä hetkeäkään vaan suoraan liikkeelle, aika kätevää.

Vauhti oli aika maltillinen alussa ja alamäissä ei oma hermo kestä köpöttelyä, joten pudottelin polun sivua kun siihen tuli mahdollisuus ja sain näin löydettyä itselle sopivan kohdan jonossa. Sitten tulimmekin Ikolanaholle missä alkoi pieni säätö kun piuhat oli vedetty reitille poikittain ja kulku estetty. Onneksi osa porukasta muisti miten reitti menee ja järkkäritkin soittelivat kärjelle kääntymisohjeita. Oli hämmentävä hetki seistä Nordmanin Eetun vieressä tietäen että kärki lähti kuitenkin ihan reipasta kyytiä menemään.

Sekoilu ei onneksi kuitenkaan jatkunut pitkään ja saimme koko letkan lähtemään oikeaan suuntaan. Mäkrän päällä menimme vielä yhtenä nippuna, mutta sitten alkoi irtoamaan omia vauhtiryhmiään ja taktikoin itseni kahden väliin jotta saisin sopivan rytmin tekemiseen. En ole varma seurasinko juuri oikeaa polkua koska reittimerkinnät olivat hieman kiven alla, mutta ajoittain näkyvät valot sekä edessä että takana vahvistivat että ainakin kohtuulliseen oikeaan suuntaan ollaan matkalla. Mäkrän päällä seurana oli Pyry ja  Lumi sekä muut juoksijat joten tunnelma oli rauhallinen. Hirveästi ei juttuseuraa löytynyt, porukan fokus taisi olla n. 110% itse tekemisessä.

Jauholanvaaralla olikin sitten aika vetää ensimmäiset pannut liukkaalla kalliolla, mustaa jäätä jalan alla ja siitä lähti niin että soi, vasemmalla kyljelle mutta housut onneksi pehmensivät alastuloa eikä isoja vammoja syntynyt. Pystyin jatkamaan hyvää vauhtia eteenpäin ja meno tuntui kohtuulliselta. Yritin pitää tehot melko maltillisina että jalkaa riittäisi koko reissulle, mutta en halunnut päästää edessä näkyneitä valoja myöskään liian kauas. Varmistin vielä että puhelimessa on äänet jos sattuisin irtoamaan reitiltä niin joku ehkä spottaisi ja soittaisi että reitille takaisin. 

Herajoen ylitys
Photo: Onevision.fi

Rykiniemen huolto
Photo: Kari Kuninkaanniemi

Hetken päästä olikin edessä 19km ja Rykiniemen huolto kahlauksineen, vesi oli melko lämmintä ja jalat vain höyrysivät kun tein huoltoa. Nopea tankkaus, vettä pulloon ja isogeelien sotkeminen ja taas liikkeelle. Matka oli edennyt todella nopeasti ja tunnit tuntuivat sulavan pimeydessä mennessä. Seuraavalla välillä sai mennä aika yksin, vain Tuisku seurana.

Jossain vaiheessa totesin lähellä eteläkärkeä että vesi loppuu pullosta ja tankkasin suoraan virtaavavasta vedestä lisää. Kolilla on ainakin aiempina vuosina esiintynyt E.Coli-bakteeria kaivovesissä mutta ajattelin että saastumistapauksessa itämisaika on riittävän pitkä että ehdin maaliin vessaan. Eteläkärjen roskiksen ohittaminen oli nostalginen hetki viimevuoden evakuointiauton odottelua muistellessa. Ajatukset harhailevat herkästi kaikenlaisessa ja sitä pohtii jo maaliakin tässä vaiheessa, ei kannata. Etappi kerrallaan ja huoltoväli huoltoväliltä reissu etenee helpoiten ainakin itsellä.

Jalka nousi ihan kivasti Kiviniemeä lähestyttäessä ja sain otettua kiinni ryhmää mikä oli nykinyt menemään edellä jo pitkän aikaa. Jossain mutkassa astuin vasemmalle sisäkurviin ja siellä olikin takana piilossa paksu juuri minkä kitkakerroin oli melko lähellä nollaa, tyylikäs pannutus suoraan vasemman säären päälle, jalkopohjaan kramppi ja kevyt kiroilu yön pimeydessä, vain henkisiä naarmuja joten matka jatkui taas. Pidin tarkoituksella hieman väliä edessä meneviin ryhmiin, oman vauhdin säätely on näin paljon helpompaa ja pystyy menemään silloin kun siltä tuntuu ilman että tarvitsee ohitella ketään ja olla kohta jaloissa taas. Kiviniemessä oltiin n. 30min aiemmin kuin olin ajatellut, mutta olin vain tyytyväinen että matka oli edennyt rivakasti tähän saakka.

Kiviniemen jälkeen lähdettiin kohti Peiponpeltoa, matkalla pari pummia risteyksissä kun nauhoitusta oli käytetty hieman luovasti ja paikoitellen ehkä vähän laiskasti. Erityisesti pimeässä sitä kaipaisi hieman enemmän heijastimia osoittamaan suuntaa risteyksen jälkeen ettei tarvitsisi arvailla jäljistä minne reitti menee. Matkalla tuli pohdittua myös sitä onnekkuutta mikä itsellä on että tällaista pystyy ylipäätään tekemään terveyden, ajan ja varallisuuden puolesta.

Peiponpeltoon tulin samaan aikaan Lotan kanssa joka taisi olla tässä vaiheessa naisten sarjassa toisena, Lotta teki nopean vesihuollon ja itse säädin vielä geelit pulloon. Tässä vaiheessa kantaan tuli myös huikean juoksun vetänyt Juho Kunnari jonka kanssa mentiinkin sitten loppumatka puolenvälin huoltoon yhtä kyytiä. Juholla oli paukkuja sileällä ja ylämäessä todella nätisi, ainostaan alamäessä olin karvan verran vahvempi tekniikan ja itsesuojeluvaiston puutteen vuoksi. Juttelimme niitä näitä kisoista ja tapahtumista mikä oli todella virkistävää 9h hiljaisuuden jälkeen. Sataman rantaan saavuttaessa katsoin kelloa pitkästä aikaa ja huomasin että olemme tulleet 9:37, suunnitelman ollessa 11h ensimmäiselle kierrokselle ja toiselle saman verran. Ylivauhtia oli tullut painettua, mutta energiat imeytyivät, ei ollut äklöä oloa, ei väsyttänyt hirveästi ja kaikki tuntui muutenkin ihan kohtuulliselta niin en uskaltanut pelätä ihan totaalista kanttaamista.

Puoliväli

Huollossa oli odottamassa Sanna ja Jaro, mikä oli ihan huikea homma. Itse sai vain istua ja palvelu pelasi laatikosta suuhun. Huollossa meni reilu puoli tuntia bajamajatauon kanssa(oli muuten melko kylmä kokemus märillä kamoilla juuri ennen matkaan lähtemistä). Reittimerkinnöissä oli vähän pohdittavaa pihalla ja vaikka asiassa ei mitään epäselvää ollutkaan, niin yöllä satanut lumi vähän hirvitti kun piti lähteä köpöttämään autotietä alaspäin ja klo. 7 starttiin liittyviä juoksijoita tuli shuttlebusseilla kohti hotellia samaa mäkeä ylös. Yritin moikkailla kaikkia busseja tasapuolisesti ja ikkunoista näkyi vilkuttavia käsiä aina välillä mikä oli ihan hauska homma.

Huollosta lähtiessä sanoin että tavoitteena on kiertää toinen kierros ilman otsalamppua tai vähintään niin ettei sitä tarvitse laittaa päälle enää illalla. Aamulla tosin jouduin alamäissä pitämään hieman lamppua päällä että osasi hieman erottaa muotoja lumen ja lehtien seasta. Sää oli jonkin verran parantunut, ainoastaan Tuuli oli jäänyt nurkille pyörimään, joten matkanteko oli melko mukavaa puuhailua kun maisema ei ollut Star Trekin poimuhypystä.

Kohta 65k matkan kärki tulikin takaa ohi ja toivottelimme tsemppejä puolin sekä toisin, hetkeä myöhemmin 65 menijöitä alkoi tulla ihan kohtuulisesti ohi ja meno oli reipasta, harmitti kovasti kun ei voinut liittyä seuraan hölkkäilemään rennon reippaasti vaan oma meno oli hieman kulmikkaampaa mutta muistutti kuitenkin ajoittain jonkinlaista juoksua. Taas päästiin nousemaan Jauholanvaaralle missä katselin kun edellä mennyt kaveri liukasteli itsensä nutulleen kalliolla mutta onneksi ei käynyt mitään. Pääsin samasta kohdasta alle 5 metriä ja taas lähti jalat alta mustalla jäällä, kiilto vain näkyi. Hetkeksi jäin pötköttämään kuoppaan ja pohtimaan maailmaa, mutta keräsin sitten itseni ylös ja siirryin letkan tieltä pois. Ei vammoja eikä tässä vaiheessa ollut oikeastaan edes mainettakaan mitä menettää, ainoa harmitus oli ettei kukaan ehtinyt saamaan kuvaa.

Hetken päästä lähtöryhmien nopeimmat olivat ohittaneet minut, joten sain edetä omaa tahtia taas rauhassa, seuraavan kerran taisi tulla takaa ohi Rykiniemessä pienehkö porukka jonka mukana Ismokin oli matkalla ja oli saanut kovat kirin päälle. Lähdimme etenemään taisteluparina ja Ismon vedossa oli helppo edetä kun hänellä tuntui olevan tossu kuluillaan. Oma vatsa oli ollut hieman varpaillaan puolenvälin huollosta lähtien ja sille piti tarjota melko varovasti kulutettavaa ettei olo mennyt totaalisen huonoksi. Äklötyksestä huolimatta mielessä pyöri Alppimentori Jannen sanat "Kovat syö vaikka oksennus tulisi ja olisi kuinka paha olo", joten popsin kiltisti Blokseja huiviin aina kun kello piippasi ja kuuntelin vatsaa että onko sillä nälkä vai kelpaako pelkkä energia. Jonkin matkaa Rykiniemen huollton jälkeen Ismolla alkoi tulla tummia pilviä reissun päälle ja vauhtimme hidastui, imeytymisvaikeuksien vuoksi alkoi matkan teko olemaa aika tuskaa vaikka pystyimme jonkinlaista vauhtia pitämään. Kilometrit olivat kuitenkin pitkiä kohti Kiviniemeä ja tein päätöksen että kuljen Ismon kanssa Kiviniemeen ja jatkan siitä omaa vauhtia kun on saatu horjuva herra lämpimään hieman lepäämään. 

Kiviniemen huollosta(104km) lähdettiin yläfemmojen kera, ilme ei kyllä kerro että olisi ollut kivaa vaikka oikeasti oli :D

Lopulta kiviniemi tuli vastaan ja siellä oli myös Jaro odottamassa mikä oli todella hauska yllätys. Muu porukka oli jäänyt lounaalle kiviniemeen odottamaan kun näkivät että pallukat lähestyivät. Ismo jäi käymään tilannetta EA:n kanssa läpi ja itse tankkasin geelit sekä juomat ja jatkoin matkaani.

Jalkoihin oli tullut paukkuja takaisin hyvin ja pystyin hieman kiristämään tahtia sekä hölkkäilemään melko mukavasti. Ryläys on juuri niin tekninen kuin lyhyemmilläkin matkoilla, mutta rauhassa edeten sekin oli ylitetty melko nopeasti, eihän sitä nyt juoksuksi voi varsinaisesti sanoa, mutta reipasta sauvakävelyä ainakin. Telttasauna huipulla oli todella hauska idea, harmi etten ollut tajunnut ottaa omaa saunaolutta reppuun mukaan, olisi saattanut jäädä seuraksi. 

Ryläykseltä alas pitkospuille tullessa oli hieman liukasta, mutta en onneksi yhtään niin jäistä kuin mitä olin pelännyt ennakkoon. Mutavelliä alkoi olemaan aika kivasti kun kaikkien sarjojen massa olivat tallanneet polkuja, mutta edelleen polut olivat melko hyvässä kunnossa.

Jaloissa oli alkanut jo tuntumaan nilkoista alaspäin erilaisia vaivoja, olin kiristänyt ja löysännyt kenkiä muutaman kerran matkan varrella jotta olisin saanut jalan turpoamisesta johtuvan kivun loppumaan, mutta kun johonkin kohtaan kerran ruvennut painetta tulemaan, on sitä vaikea saada enää loppumaan ja maaliin mennään sillä mitä on, vammoja voi taivastella sitten ylimenokaudella salilla huhkiessa ja fyssarille seteleitä latoessa.

Peiponpeltokin tuli vastaan melko nopeasti ja otin toiseen pulloon hieman vettä mukaan, mutta muuten ei huvittanut alkamaan harrastamaan minkäänlaista ylimääräistä välinesäätöä. Tässä vaiheessa väsytti jo hieman, mutta en saanut kofeiinitableteistakaan kaipaamaani piristystä, joten totesin että mennään karkin, geelien sekä bloksien voimalla maaliin. Viimeiset ylä- ja alamäet olivat jopa ihan kohtuullisia kun piti vauhdin maltillisena, alamäkeen erityisesti mäkrän reunalla pudotellessa oli todella positiivinen fiilis kun jaloista irtosi vielä tiheää steppausta sekä pystyi pitämään loivemmissa kohdissa hyvää vauhtia yllä. 

Lopulta tuli aika lähteä kiipeämään satamasta kohti hotellia ja tässä vaiheessa oli hyvää aikaa miettiä mennyttä vuotta, kaikkia tunteja treenatessa, kisoja sekä muuta tekemistä mikä on mahdollistanut kaiken tämän. Jostain syystä mieli ei osannut nostalgisoida tekemistä, vaan suhtauminen oli ehkä jopa analyyttistä. Fokus lienee ollut niin tiukasti onnistumisessa että muita vaihtoehtoja ei ole ollut ja maaliin pääsy ei sitten ollutkaan yllätys.

Maaliin henkisenä voittajana
Photo: Onevision.fi

Maalissa oli odottamassa koko mökkijengi sekä satunnaisia muita katsojia joilta irtosi taputukset suorituksesta. Kuviin jouduin vähän keräilemään hymyä kun tuntui että oli takki melko tyhjä. Liivi oli haalittu, ennen pimeää tuutattu maaliin ja maalikuvat otettu kuten suunniteltu. Fokus siirtyi aika nopeasti vain kuiviin vaatteisiin ja lämpimään pääsemiseen sekä mukanani kantaman 20e setelin kuluttamiseen baarissa olueen jonka koin ansainneeni sauvakävelemällä melko pitkän matkan.

UTTF Finisher!

Jälkisanat

Nyt reilu vuorokausi maaliin pääsemisen jälkeen, kotona sängyllä tätä kirjoittaen alkaa paketti aukeamaan ja pieni ylpeys hiipimään puseroon. Pari vuotta sitten en uskonut että juoksisin ultria ihan hetkeen ja nyt tuuttasin menemään kolme pitkää kisaa reilun 4kk sisällä ja ihan kohtuullisilla ajoilla vielä. Omat jalat ovat turvonneet ja käveleminen on vähän ankkamaista, mutta pahempia vammoja ei ole tullut vielä esille.

Ihan huikeat onnittelut kaikille maaliin päässeille, reissu on kova, maasto vaativa ja vauhtia joutuu vähän pitämään että voi kutsua itseään finisheriksi.

Miesten yleisen sarjan 3. eli henkinen Podiumpaikka

Varusteet

Jotakuta saattaa kiinnostaa millä romuilla olin liikkeellä(kaikki on hankittu omilla rahoilla)

Kengät: VJ XTRM

Sukat: Bridgedale Merino running socks

Kompressiosäärystimet: Compressport R2

Kalsarit: Under armour 6" Boxer Jock

Housut: Salomon Trail run Twinskin Shorts + Dynafit Mezzalama 2 shorts

Paita: Inov-8, Meriwool T-shirt

Irtohihat: Craft winter fleece sleeves

Takki: Salomon

Kaulassa: Buff

Bandanna: Noname fleecebandanna

Reppu: Salomon Adv Skin 12, 2019 malli

Vesipullot: 2 x 0,5l Salomon speedflask

Sauvat: Black Diamond Carbon Z

Kello: Polar Vantage V + Polar H10 sykevyö

Kiitokset
Sanna
Karsu
Jarmo, Jani, Maria, Marianne, Jaro sekä Milena
Kanssajuoksijat
Yleisö
Treenikaverit
Kaikki jotka unohdin

Kamat 

Vaarojen Maraton 2018 - 130K

Vaarojen Maraton oli tänä vuonna taas vuoden tauon jälkeen kalenterissa kauden 2017 mentyä hieman ohi jalkaongelmien vuoksi. Tavallaan kyse oli juurille paluusta, sillä juurikin Vaarojen Maraton 2014 oli ensimmäinen polkukisa ja samalla ensimmäinen maraton-mittainen matka juosten. Sen jälkeen homma on ollut pelkkää ylämäkeä, harrastustuntien ja -kilometrien kasvaessa, mutta joka hetki on ollut nautintoa ja todella vähän on tarvinnut polkujuoksun parissa irvistellä.

Vaarojen Maraton 130K

Päätimme saapua pelipaikoille jo keskiviikkona, jotta jäisi pari päivää aikaa rauhoittua ja keskittyä pelkästään itse kisaan. Teimme vuokramökissä ruokaa, puuhailimme niitä näitä ja kävimme ihmettelemässä Kolin nähtävyyksiä samalla kun laitoimme pikkuhiljaa tavaroita kasaan. Tavaramäärä joka kotoa lähtee mukaan on 1 iso IKEA-kassi sekä 70L duffelilaukku täynnä tavaraa kuten kenkiä, takkeja ja muuta tavaraa jota saattaa tarvita.

Kun perjantai koitti, oli päivä hieman erilainen. Aamulla normaali aamupala minkä jälkeen alkoikin sitten kisavarusteiden kerääminen sängylle jotta pystyi hahmottamaan että kaikki on mukana. Valmisteluista oli paljon tehty jo valmiiksi, joten riitti kun kävi tarkistuslistoja läpi ja pakkasi energiaa reppuun sekä dropbagiin. Kenkien kanssa on kisasta riippumatta aina pieni arpominen, joten otin yhdet kengät ensimmäiselle 65km lenkille ja jos olisi tarvetta, niin vaihtaisin toiset kengät puolimatkan huollossa. Muuten iltapäivä meni torkkuen, juoden ja syöden.

Lopulta kello koitti kuusi ja oli aika lähteä kisakeskukselle hakemaan kisanumerot, viemään laatikot ja valmistautua starttiin. Sen verran tiiviisti aikataulu ja tekeminen meni, että puoli kahdeksan aikaan olimme hotellin ravintolassa odottamassa starttia. Vartissa ehti soittamaan kotiin kuulumiset ja katsomaan että otsalampussa on oikeasti virtaa. Iltapäivällä oli satanut tuoretta lunta, joten ulkona sohjossa seisominen turhan pitkiä aikoja ei huvittanut ennen pitkää reissua. Hieman ennen starttia siirryimme alas parkkipaikalle minne osa juoksijoista olikin jo kerääntynyt juttelemaan. Muutaman minuutin rupattelun, onnentoivotusten ja tuttujen moikkaamisen jälkeen oli starttiin enää minuutti, joten otimme paikkamme n. joukon keskivaiheilta ja rupesimme valmistelemaan kelloja. Startin törähdettyä lähdimme rauhallisessa jonossa etenemään, tällä reissulla ei olisi kiire kun matkaa ja aikaa riittää.

Hermostuneet perusmatkan starttaajat (c)Toni Koski

Kiiltomato eteni öisessä loskassa ja alamäissä piti hieman laittaa lamppuun tehoa ettei ihan joka kiveen potkisi jalkoja. Kevyttä rupattelua ja märkyyden ihmettelyä, mutta melko hiljaa jono meni tunteja. Yritin pitää Stefun kanssa keskustelua yllä, mutta en saanut hirveästi vastauksia tai ne olivat hyvin lyhyitä.

Kisan vaikein hetki tuli eteen jo reilun 25km etenemisen jälkeen kun Stefulla rupesi olemaan vatsan kanssa kramppeja ja eteneminen hidastui merkittävästi. Kävimme tilannetta läpi ja muutaman kilometrin kuluttua teimme päätöksen että Stefu jää seuraavalle evakuointipisteelle minne soitan EA-ryhmän hakemaan hänet. Viimeinen 5 kilometriä 32km evakuointipisteelle tuntui todella pitkältä ajalta minkä aikana juttelin EA-vastaavan kanssa pari kertaa puhelimessa ja yritin pitää keskustelua yllä Stefun kanssa. Evakuointipisteessä laitoimme Stefulle avaruuslakanan(pakollinen varuste suurimmassa osassa kisoja) ympärille ja odottelimme kuljetusta. Odottelu alkoi kuitenkin olemaan minulle hieman liian pitkä, joten soitin vielä kerran päivystykseen, kerroin tilanteen ja että minun on pakko jatkaa matkaa, koska muuten olen itsekin hetken kuluttua evakuointikypsä kylmyyden kangistamana. Katsoin sen verran kisaseurantaa että n. 10-15 minuutin päässä oli tulossa takanamme vielä yksi juoksija joka pystyisi varmistamaan Stefun tilanteen ja ns. raatotaksin piti olla 5 minuutin ajomatkan päässä, minkä vuoksi uskalsin itse jatkaa matkaa.

Aamuyön tunnit olivat reissun ehdoton kohokohta kun missään ei ole ketään, voi juosta minimivalolla ja ihailla kirkasta tähtitaivasta. Kello piippaili tasaiseen tahtiin muistutuksia eväiden syömisestä ja kuulostelin kehoani mitä se mahdollisesti haluaisi seuraavaksi tehdä. Huolloissa oli hyvät energiat ja vaihtelin kuulumisia vapaaehtoisten kanssa, joten mikäs sen mukavempaa retkeilyä syksyisissä maisemissa. Kun sain yöllä juoksijoita kiinni, jäin aina vähäksi aikaa vaihtamaan kuulumisia heidän vauhtiinsa ja tankkaamaan energiaa koneeseen. Itsellä tuntui olevan jalkaa hyvin jäljellä ja meno maistui, niin yritin pitää juoksua yllä niin pitkään kuin mahdollista.

Aamulla auringon noustessa tuli ensimmäiset väsymyksen merkit, mutta sitten edesssä alkoikin Kolin nousu joten unihiekat ripisivät vauhdilla silmistä. Puolivälin huollossa oli hienoa nähdä juoksuttuja jotka pystyivät auttamaan huoltohommien tekemisessä ja katsomaan perään että kaikki listaan laitetut asiat tuli myös tehtyä. Huollosta pääsin lähtemään hyvillä energioilla reissuun ja jalkakin nousi melko mukavasti, toivottelin hyvät reissut 43km matkalle lähteville juoksijoille joita hissin ala-asemalla tuli vastaan ja katosin märille poluille kohti uutta lenkkiä.

Toinen lenkki meni ohitettavien kanssa jutellessa ja eväitä popsiessa. Yö oli selkeästi verottanut osaa pitkän matkan menijöistä ja muutamia aika ryytyneitä tuli selkä edellä vastaan pitkin matkaa. Positiivinen ilmiö ehdottomasti oli 65 kilometrin matkalaisten hyvä valmistautuminen reissuun, keskeytysprosentti oli todella alhainen ja minulla meni todella pitkään saada häntä kiinni vaikka lähdin perään vain reilu puoli tuntia myöhemmin. Ehkä se oma vauhti mikä tuntui melko hyvältä ei sitten oikeasti ollut paljon reipasta sauvakävelyä enempää. :D

100km jälkeen alkoi matka jo oikeasti tuntumaan jaloissa vaikka tossu vielä melko hyvin kulki. Ajatus rupesi jo harhailemaan maaliin, mutta palautin itse joka kerta takaisin meneillään olevaan etappiin mikä oli seuraava huolto. Lopulta matka alkoi taittumaan voiton puolelle ja varmuus maaliin pääsemisestä rupesi kasvamaan, irtosin Nybackan Mikon sekä Erosen Antin seurasta ja lähdin tavoittelemaan 24h alitusta. matkaa oli sen verran jäljellä vielä laskettelurinteestä alas ja alamajalta kolille että laskeskelin päässäni homman menevän tiukille. Jos minulle jäisi alamajalla 22 minuuttia aikaa, niin ehtisin varmasti ylös tämän itselle kesken matkan asetetun tavoiteajan puitteissa.

Karmean sauvomisen ja tasaisten pätkien juoksemisen tuloksena mäki taittui ajassa 20min 45s kun tulin viimeisen tiukan nousun vielä niin paljon kuin kropasta irtosi. 200m ennen maalia olivat kannustusjoukot tulleet mökiltä tsemppaamaan ja oli huikeaa tulla maaliin kannustusten kera kaikkensa antaneena.

Varusteet

Olen ollut suuri fani irtohihoille jo useamman talven, mutta nyt hommasin vaaroja varten Kelin Merinovillaiset irtohihat mitkä toimivat takin alla reissussa huipusti. Yöllä hihat lämmittivät käsivarsia ja päivällä pystyin käärimään ne helposti ranteisiin ilman että niitä edes huomasi.

Kenkäpuolella Salomonin S-lab- ja Pro-sarjan tossut ovat toimineet omaan jalkaan loistavasti, jokaisen jalka on tietysti yksilöllinen joten kokeilemalla löytyy varmasti itselle se sopivin kenkä.

Pidemmillä matkoilla olen oppinut käyttämään sauvoja jos mäkeä on edessä ja silloin käteen osuvat Black Diamondin Distance Carbon Z sauvat, kevyt paino ja toistaiseksi aika rajun käytönkään jälkeen en ole saanut niihin vaurioita aikaiseksi.

Reppuna pitkällä matkalla selässä on Salomon Advance Skin 12 reppu, sinne saa tarpeeksi tavaraa ja taskut toimivat omaan käyttöön loistavasti. Vaatii toki hartioilta vähän liikkuvuutta että selästä saa banaanin kaivettua, mutta vaaroilla otin liivin ainoastaan puolen välin huollossa pois kun piti vaihtaa puolet eväistä uusii ja oli kiva pitää hetki takkia pois päältä.

Kausi 2019

Jahka tästä on saatu jalat taas kuntoon, on ohjelmassa pyöräilyä hieman enemmän ja hiihtoa mahdollisuuksien mukaan. Mikäli kaikki menee suunnitellusti olisi kaudella 2019 ohjelmassa Ultra Trail Tour Finland(UTTF) kokonaisuudessaan eli Karhunkierros 166K, NUTS Ylläs Pallas 160K ja Vaarojen Maraton 130K. Tämä tulee määrittelemään juoksuvuotta aika vahvasti ja pienemmät kisat voivat mahdollisesti tukea palautumista ja valmistautumista näihin koitoksiin.