Vaarojen Maraton 2020 - Yö 65K

 Vaarojen Maraton, Koli 2.10.2020

Korona sotki tehokkaasti kisakauden ja lähes kaikki on siirretty tai peruttu ja juoksumotivaation kaivaminen on ollut todella haastavaa. Kesä meni kaikenlaista puuhaillessa, mutta tehokkaat treenit jäivät väliin ja rytmi oli mitä sattui. Hyviä pitkiä lenkkejä valitettavan vähän, muuta puuhaa kyllä onneksi korvikkeena.

Rikkonaisesta kesästä ja stressistä johtuen olin jo pohtinut jättäväni Vaaroilla juoksun väliin ja lähteväni turistina liikkeelle. Perusmatkan puolittaminen yö 65:lle tuntui mielekkäältä ja motivoivalta vaihtoehdolta, joten päädyin vaihtamaan matkan pari viikkoa ennen reissua. Kolin yö on huikea kelistä riippumatta ja en halunnut jättää sitä kokematta. 

Saavuimme mökille torstaina iltapäivästä ja suuntasin Kolin Ryynäseen syömään burgeria perunoilla sekä vähän haistelemaan minkälainen pöhinä olisi ilmassa. Torstaina oli enemmän ruskaturisteja kuin juoksijoita liikenteessä, mutta syödessä rupattelin naapuripöydän kanssa ja kerroin hieman miksi Koli on juuri nyt aivan tukossa ja majoitusta ei ole tarjolla.

Ilta meni kevyesti kamoja läpi välpätessä ja varmistaen että kaikki olisi mukana, eikä tarvitse tehdä viimehetken hankintoja, erityisesti nyt kun myyntipisteitä ei ollut tarjolla. Söin vielä iltapalaksi vähän  pizzaa ja kävimme Pielisessä uimassa mökin rannasta, oli muuten raikasta vettä.

Perjantaina lähdimme käymään Nurmeksessa katsomassa puolustuslinjoja sekä Bomban taloa. Reissun aikataulu meni sen verran haastavasti palatessa ettei meillä ollut mahdollisuutta lähteä perusmatkan starttiin ilman hirveää säätämistä, joten päätin ottaa rauhallisesti, syödä vähän ja lepäillä sängyssä musiikkia kuunnellen. Kahdeksan aikaan oli sitten aika ruveta pistämään juoksukamoja kasaan, pakkaus oli sikäli helppo että huoltovälejä on rajallisesti ja joka välille on helppo pakata haluttu määrä energiaa. Ysiltä starttasin kohti P1:stä mistä Shuttle lähti kohti hotellia. Paavo sattui parkkeeraamaan samaan aikaan kentälle kanssani ja ehdimme vaihtamaan hieman kuulumisia. Vauhtiajatukset osuivat aika yksiin, joten totesimme että lähdetään yhdessä painamaan kohti 9h aikaa ja katsotaan miltä se tuntuu.

Otimme pienen alkulämmön ja juoksimme hotellilta starttiin, parin minuutin odottelu, pakolliset starttikuvat ja sitten alkoi Finlandia soimaan, kylmät väreet hiipivät iholle. Paukusta liikkeelle ja Otimme Paavon kanssa paikan kärkiryhmän takaa mistä löysimme reippaan hyvärytmisen juoksutahdin. Yllätyimme kärjen melko verkkaisesta tahdista ja siitä että pysyimme jonkinlaisen matkan päässä edes alussa. Sitä on on jotenkin tottunut että kärki karkaa heti lähdöstä omille teilleen.

Hymy herkässä kun saa juosta Kolin yössä  (c) Jere Alen

Matka sujui hyvin ensimmäisen reilu pari tuntia, ja Rykiniemestä otimme nopealla huollolla vähän täytettä pulloihin ja jatkoimme matkaa. Joku oli käristänyt makkaraa mikä tuoksui melko hyvältä jo tässä vaiheessa. Rykiniemestä lähtee melko pitkä nousu mitä lähdimme painamaan ylös. Perässämme tuli yksi juoksija joka välillä otti meitä kiinni ja välillä jäi hieman kauemmas taakse, mutta nousun jälkeen emme saaneet hänestä enää havaintoja ja jatkoimme omaa tahtia eteenpäin.

Rykiniemen ylitys, toiset keskittyy enemmän kuin toiset (c) Jere Alen

Reilun kolmen tunnin kohdalla alkoi päivän syöminen ja kova vauhti ilmenemään pieninä vatsaoireina ja yleisenä heikotuksen tunteena. Latasin suolaa ja geeliä koneeseen mikä auttoi oloon melko nopeasti. Jotenkin tuntui että yön vaikeimmat hetket osuivat jonnekin 25-30 kilometrin kohdalle kun meno ei tahtonut maistua ollenkaan ja olin jo varma että joko jään kivieniemeen kokonaan tai sauvakävelen sieltä maaliin. Paavo vakuutti että hyvä tulee ja energiaa vaan koneeseen. Eteläinen pää on hidasta kulkea ja tuntui että matka eteni tuskaisesti. Ilmassa leijaili myös jonkinlainen raadon haju mikä sai olon vielä entistä huonommaksi. 

Eteläpäästä pohjoista kohti taittaessa alkoi tulemaan ihan kohtuullinen olo ja energiat rupesivat imeytymään. Ehkä se on se kotiinpaluu mikä saa yrittämään enemmän. Pikkuhiljaa eteläpään mäkien taittuessa alkoi tulemaan sellainen fiilis että tästähän voi tulla ihan hyvä. Emme olleet nähneet lampun lamppua Rykiniemen jälkeen ja ajattelimme olevamme jossain top 10 joukossa, mihin olimme varsin tyytyväisiä sillä etukäteen oli mainostettu että viivalla on kovia nimiä lähtemässä. Kiviniemen huollossa meille kerrottiin että olemme Paavon kanssa 2. ja 3. mikä oli varsin hämmentävä uutinen. Selvisi että toinen kärkiparista oli joutunut keskeyttämään Kiviniemeen minkä vuoksi olimme lähellä podium-sijoituksia jos vain jaksaisimme pitää vauhdin maaliin saakka. Täytimme pullot ja jatkoimme matkaamme, tästä irtoaisi varmasti boostia vielä pitkäksi aikaa.

Hieman ennen Peiponpeltoa edessä näkyi hitaasti eteneviä valoja jotka olivat 130K matkalaisia taistelemassa cut-offia vastaan. Kysyimme kuulumiset ja fiilikset sekä toivotimme kovasti tsemppiä jokaiselle reissuun. Peiponpellossa nopea huolto ja rupattelu huoltohenkilöstön kanssa ja kohti maalia. Tästä olisi enää pari mäkeä ylös ja alas, kohtuullisen edettävää reittiä pitkin joten mieliala oli nousussa.

Tässä vaiheessa alkoi varovainen usko siihen että Paavon vuotta aiemmin tavoittelema podium-paikka voisi toteutua tällä kertaa. Lopulta olimme tarpomassa portaita ylös, minkä jälkeenhän reitillä ei ole kuin laskettelua alas ja pieni loppunousu. Ennen portaita otimme vielä yhden pitkänmatkalaisen vetoon mukaan, mutta valitettavasti hänellä ei ihan voimat riittäneet mukana roikkumiseen vaikka lupasin että vien puolivälin huoltoon ennen cutoffia.   

Ennen satamaa otimme hiekkatiellä ihan oikeita juoksuaskelia katsojien iloksi (kaikkien niiden jotka 6:45 lauantaina aamusta tuijottavat GPS-pallukoita) ja pääsimme runttaamaan mäkeä ylös. Tunteet alkoivat nousta pintaan. Tässä vaiheessa ei ollut enää tarvetta repiä hirveästi vaan etenimme sellaisella tahdilla että meno oli vielä siedettävää ja tiesimme että 2. ja 3. sija olivat meidän. Ehdotin että ylitämme maaliviivan yhdessä ja sadasosat saavat ratkaista mikä sopi Paavolle mainiosti. En ollut lähtenyt kisaamaan kaveria vastaan missään vaiheessa ja nyt ei tuntunut siltä että olisin halunnut vääntämään. Maaliin rennosti hölkäten ja homma oli paketissa. Uskomaton fiilis, kannattaa kokeilla kaverin kanssa maaliin tulemista pienten vastoinkäymisten kautta, on huippua.

Maaliintulossa hieman juotavaa ja syötävää, palkintokassit käteen ja vilttiä niskaan. Arvoimme palkinnot keskenämme koska sadasosia emme saaneet haltuumme. Aika molemmilla 9:15:50 mikä oli melko lähellä tavoitetta, aina voi jossitella mutta ei ole pakko. Maalista pääsin myös toivottavaan kaverit matkaan päivä 65:lle ja siirtymään itse kuivien vaatteiden kanssa hotelliin juomaan aamukaakaota mikä maistui todella hyvällle. 

Näissä tapahtumissa on aina ilo käydä, ihmiset ovat huippuja ja tunnelma on rento. Kuulumisia voi vaihtaa kenen kanssa tahansa eikä tarvitse jännittää, kaikki kannustavat toisiaan.

iso kiitos järjestäjille, kaikki sujui hienosti. Huolloissa oli huipputunnelma ja pystyi liikkumaan turvallisin mielin joka paikassa.

Meillä oli reittimerkkauksen kanssa haasteita paikoitellen, kolme eri tapaa tuntui liialta koska ei tiennyt mitä odottaa, VM-kylttiä, heijastinlippua vai puussa olevaa sinistä pallukkaa. Pari kertaa ajoimme reitiltä ulos merkkauksen puutteiden vuoksi, mutta samat olivat merkinnät muillekin.

Varustelista

• VJ Maxx-tossut
• Salomonin High-gaiterit
• Bridgedalen QI-merinosukat
• Salomon Twinskin shortsit
• Inov-8 elitelight merino t-paita
• Compressportin v2 säärystimet
• Salomon Adv Skin 12 reppu, 2x0,5l speedflask
• Toisessa isogeelisotkua (4 geeliä, elektrolyyttinappula ja vettä)
• Toisessa puhdasta vettä
• Compressport Trail hurricane-takki
• Keli Clothing irtohihat (Merinovillaa)
• Buffin huiveja
• Petzl Nao+ lamppu
• Polar Vantage V + H10 sykevyö

Eväinä

* Marsia

* Snickersiä

* Maxim energy bar, sweet & salty

* High 5 geelejä, mahdollisimman paljon eri makuja sekaisin

* Cliff Blockseja

* Suolanappeja

    

Vaarojen Maraton 2019, 130km - Koko perhe kasassa

Vaarojen maraton 2019 - 131km

4.10. - 5.10.2019
https://vaarojenmaraton.fi/

Vaarat on siitä hauska tapahtuma, että koko poluilla juoksemisen innostus on alkanut Kolin maisemista ja erityisesti Vaarojen Maratonista. Koska Peltsikin oli juoksemassa ja kehui tapahtumaa, niin olihan se itsekin jossain juostava ensimmäinen kokonainen Maraton vuonna 2014. Tämän jälkeen reissut on jäänyt kerran tekemättä telakan vuoksi, mutta Lokakuinen kansallismaisema vetää aina puoleensa ja kauden päätöskisaan osallistuminen on jo lähes perinne.

Levotonta koheltamista ennen starttia

Tänä vuonna tavoitteena oli ns. Liivin metsästys, eli kaikki kolme UTTF:n kisaa kesän aikana, Karhunkierros 166km toukokuun lopulla, heinäkuun puolessa välissä Hetasta Äkäslompoloon Pallaksen ja Ylläksen kautta 160km sekä sitten Vaarojen Maraton Lokakuun alussa pimeässä ja hieman vaihtelevassa kelissä. Koko trion kun onnistuu, niin saa harteilleen liivin mikä osoittaa että kuuluu siihen poikkeukselliseen ryhmään joka ei osaa lopettaa ajoissa.

Valmistautuminen

Toisin kuin Karhunkierroksen ja Ylläksen väliin jäänyt 7 viikkoa, niin nyt oli ruhtinaallisesti aikaa treenata ja pitää paikkoja kunnossa. Käytännössä Heinäkuun jälkeen pyrin pitämään paikat kunnossa, saamaan nousujohteisen treenijakson aikaiseksi sekä välttämään flunssan ja vatsataudit. Toiminta on ollut välillä hieman tragikoomista kun olen jättänyt koskematta palaveripulliin, laittanut leikatun ja koskemattoman kakkupalan roskiin kontaminaation pelossa sekä käyttänyt käsidesiä enemmän kuin aiemmin elämäni aikana yhteensä. Mutta mitäpä sitä ei liivin vuoksi tekisi kun sen on itselleen asettanut tavoitteeksi.

Kolille matkustimme jo keskiviikkona haistelemaan tunnelmaa ja laittelemaan kamoja valmiiksi perjantain starttia varten, ehdin tekemään illasta vielä lyhyet avaavat vedot mikä oli ihan kiva pitkän ajomatkan päätteeksi. Torstaina keli oli vielä melko hyvä ja pääsimme käymään Kolin päällä jossa meitä odotti Tuuli. ja torstaille oli verryttelylenkkiä ohjelmassa ja homma tuntui aika valmiilta starttia varten. Kamojen ihmettelyä ja järjestelyä oli jonkin verran ohjelmassa ja arvoin että minkä verran laitan vaatteita päälle, mutta pitäydyin aika lähelle viimevuotisissa kamoissa vaikka keli oli piirun verran heikompi. Perjantaina aamusta olimme saaneet mökin täyteen porukkaa ja pihalle olivat saapuneet myös Sade ja Lumi.

Ohjelmassa ei ollut ihmeempiä, ainoastaan repun pakkaamista, syömistä ja lepäämistä. Lähdimme iltapäivällä käymään vähän kylällä syömässä ja hakemassa numerolappuja. Tuttujen moikkailua ja kovat tsempit kaikille, sää oli jännästi hyvä keskustelunavaaja. Jonohärdelli olikin valmis kun kaikkien sarjojen osallistujia oli hakemassa numeroitaan heti neljän pintaan ja porukkaa pogoili ristiin rastiin säätämässä. Pieni porrastus voisi olla ensi vuodelle hyvä, eli pitkän matkan lähtijöiden numeroita jaetaan hieman ennen muita, niin pääsevät alta pois laittamaan kamojaan valmiiksi ja valmistautumaan starttiin.

Taktiikka

Ajatus kisataktiikasta oli 2 tasavauhtista, n. 11h kierrosta ja nopea huolto välissä. Juomaa ja energiaa 25min välein tasaisesti ja kaikki mitä mukana kannetaan pitää pyrkiä kuluttamaan. Samoilla kaavoilla mentiin kuin aiemmissakin kisoissa, eikä muutoksia oikeastaan ollut tarvetta tässä kohdassa tehdä.

Startti

Lähdimme kohti starttialuetta n. 10 minuuttia ennen paukkua. Itse hölkkäsin alas tietä pitkin että sai jalkoja vähän auki ja muu porukka tuli hissillä. Hissihän oli sitten sen verran ruuhkainen että viimeiset halit ja tsempit ehdittiin antaa kun lähtöön oli 30 sekuntia. Sanoin heipat ja juoksin piuhojen yli hieman keskivaiheen etupuolelle lähtöön. Ei tarvinnut seistä hetkeäkään vaan suoraan liikkeelle, aika kätevää.

Vauhti oli aika maltillinen alussa ja alamäissä ei oma hermo kestä köpöttelyä, joten pudottelin polun sivua kun siihen tuli mahdollisuus ja sain näin löydettyä itselle sopivan kohdan jonossa. Sitten tulimmekin Ikolanaholle missä alkoi pieni säätö kun piuhat oli vedetty reitille poikittain ja kulku estetty. Onneksi osa porukasta muisti miten reitti menee ja järkkäritkin soittelivat kärjelle kääntymisohjeita. Oli hämmentävä hetki seistä Nordmanin Eetun vieressä tietäen että kärki lähti kuitenkin ihan reipasta kyytiä menemään.

Sekoilu ei onneksi kuitenkaan jatkunut pitkään ja saimme koko letkan lähtemään oikeaan suuntaan. Mäkrän päällä menimme vielä yhtenä nippuna, mutta sitten alkoi irtoamaan omia vauhtiryhmiään ja taktikoin itseni kahden väliin jotta saisin sopivan rytmin tekemiseen. En ole varma seurasinko juuri oikeaa polkua koska reittimerkinnät olivat hieman kiven alla, mutta ajoittain näkyvät valot sekä edessä että takana vahvistivat että ainakin kohtuulliseen oikeaan suuntaan ollaan matkalla. Mäkrän päällä seurana oli Pyry ja  Lumi sekä muut juoksijat joten tunnelma oli rauhallinen. Hirveästi ei juttuseuraa löytynyt, porukan fokus taisi olla n. 110% itse tekemisessä.

Jauholanvaaralla olikin sitten aika vetää ensimmäiset pannut liukkaalla kalliolla, mustaa jäätä jalan alla ja siitä lähti niin että soi, vasemmalla kyljelle mutta housut onneksi pehmensivät alastuloa eikä isoja vammoja syntynyt. Pystyin jatkamaan hyvää vauhtia eteenpäin ja meno tuntui kohtuulliselta. Yritin pitää tehot melko maltillisina että jalkaa riittäisi koko reissulle, mutta en halunnut päästää edessä näkyneitä valoja myöskään liian kauas. Varmistin vielä että puhelimessa on äänet jos sattuisin irtoamaan reitiltä niin joku ehkä spottaisi ja soittaisi että reitille takaisin. 

Herajoen ylitys
Photo: Onevision.fi

Rykiniemen huolto
Photo: Kari Kuninkaanniemi

Hetken päästä olikin edessä 19km ja Rykiniemen huolto kahlauksineen, vesi oli melko lämmintä ja jalat vain höyrysivät kun tein huoltoa. Nopea tankkaus, vettä pulloon ja isogeelien sotkeminen ja taas liikkeelle. Matka oli edennyt todella nopeasti ja tunnit tuntuivat sulavan pimeydessä mennessä. Seuraavalla välillä sai mennä aika yksin, vain Tuisku seurana.

Jossain vaiheessa totesin lähellä eteläkärkeä että vesi loppuu pullosta ja tankkasin suoraan virtaavavasta vedestä lisää. Kolilla on ainakin aiempina vuosina esiintynyt E.Coli-bakteeria kaivovesissä mutta ajattelin että saastumistapauksessa itämisaika on riittävän pitkä että ehdin maaliin vessaan. Eteläkärjen roskiksen ohittaminen oli nostalginen hetki viimevuoden evakuointiauton odottelua muistellessa. Ajatukset harhailevat herkästi kaikenlaisessa ja sitä pohtii jo maaliakin tässä vaiheessa, ei kannata. Etappi kerrallaan ja huoltoväli huoltoväliltä reissu etenee helpoiten ainakin itsellä.

Jalka nousi ihan kivasti Kiviniemeä lähestyttäessä ja sain otettua kiinni ryhmää mikä oli nykinyt menemään edellä jo pitkän aikaa. Jossain mutkassa astuin vasemmalle sisäkurviin ja siellä olikin takana piilossa paksu juuri minkä kitkakerroin oli melko lähellä nollaa, tyylikäs pannutus suoraan vasemman säären päälle, jalkopohjaan kramppi ja kevyt kiroilu yön pimeydessä, vain henkisiä naarmuja joten matka jatkui taas. Pidin tarkoituksella hieman väliä edessä meneviin ryhmiin, oman vauhdin säätely on näin paljon helpompaa ja pystyy menemään silloin kun siltä tuntuu ilman että tarvitsee ohitella ketään ja olla kohta jaloissa taas. Kiviniemessä oltiin n. 30min aiemmin kuin olin ajatellut, mutta olin vain tyytyväinen että matka oli edennyt rivakasti tähän saakka.

Kiviniemen jälkeen lähdettiin kohti Peiponpeltoa, matkalla pari pummia risteyksissä kun nauhoitusta oli käytetty hieman luovasti ja paikoitellen ehkä vähän laiskasti. Erityisesti pimeässä sitä kaipaisi hieman enemmän heijastimia osoittamaan suuntaa risteyksen jälkeen ettei tarvitsisi arvailla jäljistä minne reitti menee. Matkalla tuli pohdittua myös sitä onnekkuutta mikä itsellä on että tällaista pystyy ylipäätään tekemään terveyden, ajan ja varallisuuden puolesta.

Peiponpeltoon tulin samaan aikaan Lotan kanssa joka taisi olla tässä vaiheessa naisten sarjassa toisena, Lotta teki nopean vesihuollon ja itse säädin vielä geelit pulloon. Tässä vaiheessa kantaan tuli myös huikean juoksun vetänyt Juho Kunnari jonka kanssa mentiinkin sitten loppumatka puolenvälin huoltoon yhtä kyytiä. Juholla oli paukkuja sileällä ja ylämäessä todella nätisi, ainostaan alamäessä olin karvan verran vahvempi tekniikan ja itsesuojeluvaiston puutteen vuoksi. Juttelimme niitä näitä kisoista ja tapahtumista mikä oli todella virkistävää 9h hiljaisuuden jälkeen. Sataman rantaan saavuttaessa katsoin kelloa pitkästä aikaa ja huomasin että olemme tulleet 9:37, suunnitelman ollessa 11h ensimmäiselle kierrokselle ja toiselle saman verran. Ylivauhtia oli tullut painettua, mutta energiat imeytyivät, ei ollut äklöä oloa, ei väsyttänyt hirveästi ja kaikki tuntui muutenkin ihan kohtuulliselta niin en uskaltanut pelätä ihan totaalista kanttaamista.

Puoliväli

Huollossa oli odottamassa Sanna ja Jaro, mikä oli ihan huikea homma. Itse sai vain istua ja palvelu pelasi laatikosta suuhun. Huollossa meni reilu puoli tuntia bajamajatauon kanssa(oli muuten melko kylmä kokemus märillä kamoilla juuri ennen matkaan lähtemistä). Reittimerkinnöissä oli vähän pohdittavaa pihalla ja vaikka asiassa ei mitään epäselvää ollutkaan, niin yöllä satanut lumi vähän hirvitti kun piti lähteä köpöttämään autotietä alaspäin ja klo. 7 starttiin liittyviä juoksijoita tuli shuttlebusseilla kohti hotellia samaa mäkeä ylös. Yritin moikkailla kaikkia busseja tasapuolisesti ja ikkunoista näkyi vilkuttavia käsiä aina välillä mikä oli ihan hauska homma.

Huollosta lähtiessä sanoin että tavoitteena on kiertää toinen kierros ilman otsalamppua tai vähintään niin ettei sitä tarvitse laittaa päälle enää illalla. Aamulla tosin jouduin alamäissä pitämään hieman lamppua päällä että osasi hieman erottaa muotoja lumen ja lehtien seasta. Sää oli jonkin verran parantunut, ainoastaan Tuuli oli jäänyt nurkille pyörimään, joten matkanteko oli melko mukavaa puuhailua kun maisema ei ollut Star Trekin poimuhypystä.

Kohta 65k matkan kärki tulikin takaa ohi ja toivottelimme tsemppejä puolin sekä toisin, hetkeä myöhemmin 65 menijöitä alkoi tulla ihan kohtuulisesti ohi ja meno oli reipasta, harmitti kovasti kun ei voinut liittyä seuraan hölkkäilemään rennon reippaasti vaan oma meno oli hieman kulmikkaampaa mutta muistutti kuitenkin ajoittain jonkinlaista juoksua. Taas päästiin nousemaan Jauholanvaaralle missä katselin kun edellä mennyt kaveri liukasteli itsensä nutulleen kalliolla mutta onneksi ei käynyt mitään. Pääsin samasta kohdasta alle 5 metriä ja taas lähti jalat alta mustalla jäällä, kiilto vain näkyi. Hetkeksi jäin pötköttämään kuoppaan ja pohtimaan maailmaa, mutta keräsin sitten itseni ylös ja siirryin letkan tieltä pois. Ei vammoja eikä tässä vaiheessa ollut oikeastaan edes mainettakaan mitä menettää, ainoa harmitus oli ettei kukaan ehtinyt saamaan kuvaa.

Hetken päästä lähtöryhmien nopeimmat olivat ohittaneet minut, joten sain edetä omaa tahtia taas rauhassa, seuraavan kerran taisi tulla takaa ohi Rykiniemessä pienehkö porukka jonka mukana Ismokin oli matkalla ja oli saanut kovat kirin päälle. Lähdimme etenemään taisteluparina ja Ismon vedossa oli helppo edetä kun hänellä tuntui olevan tossu kuluillaan. Oma vatsa oli ollut hieman varpaillaan puolenvälin huollosta lähtien ja sille piti tarjota melko varovasti kulutettavaa ettei olo mennyt totaalisen huonoksi. Äklötyksestä huolimatta mielessä pyöri Alppimentori Jannen sanat "Kovat syö vaikka oksennus tulisi ja olisi kuinka paha olo", joten popsin kiltisti Blokseja huiviin aina kun kello piippasi ja kuuntelin vatsaa että onko sillä nälkä vai kelpaako pelkkä energia. Jonkin matkaa Rykiniemen huollton jälkeen Ismolla alkoi tulla tummia pilviä reissun päälle ja vauhtimme hidastui, imeytymisvaikeuksien vuoksi alkoi matkan teko olemaa aika tuskaa vaikka pystyimme jonkinlaista vauhtia pitämään. Kilometrit olivat kuitenkin pitkiä kohti Kiviniemeä ja tein päätöksen että kuljen Ismon kanssa Kiviniemeen ja jatkan siitä omaa vauhtia kun on saatu horjuva herra lämpimään hieman lepäämään. 

Kiviniemen huollosta(104km) lähdettiin yläfemmojen kera, ilme ei kyllä kerro että olisi ollut kivaa vaikka oikeasti oli :D

Lopulta kiviniemi tuli vastaan ja siellä oli myös Jaro odottamassa mikä oli todella hauska yllätys. Muu porukka oli jäänyt lounaalle kiviniemeen odottamaan kun näkivät että pallukat lähestyivät. Ismo jäi käymään tilannetta EA:n kanssa läpi ja itse tankkasin geelit sekä juomat ja jatkoin matkaani.

Jalkoihin oli tullut paukkuja takaisin hyvin ja pystyin hieman kiristämään tahtia sekä hölkkäilemään melko mukavasti. Ryläys on juuri niin tekninen kuin lyhyemmilläkin matkoilla, mutta rauhassa edeten sekin oli ylitetty melko nopeasti, eihän sitä nyt juoksuksi voi varsinaisesti sanoa, mutta reipasta sauvakävelyä ainakin. Telttasauna huipulla oli todella hauska idea, harmi etten ollut tajunnut ottaa omaa saunaolutta reppuun mukaan, olisi saattanut jäädä seuraksi. 

Ryläykseltä alas pitkospuille tullessa oli hieman liukasta, mutta en onneksi yhtään niin jäistä kuin mitä olin pelännyt ennakkoon. Mutavelliä alkoi olemaan aika kivasti kun kaikkien sarjojen massa olivat tallanneet polkuja, mutta edelleen polut olivat melko hyvässä kunnossa.

Jaloissa oli alkanut jo tuntumaan nilkoista alaspäin erilaisia vaivoja, olin kiristänyt ja löysännyt kenkiä muutaman kerran matkan varrella jotta olisin saanut jalan turpoamisesta johtuvan kivun loppumaan, mutta kun johonkin kohtaan kerran ruvennut painetta tulemaan, on sitä vaikea saada enää loppumaan ja maaliin mennään sillä mitä on, vammoja voi taivastella sitten ylimenokaudella salilla huhkiessa ja fyssarille seteleitä latoessa.

Peiponpeltokin tuli vastaan melko nopeasti ja otin toiseen pulloon hieman vettä mukaan, mutta muuten ei huvittanut alkamaan harrastamaan minkäänlaista ylimääräistä välinesäätöä. Tässä vaiheessa väsytti jo hieman, mutta en saanut kofeiinitableteistakaan kaipaamaani piristystä, joten totesin että mennään karkin, geelien sekä bloksien voimalla maaliin. Viimeiset ylä- ja alamäet olivat jopa ihan kohtuullisia kun piti vauhdin maltillisena, alamäkeen erityisesti mäkrän reunalla pudotellessa oli todella positiivinen fiilis kun jaloista irtosi vielä tiheää steppausta sekä pystyi pitämään loivemmissa kohdissa hyvää vauhtia yllä. 

Lopulta tuli aika lähteä kiipeämään satamasta kohti hotellia ja tässä vaiheessa oli hyvää aikaa miettiä mennyttä vuotta, kaikkia tunteja treenatessa, kisoja sekä muuta tekemistä mikä on mahdollistanut kaiken tämän. Jostain syystä mieli ei osannut nostalgisoida tekemistä, vaan suhtauminen oli ehkä jopa analyyttistä. Fokus lienee ollut niin tiukasti onnistumisessa että muita vaihtoehtoja ei ole ollut ja maaliin pääsy ei sitten ollutkaan yllätys.

Maaliin henkisenä voittajana
Photo: Onevision.fi

Maalissa oli odottamassa koko mökkijengi sekä satunnaisia muita katsojia joilta irtosi taputukset suorituksesta. Kuviin jouduin vähän keräilemään hymyä kun tuntui että oli takki melko tyhjä. Liivi oli haalittu, ennen pimeää tuutattu maaliin ja maalikuvat otettu kuten suunniteltu. Fokus siirtyi aika nopeasti vain kuiviin vaatteisiin ja lämpimään pääsemiseen sekä mukanani kantaman 20e setelin kuluttamiseen baarissa olueen jonka koin ansainneeni sauvakävelemällä melko pitkän matkan.

UTTF Finisher!

Jälkisanat

Nyt reilu vuorokausi maaliin pääsemisen jälkeen, kotona sängyllä tätä kirjoittaen alkaa paketti aukeamaan ja pieni ylpeys hiipimään puseroon. Pari vuotta sitten en uskonut että juoksisin ultria ihan hetkeen ja nyt tuuttasin menemään kolme pitkää kisaa reilun 4kk sisällä ja ihan kohtuullisilla ajoilla vielä. Omat jalat ovat turvonneet ja käveleminen on vähän ankkamaista, mutta pahempia vammoja ei ole tullut vielä esille.

Ihan huikeat onnittelut kaikille maaliin päässeille, reissu on kova, maasto vaativa ja vauhtia joutuu vähän pitämään että voi kutsua itseään finisheriksi.

Miesten yleisen sarjan 3. eli henkinen Podiumpaikka

Varusteet

Jotakuta saattaa kiinnostaa millä romuilla olin liikkeellä(kaikki on hankittu omilla rahoilla)

Kengät: VJ XTRM

Sukat: Bridgedale Merino running socks

Kompressiosäärystimet: Compressport R2

Kalsarit: Under armour 6" Boxer Jock

Housut: Salomon Trail run Twinskin Shorts + Dynafit Mezzalama 2 shorts

Paita: Inov-8, Meriwool T-shirt

Irtohihat: Craft winter fleece sleeves

Takki: Salomon

Kaulassa: Buff

Bandanna: Noname fleecebandanna

Reppu: Salomon Adv Skin 12, 2019 malli

Vesipullot: 2 x 0,5l Salomon speedflask

Sauvat: Black Diamond Carbon Z

Kello: Polar Vantage V + Polar H10 sykevyö

Kiitokset
Sanna
Karsu
Jarmo, Jani, Maria, Marianne, Jaro sekä Milena
Kanssajuoksijat
Yleisö
Treenikaverit
Kaikki jotka unohdin

Kamat