Syksy meni treenien osalta vähän penkin alle, mutta onneksi talvi on mennyt aika ehjästi ja treenitunteja kertyi hyvin, keskimäärin 10h viikko antoi tähän reissuun varsin hyvät eväät, että läpi päästään ilman ongelmia ja matkalla voi olla jopa ihan hauskaa.
Mäkeä tuli jonkin verran erityisesti joulun jälkeen kalenteriin, mutta pisin mäkisessio taisi silti olla vain 3h ja vajaa pari tonnia verttiä. Käytännössä pyrin oikeastaan kahteen asiaan, ehjänä ja terveenä pysymiseen sekä treenituntien kerryttämiseen kohtuullisesti. Tämä toimi aika hyvin ja pystyin nauttiman erilaisista lenkeistä pitkin polkuja ilman suuria murheita. Joulun tienoilla oli pientä flunssaa, mutta muuten todella ehjää.
Reissuun kohti Gran Canariaa olisin halunnut lähteä ehkä päivää tai kahta aiemmin, että olisi ehtinyt tottumaan lämpöön ja saanut paremman tuntuman juoksemiseen kivisillä poluilla. Lähdimme kuitenkin kisaa edeltävä keskiviikkona aamusta kohti Las Palmasin kenttää ja Playa Del Inglesiä. Reissu meni hyvin, taisin nukkua melkein koko lennon. Kentältä kamat kantoon ja pientä jutustelua samalle juoksulle lähtevien kanssa, oli melko helppoa tunnistaa juoksijat muista matkalaisista. :)
Otimme Jarmon kanssa kevyesti pari päivää ja kävimme hieman kävelemässä sekä hölkkäilemässä ja keskityimme pääasiassa tankkaamiseen, sekä ruoan että herkkujen. Olisi ainakin varastot täynnä kun lähdetään kipittämään.
Lopulta koitti lauantai ja herätys oli 04:00. Aamupala huiviin, valmiiksi järjestetyt varusteet päälle ilman säätöä ja ovesta ulos 04:50 kohti sovittua kohtaamispaikkaa mistä Stefu oli luvannut ottaa meidät kyytiin kohti Expomeloneras-messukeskusta. Saavuimme perille ja Stefu oli käynyt jo edellisenä päivänä katsomassa sopivan parkkikolon autolle, joten lähestyminen onnistui kivuttomasti. Lampsimme messukeskukseen ja sen eteen olikin jo kertynyt melko paljon juoksijoita jotka odottivat Perjantailta myrskyn vuoksi siirretyn Maraton-matkan lähtöpaikalle siirtymistä busseilla.
Odottelimme sisällä rauhassa ja samaan kasaan kertyi useampikin suomalainen, joten ei tarvinnut jurottaa pienellä porukalla yksin. Vielä viimeiset tyhjennykset vessassa josta juuri sopivasti loppui vessapaperi ennen minua, onneksi herra Keisteri kuuli asian ja tarjoili viereisestä kopista pelastuksen, niin ei tarvinnut käyttää vähiä juoksurepun varannoista.
Sitten olikin meidän vuoromme siirtyä bussiin, tämä olikin sitten pieni sekoilu kun kansa meni edestakaisin ja kaikki yrittivät päästä johonkin linja-autoon kyytiin. Välillä vaihdettiin jonoa ja lopulta pääsimme sitten kyytiin kun lapusta oli tarkistettu että olemme oikeutettuja kuljetukseen. Bussimatka olikin sitten yhtä helvettiä kun vessahätä iski 20 min lähdön jälkeen ja matkaan tuhrattiin 2,5h yhdellä seinään raavitulla bussin perällä ja irronneella rekisterikilvellä. Matkalla vielä muutama matkustaja sai erikoiskohtelun ja pääsi helpottamaan oloaan tien varteen, mutta 95% istui kyydissä odottamassa matkan loppumista.
Perillä ei myöskään kovin suuresti opastettuja ja järjestettyjä fasiliteetteja ollut, vaan ihmiset värjöttelivät tuulen suojassa minne mahtuivat. Sopu sijaa antaa ja tunnelma oli hyvä. Selostaja yritti piestä tunnelmaa kattoon ja paikalle saapui 125km menijöitä jotka onnekseen pääsivät melkein tuhannen juoksijan ryhmämme edelle.
Kello löi lopulta 09:00 ja startti pamahti suuren Arrrriiiiivaaa!-huudon säestämänä. Ensimmäinen 45 minuuttia menikin sitten aikalailla jonossa ihmetellessä kun kapeaa polkua mäkeä ylös ei vain liikenne vetänyt. Tässä teimme lähdön sijoittumisessa virheen kun jäimme viimeiseen kolmannekseen, olisi pitänyt vain mennä eteen ihmiskeilaksi ja päästä reissuun ilman ihmeempiä odotteluita.
Nousimme ylös pilviharson sekaan ja ilma oli kostean kylmä, sellainen kesäinen aamu Suomessa kun järven kosteus nousee aamu-usvaksi. Tässä vaiheessa päälle ennen lähtöä laitettu takki tuntui ihan hyvältä kun tuuli puhalteli eikä hikikään päässyt puskemaan liikaa esille. Jonkin matkan pienen ylös-alas sahaamisen jälkeen lähdimme laskemaan kohti Tejedan kylää ja ensimmäistä huoltoa. Tässä vaiheessa ei ihan hirveästi ollut kulunut vielä syötävää eikä juotavaa, joten huollossa pari appelsiinilohkoa suuhun, takki pois päältä ja pääsimme jatkamaan matkaa.
Jostain syystä jaloilla meni aika pitkään heräillä ja ne tuntuivat melko raskailta ensimmäisen kympin verran, mutta pikkuhiljaa kun päästiin juoksemisen makuun, myös jalat alkoivat onneksi sitten aukeamaan. Pikkuhiljaa nouseminen kohti Roque Nubloa alkoi kääntymään voiton puolelle ja olimme reitin korkeimmassa pisteessä. Itse huippu ja siellä olevat kivet olivat varsin näkemisen arvoisia, mutta ajatus oli melkoisen jumissa tässä kohdassa päivää. Aurinko oli jo noussut ja pilkisteli pilvien välistä ilman ollessa kuitenkin mukavan viileä.
Nublon jälkeen saikin sitten lasketella alamäkeen aika pitkän tovin, jalka tuntui toimivan melko hyvin ja alamäkiä pystyi rallattamaan kohtuullisen kivasti. Huomasin tässä vaiheessa että juoksukavereilla ei ihan niin kivasti kulkenut ja odottelin aina sopivassa kohdassa heidän saapumistaan. Nyt alkoi kelikin jo lämpiämään ja hiki rupesi virtaamaan ihan tosissaan. Polku tippui melko jyrkästi alaspäin ja reisissäkin rupesi pieniä tuntemuksia olemaan. Oikean jalan kenkä oli ollut hieman löysällä, joten jalka oli päässyt liikkumaan ja sisäsyrjään alkoi muodostumaan rakkula. En ihan hirveästi jaksanut tässä kohdassa tuosta välittää, vaan annoin mennä sen mitä jaloilla oli tarjottavaa alamäkiin.
Sitten olikin edessä jo Tunten huolto(34km) ja söimme ranskanleipää sekä tankkasimme karkkia suuhun, tuoreet appelsiinin lohkot kyllä maistuvat taivaalliselta. Pullot täyteen vettä ja olimme valmiita lähtemään kipuamaan seuraavaa mäkeä ylös. Kylän jälkeen olikin ehkä hieman tylsä pätkä kun meninne tietä pitkin työmaan läpi lannan hajussa, onneksi tätä ei kuitenkaan jatkunut hirveän pitkään, vaan pääsimme jatkamaan polkuja pitkin kohti seuraavaa huippua. Kuten aina, niin tälläkin kertaa nousu vaihtui laskuksi ja huikeita maisemia ihaillen saimme pudotella polkua alaspäin kohti maalia. Jalat alkoivat tosin tässä kohdassa olemaan reisistä jo sen verran kireät että pahimmat menohalut oli syöty, mutta kyllä sitä kehtaa hyvällä omallatunnolla kutsua juoksemiseksi.
42km kohdassa oli kyllä ehkä lämpötilan kanssa tuskaisimmat hetket kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja minkäänlaista tuulenhenkäystäkään ei käynyt mistään suunnasta. Tuntui kyllä siltä, että monella muullakin oli paukut jo syöty vaikka matkaa oli vielä jäljellä melko reilusti. Seuraavaan huoltoon ei tosin ollut enää kuin muutama kilometri, joten sen voimalla jaksoi helposti juostakin. Sauvathan oli kaivettu jo aikoja sitten auttamaan menoa mäissä ja tasaisilla missä juoksu meinannut kulkea.
Viimeinen huolto olikin sitten melko kuuma paikka auringon paistaessa suoraan yläpuolelta ja jos joku tuulenvire oli joskus ollut, niin eipä ollut enää. Söin tilkan tarjolla ollut paellaa, tankkasin pullot ja maistelin appelsiineja Jarmoa ja Stefua odotellessa. Heidän saapuessaan huoltoon, oli viettänyt siellä jo reilusti yli 10 minuuttia odottamassa, joten sovin heidän kanssaan että nähdään maalissa koska itselläni oli menohaluja. Jatkoinkin matkaa samantien ja pääsin kipuaamaan pitkään mäkeä sauvojen kanssa, niistä ja niiden käytön treenaamisesta oli selkeästi hyötyä niihin jotka vain liplattelivat omia sauvojaan sekä niihin joilla moisia ei ollut lainkaan mukana.
Mäen päällä oli slaavitaustainen tyttö joka oli pistänyt nilkkansa ympäri, juttelin hänen kanssaan hetken, mutta vakuutettuaan että jalka olisi kohta ok jatkoin matkaani kohti viimeistä oikeaa alamäkeä. Tässä vaiheessa jalkapohjat sanoivat että tulisilla hiilillä kävely ei ole kivaa, mutta sopivalla askelluksella onnistuin olemaan repimättä jalkapohjaan kasvanutta rakkulaa. Mäen päältä tullaan kanjonin pohjalle, jonka pohjaa pitkin jatketaan kohti Maspalomasia. Alusta on pyöreää rakkakiveä, ehkä jopa hieman pienempää ja askelia saa sijoitella melko tarkasti. Tämä oli selkeästi viimeisen 10 kilometrin pätkällä oma lempparini sillä vauhti kasvoi joka kerta kuin huomaamatta kun maasto vaikeutui. Kun kivet loppuivat, oli tarjolla enää hiekkatietä ja tulvakanavan pohjaa. Onneksi matkalla oli kuitenkin satunnaisia kannustajia jotka tsemppasivat loppumetreillä loistavasti. Viimeinen huolto oli melko turha stoppi, otin vain hieman vettä ja jatkoin kohti maalia. Luulin aluksi että minulle tarjottiin jäätelöä, mutta se olikin grillattu kana. Jostain syystä ei tässä vaiheessa päivää maistunut. :D
Maalialue alkoi kuulumaan jo hyvän matkan päästä ja viimeinen pari sataa metriä oli täynnä kannustajia jotka kannustivat raivokkaasti maaliin juoksua. Aivan loistavalla fiiliksellä maaliin ja kello pysähtyi aikaan 9:43:42, viimeinen kuulutus "You are Finisher!", ihan parhautta.
Käy katsomassa kooste juoksusta youtubessa: https://www.youtube.com/watch?v=35EQ5yk5BA8
