Plantaarifaskiittiepäily on vähän tässä haitannut treenaamista ja ilo on ollut kovin hukassa Karhunkierroksen jälkeen. Pikkuhiljaa tässä alkaa elämä voittamaan ja ilo on löytynyt tekemiseen pyöräilyn kautta. Kovin pitkiä lenkkejä en ole vielä jalan kanssa uskaltanut tehdä, mutta puolitoista tuntia on mennyt railakkaasti satulan selässä. Reilun viikon päästä on lähtö Alpeille, joten mitään kovin ihmeitä ei tässä kohdassa tehdä. Pallas on vielä täysi kysymysmerkki, mutta toivotaan että jalka kestää ensin hyvin TMB:n 155km ja 4 päivää, minkä jälkeen voi sitten ihmetellä että tuleeko DNS vai DNF.
Yleisempi aihe mikä tuli tuossa mieleen kun karhunkierroksen jälkipyykkejä luin, oli suhtautuminen polkujuoksutapahtumiin, niiden huoltoihin sekä oletukset matkasta ja sen kestosta.
Itse lähden jokaiselle reissulle kuin retkelle, riittävästi reipasta mieltä, evästä ja seikkailuhenkeä. Polkujuoksutapahtumien kilometrit ovat hyvin suuntaa antavia, usein voi varautua juoksemaan pari-kolme ylimääräistä kilometriä ilmoitetun päälle kun mennään 40k+ matkoihin. Toinen mikä yllättää ihmiset usein, on vauhti ja matkan tekemisen hitaus. Nyrkkisääntönä voi pitää 1.5 kerrointa, eli kilometriaikaan puolet lisää maantievauhtin verrattuna ja ollaan aika lähellä maastovauhtia. 4h maraton = 6h 43k maastossa.
Huollot, kaikki matkalla olevat huollot ovat plussaa ja eväskin on kiva lisä veden lisäksi. Omassa repussa kannattaa kuitenkin varautua kuljettamaan kaikki energia reissun ajaksi, huolloista saatu on plussaa, mutta ei kannata jättää jotain pois sen takia että sitä voi saada huollosta.
Varusteet, vähällä pääsee alkuun, mutta kenkiin kannattaa panostaa. Muuten normaalit juoksuromppeet, mutta selkään kelvollinen reppu jossa juomarakko ja jalkaan maastoon soveltuvat kengät, niin reissu on paljon hauskempi. :)
Koska nyt ei runosuoni kuki, niin varusteista, termeistä ja muusta polkujuoksuun liittyvästä kannattaa käydä lukemassa lisää http://www.trailrunning.fi/polkujuoksusanasto ja http://www.trailrunning.fi/viiden-polkujuoksijan-vinkit-aloittelijalle
Jatkan koiven parantelua jäätelön avulla, muistakaa nauttia ja tehdä kaikkea mitä vain pystytte, elämä on liian lyhyt sisällä kyhjöttämiseen terveenä.
Tarinoita tapahtumista ja ajatuksia juoksemisesta. Liikunnallista tarinaa ja joskus vähän ohi aiheenkin.
sunnuntai 18. kesäkuuta 2017
lauantai 3. kesäkuuta 2017
Karhunkierros 2017 80K, 27.5.2017
NUTS Karhunkierros 2017 - 80K, 27.5.2017
Kausi 2017 avattiin siis lappujuoksujen osalta Karhunkierroksen 80K hölkällä. Kevät on mennyt aika vahvasti Alpeille valmistautumisella ja pitkillä yhteislenkeillä lähes joka viikonloppu sisältäen tunkkaamista aika mukavasti. Pisin lenkura taisi olla vapun la-su 7+7h treenit Nuuksiossa, superhauska treenileiri polkujuoksun parissa. Olen monta vuotta moista himoinnut ja nyt Alppimentoreiden johdolla saimme moisen seikkailuviikonlopun tapahtumaan. Se toimi varsin hyvänä valmistavana treeninä Karhunkierrokselle sekä muihin pitkiin tapahtumiin tällä kaudella. Ajatuksena oli osallistua vähän harvempaan tapahtumaan, mutta matkoina on Karhunkierroksen 80K, Alppien 155K/4pv, Ylläksen 134K ja myöhemmin syksyllä sitten Vaarojen 2 kierrosta normikiehkuraa, eli 86K. Hankin kupongin myös Nuuksion 70K reissulle, mutta aikataulullisesti ei taida onnistua, joten joko pitää lyhentää matkaa tai mennä vapaaehtoiseksi auttamaan tapahtumassa ja kannustamaan muita juoksijoita.
Mutta sitten se otsikon tapahtuma pitkän pohjustuksen jälkeen. :) Tähän keikkaan oli valmistauduttu aika huolellisesti, mutta kyllä se aina yllättää kun kisaviikonloppu lähenee. Otin keskiviikkona suunnan Porvooseen, mistä lähtö oli ajoitettu torstai-aamuksi kohti Rukaa kahdella autolla. Meitä oli 3 juoksijaa ja 4 turistia(sisältäen 2 lasta) reissussa, joten juttua varmasti piisaisi sekä tauoilla että majapaikassa. Automatka on kaikille tuttu konsepti, joten jätetään kätköt ja muut löpinät pois ja todetaan, että majoituspaikkamme Rukalla oli varsin luksus kiinteistöhotelli kolmella makuuhuoneella sekä avokeittiö-olkkarilla ja saunalla. Asunto soveltui tällaiselle reissulle 100 kertaa paremmin kuin hotelli, nyt oli mahdollista tehdä itse ruoat ja tilaa oli huomattavasti enemmän käytössä jokaiselle eikä aamun lähdön kanssa tarvitse varoa muiden herättämistä lähes ollenkaan.
Perjantaina keskityimme oikeastaan lähettämään 160km menijät liikkeelle, syömään hyvin ja pakkaamaan tavaroita. Numerolappujen jakamisessa oli tällä kertaa varustetarkastus mikä oli erittäin positiivinen uutinen. Aiemminkin tapahtumissa on uhkailtu rangaistuksilla, mutta mitään kontrollia asiaan ei ole ollut, tämän toivoisi laajentuvan myös muihin tapahtumiin joissa mennään pitkiä matkoja huoltojen tavoittamattomissa.
Koska lumitilanne oli mitä oli, niin pakkasin kotoa mukaan varmuuden vuoksi kolmet kengät, yhdet mudalle, yhdet neulaspolulle ja yhdet jääpoluille. Päätin tehdä ratkaisun kengistä vasta aivan ennen viimeisen illan nukkumaan menemistä kun lumitilanne oli selkiytynyt reitiltä. Pikkulinnut lopulta visersivät että lunta oli ainoastaan reitin loppupätkällä n. 15-18km, mikä oli varsin iloinen uutinen ja ratkaisi mukaan lähtevät tossut Salomonin Sense Ultriksi.
Alppiporukasta mukana reissussa oli varsin monta, joten viestien vaihto oli varsin aktiivista pitkin päivää ja iltaa panikoiden varusteita ja kenkiä. Ryhmässä matkasta tulee aina mukavampi, joten sovimme että menemme Annen kanssa samassa kasassa koko 80km, jolloin toinen voi tsempata jos toinen meinaa hyytyä tai rupeaa maailma näyttämään mustalta. Kävimme vielä illalla pienellä hölkällä Paavon kanssa lämmittelemässä ja vähän muistuttamassa jalkoja harrastuksesta.
Koska majoituksessa oli mukana lapsia, oli tällä kertaa hyvä mahdollisuus päästä ajoissa nukkumaan, hyvien juoksujen toivotukset kavereille omille matkoilleen ja kohti nukkumattilaa. Uni tuli silmään melko nopeasti, mutta eihän se koskaan ole kovin laadukasta kun tietää että herätys on 04:40. Aamulla sitten tulikin herättyä muutama minuutti ennen herätyskellon soimista ja suunnistin olkkariin laittamaan varusteita päälle, kaikki oli aseteltu valmiiksi järjestykseen, joten riitti kun rasvasin jalat valkovaseliinilla, vedin sukat ja housut jalkaan sekä paidan päälle ja olinkin valmis hotellin aamupalalle. Ruoka maistui poikkeuksellisen hyvin, mutta aikaa oli valitettavan vähän. Pari leipää, mysliä ja jogurttia sekä tietysti kahvia että ajatuksetkin heräisivät. Vaihdoimme samassa pöydässä istuvien kanssa muutaman ajatuksen juoksusta ja popsimme aamupalat huiviin. Tein vielä eväsleivän mukaan jonka voisin syödä reissun päällä tai Hautajärvellä odotellessa lähtöä.
Kohta sitten istuttiinkin bussissa matkalla kohti Hautajärveä rupatellen juoksemisesta ja vaihtaen kokemuksista eri polkujuoksutapahtumista. Olin laittanut juoksureppuun etupulloihin geeliä ja elektrolyyttijuomaa joilla arvioin että pärjään hyvin Oulankaan saakka ja repusta voisin napsia energiapatukoita orastavaan nälkään jos sellainen sattuisi iskemään matkalla. Tänään ei olisi kiire, joten olisi mahdollista jopa vähän onnistua syömään eväitä. Hautajärvellä olikin sitten ohjelmassa odottelua ennen starttia reilusti yli puoli tuntia, joten käytin sen kamojen valmistelemiseen ja pieneen lämmittelyyn. Aurinko paistoi mukavasti ja alkoi jo lämmittää, olin valinnut juoksuvarusteiksi kompressioshortsit, t-paidan ja irtohihat, ja kylmyys oli aika piristävä aamutuimaan.
![]() |
| Aamun odottelivia tunnelmia ennen starttia Hautajärveltä |
Matka eteni hyvää vauhtia ja ensimmäiset kilometrit rupesivat taittumaan taakse, kohta oli menty kymppi ja jono oli alkanut venymään pidemmäksi. Välillä pääsi menemään ihan rauhassa ja välillä näköpiiriin ilmestyi toisiakin juoksijoita.
Tulimme jossain kohdassa Ollin ja Tiinan kohdalle jotka olivat perusmatkan retkellä ja hieman uupuneen oloisia kylmän yön ja pitkän matkan jäljiltä. Vaihdoimme kuulumisia ja toivotimme hyvää matkaa, toivoin hartaasti että parivaljakko pääsisi hyvin perille vastoinkäymisistä huolimatta.
Matka meni aika huomaamatta kun oli kivaa ja kohta olimmekin jo lähellä Oulangan huoltoa. Huollossa ei ollut kiire, joten söin puuroa dropbägistä ja tankkasin kaikki nesteet rauhassa. Dropbägiin taisi jäädä varalle ottamani nastakengät sekä yksi energiapatukka, ei siellä paljon enempää edes alunperin ollutkaan.
![]() |
| Tällaisia pääsee ylittämään reissun päällä |
Tässä kohdassa meinasin hukata Annen kun jäin ensin luontokeskuksen sisällä juttelemaan jalkansa loukanneelle kanssajuoksijalle ja luulin Annen jo jatkaneen matkaa. Ironinen ongelma oli, että eihän minulla ollut numeroa mistä saisin Annen kiinni, joten en uskaltanut ihan hirveän pitkälle lähteä juoksemaankaan. Onneksi kohta kuului selän takaa huuto ja pääsimme jatkamaan matkaa taas eteenpäin. Vajaan kilometrin päästä tulikin vastaan Paavo polun varressa kovasti kannustaen ja pääsimme vetämään ylävitoset. Melkein heti perään oli edessä kiutaköngäs ja otimme lyhyen kuvaushetken kuohujen äärellä, eihän niin kiire nyt voi olla ettei kuvia ehdi ottamaan. ;D
Sen verran polku laskeutui alaspäin, että nenänpää rupesi vetämään kohmeeseen. Pohdin, että varusteet ovat juuri riittävän lämpimät, mutta jos lämpötila hirveästi laskee tai rupeaa tuulemaan kovasti, niin takin joutuu vetämään päälle. Onneksi tätä ei koko reissulla tarvinnut tehdä, vaan varusteiden mitoitus oli juuri passeli.
Oulangan jälkeen matka meni aika joutuisasti omasta mielestä, oli kiva rymytä mäkiä alas ja juosta erinnäisiä pätkiä, mutta sekaan mahtui aika iso määrä myös kävelyä. Sami ja Satukin yhytettiin polulla ja juteltiin tovi reissusta ja fiiliksistä, onnistuin vielä kaksi väsynyttä raukkaa säikäyttämään huonolla yhteenlaskutaidolla 10km taemmaksi kuin missä oikeasti olimme, onneksi kuitenkin Anne osasi korjata luvut oikeiksi ja toivottavasti univelka oli sen verran vahva että tästä ei jäänyt traumaa kummallekaan.
Jossain kohdassa löysin maasta pussin jossa oli nessu-liinoja nätisti paketissa. Koska omistajaa ei näkynyt mailla eikä halmeilla, otin nessut pussista, survoin reppuun ja pussin käytin roskapussiksi. Olin pitkin matkaa keräillyt satunnaisia geelipussien palasia liivin taskuun, mutta nythän minulla oli oikein roskapussi mihin pystyi keräämään jo vähän isompiakin määriä. Reitin janoisimmilta liikkujilta oli jäänyt lonkero- ja oluttölkit matkan varrelle, joten tuli sitten siinä asiaa pohtiessa mieleen, että jos niiden sisään laittaa muutaman kiven, niin Suomalainen alppikello on valmis kannustukseen. Toivottavasti kukaan ei pahoittanut mieltään kun soittelin sitä matkalla. :D
![]() |
| 46km takana siellä jossain |
Juumaa odoteltiin kovasti ja lopultahan se sieltä tuli, tämä pitkä väli kyllä yllättää aina kun sitä alkaa odottamaan jo paljon aiemmin. Juumassa kamojen tankkaus ja herkuksi Kana cassarole pussista(nämä ovat täysin järjetöntä ravintoa aikuiselle, pisteitä 0/5), jälkiruokana Mansikkakiisseli ja näin kahden ruokalajin päivällinen oli hoidettu tehokkaasti. Tsemppien toivotukset vielä Lauralle joka laskeskeli, että cut-off on menossa perusmatkalla aika tiukalle kun lopun lumet hidastavat menoa merkittävästi.
Lähdimme hieman jäykästi liikehtien hölkkäämään eteenpäin reittiä ja kohti lumia. Kuvailin aina välillä maisemia ja juoksijoita ja popsin karkkeja repusta, mikäs sen hauskempi tapa viettää päivä kuin retkeillä reippaasti 100 vuotiaan Suomen luonnossa iloisten ihmisten kanssa. Otin ilon irti alamäistä ja rymistin ne alas ja näin sain aikaan hyvän tekniikkaharjoituksen myös oheen, melkein tuli alppikaurismainen fiilis lasketellessa jyrkimmätkin kohdat melko vapaasti alas. :)
Märkiä ja lumisia kohtia riitti reitillä ja jossain vaiheessa niistä ei vain jaksanut enää välittää, vaikka ajoittain lammikkoon pääsi melkein polvitaivetta myöten. Merinovillaiset sukat toimivat sen verran hyvin, että jalat lämpesivät nopeasti kastumisen jälkeen. n. 65km kohdalla vasen polvi alkoi kiristelemään sisäpuolelta, joku kohta oli ollut selkeästi huonolla lihashuollolla kun näin pääsi käymään. Pieni venyttely ja se vetreytyi sen verran että ei oikeastaan haitannut kuin jossain satunnaisissa kohdissa ylämäkeen jalkaa nostaessa.
Kohta olikin jo sitten Konttaisen huolto edessä ja reissun viimeiset mäet. Tuli vihdoinkin aika kaivaa sauvat esille repun selkämyksestä. Valtavaaralle nousimme reipasta kyytiä ja mökillä piti ottaa pieni hetki maisemia verkkokalvoille ennen matkan jatkamista. Kansaa rupesi olemaan jo aika puhki viimeisissä nousuissa, mutta aika kivasti porukka jaksoi vielä hymyillä kuitenkin. Hieman valtavaaran jälkeen yhytimme herran joka oli ilmeisesti reväyttänyt pohkeensa, kyselimme vointia, mutta vakuutti selviävänsä matkasta omin avuin. Annoimme kuitenkin sauvani herralle helpottamaan menoa ja sovimme, että palauttaa NUTSin kopille kun on saanut taisteltua itsensä maaliin. Hulluja nämä polkujuoksijat, jossain muualla olisi leikki jäänyt kesken samantien. :D
Sitten tuli viimeinen nousu Rukan päälle ja pääsin juoksemaan vielä viimeisen mäen alas niin paljon kuin jaloista tässä vaiheessa sai irti, ei se paljon ollut, mutta kyllä sitä juoksuksi voi helposti kutsua. Mitali kaulaan ja halaukset koko porukalta, retkelle tuli mittaa 14h ja jotain minuutteja, mikä teki matkasta huomattavasti nautittavamman kuin kieli vyön alla repien. Kohta oli Annekin maalissa ja pääsimme syömään nopean keiton ennen horkan iskemistä.
Kämpillä suoraan saunaan, kylmä kokis kouraan ja palautuminen saattoi alkaa.
| Retken statistiikkaa, jossain alkumatkalla kello päätti, että ei tarvitse välittää sijainnista lainkaan ja piirsi n. 5km pitkän suoran viivan kartalle. :D |
En tiedä mikä se taika on, mutta tapahtumat on huikeasti järjestetty, fiilis on aivan käsittämätön ja ihmiset todella hyvällä tuulella. Kaikki reissun päällä saatu huolto on puhdasta luksusta, keskellä metsää joku on kuorinut sinulle mandariineja(!), voiko olla enää hienompaa juttua?
Iso kiitos Annelle seurasta matkalla, kaikille järjestäjille isosta työstä, vapaaehtoisille, kanssajuoksijoille, kannustajille sekä alueella retkeilleille jotka ottivat kuvia ja kannustivat juoksijoita hyväntuulisina. Tämän lisäksi haluan kiittää Alppimentoreita, eli Annaa ja Jannea joiden kanssa on ollut todella hauskaa treenata mäkeä, jutella juoksusta ja ammentaa oppeja. Viimeisenä tietysti kiitos sinulle kun jaksoit lukea loppuun saakka. :)
![]() |
| Seuraava NUTS hullutus |
maanantai 29. toukokuuta 2017
Uutta kautta pukkaa
Aika hiljaista on ollut blogin kanssa pitkin talvea kun olen päivitellyt tilannetta enemmän Instagramin puolella sen helppouden vuoksi. Talvi meni aikalailla crossfitin parissa ja tammikuussa alkoi juoksentelu sitten ohessa.
Lähdin mukaan Alppimentoreiden, eli Anna ja Janne Marinin projektiin kiertää muutamassa päivässä UTMB reittiä mukaillen pieni mäki nimeltä Mont Blanc. Ohjelmassa on 155km reissua ja 10km tunkkausta mäessä. Tämä on ollut huikeaa seikkailua pitkin kevättä metsissä ja jos vähänkään himottaa lähteä Alpeille, niin tässä on aiheeseen paras mahdollinen johdatus. Lisää Alppimentoreiden Matkasi alpeille-projektista löytyy http://www.alppimentorit.com-sivustolta ja kuvia voi fiilistellä Instagramissa. Treenatessa on tullut sauvojen kanssa heiluttua huomattavan paljon ja verttimetrejäkin on kertynyt aika kivasti kun Janne on keksinyt Giro-haasteen johon hullut lähtee mukaan. :D
Bodom Trail meni vapaaehtoishommissa reitin varrella ja muissa puuhissa kisakeskuksessa. :)
Taidan tehdä oikean postauksen Karhunkierroksen 80km matkalta erikseen, olihan hauskaa kokonaisen päivän verran. :)
Alla vielä pari kuvaa Bodom Traililta ennen varsinaisten kisojen alkamista kun alueella oli vielä hiljaista.
Lähdin mukaan Alppimentoreiden, eli Anna ja Janne Marinin projektiin kiertää muutamassa päivässä UTMB reittiä mukaillen pieni mäki nimeltä Mont Blanc. Ohjelmassa on 155km reissua ja 10km tunkkausta mäessä. Tämä on ollut huikeaa seikkailua pitkin kevättä metsissä ja jos vähänkään himottaa lähteä Alpeille, niin tässä on aiheeseen paras mahdollinen johdatus. Lisää Alppimentoreiden Matkasi alpeille-projektista löytyy http://www.alppimentorit.com-sivustolta ja kuvia voi fiilistellä Instagramissa. Treenatessa on tullut sauvojen kanssa heiluttua huomattavan paljon ja verttimetrejäkin on kertynyt aika kivasti kun Janne on keksinyt Giro-haasteen johon hullut lähtee mukaan. :D
Bodom Trail meni vapaaehtoishommissa reitin varrella ja muissa puuhissa kisakeskuksessa. :)
Taidan tehdä oikean postauksen Karhunkierroksen 80km matkalta erikseen, olihan hauskaa kokonaisen päivän verran. :)
Alla vielä pari kuvaa Bodom Traililta ennen varsinaisten kisojen alkamista kun alueella oli vielä hiljaista.
maanantai 3. lokakuuta 2016
BTTF:Vaarojen Maraton 2016 - Päätöskisa aktiivikaudelle
Koli 1.10.2016
Valmistautuminen
Nuuksio Classicista oli kulunut kuukauden verran ja kilometrit jäivät melko vähäisiksi viikottain. Ensin oli palautteluviikko melko kevyillä treeneillä, minkä jälkeen pystyikin ottamaan sitten viikon jossa oli oikeasti urheilua. Kaikkea toimintaa selkeästi häiritsivät työn vuoksi matkustaminen ja moni suunnilteltu treeni jäi väliin. PK:t otin tarkoituksella kävellen kun tuntui että sykerajoissa pysymisestä ei tule mitään.
Saimme juoksuporukan yhteislenkin järjestettyä Askolaan, Porvoon viereen samoille poluille missä olimme keväällä käyneet ottamassa vähän tuntumaa KK:ta varten. Yleensä metsästä ei kovin montaa sopivaa polkua löydy harvaan asutuissa paikoissa, mutta keväällä löysimme maastoajoneuvoille ja mönkijöille tehdyn rymyämisreitin. Reitillä on tarjolla mäkeä, kosteikkoa, mutaa, vettä ja välillä jopa ihan juostavia polkujakin, joten aivan priimaa pitkään, useamman tunnin treeniin. Vertikaalimetrit jäävät hieman vähiin reitillä, mutta muita haasteita kyllä piisaa senkin edestä.
| Syyskuun treenit |
Jarmokin sai vähän tuntumaa polkuihin samalla sekä fiilistä pitkäkestoisesta, raskaasta reissusta etteivät vaarat tule ihan yllätyksenä. Olin onnistunut houkuttelemaan Jarmon keväällä mukaan juoksureissulle kun olimme patikoimassa reittiä läpi rinkat selässä telttaillen. Houkuttelu tosin lienee vähän väärä ilmaisu, koska oikeasti ilmoitin hänet vain arvontaan ja arpa sattui osumaan kohdalle. :D
Edeltävä viikko tuli otettua aika rauhassa ja kävin alkuviikosta juoksemassa yhden todella kevyen puolen tunnin pyrähdyksen. Enemmän meni aikaa pohtimiseen josko tarvitsi ostaa jotain uutta juoksuvarustetta, mutta päädyin menemään sillä mitä on jo tullut hankittua. :)
Tapahtuma
Lähdimme ajamaan kohti Kolia ja TTC:n mökkiä jo torstaina iltapäivästä, missä meitä oli vastassa Janne ja Jassu. Sää muuttui Lahden jälkeen jo melkoisesti kun taivas päätti aueta ja ilta pimetä. Puksuttelimme viimeisiä sorapätkiä lomakolin mökkiä kohti ja taivaalta tuli niin paljon vettä, että 2 kilometrin matkakin rupesi tuntumaan ikuisuudelta autossa. Pohdin, että jos keli olisi tällainen juoksun aikana, tulee takille käyttöä ja matkasta tavallistakin pidempi.
Perjantaina olikin sitten aamusta hyvää aikaa vähän valmistella varusteita ja katsoa läpi, että kaikki juoksuun vaadittava oli lähtenyt kotoa mukaan. Aamupala oli hidas ja otimme todella rennosti koko aamupäivän, oikeastaan ainoa aikataulutettu tehtävä oli lounaalle siirtyminen. Ajattelimme lähteä Jarmon ja Marian kanssa syömään alasatamaan lounasta, mutta paikalle päästyämme oli todettava, että paikka oli kiinni ja seuraava lounaspaikka olisi 200m ylempänä, Sokos hotel Kolilla. Koska olimme istuneet edellisen päivän autossa, ajattelimme kävellä mäen ylös ja hakea vähän fiilistä lauantaille samalla. Kevyesti nousten pienessä tihkusateessa ei mäki tuntunut niin pahalta ja oli varsin kevyesti käveltävissä ilman turhia rasituksia. Hotellilla saimmekin sitten lounastaa kohtuullisen rauhassa ja katsella Pielisen maisemia ravintolan ikkunasta samalla pizzaa nauttien.
Ajattelimme, että ruoan jälkeen on hyvää aikaa käydä kaupat läpi ja olemme sitten heti neljältä hakemassa lappuja, minkä jälkeen voimme lähteä takaisin majoitukseen valmistelemaan itseämme iltaan ja seuraavaan päivään. Muutamaa minuuttia vaille neljä kun lähestyimme auditoriota, olikin sinne ehtinyt jo muodostumaan jonoa ja juoksijat odottivat iloisesti rupatellen itselleen kisalappuja. Erityisesti 131K menijät olivat mahdollisimman aikaisessa vaiheessa liikkeellä, jotta kaikki säätäminen tapahtuisi ennemmin kuin myöhemmin. Otimme Jarmon kanssa numerot ja setit, minkä jälkeen olikin hyvä aika suunnata takaisin alas ja kohti majoitusta.
![]() |
| 131K lähdön tunnelma alkaa tiivistymään (c)Kari Kuninkaanniemi |
Pikkuhiljaa alkoi muukin ryhmä saapua mökille ja oli aika lähteä nauttimaan pastabuffasta sekä tiivistyvästä tunnelmasta kun 131K matkalle lähtevät sankarit piti mennä saattamaan matkaan. Tunnelma startissa oli todella hieno kun 50 rohkeaa lähti taittamaan matkaa otsalamppujen valossa kohti yön pimeyttä yleisön hurratessa. Me palasimme startin jälkeen mökille katsomaan pallukoita kartalla ja sitten olikin aika mennä nukkumaan, jotta aamulla olisi edes vähän levännyt olo.
Kisa
Aamulla herätys oli n. 05:00 kun mökin ensimmäiset alkoivat valmistautumaan omaan 87K starttiinsa ja Kiviniemestä tuli puhelu, että Jannen matka on jäänyt kesken imeytymisongelmien vuoksi. Tilannekatsaus ruudulta kertoi karua kieltä Kiviniemeen jääneiden määrästä. Ennakkosuosikeista Heerman piti tasaista vauhtia ja yön livelähetyksissä hän oli todennut reitin todella raskaaksi.
Istuimme rauhassa aamupalalla ja valmistauduimme omaan 09:10 starttiimme puhumalla niitä näitä. Aamu meni nopeasti ohi ja sitten olikin aika suunnata auton keula kohti rinteen alaparkkia mistä hiihtohissillä kohti hotellia. Nopeasti kamat auditoriossa reppuun, minkä jälkeen olikin aika lähteä kohti starttia. Hississä oli sen verran jonoa, että vähissä vaatteissa jonottaminen ei huvittanut, joten loikimme alas pitkin portaita. Edes jonkinlainen alkuverryttely tuli tehtyä, hieman köykäinen kylläkin. Tuttujakin näkyi ja Tuukka oli ottanut koiransa Remun mukaan pienelle 44km lenkille mistä Remu oli enemmän kuin innoissaan.
Kohta olikin sitten startin aika ja tunnelma tiivistyi kun lähtöön oli kymmenen sekuntia. Torvi kajahti ja ryhmä lähti matkaan. Sijoitimme Jarmon kanssa itsemme taktisesti eturyhmän taakse mistä pääsisimme mahdollisimman pienellä ruuhkalla hakemaan oman vauhtimme. Olimme sopineet taktiikaksi, että Jarmo menee itselleen mukavaa vauhtia ja pidän itse perää jotta vauhti ei lähde karkailemaan heti alusta liian kovaksi. Ensimmäinen tunti meni ihan vain tunnustellessa jalkoja ja vaivoja. Yllätys oli suuri kun ainoastaan penikoissa oli pientä kireyttä, toivoin sen menevän ohi kun matka etenisi.
![]() |
| Jossain siellä, aina on kivaa (c)Onevision.fi/Juha Saastamoinen |
Pitkospuut, kivet ja juuret olivat todella liukkaita, minkä vuoksi välillä pitkoksilla mennessä ei voi kyllä sanoa juoksun olleen kovin rentoa. Matkalla oli muutamia läheltäpiti-tilanteita kun edessä tai takana menneen juoksijan jalka ei pitänyt alustalla ja ohjelmassa oli vauhdikas spagaati. Onneksi kuitenkaan mitään sen vaarallisempaa ei matkalla sattunut. Kiviniemessä olikin huollon aika ja matka oli mennyt varsin mukavasti sinne saakka. Täytimme pullot ja sitten olikin aika jatkaa matkaa kohti ryläystä. Ryläyksen jälkeen alkoi Jarmolla olla hieman haasteita matkanteossa ja totesimme, että molemmat jatkavat omaa vauhtiaan. Samalla Tuukka ja Remu tulivat takaata joiden peesiin lähdin kipittelemään. Remun menoa oli huikea katsoa kun jyrkimmätkään paikat eivät haitanneet ja joka tassulle löytyi aina sopiva sijoituspaikka, varsinainen polkukoira kyllä.
![]() |
| Remu(vas.) ja Tuukka, (c)Onevision.fi/Juha Saastamoinen |
3h kohdalla mahakin oli vihdoin kuluttanut kaikki ruoat ja murahti pienen nälän merkiksi, energiapatukkaa kehoon elektrolyyttien kera ja meno jatkui tasaisena. Jalka tuntui melko hyvältä ja vauhti oli kohtuullinen, retkiryhmäläisiä ja muita juoksijoita riitti tasaisena virtana, joten aika vähän oli yksinäisiä hetkiä. N. 30km kohdalla onnistuin heittäytymään pienellä lankkusillalla kun toinen laudoista antoi periksi tai jalka luisti sen päältä muuten vain ja pääsin ottamaan vasemmalla polvella sillasta tukea sukeltaen kohtien vastapuolen pengertä. Sain kuitenkin onneksi käsillä sen verran vastaan, että tömähdys ei ollut kova ja vahingot jäivät lähinnä henkisiksi. Kohta oli siitä otollinen, että se oli yksi näppäriä kannustuspaikkoja yleisölle ja melko iso joukko pääsi todistamaan tätä suoritusta. :)
Viimeisen huollon jälkeen alkoikin sitten kohti mäkrää kipittäminen. Mäkrälle nousu oli tuttu jo alkupätkältä, mutta usko meinasi loppua että olenko lainkaan oikealla reitillä kun samat polut oli jo kertaalleen tallattu. Hitaiden kilometrien jälkeen tulin kuitenkin risteykseen missä sain vahvistuksen, että oikealla polulla ollaan vielä. Käännös alhaalla, pieni pätkä hiekkatietä ja sitten olikin aika ruveta taas kipuamaan mäkrän päälle. Mäkrältä tultiin alas jyrkkää rinnettä pohjalle, mistä oli vuorostaan aika alkaa kapuamaan pikkukolin reittiä kohti hotellia. Hotellin edusta oli vain maistiainen, kunnes reitti painoi taas alas alamajalle. Tämä reitinpätkä oli kävelty jo edellisenä päivänä, joten tiesin mitä odottaa.
Loppunousun aika oli 2014 ja 2015 sekunnilleen sama, joten nyt oli pieni mahdollisuus puristaa siitä hieman pois kun jaloista löytyi vielä jotain. Juoksemisesta ei hirveästi voi puhua, mutta reipasta hölkkää onnistuin tekemään ajoittain kramppivaarasta huolimatta. Tasapainoilua vauhdin ja voiman kanssa. Tasaisella etureidet ja ylämäessä takareidet olivat krampin partaalla jos erehtyi liian kovaan vauhtiin. Lopulta takaa kuului taas pitkästä aikaa Tuukan ääni ja kysymys "Eikös meidän täällä pitänyt tavata?", näin olimme sopineet Ryläyksellä että tapaamme loppunousussa. Remulla oli vielä niin paljon paukkuja, että en pysynyt parivaljakon kyydissä, vaan he ottivat muutaman kymmenen metrin eron nousussa. Yläpäässä olivat Kaija, Janne, Jassu ja Maria kannustamassa, joten oli aika pistää töppöstä toisen eteen ja kirmata maaliin vielä viimeiset juoksuaskeleet. Seikkailu oli ohi omalta osaltani ja pääsin onnittelemaan kanssajuoksijoita maalissa.
Kävin vielä pyörähtämässä sen verran kannustusjoukkojen luona, että sain Jarmon sijainnista hajun ja totesin ehtiväni vaihtamaan vähän kuivaa ylle ja kannustamaan vielä Jarmon viimeiseen nousuun. Lopulta Jarmo tuli ja taputimme sekä soitimme kelloa hänelle kovasti, mutta jostain syystä kannustus ei maistunut ja hän heitti meitä kädessä olleella juomapullolla. :D Hymyssä suin kuitenkin pisti vielä tossua toisen eteen ja hölkkäsi viimeiset metrit maaliin.
Sitten olikin aika lähteä saunaan ja kylmähoitoon kylpylän puolelle sekä syömään vähän kisaevästä.
Fiilikset
Vaarojen Maraton on huikea kokemus, oli sitten ensimmäistä, toista tai kolmattakin kertaa. Järjestelyt toimivat, reitti on haastava ja kaikki ihmiset ovat parhautta. VM on Tapahtuma joka kokoaa polkujuoksukansan yhden katon alle perjantaina saattamaan perusmatkan(131km) juoksijat liikkeelle ja vaihtamaan kuulumiset tuttujen naamojen kanssa sekä pistää hullut juoksijat vielä tanssimaankin illasta Bilebändin tahtiin. Muutokset reitissä tuovat haastavuutta keikkaan ja jälleen pääsee itse tavoittelemaan 6h alitusta tulevaisuudessa, mutta nyt polkujuoksukartalla on kisa joka tarjoaa haasteita jokaiselle.
Kiitokset ihan kaikille tapahtumaan jollain tavalla osallistuneille, erityisesti jäivät mieleen hymyilevät EA-ryhmät, mahtavat kannustajat, järjestäjät, reitin merkkaajat, Tuomas Sovijärvi ja kumppanit livefiidin tekemisestä yöllä, kanssajuoksijat, Tawastia Trail Clubin porukka sekä äärimmäisen hyviä hommansa hoitanut Sokos Hotel Kolin ravintolan väki, kiitos kaikille teille, että viikonloppu oli käsittämättömän hauska kokemus ja henkinen krapula ja kaipuu tulee kestämään taas pitkään.
Kiitokset ihan kaikille tapahtumaan jollain tavalla osallistuneille, erityisesti jäivät mieleen hymyilevät EA-ryhmät, mahtavat kannustajat, järjestäjät, reitin merkkaajat, Tuomas Sovijärvi ja kumppanit livefiidin tekemisestä yöllä, kanssajuoksijat, Tawastia Trail Clubin porukka sekä äärimmäisen hyviä hommansa hoitanut Sokos Hotel Kolin ravintolan väki, kiitos kaikille teille, että viikonloppu oli käsittämättömän hauska kokemus ja henkinen krapula ja kaipuu tulee kestämään taas pitkään.
Kausi 2016
Henkilökohtaisesti kausi oli varsin onnistunut, KK:n 80K reitti ehjänä maaliin ja 4:n BTTF-kisan avulla 100:n parhaan joukkoon, minkä olin kauden alussa itselleni tavoitteeksi asettanut, niin ei tässä voi kuin olla tyytyväinen. Ei vastoinkäymisiä, pientä parannusta omassa tasossa ja loistavat tapahtumat, nyt voi sitten siirtyä hetkeksi aikaa tekemään vähän jotain muuta kuin tavoitteellista treenaamista kunnes tammikuussa alkaa taas aktiiviset köpöttelyt Alppimentoreiden johdolla kohti Chamonix'tä.| Top 100 BTTF:llä! |
Varusteet ja eväät
- Kengät: Inov-8 Mudclaw 265
- Sukat: Lidlin muutaman euron juoksusukat
- Säärystimet: CEP Progressive+ Compression cald sleeves 2.0
- Housut: Compressport trails shorts v2
- Paita: Fillaripaita kivalla printillä, saumassa kuminauha ja kumi mikä pitää paidan melko hyvin paikoillaan
- Irtohihat: McDavid kompressiohihat
- Kello: Polar V800
- Lippa: Compressport visor ultralight
- Aurinkolasit: Onewayn tarjouslasit budget sportista
- Reppu: Salomon S-lab ADV skin3 12, 2x0,5l softflask + 2l rakko
- 10kpl High 5 geelejä(1,6dl geeliä per 3,4 dl vettä = 5 pussia geeliä per 0,5l pullo
- Elektrolyyttitabletteja 2 kpl
- 4 suolatablettia (1/1,5h)
- 1 Maxim energiapatukka
Tunnisteet:
bufftrailtour,
inov-8,
juokseminen,
juoksu,
koli,
luonto,
polar v800,
polkujuoksu,
salomon,
vaarojen maraton
Sijainti:
83960 Koli, Finland
sunnuntai 18. syyskuuta 2016
Kohti Vaarojen Maratonia
Nuuksio classicista on nyt pari viikkoa ja Vaarat ovat edessä lokakuun alussa, eli treeniaika tässä välissä on käytettävä mahdollisimman järkevästi hyväksi.
Nuuksion jälkeinen viikko tuli otettua melko rauhallisesti ja juoksulenkit olivat kevyitä, maksimissaan tunnin mittaisia hölköttelyitä. Lassen hölkkä Myrskylässä on jo perinteeksi muodostunut tapahtuma johon tulee osallistua, joten otin sen ohjelmaan palauttavaksi lenkuksi. Kävimme juoksemassa Jarmon kanssa yhdessä 1:58:18 ajan kun tavoitteena oli kahden tunnin alitus, eli lenkki onnistui siltä osin varsin mainiosti.
Repivät pallopelit heti maanantaina sählyn muodossa tekivät elämästä vähän epämukavampaa, mutta kevyellä pyöräilyllä jalat tuntuivat hieman aukeavan. Otin muutaman juoksulenkin vielä arkiviikon loppuun, koska tiedossa oli 4h yhteislenkki pitkin Askolan kallioita ja polkuja.
Ei sieltä ihan kuivilla jaloilla tultu kun lenkkipohja on mönkijöiden ruopimaa mutapolkua. Todella hauska ja raskas alusta mennä, mutta samalla joutuu nostamaan jalkaa ihan oikeasti.
Pistetään kyytiin muutama kuva eiliseltä ihan vain fiilistelyä varten. :)
Nuuksion jälkeinen viikko tuli otettua melko rauhallisesti ja juoksulenkit olivat kevyitä, maksimissaan tunnin mittaisia hölköttelyitä. Lassen hölkkä Myrskylässä on jo perinteeksi muodostunut tapahtuma johon tulee osallistua, joten otin sen ohjelmaan palauttavaksi lenkuksi. Kävimme juoksemassa Jarmon kanssa yhdessä 1:58:18 ajan kun tavoitteena oli kahden tunnin alitus, eli lenkki onnistui siltä osin varsin mainiosti.
Repivät pallopelit heti maanantaina sählyn muodossa tekivät elämästä vähän epämukavampaa, mutta kevyellä pyöräilyllä jalat tuntuivat hieman aukeavan. Otin muutaman juoksulenkin vielä arkiviikon loppuun, koska tiedossa oli 4h yhteislenkki pitkin Askolan kallioita ja polkuja.
Ei sieltä ihan kuivilla jaloilla tultu kun lenkkipohja on mönkijöiden ruopimaa mutapolkua. Todella hauska ja raskas alusta mennä, mutta samalla joutuu nostamaan jalkaa ihan oikeasti.
Pistetään kyytiin muutama kuva eiliseltä ihan vain fiilistelyä varten. :)
tiistai 6. syyskuuta 2016
BTTF: Nuuksio Classic 2016 - vauhdikkaampi lenkki
Nuuksio Classic 3.9.2016
Valmistautuminen
Tähän tapahtumaan valmistautuminen meni aika paljon paremmin kuin Vierumäki Trailiin, mutta toisaalta tuntui, että treenaaminen oli aika rikkonaista ja erityisesti pitkät lenkit olivat jääneet vähille. Käytännössä olin sahannut 1-2h lenkkejä satunnaisesti, mutta selkeä rytmi ja nousujohteisuus harjoittelusta oli jäänyt puuttumaan. Tiesin, että homma on tehtävissä, mutta minkälainen tuska siitä tulisi oli lähtiessä vähän epävarmaa. Harjoituskilometrit koko heinä- ja elokuun ajalta olivat alle 50km per viikko, joten odotukset tuloksen osalta eivät korkealle nousseet.
Kävin hakemassa perjantaina materiaalit illasta ja katsomassa olisiko paikalla ollut jotain kivaa ostettavaa, mutta aikatauluhaasteiden vuoksi paikalle pääseminen meni niin myöhään, että ehdin hakemaan ainoastaan kisanumeron ja syömään pastabuffan kanapastaa. Kympin hinnalla sai lapioida niin paljon kuin napa veti, mutta toisen lautasellisen kohdalla alkoi täysjyvämakaroonit tekemään jo tiukkaa, joten kolmatta en edes lähtenyt yrittämään. Vaikka tämä ei ruokablogi olekaan, niin annos ja asettelu ei saanut ihan 10/10, jotenkin jäi vähän juoksijoiden aliarvostaminen fiilikseksi kun vertaa buffaa vaikka Kolin Vaarojen maratonin vastaavaan. Mutta tämä on aina ravintolasta kiinni ja hieno juttu, että buffa on tarjolla. :)
Illalla olikin sitten hyvä aika alkaa pakata kamoja reppuun, tein nopean inventaarion laatikoihin geelien osalta ja valmistelin aamua varten pullojen täytön valmiiksi. Elektrolyyttijuoman pistin jo nesteineen pulloon, koska sille tuskin merkittäviä tapahtuu yön aikana, mutta geelit ovat sen verran energiapitoisia kavereita, että kiinteää ainesta saattaisi ruveta jo mikrotasolla muodostumaan enkä haluaisi syödä mitään hirveän elävää matkalla. Yhdeltä pääsinkin jo nukkumaan ja uniaikaa oli siis tarjolla ruhtinaalliset 5,5h eli varsin riittävästi.
Tapahtuma
Yö meni aika hyvin, mutta kuuden aikaan ei uni enää tullut, joten oli hyvä aika alkaa valmistelemaan aamupalaa ja katsomaan vielä mukaan otettavia energioita. Geelit pulloon, vettä perään ja ravistus, kas näin meillä on hyvin imeytyvää ja maistuvaa isogeeliä ilman geelien äklöä fiilistä. Pullot reppuun, vielä viimeinen kamojen tarkistus ja matka Nuuksiossa oli valmis alkamaan. Hyppäsin autoon ja kohti Siikarantaa, kiireen vuoksi en ollut ehtinyt säätämään kimppakyytiä, mistä olin vähän pahoillan. Parkkitilaa löytyi vielä kasin jälkeen kivasti ja liikenteenohjaus toimi mallikkaasti.
Jätin kamat autoon, koska aikaa oli reilusti ja menin ihmettelemään tapahtumajärjestelyitä. Mitään ostettavaa en hirveästi löytänyt, koska ainoa mitä olin vaille, olivat punaiset säärystimet jollaisia ei valitettavasti ollut tarjolla. Osa kojuista oli vielä tässä vaiheessa melko tyhjillään, joten rahaa ei paljon aamutuimaan saanut kulumaan. Jutustelin hetken Vierumäellä samaa matkaa kanssani tahkonneiden kanssa ja pohdimme päivän taktiikkaa, hidas alku ja lopussa sitten hissuksiin kiihdettely ajan kuromiseksi umpeen oli yhteinen näkemys.
Nopeasti hurahti aika ja hetken päästä huomasin seuraavani omaan juoksuun valmistautuneena ensimmäisen lähtöryhmän starttia. Leivo, Ansio, Mononen, Halme ja Simpanen olivat kovia nimiä mitkä tunnistin kasvoista starttiviivalta, myös monta muuta tuttua naamaa tapahtumista oli mukana.
Kisa
Vielä viimeinen tyhjennys ennen starttia ettei tarvitse pysähdellä matkalla biotaukojen takia ja sitten olikin aika ottaa oma paikka lähtöryhmästä. Jäin ihan suosiolla viimeiseen kolmannekseen, ettei vauhti pääse ainakaan alussa karkaamaan liian kovaksi. Ensimmäiset 5 kilometriä saa joka tapauksessa mennä aika tiiviissä ryhmässä ja ohittaminen pitää tehdä niissä "vähän teknisemmissä" paikoissa kun jono jää arpomaan etenemisreittiä tai hidastelemaan alamäessä ja reunoille jää tilaa. Sitten voikin pienen pyristyksen jälkeen etsiä paikan jostain vapaasta kohdasta ja kilkutella menemään rauhassa. 10km kohdalla alkaa tilaa olemaan jo melko kivasti se oma vauhtiryhmäkin on sieltä todennäköisesti löytynyt.
| Aika leveä on tuo käsien asento.. (c) Lassi Pekkarinen |
Tälläkin kertaa matka meni aika kivasti ekaan huoltoon saakka ja kohta mistä käännytään kohti laskettelurinnettä, oli merkitty enemmän kuin selkeästi. Swinghilliä ylös kavutessa oli majalla hurraava joukko kellojen kanssa ja paljon tapahtumista sekä sosiaalisesta mediasta tuttuja naamoja kannustamassa menoa, kyllä se aina pientä polkutonttua lämmittää kun oikeat juoksijat jaksavat kannustaa. :)
Ensimmäinen huolto olikin sitten aika fiasko, jossain mielenhäiriössä päätin alkaa ottamaan lisää vettä, mutta juomarakon avaaminen oli todella tuskainen operaatio. Noh, lopulta sain vedet sisään ja päätin puristaa ilmat pois, niin sain letkun jotenkin olkaviilekkeen ympäri ja koko paketin niin solmuun, että sitä piti aika tovi selvitellä ennen kuin pystyin jatkamaan matkaa. Kokeilin vielä juoksusta varmuuden vuoksi juoda, niin eihän se nyt sitten ollut edes mahdollista kun letkusta tuli vain vähän vettä, mutta jonkin verran ilmaa, pikadiagnoosi oli jonkinlainen solmu letkussa. Totesin, että tällä paketilla nyt mennään ja palataan veden pariin seuraavassa huollossa sitten kun geelipullo pitää joka tapauksessa vaihtaa toiseen, esivalmisteltuun pulloon. Kokeilin muutaman kerran reppua käsillä ja totesin, että ilmoja pois ottaessa olivat repun ulkotaskussa olleet tavarat ja takki luiskahtaneet juomarakon alle ja nyt ne käänsivät letkua jostain kohdasta vähän turhan rajusti.
Ensimmäisen huollon jälkeen oli askel vähän tahmea vaikka jonkinlainen juoksuvauhti löytyikin. Olin hukannut tässä kohdassa sopivan vauhdin tarjonneen seuran, jota lähdin pikkuhiljaa tavoittelemaan omaa vauhtiani. Melko märkää olivat seuraavat kilometrit, mutta tässä vaiheessa ei kenkien kastuminen paljon harmittanut, ajoittain tosin piti kopistaa kengät kallion päällä puhtaiksi mudasta etteivät ne luistaneet liikaa. n. 20km kohdalla maha murahti siihen malliin, että sinne olisi laitettava jotain syötävää, kaivoin liivin taskusta vanhan energiapatukan puolikkaan ja järsin siitä n. puolet suuhuni. Maha kiitti melko tyytyväisenä eväästä, mutta teki samalla olosta hieman tukalan. Olin muutamalla treenilenkillä kesän aikana saanut mahan sekaisin matkalla syömisestä ja pelkäsin, että nyt kävisi samalla tavalla. Onneksi tilanne kuitenkin rauhoittui melko nopeasti ja pystyin palaamaan normaaliin juoksutahtiin. 25km kohdalla, suurinpiirtein Suolikkaan tienoilla astuin märkään kohtaan mihin jalka upposi sen verran, että ylös saamiseen piti tehdä nykäisevä liike, tämä ei ollut päivän paras idea kun oikean jalan pohje reagoi tilanteeseen orastavalla krampilla ja esti täysipainoisen juoksemisen. Reilun kilometrin verran piti ottaa aika rauhassa ja varoa repiviä liikkeitä ja taas oltiin juoksukunnossa.
26km huollossa vaihdoin geelipullon uuteen, otin hieman vettä pulloihin ja korjasin rakon letkuongelman siirtelemällä tavaroita repussa. Matka jatkui edellistä huoltoa mukavammin ja oma juoksuvauhti löytyi nopeasti. Huollot ovat jotenkin kaaottisia paikkoja kun nopeasti pitäisi tehdä kaikki asiat ja kuitenkaan ei ole aina selvää itselle, että mitä kaikkea pitikään tehdä. Kilometri etenivät nopeasti ja pohdin vain mielessäni, että 33km kohdalla ollaan jo niin lähellä maalia, että siinä voi ruveta vähän kiristämään vauhtia voimien mukaan. Oikeasti voimat olivat huvenneet jo 30km kohdalla aika tehokkaasti ja oltiin siirrytty tilaan missä vauhti pidetään tahdon voimalla. Oikea etureisi tuntui aika kireältä ja voimattomalta pitkän aikaa ja pelkäsin, että jossain mäessä voimat vain yksinkertaisesti loppuvat jaloista, pyrin kuitenkin pitämään vauhdin omasta mielestäni riittävänä ja seurasin kellosta sykkeitä etten alkanut valumaan liikaa mukavuusalueelle.
33km huollossa oli huikeaa nähdä tuttuja kasvoja ja saada pullot täytettyä, näillä fiiliksillä ja voimilla pystyin painamaan viimeiset 10km. Vauhti ei enää tässä vaiheessa mikään kauhean huikea ollut, mutta pyrin kuitenkin pitämään sen tasaisen ja kiihdyttämään sen minkä kintuista sain irti. Mitään hyytymistä ei syntynyt ja pystyin pitämään vauhdin aika hyvänä loppuun saakka. 4km ennen maalia alkavat äänet kisakeskuksesta jo kuulumaan ja siinä vaiheessa on hyvä siivittää oma vauhti siihen maksimiin millä jaksaa loppuun saakka. Yritin pitää oman sijoituksen kehitystä positiivisena ja saada vähän selkiä kiinni vaikka takaa tuli ohi vielä kovempia kirittäjiä. Sellainen huomio tuli tehtyä, että loppumatkasta oli huomattavan paljon vähemmän kävelijöitä rikkinäisillä jaloilla kuin edellisenä vuotena.
Hetken kuluttua olikin sitten jo maalisuora näkyvissä ja pystyin antamaan jaloista vielä sen mitä niistä oli tarjottavaa, ei se paljoa ollut, mutta pääseepähän maaliin kaikkensa antaneena vaikka se ei enää sijoitukseen vaikutakaan. :)
Fiilikset
Kyllähän nämä tapahtumat ovat aivan huikeita, kaikki asiat toimivat, järjestelyistä ja infon kulkemisesta ei jää mitään nuristavaa ja vapaaehtoiset sekä järjestäjät ovat ihan parhaita. :)
Itselle oikeastaan harmistuslistalle jäi liian aikainen poistuminen tapahtumapaikalta kun iltaohjelmaakin olisi ollut tarjolla.
Sauna ja järvi on mahtava yhdistelmä tällaisen kipittelyn jälkeen ja saunojakin oli varsin riittävästi käytössä.
Iso kiitos jälleen kerran kaikille tapahtuman järjestämiseen ja mahdollistamiseen osallistuneille, näissä on ilo käydä ja toivottavasti tänäkin vuonna saatiin suuri kolehti hyväntekeväisyyteen.
| Matkan statistiikkaa kuntoilijan näkökulmasta |
Varusteet ja eväät
- Kengät: Inov-8 Trailroc 245
- Sukat: Compressport trail sock (nyt niissä on reikä ja joutavat roskiin)
- Säärystimet: Compressport R2
- Housut: Compressport trails shorts v2
- Paita: Under Armour treenipaita (ei kovin kätevä, kun rullaili jatkuvasti itseään ylös erityisesti juomarepun kanssa)
- Irtohihat: McDavid kompressiohihat
- Kello: Polar V800
- Lippa: Compressport visor ultralight
- Aurinkolasit: Onewayn tarjouslasit budget sportista
- Reppu: Salomon S-lab ADV skin3 12, 2x0,5l softflask + 2l rakko
- 10kpl High 5 geelejä(1,6dl geeliä per 3,4 dl vettä = 5 pussia geeliä per 0,5l pullo
- Elektrolyyttitabletteja 1 kpl
- 2 suolatablettia (1/1,5h)
- 0,5 maxim energiapatukka
Tunnisteet:
bufftrailtour,
juokseminen,
juoksu,
luonto,
nuuksio,
nuuksioclassic,
polkujuoksu,
reppu,
trailrun
Sijainti:
02820 Nuuksio, Finland
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

























