Vaarojen Maraton 2018 - 130K

Vaarojen Maraton oli tänä vuonna taas vuoden tauon jälkeen kalenterissa kauden 2017 mentyä hieman ohi jalkaongelmien vuoksi. Tavallaan kyse oli juurille paluusta, sillä juurikin Vaarojen Maraton 2014 oli ensimmäinen polkukisa ja samalla ensimmäinen maraton-mittainen matka juosten. Sen jälkeen homma on ollut pelkkää ylämäkeä, harrastustuntien ja -kilometrien kasvaessa, mutta joka hetki on ollut nautintoa ja todella vähän on tarvinnut polkujuoksun parissa irvistellä.

Vaarojen Maraton 130K

Päätimme saapua pelipaikoille jo keskiviikkona, jotta jäisi pari päivää aikaa rauhoittua ja keskittyä pelkästään itse kisaan. Teimme vuokramökissä ruokaa, puuhailimme niitä näitä ja kävimme ihmettelemässä Kolin nähtävyyksiä samalla kun laitoimme pikkuhiljaa tavaroita kasaan. Tavaramäärä joka kotoa lähtee mukaan on 1 iso IKEA-kassi sekä 70L duffelilaukku täynnä tavaraa kuten kenkiä, takkeja ja muuta tavaraa jota saattaa tarvita.

Kun perjantai koitti, oli päivä hieman erilainen. Aamulla normaali aamupala minkä jälkeen alkoikin sitten kisavarusteiden kerääminen sängylle jotta pystyi hahmottamaan että kaikki on mukana. Valmisteluista oli paljon tehty jo valmiiksi, joten riitti kun kävi tarkistuslistoja läpi ja pakkasi energiaa reppuun sekä dropbagiin. Kenkien kanssa on kisasta riippumatta aina pieni arpominen, joten otin yhdet kengät ensimmäiselle 65km lenkille ja jos olisi tarvetta, niin vaihtaisin toiset kengät puolimatkan huollossa. Muuten iltapäivä meni torkkuen, juoden ja syöden.

Lopulta kello koitti kuusi ja oli aika lähteä kisakeskukselle hakemaan kisanumerot, viemään laatikot ja valmistautua starttiin. Sen verran tiiviisti aikataulu ja tekeminen meni, että puoli kahdeksan aikaan olimme hotellin ravintolassa odottamassa starttia. Vartissa ehti soittamaan kotiin kuulumiset ja katsomaan että otsalampussa on oikeasti virtaa. Iltapäivällä oli satanut tuoretta lunta, joten ulkona sohjossa seisominen turhan pitkiä aikoja ei huvittanut ennen pitkää reissua. Hieman ennen starttia siirryimme alas parkkipaikalle minne osa juoksijoista olikin jo kerääntynyt juttelemaan. Muutaman minuutin rupattelun, onnentoivotusten ja tuttujen moikkaamisen jälkeen oli starttiin enää minuutti, joten otimme paikkamme n. joukon keskivaiheilta ja rupesimme valmistelemaan kelloja. Startin törähdettyä lähdimme rauhallisessa jonossa etenemään, tällä reissulla ei olisi kiire kun matkaa ja aikaa riittää.

Hermostuneet perusmatkan starttaajat (c)Toni Koski

Kiiltomato eteni öisessä loskassa ja alamäissä piti hieman laittaa lamppuun tehoa ettei ihan joka kiveen potkisi jalkoja. Kevyttä rupattelua ja märkyyden ihmettelyä, mutta melko hiljaa jono meni tunteja. Yritin pitää Stefun kanssa keskustelua yllä, mutta en saanut hirveästi vastauksia tai ne olivat hyvin lyhyitä.

Kisan vaikein hetki tuli eteen jo reilun 25km etenemisen jälkeen kun Stefulla rupesi olemaan vatsan kanssa kramppeja ja eteneminen hidastui merkittävästi. Kävimme tilannetta läpi ja muutaman kilometrin kuluttua teimme päätöksen että Stefu jää seuraavalle evakuointipisteelle minne soitan EA-ryhmän hakemaan hänet. Viimeinen 5 kilometriä 32km evakuointipisteelle tuntui todella pitkältä ajalta minkä aikana juttelin EA-vastaavan kanssa pari kertaa puhelimessa ja yritin pitää keskustelua yllä Stefun kanssa. Evakuointipisteessä laitoimme Stefulle avaruuslakanan(pakollinen varuste suurimmassa osassa kisoja) ympärille ja odottelimme kuljetusta. Odottelu alkoi kuitenkin olemaan minulle hieman liian pitkä, joten soitin vielä kerran päivystykseen, kerroin tilanteen ja että minun on pakko jatkaa matkaa, koska muuten olen itsekin hetken kuluttua evakuointikypsä kylmyyden kangistamana. Katsoin sen verran kisaseurantaa että n. 10-15 minuutin päässä oli tulossa takanamme vielä yksi juoksija joka pystyisi varmistamaan Stefun tilanteen ja ns. raatotaksin piti olla 5 minuutin ajomatkan päässä, minkä vuoksi uskalsin itse jatkaa matkaa.

Aamuyön tunnit olivat reissun ehdoton kohokohta kun missään ei ole ketään, voi juosta minimivalolla ja ihailla kirkasta tähtitaivasta. Kello piippaili tasaiseen tahtiin muistutuksia eväiden syömisestä ja kuulostelin kehoani mitä se mahdollisesti haluaisi seuraavaksi tehdä. Huolloissa oli hyvät energiat ja vaihtelin kuulumisia vapaaehtoisten kanssa, joten mikäs sen mukavempaa retkeilyä syksyisissä maisemissa. Kun sain yöllä juoksijoita kiinni, jäin aina vähäksi aikaa vaihtamaan kuulumisia heidän vauhtiinsa ja tankkaamaan energiaa koneeseen. Itsellä tuntui olevan jalkaa hyvin jäljellä ja meno maistui, niin yritin pitää juoksua yllä niin pitkään kuin mahdollista.

Aamulla auringon noustessa tuli ensimmäiset väsymyksen merkit, mutta sitten edesssä alkoikin Kolin nousu joten unihiekat ripisivät vauhdilla silmistä. Puolivälin huollossa oli hienoa nähdä juoksuttuja jotka pystyivät auttamaan huoltohommien tekemisessä ja katsomaan perään että kaikki listaan laitetut asiat tuli myös tehtyä. Huollosta pääsin lähtemään hyvillä energioilla reissuun ja jalkakin nousi melko mukavasti, toivottelin hyvät reissut 43km matkalle lähteville juoksijoille joita hissin ala-asemalla tuli vastaan ja katosin märille poluille kohti uutta lenkkiä.

Toinen lenkki meni ohitettavien kanssa jutellessa ja eväitä popsiessa. Yö oli selkeästi verottanut osaa pitkän matkan menijöistä ja muutamia aika ryytyneitä tuli selkä edellä vastaan pitkin matkaa. Positiivinen ilmiö ehdottomasti oli 65 kilometrin matkalaisten hyvä valmistautuminen reissuun, keskeytysprosentti oli todella alhainen ja minulla meni todella pitkään saada häntä kiinni vaikka lähdin perään vain reilu puoli tuntia myöhemmin. Ehkä se oma vauhti mikä tuntui melko hyvältä ei sitten oikeasti ollut paljon reipasta sauvakävelyä enempää. :D

100km jälkeen alkoi matka jo oikeasti tuntumaan jaloissa vaikka tossu vielä melko hyvin kulki. Ajatus rupesi jo harhailemaan maaliin, mutta palautin itse joka kerta takaisin meneillään olevaan etappiin mikä oli seuraava huolto. Lopulta matka alkoi taittumaan voiton puolelle ja varmuus maaliin pääsemisestä rupesi kasvamaan, irtosin Nybackan Mikon sekä Erosen Antin seurasta ja lähdin tavoittelemaan 24h alitusta. matkaa oli sen verran jäljellä vielä laskettelurinteestä alas ja alamajalta kolille että laskeskelin päässäni homman menevän tiukille. Jos minulle jäisi alamajalla 22 minuuttia aikaa, niin ehtisin varmasti ylös tämän itselle kesken matkan asetetun tavoiteajan puitteissa.

Karmean sauvomisen ja tasaisten pätkien juoksemisen tuloksena mäki taittui ajassa 20min 45s kun tulin viimeisen tiukan nousun vielä niin paljon kuin kropasta irtosi. 200m ennen maalia olivat kannustusjoukot tulleet mökiltä tsemppaamaan ja oli huikeaa tulla maaliin kannustusten kera kaikkensa antaneena.

Varusteet

Olen ollut suuri fani irtohihoille jo useamman talven, mutta nyt hommasin vaaroja varten Kelin Merinovillaiset irtohihat mitkä toimivat takin alla reissussa huipusti. Yöllä hihat lämmittivät käsivarsia ja päivällä pystyin käärimään ne helposti ranteisiin ilman että niitä edes huomasi.

Kenkäpuolella Salomonin S-lab- ja Pro-sarjan tossut ovat toimineet omaan jalkaan loistavasti, jokaisen jalka on tietysti yksilöllinen joten kokeilemalla löytyy varmasti itselle se sopivin kenkä.

Pidemmillä matkoilla olen oppinut käyttämään sauvoja jos mäkeä on edessä ja silloin käteen osuvat Black Diamondin Distance Carbon Z sauvat, kevyt paino ja toistaiseksi aika rajun käytönkään jälkeen en ole saanut niihin vaurioita aikaiseksi.

Reppuna pitkällä matkalla selässä on Salomon Advance Skin 12 reppu, sinne saa tarpeeksi tavaraa ja taskut toimivat omaan käyttöön loistavasti. Vaatii toki hartioilta vähän liikkuvuutta että selästä saa banaanin kaivettua, mutta vaaroilla otin liivin ainoastaan puolen välin huollossa pois kun piti vaihtaa puolet eväistä uusii ja oli kiva pitää hetki takkia pois päältä.

Kausi 2019

Jahka tästä on saatu jalat taas kuntoon, on ohjelmassa pyöräilyä hieman enemmän ja hiihtoa mahdollisuuksien mukaan. Mikäli kaikki menee suunnitellusti olisi kaudella 2019 ohjelmassa Ultra Trail Tour Finland(UTTF) kokonaisuudessaan eli Karhunkierros 166K, NUTS Ylläs Pallas 160K ja Vaarojen Maraton 130K. Tämä tulee määrittelemään juoksuvuotta aika vahvasti ja pienemmät kisat voivat mahdollisesti tukea palautumista ja valmistautumista näihin koitoksiin.

Transgrancanaria 64K käyty sauvakävelemässä läpi

Syksy meni treenien osalta vähän penkin alle, mutta onneksi talvi on mennyt aika ehjästi ja treenitunteja kertyi hyvin, keskimäärin 10h viikko antoi tähän reissuun varsin hyvät eväät, että läpi päästään ilman ongelmia ja matkalla voi olla jopa ihan hauskaa. 

Mäkeä tuli jonkin verran erityisesti joulun jälkeen kalenteriin, mutta pisin mäkisessio taisi silti olla vain 3h ja vajaa pari tonnia verttiä. Käytännössä pyrin oikeastaan kahteen asiaan, ehjänä ja terveenä pysymiseen sekä treenituntien kerryttämiseen kohtuullisesti. Tämä toimi aika hyvin ja pystyin nauttiman erilaisista lenkeistä pitkin polkuja ilman suuria murheita. Joulun tienoilla oli pientä flunssaa, mutta muuten todella ehjää. 

Reissuun kohti Gran Canariaa olisin halunnut lähteä ehkä päivää tai kahta aiemmin, että olisi ehtinyt tottumaan lämpöön ja saanut paremman tuntuman juoksemiseen kivisillä poluilla. Lähdimme kuitenkin kisaa edeltävä keskiviikkona aamusta kohti Las Palmasin kenttää ja Playa Del Inglesiä. Reissu meni hyvin, taisin nukkua melkein koko lennon. Kentältä kamat kantoon ja pientä jutustelua samalle juoksulle lähtevien kanssa, oli melko helppoa tunnistaa juoksijat muista matkalaisista. :)

Otimme Jarmon kanssa kevyesti pari päivää ja kävimme hieman kävelemässä sekä hölkkäilemässä ja keskityimme pääasiassa tankkaamiseen, sekä ruoan että herkkujen. Olisi ainakin varastot täynnä kun lähdetään kipittämään.

Lopulta koitti lauantai ja herätys oli 04:00. Aamupala huiviin, valmiiksi järjestetyt varusteet päälle ilman säätöä ja ovesta ulos 04:50 kohti sovittua kohtaamispaikkaa mistä Stefu oli luvannut ottaa meidät kyytiin kohti Expomeloneras-messukeskusta. Saavuimme perille ja Stefu oli käynyt jo edellisenä päivänä katsomassa sopivan parkkikolon autolle, joten lähestyminen onnistui kivuttomasti. Lampsimme messukeskukseen ja sen eteen olikin jo kertynyt melko paljon juoksijoita jotka odottivat Perjantailta myrskyn vuoksi siirretyn Maraton-matkan lähtöpaikalle siirtymistä busseilla.

Odottelimme sisällä rauhassa ja samaan kasaan kertyi useampikin suomalainen, joten ei tarvinnut jurottaa pienellä porukalla yksin. Vielä viimeiset tyhjennykset vessassa josta juuri sopivasti loppui vessapaperi ennen minua, onneksi herra Keisteri kuuli asian ja tarjoili viereisestä kopista pelastuksen, niin ei tarvinnut käyttää vähiä juoksurepun varannoista.

Sitten olikin meidän vuoromme siirtyä bussiin, tämä olikin sitten pieni sekoilu kun kansa meni edestakaisin ja kaikki yrittivät päästä johonkin linja-autoon kyytiin. Välillä vaihdettiin jonoa ja lopulta pääsimme sitten kyytiin kun lapusta oli tarkistettu että olemme oikeutettuja kuljetukseen. Bussimatka olikin sitten yhtä helvettiä kun vessahätä iski 20 min lähdön jälkeen ja matkaan tuhrattiin 2,5h yhdellä seinään raavitulla bussin perällä ja irronneella rekisterikilvellä. Matkalla vielä muutama matkustaja sai erikoiskohtelun ja pääsi helpottamaan oloaan tien varteen, mutta 95% istui kyydissä odottamassa matkan loppumista.

Perillä ei myöskään kovin suuresti opastettuja ja järjestettyjä fasiliteetteja ollut, vaan ihmiset värjöttelivät tuulen suojassa minne mahtuivat. Sopu sijaa antaa ja tunnelma oli hyvä. Selostaja yritti piestä tunnelmaa kattoon ja paikalle saapui 125km menijöitä jotka onnekseen pääsivät melkein tuhannen juoksijan ryhmämme edelle.


Kello löi lopulta 09:00 ja startti pamahti suuren Arrrriiiiivaaa!-huudon säestämänä. Ensimmäinen 45 minuuttia menikin sitten aikalailla jonossa ihmetellessä kun kapeaa polkua mäkeä ylös ei vain liikenne vetänyt. Tässä teimme lähdön sijoittumisessa virheen kun jäimme viimeiseen kolmannekseen, olisi pitänyt vain mennä eteen ihmiskeilaksi ja päästä reissuun ilman ihmeempiä odotteluita.

Nousimme ylös pilviharson sekaan ja ilma oli kostean kylmä, sellainen kesäinen aamu Suomessa kun järven kosteus nousee aamu-usvaksi. Tässä vaiheessa päälle ennen lähtöä laitettu takki tuntui ihan hyvältä kun tuuli puhalteli eikä hikikään päässyt puskemaan liikaa esille. Jonkin matkan pienen ylös-alas sahaamisen jälkeen lähdimme laskemaan kohti Tejedan kylää ja ensimmäistä huoltoa. Tässä vaiheessa ei ihan hirveästi ollut kulunut vielä syötävää eikä juotavaa, joten huollossa pari appelsiinilohkoa suuhun, takki pois päältä ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Jostain syystä jaloilla meni aika pitkään heräillä ja ne tuntuivat melko raskailta ensimmäisen kympin verran, mutta pikkuhiljaa kun päästiin juoksemisen makuun, myös jalat alkoivat onneksi sitten aukeamaan. Pikkuhiljaa nouseminen kohti Roque Nubloa alkoi kääntymään voiton puolelle ja olimme reitin korkeimmassa pisteessä. Itse huippu ja siellä olevat kivet olivat varsin näkemisen arvoisia, mutta ajatus oli melkoisen jumissa tässä kohdassa päivää. Aurinko oli jo noussut ja pilkisteli pilvien välistä ilman ollessa kuitenkin mukavan viileä.

Nublon jälkeen saikin sitten lasketella alamäkeen aika pitkän tovin, jalka tuntui toimivan melko hyvin ja alamäkiä pystyi rallattamaan kohtuullisen kivasti. Huomasin tässä vaiheessa että juoksukavereilla ei ihan niin kivasti kulkenut ja odottelin aina sopivassa kohdassa heidän saapumistaan. Nyt alkoi kelikin jo lämpiämään ja hiki rupesi virtaamaan ihan tosissaan. Polku tippui melko jyrkästi alaspäin ja reisissäkin rupesi pieniä tuntemuksia olemaan. Oikean jalan kenkä oli ollut hieman löysällä, joten jalka oli päässyt liikkumaan ja sisäsyrjään alkoi muodostumaan rakkula. En ihan hirveästi jaksanut tässä kohdassa tuosta välittää, vaan annoin mennä sen mitä jaloilla oli tarjottavaa alamäkiin.

Sitten olikin edessä jo Tunten huolto(34km) ja söimme ranskanleipää sekä tankkasimme karkkia suuhun, tuoreet appelsiinin lohkot kyllä maistuvat taivaalliselta. Pullot täyteen vettä ja olimme valmiita lähtemään kipuamaan seuraavaa mäkeä ylös. Kylän jälkeen olikin ehkä hieman tylsä pätkä kun meninne tietä pitkin työmaan läpi lannan hajussa, onneksi tätä ei kuitenkaan jatkunut hirveän pitkään, vaan pääsimme jatkamaan polkuja pitkin kohti seuraavaa huippua. Kuten aina, niin tälläkin kertaa nousu vaihtui laskuksi ja huikeita maisemia ihaillen saimme pudotella polkua alaspäin kohti maalia. Jalat alkoivat tosin tässä kohdassa olemaan reisistä jo sen verran kireät että pahimmat menohalut oli syöty, mutta kyllä sitä kehtaa hyvällä omallatunnolla kutsua juoksemiseksi.



42km kohdassa oli kyllä ehkä lämpötilan kanssa tuskaisimmat hetket kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja minkäänlaista tuulenhenkäystäkään ei käynyt mistään suunnasta. Tuntui kyllä siltä, että monella muullakin oli paukut jo syöty vaikka matkaa oli vielä jäljellä melko reilusti. Seuraavaan huoltoon ei tosin ollut enää kuin muutama kilometri, joten sen voimalla jaksoi helposti juostakin. Sauvathan oli kaivettu jo aikoja sitten auttamaan menoa mäissä ja tasaisilla missä juoksu meinannut kulkea.

Viimeinen huolto olikin sitten melko kuuma paikka auringon paistaessa suoraan yläpuolelta  ja jos joku tuulenvire oli joskus ollut, niin eipä ollut enää. Söin tilkan tarjolla ollut paellaa, tankkasin pullot ja maistelin appelsiineja Jarmoa ja Stefua odotellessa. Heidän saapuessaan huoltoon, oli viettänyt siellä jo reilusti yli 10 minuuttia odottamassa, joten sovin heidän kanssaan että nähdään maalissa koska itselläni oli menohaluja. Jatkoinkin matkaa samantien ja pääsin kipuaamaan pitkään mäkeä sauvojen kanssa, niistä ja niiden käytön treenaamisesta oli selkeästi hyötyä niihin jotka vain liplattelivat omia sauvojaan sekä niihin joilla moisia ei ollut lainkaan mukana.

Mäen päällä oli slaavitaustainen tyttö joka oli pistänyt nilkkansa ympäri, juttelin hänen kanssaan hetken, mutta vakuutettuaan että jalka olisi kohta ok jatkoin matkaani kohti viimeistä oikeaa alamäkeä. Tässä vaiheessa jalkapohjat sanoivat että tulisilla hiilillä kävely ei ole kivaa, mutta sopivalla askelluksella onnistuin olemaan repimättä jalkapohjaan kasvanutta rakkulaa. Mäen päältä tullaan kanjonin pohjalle, jonka pohjaa pitkin jatketaan kohti Maspalomasia. Alusta on pyöreää rakkakiveä, ehkä jopa hieman pienempää ja askelia saa sijoitella melko tarkasti. Tämä oli selkeästi viimeisen 10 kilometrin pätkällä oma lempparini sillä vauhti kasvoi joka kerta kuin huomaamatta kun maasto vaikeutui. Kun kivet loppuivat, oli tarjolla enää hiekkatietä ja tulvakanavan pohjaa. Onneksi matkalla oli kuitenkin satunnaisia kannustajia jotka tsemppasivat loppumetreillä loistavasti. Viimeinen huolto oli melko turha stoppi, otin vain hieman vettä ja jatkoin kohti maalia. Luulin aluksi että minulle tarjottiin jäätelöä, mutta se olikin grillattu kana. Jostain syystä ei tässä vaiheessa päivää maistunut. :D

Maalialue alkoi kuulumaan jo hyvän matkan päästä ja viimeinen pari sataa metriä oli täynnä kannustajia jotka kannustivat raivokkaasti maaliin juoksua. Aivan loistavalla fiiliksellä maaliin ja kello pysähtyi aikaan 9:43:42, viimeinen kuulutus "You are Finisher!", ihan parhautta.


Käy katsomassa kooste juoksusta youtubessa: https://www.youtube.com/watch?v=35EQ5yk5BA8

Hiljaista

Kylläpäs on ollut blogin osalta hiljaista, kesän jälkeen treeniä on kertynyt aika kivasti kun jalkaongelmat vähän helpottivat. Käytiin köpöttämässä Alppimentoreiden kanssa Mont Blancin ympäri neljässä päivässä, 160km ja 10 000m verttiä, mutta muuten kaikki juoksut lappu rinnassa ja tavoitteellisesti jäivät aika vähiin. Syksy meni melko ehjänä ja nyt treenataan kohti Trans Gran Canariaa ja 64km hilpaisua. 

Pitääpi palailla ajatuksilla lisää lähiaikoina.