perjantai 23. lokakuuta 2015

Juoksukauden lopettelua

Kausi pakettiin ja ylimenokaudelle, mitä se sitten tarkoittaa?

Tässä kun on aloitellut oikeastaan vasta tällä kaudella vähän aktiivisempaa juoksentelua lappu rinnassa sekä treenimielessä on tullut vastaan termi "ylimenokausi".

Jotenkin tuntuu, että itselle liikkuminen on 12kk vuodessa tapahtuvaa toimintaa eikä se koostu välttämättä erillisistä kausista, mutta ehkä tuota omaa ajatusmallia voisi tarkastella vähän uudestakin näkökulmasta. Palailen siihen tuossa merkinnän loppupuolella, mutta alkuun haluan vetää tämän juoksukauden jotenkin pakettiin.

Mennyt kausi tiiviisti

Olin keväällä maalaillut ajatusta kaudesta, 10km alle 50 min lappu rinnassa, yksi täyspitkä maraton ja loppukaudesta sitten vielä joku polkujuoksutapahtuma ja siinä olisi sitten ns. kilpailut. Muuten kevyttä höntsäilyä pusikoissa, pyöräilyä ja muita lajeja fiiliksen mukaan.

Suunnitelma piti aika hyvin ja himoitsin jo keväällä kuponkia Karhunkierrokselle mukaan, mutta aikatauluongelmista johtuen en päässyt tapahtumaan osallistumaan. Kausi oikeastaan alkoi Bodom Trailista toukokuussa. Kisana se olikin äärimmäisen hankala, juoksukunto oli kehno talven jäljiltä, tankkausta ei oikein ollut ja valmistautuminen oli muutenkin vähän huolimatonta. Sain Bodom trailille lipun hommattua peruutuspaikalle, joten olin toki tyytyväinen, että pääsin mukaan.

Bodomilla lähdin viimeisessä ryhmässä, joten ohittelua pääsi harrastamaan aika reilusti. Olin ottanut vettä mukaan avian liikaa kun uusi juoksureppu oli testissä ja muutenkin tavaraa oli kuin pienelle kylälle. Homma oli aika tuskien taival ja loppuvaiheen vatsalaukun tyhjennysharjoitus yhdessä kramppien kanssa ei jättänyt tapahtumasta hirveästi jälkipolville kerrottavaa. Mutta tästä sisuuntuneena päätin ottaa kaudelle yhteensä 4 Buff trail tourin osakilpailua ja kerätä ne pisteet mitä kerättävissä olisi. Ensimmäisen kisan alle 9 pistettä olivat hieman pohjanoteeraus, mutta pisteitä kuitenkin ja pääsin maaliin vaikka välillä tuntui fiksummalta kävellä takaisin huoltoon ja siirtyä autolla maalialueelle.

Muita kisoja kaudella olivat sitten 
Yleisesti ottaen hommista jäi positiivinen fiilis vaikka Vaarojen Maraton tuntui aika takkuiselta ensimmäiset 20 kilometriä. Jokainen kisa ja tapahtuma oli elämys josta jäi paljon muistoja. Polkujuoksu on ollut itselle se henkireikä mitä olen etsinyt useita vuosia, tiellä junttaaminen ei ole tuntunut omalta jutulta, mutta poluilla meneminen luonnon keskellä on antanut mielen levätä. Niiden kansallispuistojen ja muiden kohteiden näkeminen juosten joihin ei olisi rinkan kanssa välttämättä lähdettyä on tarjonnut itselle huikeita elämyksiä. Mutta parasta hommassa ovat olleet ehdottomasti ihmiset; järjestäjät, vapaaehtoiset, yleisö ja kanssajuoksijat, haluan kiittää jokaista tapahtumiin osallistunutta hienon tunnelman luomisesta ja olen kokenut kuuluvani isoon perheeseen jossa kaikilla on yhteinen rakkaus lajiin. Kiitos kaikille ja poluilla tavataan. :)

Olen tainnut onnistua hurauttamaan muutaman kaverin ja ystävänkin lajin pariin, joten ensikaudella on muutama uusi naama poluilla juoksemassa. :)

Ylimenokausi

Syksyä kohti lähdetään parantamaan lihaskuntoa salitreenillä pari kertaa viikossa ja nopeutta pidetään yllä viikottaisilla sählytreeneillä. Kunhan lumet sataa maahan, niin harjoittelun painopistettä voi siirtää ladulle. Todennäköisesti lajina on kuitenkin vapaan tyylin hiihto siitä huolimatta, että perinteinen tukisi juoksuharrastusta suoremmin.

Juoksija-lehden artikkelissa kuvataan ylimenokautta ajaksi jolloin pitäisi tehdä kaikkea muuta kuin urheilla aktiivisesti. Ehkäpä ne omat treenitunnit ovat sen verran vähäiset, että elämään on mahtunut muutakin kuin vain juoksentelua. :)

Hiihtokautta odottelen innolla, jos homma vaikka muuttuisi mukavaksi kun junttaa latuja menemään. Nyt muutama talvi on ollut kyllä sen verran heikkoa kelien puolesta etelässä, että kilometrit ovat jääneet todella vähiin luonnonlumilla. Onneksi Espoossa on tarjolla myös tykkilumilatuja joita pitää vain hyödyntää rohkeasti tulevana talvena. 


Näillä eväillä kohti seuraavia treenejä.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Helsinki City Trail, aktiivisen kauden toistaiseksi viimeinen rypistys

Vaaroilta on palauduttu pari viikkoa aika minimaalisella liikunnalla. Kävin veljenpojan kanssa yhdellä kevyellä lenkillä paloheinän metsissä vähän verryttelemässä jalkoja, kerran kehonhuoltotreeneissä ja sählytreeneissä, mutta muuten juoksumetrit jäivät todella vähiin. Sen verran kävin kävelemässä ja hölköttelemässä lenkkarit jalassa, että merkkasin takametsän 2,5km reitin heijastinteipeillä, mutta muuten HCT:lle valmistautuminen meni ruoan ja juoman merkeissä.


(c) www.helsinkicitytrail.fi

Tapahtuma ei herättänyt hirveästi tunteita etukäteen vaikka tiesin että se olisi hyvin järjestetty, reitti olisi upea ja  juoksutoverit parasta A-luokkaa. Jotenkin henkisesti sitä vain oli vielä niin unessa, että lappu rinnassa juokseminen juuri tässä kohdassa ei tuntut parhaalta mahdolliselta ajatukselta.

Kävin hakemassa perjantaina illasta laput stadionilta mukaan, jotta ei tarvitsisi lauantaina enää niiden kanssa säätää, vaan voisi keskittyä aamupalaan ja rentoon olemiseen koko aamupäivän. Nukuin pitkään, kävin pienellä kävelyllä ulkona ja söin reippaan aamupalan, jolla arvelin jaksavani aika pitkään kun hommaa vielä höystää parilla banaanilla. Pari tuntia suhahti aika heittämällä ja pääsin pakkailemaan kamoja pikkuhiljaa päälle. Tälle muutaman tunnin rykäisylle ei tarvinnut hirveästi energiaa pakata mukaan, geelipullo ja isogeelin sekoittaminen riitti. Taskuun pari suola- ja elektrolyyttitablettia kramppien varalle ja sitten olikin lähtövalmista kohti autoa.

Tapahtuman reitti

Pääsin kyydillä paloheinään, mikä teki elämästä hieman helpompaa kun lähtö ja maali olivat eri sijainneissa. Ehdin näkemään 12K ensimmäisen lähdön missä veljenpoika oli mukana ja lyhyiden kannustusten jälkeen olikin sitten aika siirtyä katsomaan kun kärki tunkkasi paloheinän mäkeä ylös. Kun mäkeä olivat kiivenneet kaikki kolme lähtöryhmää, alkoi yläpää olemaan jo sen verran kosteassa kunnossa, että viimeisen 21K lähdön kiipeäminen olisi varmasti mielenkiintoista seurattavaa. Kovalla tsempillä oli kyllä menijöitä, nuorimman ollessa kuusivuotias, olisipa itselläkin ollut halua noin nuorena yhtään pidemmille matkoille.

Myös 21K lähdölle oli tarjolla pieni alkujumppa, joten pääsimme vähän lämmittämään lihaksia ja avaamaan paikkoja ohjatusti. Tällaiset nostavat aina upeasti tunnelmaa tapahtumassa ja arvostan kovasti. Sitten olikin jo pikkuhiljaa aika luovuttaa ylimääräiset varusteet kuljetukseen kohti olympiastadionia ja ruveta valmistautumaan lähtöön. Olin tapani mukaan ilmoittautunut jälkimmäiseen lähtöryhmään, mutta tällä kertaa jouduin eturiviin hakemaan kärkipaikkaa heti alusta. En ole kovin kummoinen juoksija, mutta koska YLEn kamera oli kuvaamassa starttia, ajatus oli vain kirmata täysiä eturivissä kameran ohi ja sitten himmata omalle vauhdille vähän jarrutellen.


Valmistautumista, onneksi vihreistä säärystimistä edes tunnisti :) (c) Helsinkicitytrail

3,2,1, Juokse! Ja sitten mentiin naureskellen kohti YLEn kameraa. Muuten taktiikka oli tosi hyvä, mutta eihän siinä jonossa pääse mihinkään jarruttamaan, mentiin eka nousu ihan hyvää vauhtia ylös ja jyrkemmässä kohdassa pääsin jonon toiseksi. Alamäkeen kääntyessä ei tosin oma askel ollut enää riittävän pitkä, joten tyydyin kyttäilemään takaa. Ensimmäinen mäki olikin sitten jo hauskan liukas vähän kaarevana ja rinteen myötäisenä sivulle mikä meinasi aiheuttaa ensimmäisen kaatumisen. Pitkä liuku yhdellä jalalla kuitenkin pelasti tilanteen, mutta aika kovasti joutui askeleita sijoittamaan, ettei heti alkumatkasta näyttäisi mutakylvystä tulleelta, olisihan se noloa..

Pitkoksilla oli nautinnollista mennä ja päästää tasaiselle askeleelle. Tässä vaiheessa oli jo todettava, että myös jälkimmäisen ryhmän kärki menee omaan vauhtiin nähden turhan lujaa. Sykkeet paukkasivat taivaissa ja vaikka juoksu kulki, oli matkaa vielä melkein 20km jäljellä, joten omalle vauhdille oli laskettava aika nopeasti tai katkeaminen ennen maalia voisi olla todellisuutta. Hissuksiin paremmin oman kuntonsa tuntevia tuli takaa ohi, mutta pyrin tiputtamaan sykkeitä alle anaerobisen, koska noutaja tulisi tällä tahdilla hyvinkin nopeasti. Kirosin joidenkin kilometrien jälkeen tasaisia polku- ja tieosuuksia joilla ei paljon polkujuoksukokemuksesta ollut iloa ja porukkaa lappasi vasemmalta ja oikealta ohi. Maisemat toki olivat hienoja, mutta koska olin nohevana laittanut jalkaan uudenkarheat Inov-8:n Trail Rocit, oli matala droppi aika myrkkyä säärilihaksille, jotka olivat tottuneet Salomonin Speed- ja spikecrosseihin.

Odottelin oikeastaan viiden kilometrin jälkeen tiedossa olevaa ainoaa todella raskasta nousua ja yritin pitää vauhdin kohtuullisen tasaisena samalla hieman palautellen ja maitohappojen poistamiseen sopivaa vauhtia etsien. Ensimmäinen osa reitistä kierteli hienoja paikkoja ja tarjosi silmäkarkkia siltojen ja vesistöjen muodossa, puhumattakaan todella hienosta puukujasta jollaisen kaksoissisaren olen nähnyt joskus Kauniaisten metsissä mennessäni.

Vihdoin korviin alkoi kantautumaan musiikkia ja selostajan ääntä, mikä tarkoitti huoltoa ja odotettua nousua. Huollosta vähän urheilujuomaa ja pari suolakurkkua ja sitten tunkkaamaan mäkeä ylös. Liukasta oli, kuten olin vähän haistellutkin, mutta tasaisella askeleella mäkeä noustiin. Huomasin tässä vaiheessa takaa tulleen, erittäin hyvävoimaisen kanssajuoksijan joka otti mäkeä pitkällä askeleella ylös. Tasaisen rytminvaihdos ja alamäkeen rullailu vei minut hieman edelle, mutta tasamaalla hän oli taas kintereillä menossa. Vauhti kasvoi pikkuhiljaa ja totesin, että tähän kilpajuoksuun minun on turha lähteä koska se tarkoittaisi vain voimien hukkaamista joille olisi vielä käyttöä. 

Ei menty ihan pintakaasulla tänään


Juoksimme jossain kohdassa peräkkäin ja tarjosin tietä, mihin sain vastauksen "etkös sinä ole Toni?", no olenpa hyvinkin ja kyseessähän oli vuoden takaisesta polkujuoksukoulusta tuttu naama. Juttelimme juoksun lomassa niitä näitä ja matka sujui aika rattoisasti, itselläni oli kuitenkin sen verran työtä vauhdin pitämisessä yllä, että annoin hänen jatkaa matkaansa omaan tahtiin ja keskityin itse pitämään vauhdin mahdollisimman tasaisena. Ylämäet meni aika kivasti kun reisistä löytyi jerkkua, mutta tasaisella ei jostain syystä nopeutta ollut tarjolla ja pohkeetkin vähän ilmoittelivat olemassaolostaan.

Askeleet alkoivat tuntumaan raskailta toisen huollon jälkeen ja mielessäni kävin taistelua, että tämä ei katkea tähän. Himmataan vaikka sitten vauhtia sen verran, että saadaan pidettyä juoksuaskel liikkeellä, mutta kävelemään ei tänne ole tultu. Jossain kohdassa oli tarjolla hieman ryteikössä menevä kivinen ja teknisempi polku missä pääsi oikeasti sijoittelemaan kroppaa ja jalkoja. Tämä piristi mieltä kovasti ja jalka tuntui taas liikkuvan mukavasti. 

Viimeiset kilometrit tuntuivat jotenkin todella pitkiltä, mutta kuunnellessani muiden menijöiden hengitystä pystyin kuulemaan että ei homma ihan helppoa heilläkään ollut. Vihdoin oli edessä 2km kyltti ja matka rupeaisi olemaan loppusuoralla. Enää Ruskeasuon tallit, Auroran sairaala ja stadikan kalliot, minkä jälkeen oltaisiin maalissa. Stadikan kalliot meinasi ollakin sitten se akilleen kantapää kun ensimmäisten lähes pystysuorien nousujen kohdalla pohkeet muljahtivat siihen malliin, että raivokkaan repimisen tuloksena olisi tyylikäs totaalikramppi. Suolaa ei huvittanut tässä vaiheessa ruveta syömään kun juomaakin oli aika rajallisesti geelinä tarjolla, joten tyydyin hidastamaan vauhtia kiipeämisessä ja juoksuun lähdössä pyrin olemaan poikkeuksellisen varovainen. Tämä kannatti ja vaikka vauhti ei ollut hirveän kova, oli se kuitenkin tasainen kun reitti kierteli stadionin alakäytäviä. Vihdoin tultiin käytäviltä Mondolla ja sai avata urut, tuttu muljahdus pohkeessa vei pahimmat menohalut, mutta pidin vauhdin yllä maaliin saakka, missä kello pysähtyi aikaan 2:04:40. Sijoitus 108/229. Alkuperäinen tavoite reitille oli alittaa 2:15, mutta nälkä kasvaa syödessä ja paremmalla vauhdinjaolla sen muutaman minuutin olisi vielä voinut nipistää ajasta.

Ruokaa ja suihkussa käynti, minkä jälkeen olikin aika suunnata kohti kotia päiväunille, jälleen yksi hauska tapahtuma takana ja mielessä rakas muisto.


Epilogi


Hölmö aloitus täysin oman suunnitelman vastaisesti liian lujaa kostautui 15km kohdalla selkeästi. Olisi vain pitänyt lähteä hissuksiin liikkeelle, katsella 10km ja kiristää sitten tahtia loppumatkalle fiiliksen mukaan. Jos ei muuta, niin juoksu olisi todennäköisesti ollut ainakin mukavampi kokemus henkisesti. :)


Keskisyke leppoisat 181


Kiitokset jälleen kerran hienosti järjestetystä tapahtumasta missä kaikki toimi ja palvelut olivat kohdillaan. Itsellä oli energiat juoksun jälkeen niin vähissä, että ei ollut mahdollisuuksia jäädä stadionille tällä kertaa pyörimään ja haistelemaan tunnelmaa. Ensi vuonna uudestaan ja se 5 min pois ajasta. :)


Maalissa itsensä voittajana


Varusteet tällä reissulla:
  • Inov-8 Trail Roc 245-kengät
  • Compresssport-säärystimet 
  • SOC juoksushortsit
  • Northland-pyöräilypaita
  • Bodom-trailin buff (oli sopivat värit)
  • Irtohihat, mallia kompressio 
  • Sailfish-juoksulippa 
  • Salomon Hydro Sense hanska 
  • SOC juoksuhanskat
  • Hydrapak 350 Softflask 
  • High5-geelejä 5kpl + vettä sekoitettuna
  • Spibelt-vyö puhelinta ja kortteja varten

tiistai 6. lokakuuta 2015

Buff trail tour, Grande Finale - Vaarojen maraton


Vaarojen maraton - Buff trail tourin päätöskisa

 


 

Harjoittelu tapahtumaa varten

Treenaaminen tänne oli ehkä vähän sillisalaattia ja suunta pikkasen hukassa. Tein Nuuksio Classicin jälkeen kattavasti kaikennäköistä, kuten esim. Lassen hölkän puolikkaan maratonin palauttavana lenkkinä. Jotenkin sellaista selkeää suunnitelmaa ei ollut ja yritin vain pitää kiinni lenkkimääristä ja rytmistä. Mukaan tullut salibandyn pelaaminen sotki viikkojen aikatauluja, mutta kyllä sillä varmasti on myös positiivista treenivaikutusta nopeuteen tulevissa tapahtumissa. Fillarin selässä tuli oltua ja pitkiäkin lenkkejä vaikeassa maastossa treenattua.


Matka ja valmistautuminen

Lähdin jo torstaina ajelemaan kohti Kolia pk-seudulta, matkalla oli pieni lenksu Kuopion kautta veljeä moikkaamaan. Lepopäivä kohtuullisen lähellä oli kyllä varsin mukava asia kun paikalle ei tarvinnut ajaa suoraan kotoa 6h matkaa. Tankkailin pikkuhiljaa nestettä ja ruokaa kehoon sekä pohdin juoksua ja sen rytmiä, aika tohinalla meni perjantai sitten kuitenkin kaikenlaisen puuhastelun merkeissä ja olikin aika siirtyä kohti kisakeskusta. Pitkin päivää olin seurannut ennusteita Valio-myrskyn voimakkuudesta ja matkalla pääsin toteamaan hieman sen voimia, vaikka varsinaiseen myrskyyn oli vielä aikaa reilusti. Ajattelin pysähtyä matkalla poimimaan muutaman geokätkön ja samalla uuden kunnan kartalle, mutta jo ensimmäisellä kätköllä pellon reunassa kävi selväksi, että silloin kun männyistä sataa alas paksuimmat oksat, niin ihmisen paikka ei ole etsimässä kätköä sen juurelta. Luikin siis kiltisti takaisin autoon ja kurvasin kohti Kolia ilman löytöjä.

Ajoin suoraan majoitukseen tiputtamaan kamat pois kyydistä ja täyttämään tarvittavat paperit, missä tapasinkin nopeasti edelliseltä vuodelta tutut Yvonnen ja Julian, jotka tosin olivat tulleet eri kyydeillä, mutta saapuivat paikalle kuitenkin lähes samaan aikaan. Huikeaa tavata samat ihmiset peräkkäisinä vuosina samoissa merkeissä, pystyy jatkamaan suurinpiirtein samoista jutuista kuin mihin viimeksi jäätiin. Nopeiden tervehtimisten jälkeen olikin aika lähteä kisakeskukseen ja hotellille syömään. Lappuja hakiessa hyvän päivän moikkaukset tutuille naamoille ja siitä sitten myyntipisteiden ihmettelyn kautta hotellin buffaan syömään salamipastaa. Heti sisään astuessa bongasin Pallakselta tuttuja naamoja ja lyöttäydyin tylysti seuraan nauttimaan illallista. Jorisimme niitä näitä tapahtumista ja paikalle saapui enemmänkin tuttuja, polkujuoksijat ovat kyllä huikeata porukkaa. KPK24/7, HTRC, LTRC ja muut porukat sulautuvat yhdeksi iloisesti rupattelevaksi joukkioksi joita yhdistää rakkaus lajiin. Todella paljon kisaturisteina mukaan lähteneitä, kiitokset kaikille niille sitkeille jotka tulevat mukaan kannustamaan juoksijoita.

Ruoan perään olikin sitten aika lähteä valmistautumaan ja laittamaan kamat kasaan aamua varten. Tässä vaiheessa olikin jo kaikilla tiedossa, että klo. 00:00 suunniteltu 130km lähtö oli peruttu myrskyn vuoksi. Tuuli heilutti reilusti puita ja oksia sateli pitkin paikkoja kun luontoäiti purki turhautumistaan. Majoituksessa olikin aika laittaa reppuun kaikki valmiiksi, viritellä isogeelit aamua varten ja yrittää saada huone sellaiseen järjestykseen, että aamulla voisi vähän väsyneenäkin vain ottaa tavarat ja poistua kohti Kolin rinteitä.

Kisa

Aamupalaksi tankkasin sopivasti puuroa ja leipää. Edellisen illan pastamätöt pitivät huolen, ettei nälkä ollut päässyt yltymään kovin kovaksi vielä aamuun mennessä.

Autolla alaparkkiin ja hissillä ylös. Aamu oli varsin kolea ja hississä viima kyllä jäähdytti tehokkaasti. Viimeiset koomailut ja kamojen virittelyt auditoriossa pienen fiilistelyn kera ja vielä muutamien tuttujen kanssa tapahtumasta ajatusten vaihtoa. Tankkaus oli onnistunut kohtuullisesti, vessassa piti käydä tasaisesti tyhjentämässä, joten uutta nestettä ei juuri ennen juoksua ollut tarve työntää sisään. Yhden banaanin söin vielä 45min ennen lähtöä, jotta ei olisi heti nälkä kun päästäisiin liikkeelle. Reilu 10 minuuttia ennen lähtöä oli aika lasketutua aulaan ja siitä kohti lähtöaluetta. Aulassa tapasin Ritvan, jo viimesyksyltä tutun kasvon jonka kanssa juoksimme pitkän pätkän 2014 reissua ja olimme tavanneet pitkin kautta eri tapahtumissa moikkaillen ja ajatuksia vaihtaen. Tälläkin kertaa kävimme kisaa lyhyesti läpi ennakkoon ja pohdimme, että mikä kaikki voisi mennä metsään aina nakkisormista jalkojen kramppaamiseen.

Sitten olikin aika liikahtaa lähtöalueelle, tässä vaiheessa olin hukannut jo kaikki vähänkään tutut kasvot ja lämmittelin yksinäni parkkipaikalla. Ensimmäinen, ns. kuuma ryhmä lähti liikkeelle ja oma lähtö olisi sitten 10 minuutin päästä, aikahaarukkana 5-6h. Jännitys kohosi hieman, mutta olo oli kuitenkin aika levollinen. Rupeaa olemaan tapana, että sykkeet nousevat jännityksestä ennen starttia jo 120bpm-tasolle josta ei sitten ihan hetkeen lasketakaan alas. Viimein alkoi lähtölaskenta ja sumutorven saattelemana pääsimme lähtemään ruuhkaiselle polulle. Lähdössä massa puristuu polulle suppiloon, jolloin kärjen taakse jäävät joutuvat hidastamaan vauhdin kävelytasolle kunnes jono rupeaa jälleen vetämään. Pikkuhiljaa aloimme päästä juoksurytmiin kiinni ja homma rupesi etenemään.


Alkujännitystä silmissä lähtöalueella
Jostain syystä jalat eivät kuitenkaan tuntuneet kovin levänneiltä ja olo oli muutenkin hieman tukkoinen. Pohdin juostessa syntyjä syviä ja mietin, että voisikohan homman keskeyttää jos se ei ala maistumaan. Junttasin kuitenkin menemään kohtuullisella energialla ja ohittelin alamäissä hitaampia juoksijoita. Juoksu ei kuitenkaan oikein lähtenyt rullaamaan ja 20 kilometriä tuntuivat todella tuskaisilta. Polut olivat kohtuullisessa kunnossa ja ajoittain päästiin juoksemaan vähän teknisempiä pätkiä. Menin kuitenkin aika nollat taulussa eteenpäin ja pohdin kaikenmoisia, oikeastaan sellainen huomio tuli siinä tehtyä, että sijoitan usein oikean jalan vaikeissa kohdissa ensin, minkä vuoksi se rasittuu enemmän. Keskityin tämän korjailuun ja ylittelin kiviä tarkoituksella vasemmalla jalalla oikean sijaan.

Kiviniemin lautalle tullessa oli rannassa juuri vene johon mahtui yksi kyytiin, loikkasin nopeasti veneeseen ja olin kiitollinen, että tällä kertaa ei tarvinnut jonottaa lainkaan. Venematka oli kuitenkin aika lyhyt lepo edessä olevaan matkaan verrattuna, ja sitten olikin aika kömpiä ylös rannalle, kiittää kyydistä ja ottaa vastaan yleisön kannustus kiitollisena. Kiviniemen huolto oli nopea pyrähdys, puoli mukia vettä ja repusta hieman energiapatukkaa.

Ryläyksen tienoilla ja mäissä aloin heräilemään juoksuun ja maku parani samalla huomattavasti. Olimme olleet ensimmäiset 15km lähes hiljaa, mutta nyt löytyi hieman juttuseuraa ja pystyi juttelemaan niitänäitä ihmisten kanssa, minkä ansiosta matkakin rupesi taittumaan nopeammin. Ryläyksen mäet menivät osittain jonossa teputellessa ja ajoittain paremmalla alamäkitekniikalla pientä kaulaa nykäisten. Ajoittain mutaista polkua oli tarjolla reilusti, mutta reippaalla askeleella ja pienellä jalkojen sijoittelulla pääsi mudan päällä loikkimaan eteenpäin sujuvasti. Nastat purivat pitkoksiin ja kallioon kohtuullisen hyvin, mutta kivien ja juurien päällä oli suuria vaikeuksia, minkä takia niiden päälle astumista piti välttää lähes kokonaan. Sattuipa matkalla sellainenkin vahinko, että kaivoin repun taskusta pussin jossa oli elektrolyytitabletteja sekä suolatabletteja, jostain syystä sekaan oli kuitenkin eksynyt tasan saman kokoinen ja muotoinen särkylääke, joka meni suusta alas ja tajusin tilanteen vasta kun tabletin sulaessa ei suolan mausta ollut häivääkään.


Kyllä se juoksu ryläyksen pitkoksilla taas maistui (Kuva Harri Pasanen)


32km kohdalla oli tarjolla taas hiekkatietä ja huolto. Otin repusta tuoreen geelipullon ja hieman vettä geelipulloon, minkä jälkeen pääsin jatkamaan matkaa eteenpäin. Olin jo tässä vaiheessa sahannut edestakaisin muutaman muun juoksijan kanssa vuorotellen siten, että oma juoksuni toimi teknisellä polulla ja vastaavasti heillä juoksu kulki huomattavan lujaa tasamaalla. Näin sitä oppi myös hiekkatiellä kuullun perusteella päättelemään oliko takaa tulossa ohi tuttu vai tuntematon juoksija. Olin tankannut koko matkan vettä ja geelejä sekä kaivanut muutaman karkin myös repusta, eikä oikeastaan enempää tehnyt mieli. Tieosuuksien tallaaminen maistui kohtuullisen puulta pitkien suorien vuoksi missä näki odottavaan mäkeen, mutta tokihan niiden aikavaikutus oli merkittävä, joten en ole varma kuuluisiko niistä valittaa.

Kohta edessä häämöttivät viimeiset nousut, ensin jo valenousuksi ristitty laskettelurinteen sakkolenkki missä menimme letkassa ylös ja pääsin kuittaamaan koko porukan alamäen hieman rymistelyä vaativassa alamäessä, mutta tokihan sitten viimeiseen nousuun käännyttäessä minut juostiin jo kiinni taas. Mäki oli aikamoista tunkkausta eikä juoksuaskeleiden ottaminen oikeastaan tullut edes mieleen, tiesin kyllä kohdat missä olisi mahdollista yrittää juosta ja kun otin pari ensimmäistä askelta, oli oikean pohkeen ja vasemman etureiden alapään kramppaaminen ratkaisevan lähellä. Päätin näistä merkeistä vetää vielä yhden suolanapin, jotta voisin varmistaa maaliin pääsemisen eikä tarvitsisi jäädä mäkeen vollottamaan jumissa olevien jalkojen kanssa. Tuntui että hyvävoimaisia juoksijoita meni ohi jonkinlainen määrä ja harmitti ettei omissa jaloissa ja päässä ollut tarvittavaa tahtoa runttaamiseen. Olin asettanut aikatavoitteen alle 6h kohdalle ja siinä tahdissa oltiin vahvasti, joten en halunnut ottaa ylimääräisiä riskejä repimällä jaloista enää sellaista mitä siellä ei ollut. Kohta alkoi väen määrä lisääntymään ja maali lähestymään, takanani tullut Jukka(?) sai suuret kannustukset ja tsemppaukset yleisöltä ja päätin ottaa niistä vielä kaiken irti kun maali näkyi ja juosta Usain Boltin jalanjäljissä viimeiset kymmenet metrit niin lujaa pitkällä askeleella kuin sain irti ja kyllä tuntui hyvältä ylittää maaliviiva ehjänä.

Halaukset matkaa viimeiset kilometrit yhdessä taittaneiden kanssa toivat tunteet pintaan ja tekivät matkasta jälleen kerran unohtumattoman. Sain päälleni vielä huoltajilta huovan mikä lämmitti varsin mukavasti väsynyttä juoksijaa. Yhteiskuva maalissa teki meistä yhden taistelutiimin joka oli parhaimmillaan parantanut aikaansa vuoden takaisesta yli tunnilla(!). Oma aikani parani 33 minuuttia, eli ei siitäkään nyt jäänyt valitettavaa.

Sitten olikin aika mennä palauttelemaan SPAn puolelle saunan lämpöön ja tankata hieman ruokaa ja alkaa miettimään seuraavia koitoksia..





Pohdintaa

Valmistautuminen oli kohtuullista ja tankkaaminenkin onnistui aika kivasti. Ainoa missä meni vikaan, oli nestetankkaus ja samalla viikolla olleet salibandyharjoitukset joissa jalka ei tuntunut kulkevan lainkaan. Ehkä olisin itse jäänyt kaipaamaan yhtä tai kahta mäkitreeniä, mutta niitä ei nyt ollut, joten sillä mentiin minkä oli saanut takin sisään jäämään.
  


Olin asetellut itselleni pieniä tavoitteita jota arvioin mahdollisiksi. 4 kisaa ja kaikista ehjänä kotiin, kisoissa ns. paremman puoliskon puolella tuloksissa. Tämä toteutui nyt viimeisessä kisassa, mistä olen erittäin tyytyväinen. Koko sarjassa sijoituksena oli 125, minkä toki mahdollisti useampaan kisaan osallistuminen, mutta olen itse siihen erittäin tyytyväinen.
Trail tourin sijoitus 125/1013

Nyt kevennellään treenimäärien suhteen ainakin pari viikkoa ja käydään hilpaisemassa 1 tapahtuma vielä kalenterista pois. Vielä ei kuitenkaan voi sanoa, että kausi olisi laitettu pakettiin. Ohjelmassa Helsinki City trail ja jokerikorttina palautumisesta riippuen Tuusula Trail Run lopettajaistapahtumana.